En ole kuullut tuota nimitystä sen koommin. Kun hyvin normaali ruoka oli kuoripäällisiä perunoita ja kastiketta ja sen päälle puuro, seuraavan päivänä saattoi olla jääneitä eli siis paistettuja perunoita.
Luulisin että kulttuurihistorian metodini sai tästä ratkaisevan sysäyksen. Olen auttamattoman kiinnostunut yli eli tähteeksi jääneistä kirjallisista ja taiteellisista teoksista kuin vasiten valmistetuista.
Ystäväni ja kollegani Petteri Bagh teki kansakunnalle palvelun ja itselleen komean tilin tarttumalla varhain sellaiseen aineistoon, jonka miettimiseen kaikki muut pitivät itseään liian hienoina.
Tapio Rautavaara –dokumentti on painava, vaikka se valitettavasti myös osoittaa, ettei tekijä tiennyt tuossa vaiheessa, miten dokumenttia tehdään. Kamera seistä jökötti paikallaan ja näyttelijä sai näytellä itseään. Näin Rautavaaran yhden ainoa kerran luonnossa, vanhana ja hiukan humalaisena. Hän oli hätkähdyttävä näky.
Olavi Virran pelastaminen ylenkatseen rämeestä taisi olla osaksi myös Petterin ansio.
Suoraan rintamaviihteestä ja sodan jälkeisen ajan erittäin aiheellisesta katkeruudesta herroja ja heidän kotkotuksiaan kohtaan kummunnut rillumarei-kulttuuri on vähä vähältä käsitetty ainoaksi suomalaiseksi undergroundiksi.
Luen Rautavaaran, Virran ja Kippari-kvartetin rillumareihin, koska muistan hyvin, että vain huonommat ihmiset harrastivat heitä. Onneksi siellä oli erilaisia herrasmiehiä ja papinpoikia taustalla. Voin liittyä todistamaan, että de Godzinskyä ei hevin ylitetty herras- ja ammattimiehenä. Papinpoikia olivat mm. Palle ja Toivo Kärki.
Ellei muistini minua petä, Petteri on lääkärin (Konrad v. B, Oulu, 1908-1982, professori) poika – mielisairaalan ylilääkärin, kuten vackra Adolf Ehrnroothkin.
Riennän tähdentämään, että minulla on kuin onkin ensi käden tietoa herrasväen mieltymyksistä, koska ensimmäisen vaimoni tausta oli tuo sama – ylilääkäri ja sairaanhoitaja.
Kuvassa oleva herrasväen ruokasalin kalusto on nyt entisöity. Pöydän ympärille mahtuu kevyesti 12 tuolia niihin kuuluvine istujineen. Turha epäillä. Ei se mahtuisi minun huusholliini.
Halusin näet huomauttaa, että Suomessa ei ole elokuvia eikä juuri edes romaaneja herrasväen hullutuksista. Rillumarein herrasväki on sosiaalihistorian havaintojen mukaan ”voutiluokkaa” eli erilaisia työnjohtajia ja rättäreitä.
Huomion on toinen P.G. Wodehousen puolustus ja samalla selitys, miksi kaikki eivät perusta Jeeveksestä ja Woosterista.
Ainakin osa 21/23 oli lähes muunnelma ”Charleyn tädistä”, joka puolestaan tuli teattereihin 1800-luvun puolella ja löi useissa maissa, Neuvostoliitto ja natsi-Saksa mukaan luettuna, kaikki entiset ennätykset. Ehkä se on myös maailman suosituin seuranäytelmä.
Wikipediasta löytyvä juoniseloste vakuuttaa lukijan neljännesminuutissa, että tarina on täysin päätön ja lisäksi täynnä kaikenlaisia aitoja ja valepukuisia tätejä ja nuorten naimahaaveita.
Salonkifarssi on jollain oudolla tavalla sama asia kuin Agatha Christien ja Dorothy M. Sayersin dekkarit, Chestertonista puhumattakaan.
Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta mielestäni on kiinnostavaa, että teatterissa ja romaanissa voi onnistua niin hyvin pelkästään tanssittamalla mielenkiintoisia tyyppejä eli sankareita.
Tapio Rautalapion olen tavannut ja häntä bändin kera säestänyt samana vuonna kun hän tapaturmaisesti kuoli 1970-80-lukujen vaihteessa. Väsynyt oli mies, mutta ohjelmansa toritapahtumassa veti kuitenkin läpi. Tapahtumapaikkakunnalla vaikuttanut keihäänheittäjänuorukainen, Moskovassakin olympialaisissa - oliko nyt ennemmin vai sitten myöhemmin - kilpaillut vinoili mestarille julkisesti. Tarina "tämä tarrina on tosi" korttipakasta jäi mieleen. Pakarisen Esa oli luonteeltaan toista maata, karjalaissavolainen sutki, jonka juttuja ei tässä voi julkaista,
VastaaPoistaSyvyys suhteessa pintaan.
