Kilpailuoikeudesta

Tämä kirjoitus voi olla tarkoitettu vakavasti otettavaksi mutta ei ole sitä.

Siis ajatuskoe tai harha-ajatus: kun yleiseen kieleen tartutetaan sana tai sanonta esimerkiksi tieteestä, voi hyvinkin tapahtua kokonainen sarja vaikeasti havaittavia merkityksen muutoksia.

Ääritapaukset ovat tuttuja kaikille – lukuisat puolueet ja ryhmät ovat alkaneet ylpeinä käyttää entisaikoina saamiaan haukkumanimiä. Sellaisia sanoja ovat englannin whig ja tory, jotka eivät ole vieläkään ihan kadonneet käytöstä. Ranskassa oli toisen tai kolmannen tasavallan aikana menestyvä poliittinen puolue, jonka nimi oli ”opportunistit”.

Kääntöpuoli: sana menettää merkityksensä muuttuessaan nimeksi. Radio-ohjelmassa (”Kemppinen” jatkuu 5.9. alkaen) kysyin valtiovarainministeri Kataiselta, joka muuten osoittautui sympaattiseksi pojaksi, mitä ”kokoomus” tarkoittaa. Hän osoitti oivallisia edellytyksiä poliitikon ammattiin kasaamalla hyvän vastauksen kakistelematta. Hän selitti sen historialla, ja se on kai aivan oikea selitys. En sitten iljennyt ryhtyä inttämään, miksi puolue ei ole ”konservatiivinen” tai ”maltillinen” kuten monet sisarpuolueensa.

”Maalaisliitto” oli uljas nimi. Pidän siitä. Olenhan maalainen (Kirkkonummi). Mutta sepä ei ollut syntyessään puolue, vaan liike, ja autonomian ajan viimeiset vuosikymmenet on nimetty osaavasti ”liikkeiden aikakaudeksi”. Oli jopa työväenliike, joka oli hyvä liike, mutta kuten Pohjanmaalla oli tapana sanoa, herrat sen sitten pilasivat. Ja oli nuorisoseuraliike ja raittiusliike ja naisasialiike.

Kilpailu on tällainen merkitykseltään hajonnut sana.

Se on sääli, koska elämme kilpailutaloudessa ja elämysyhteiskunnassa.

Taloudessa kilpailu tarkoittaa samaa kuin raamatullinen kilvoittelu. Kauan sitten esitettiin arvaus, että olot oikenisivat, jos valtio pitäisi lainsäätäjänä ja rahoittajana näppinsä kurissa, koska ns. kilpailu johtaisi automaattisesti aleneviin hintoihin ja paranevaan laatuun.

Tämä on luultavasti aivan oikea periaate esimerkiksi monia monopoleja vastustettaessa. Monopoli tarkoittaa sellaista liiketoimintaa, jolla ei ole kilpailua. Kun tämä on vain kirjoitusta sanoista, jätän maininnalle, että julkisten palvelujen kilpailuttaminen – näiden vuosien muotiajatus – on nähdäkseni peräisin isästä perkeleestä. En myöskään mene tällä kertaa siihen, että ulkoistaminen näyttää tarkoittavan ulostamista, vaikka sanoissa näyttäisi olevan yhden kirjaimen ero. ”Olemme ulostaneet huoltopalvelumme” (ja toivomme että joku korjaisi tuotoksen pois haisemasta).

Kilpailutalous tuo kuitenkin liian voimakkaasti mieleen höpökilpailut, joista urheilu on tunnetuin. Sellainen kilpaileminen on nuorten lintujen ja nisäkkäiden käyttäytymistä, jossa perimmäinen tarkoitus on herättää vastakkaisen sukupuolen paritteluhalu.

Urheilutilaisuudet ja rituaalit muistuttavatkin erehdyttävästi soidinmenoja. Erilaiset kiiman merkit, kuten kirjavat värit ja merkillinen liikehdintä, ovat suuressa suosiossa, ja juuri tästä syystä ikääntyneiden ihmisten kilpailutoimintaa häpeää katsella.

Tuollaisia kilpailuja on kahta lajia – otteluja ja laumatapahtumia. Ottelussa kalistellaan sarvia tai jotain muita ruumiinosia, kunnes toinen ottelija perääntyy tai vaipuu pyörtyneenä tantereelle. Laumaurheiluissa enemmän tai vähemmän keinotekoiset säännöt määräävät voittajan tai voittajat.

Ennen kuin suojeluskunnat, kansakoulu ja armeija sekaantuivat asiaan, kilpailuja pidettiin joko hyödyttöminä tai sitten harmittomina nuorten ajantappokeinoina, jotka eivät kuitenkaan voineet vetää vertoja sellaisille aikuisten harrasteille kuin kortin pelaamiselle ja humalassa öyhkimiselle.