VastaaPoistaTai pohjaan.
Kariavin aloittamista toritapahtumista jatkaakseni:
VastaaPoistaTuossa ostarilla on kesäaikaan kerran viikossa kirpputori. Aurinko paistaa, ihmiset kulkevat hitaasti, pysähtyvät pöydän ääreen, tutkivat vanhojen vaatteiden hintaa, myyjä kaivaa vaatekasasta hameen ja sanoo, että tää hei kyllä sopis just sulle, kun oot tommonen. Ja taustalla soi - tahdon kuvitella, että c-kasetilta - Tapio Rautavaara ja Juokse sinä humma. Siellä minä viihdyn.
Joskus ajattelen noita luokkia, rooleja, vaatteita, miten ne puetaan, niin kuin Sinä tuossa sanot: "Kamera seistä jökötti paikallaan ja näyttelijä sai näytellä itseään."
Nuorena, kun olin kesät sairaala-apulaisena, kroonikkorouvapotilas B sanoi minulle kerran: "Et sinä oikeasti ole sairaala-apulainen, sen kuulee puheesta." Se jotenkin järkytti minua. Oikeasti?
Traditio on sellainen silmälappu, joka pitää saada olla ja samalla sen taakse pitää osata katsoa. Tämä kuulostaa helpolta kun sen sanoo, mutta sitten alkaa vaikeus, nimenomaan kun verrataan sitä mitä ns. "takana" onkaan koska historiakin on vain haitaksi, ellei osaa myös samalla katsoa historian "taakse". Tullaan siis ihmiseen: ihminen on kaiken takana ja voimme kysyä, onko niin, että ihminen on aina kautta historian ja paradigmojen silti ollut samanlainen. Kyllä on mielestäni mutta silmälasit vaihtuvat sekä olion itsensä tahtomana mutta myös kulttuurin tahtomana. Riippuu siitä mitä tarkastelee ja kuinka kykenee siitä puhumaan. Jälkimmäinen on ehkä vaikeinta. Kun sanoin äidilleni, että nyt olen ehkä löytämässä elämääni jotain niin hän sanoi, että hän olisi voinut sanoa ihan saman minkä minäkin (hän ylläpitää upeaa ja lähes kivenkovaa itsevarmuutta vaikka itseluottamus ja itsetunto ovat heikkoja) mutta hän sanoi, ettei hän nyt ollut keksinyt sanoja mitä sanoa. Näin hän kliirasi sen, että minun n. 200 kirjaa minkä olen lukenut ja niitä 20 vuoden päivittäisiä dialogeja mitä olen vienyt ystävien ja vihollisten kanssa ja niitä tuhansia kyseenalaistuksia mitä olen tahallani sanonut ääneen saadakseni vastakaikua mediassa ja oppiakseni näistä - niin äitini kliiraa kaiken: "olisin minäkin tuon tiennyt, sehän on selvää".
VastaaPoistaÄidilleni on siis totuus helppo nakki ja hyvä niin. Minäkin uskon, että kuka vaan joka on rehellinen voisi aina sanoa yksinkertaiset asiat mutta kas kun se sittenkään ei suurimmalta osalta synny.
Ei synny koska nyt tullaan siihen mihin kirkko uskoo ja mistä kirkko sai joskus sulat hattuunsa: sanoista. Väittävät nykyään, että ensin oli sana. Ensin oli sana, sanoivat juhlallisesti kirkossa kun minun maisterinpromootio oli. Minä mietin, miten niin. Miten niin oli ensin sana? Ensin oli ääni mielestäni eli tone-of-voice. Mutta voihan sen yksinkertasitaa että ensin oli sana. Samalla se on paha yksinkertaistus sillä juuri tämä erottelu teki sen, että manipulaatio pystyttiin tekemään vuosia ja vuosia. Kukaan ei snaijannut miten se tehtiin sillä tyhmettyminen tapahtui kirjoitetulla tekstillä jossa ei ole ääntä. Mutta silti siihen vedottiin ja vedotaan. No nyt on tullut uusia ja uusia yrityksiä murtaa tuo ero ja siitä kirjoitti mm de Saussure aikoinaan ihan hyviä kirjoja ja kun vertaa Peirceen niin tajuaa, että toinen puhuu prosesseista ja toinen objekteista koska niitä ei voi yhdistää (kvanttifysiikkakin vahvistaa, että jos napittaa kohdetta se häviää ja jos napittaa prosessia sekin häviää). Katsominen siis vaikeutuu ja siitä pitää lähteä, mutta se ei tarkoita että kumpikaan on yksinään oikeassa. OIkeassa ovat vasta yhdessä ja siksi tiede on nykyään vetänyt niin jyrkät erot näissä. Piti valita vaikka både-och on ainoa oikea vaihtoehto. Siksi ymmärsin minäkin tämän suuren bluffin miksi olemme 1800-luvulta asti olleet jonkun pitkän tähtäimen strategian uhreina; hienoin liikkein. Nyt on vaan niin, että jos jotain osaa - todella osaa - niin ei voi hyväksyä sitä mitä mm viedään opetushallituksiin ja opetuslaitoksiin. Koska voi nyt jo sanoa, että poikkaisevat avaimet jokaisesta tiedosta, niin kysymys kuuluu: kuka sitten käyttää avaimia? Onko se kirkko edelleen? Taitaa olla kirkon ulkopuolella mutta kirkko on luultavasti heidän paras vipunsa.
Tullaan siksi muureihin ja muurareihin: pitkiin vuosisatoja kestäneisiin verkostoihin, joiden kyky analysoida tietoa on ollut hyvä. Mutta miksi? Miksi jotkut ottavat näin hävyttömästi tietoa käsiinsä? Enkä tarkoita juutalaisia, joiden kautta asiat ovat osaksi hoidettu. Eivät ole pääarkkitehteja sillä heillä on lineäärinen aikakäsitys. En siis pidä juutalaisia mitenkään ns. syyllisiä, joka on iso oivallus. Ovat silti syyttömiä mutta ehkä eivät saisi olla liian hanakasti olemassa oikeassa sillä vetävät minunlaisia analyytikkoja (joiden intellektualismi ei noudata vallitsevia tyylinormeja) turhan alas. Samalla alasvetäminen luo lisää voimaa, mutta voi myös olla että voimat loppuvat kokonaan. Mitä sitten tapahtuu? Kuka jaktaa, kuka näkee saman perunan?
Kelle se on täyttä totta? Kuka ohjaa ja kuka polkee? Mutta tärkeintä on ymmärtää, ettei ihmiset ole pahoja eikä tyhmiä eikä edes narsisteja; ovat tämän ajan kohtalokkaita kukkia: kukkivat kuten odotetaan. Potut pottuina sen sijaan on tyhmä asia sillä se taas estää todellsten ja tärkeiden prosessien näkemistä ja esillesaamista. Tuomitseminen siis pellolle; oli ihan mikä vaan: kunnes on tuomarin edessä!
Ovatko tai oikeammin kuinka kauan ja missä lääkärit luettu herrasväkeen? Tai papin pojat, jotka Kemppinen tarkasti suodatti määritelmästä, Keski-Euroopassa tämä tietysti on ihan eri kysymys kuin meillä.
VastaaPoistaSelvyyden vuoksi mainitsen, että pappeja ja varsinkin lääkäreitä on minunkin suvussani siellä ja täällä;en kysy tätä ylemmyyttani.
Ad Mummo:
VastaaPoistaTuli mieleeni.
Siihen aikaan, melkein 30 vuotta sitten, olin metsätöissä.
Eräänä viikonloppuna tulee Espalla vastaan sellainen noin 5-10 vuotta minua vanhempi kaveri, joka pummii markkaa.
-"Ei mulla ole kuule antaa, mä olen köyhä duunari."
-"On sulla, kyllä mä tiedän. että sulla on."
-"Mulla voi olla, mutta ei varaa antaa. Mä teen metsätöitä tuolla Vantaan rajalla ja saan liksan vasta ensiviikolla"
-"Et sä mitään metsätöitä tee. Kyllä sen näkee."
-"Kyllä teen. Raivataan latureittiä puhtaaksi tuolla Tuomarinkyltä joki vartta länteen."
-"Et varmaan ole mikään metsätyömies!"
-"Olen varmaan"
-"Ihan totta, kerro nyt mitä sä oikeati teet..."
Ja minä sitten ajattelin, 16-vuotiaana, että pitää kai sitten olla vanhemmalle ihmiselle mieliksi.
-"Ok. Mä olen Helsingin Kaupungin Rakennusviraston puisto-osaston suunnitteluosaston yliarkkitehti!"
-"Mä arvasin. Mä arvsin että sä olet joku Stadin pamppu."
Kaveri oli tyytyväinen tarkkanäköisyyteensä eikä edes muistanut alkuperäistä asialistaa markan luovuttamisesta hyvään tarkoitukseen.
Ad Reinzi:
VastaaPoistaEi lääkäreitä kyllä sovi lukea herrasväkeen. Nyt oli puhe ylilääkäreistä, professorin kunnianimellä varustetuista.
Nuo lajitoverimme olivat provinsiaalisista lähtökohdistaan huolimatta herrasväkeä. Tietysti olemme kaikki tavanneet ja tunteneet herrasväkeä, jolla ei ole alustavaakaan käsitystä asiallisesta käyttäytymisestä sellaisena kuin sitä edistettiin mm. kansakoulussa.
Jotenkin täällä Ruotsissa on hävinny toi "herrasväki" -sana pois, oliskoos sen sinuttelemisen vika/ansio. Mehän voidaan sanoo sinä jopa ministereille ja sit me puhutellaan kunkkua tähän malliin: Vad vill Kungen? Kommer Kungen att...?
VastaaPoistaMutta kuitenkin: kun ihmiset juttelee keskenään, on kertomuksissa mukana ihmiserot, siis joku on parempi ku toinen, ja hyvin kateellista puhetta kuulee. Tän oon kokenu v. 1990 jälkeen, kun nk. kansankoti (folkhemmet) alko rapiseen.
Suomessa olen jopa sukulaisilta kuullu, että oon jotenkin herraskansaa, vaikka en omasta mielestäni ole sitä. Kuinka voisin olla, kun olen työtön taiteilija. Oon vaan mielipiteiltäni suora enkä veelaa..., ja asiallinen. Siitähän ei useimmat ihmiset tykkää, suorasanaisuudesta ja itsevarmuudesta. Ja olen nainen.
Kun sitä pitäisi olla siis nöyrä.
On se kumma, kun kaikki muut ovat nähneet Rautavaaran humalaisena, mutta minä en koskaan, vaikka näin hänet monta kertaa. Olinko liian nuori tunnistamaan humalatilaa.
VastaaPoistaEi Rautavaara kuitenkaan hirveän vanha ollut. Hän kuoli alle kansaneläkeiän, 64-vuotiaana.
http://tuuritapio.blogspot.com/2008/08/tosi-tarina-tapio-rautavaarasta.html
Taidan edustaa täällä ainoana aitoja syviä kansanrivejä, kun suvussani ei ole ollut seppää suurempaa herraa.
VastaaPoistaMutta olipa mukava kuulla arvovaltaiselta taholta viimeinkin, etten rillumarei-miehenä ollutkaan mikään juntti, vaan kuuluin aitoon undergroundiin. Sillä niinhän se on, kyllä minä sen itse olen aina tiennyt, ainakin sieluni sopukoissa.
Kirkonkylän herrasväki:
VastaaPoistaLuokka A1:
Apteekkari
Nimismies
Kansallispankin johtaja
Kirkkoherra
Luokka A2:
Lääkäri
Asemapäällikkö
Osuuspankin johtaja
Johtajaopettaja
Luokka A3:
K-kauppias
Postin johtaja
Palopäällikkö
Kunnansihteeri (jos mies)
Luokka A4:
Verojohtaja
Kanttori
Eläinlääkäri
Tiemestari
Verojohtajan alhainen asema johtuu siitä, että useat jättivät syksyllä tervehtimättä. Eläinlääkäri saattaisi olla korkeammalla riippuen reseptinkirjoitusalttiudesta. Samoin opettajan asema vaihtelee riippuen urheiluhulluudesta.
Ad Kariav:
VastaaPoistaNäin se juuri meni. Lisäisin sosiaalisen ykkösen: eläkkeellä oleva rintamalotta-kansankoulunopettajatar, jonka isä oli ollut jääkärivärväri.
Tämä vain edellyttäen ettei asianomainen tuntenut taipumusta puheiden pitoon.
Ad Tapio Tuuri:
VastaaPoistaTerävää. Tuskin Rautavaara erikoisen juoppo oli - aika oli toinen. Reissumies douppasi kai itseään esiintymistrimmiin tai sitten jopa oli opetellut Suomessa syvää arvostusta nauttineen nousuhumala-fiiliksen.
Hänhän esiintyi paljon mielialan nostattajana.
Toisaalta viimeiset vuodet eli 70-luku oli kehittänyt uudet laulut.
En muista - Rautavaara oli TUL:n urheilija ja yksinhuoltajan poika mutta olisiko hän ollut lisäksi "punikin kakara"?
Rillumarei vs. sivistyneistön teeskentelemä makuasia on verrannollinen:
VastaaPoistaAn old man goes into a chemist to buy some Viagra
"Can I have 6 tablets, cut in quarters?"
" I can cut them for you " said the chemist
" but a quarter tablet will not give you a full erection. "
" I am 96 " said the old man .
" I don't want an erection . I just want it sticking out far enough so I don't piss on my slippers. "
Helposti menee sekaisin maailmankirjallisuudesta vilahtavat ylimystö/porvaristo-jaottelu (Proust, Tolstoi jne) ja tuo mainiosti kuvattu meikäläismyyttinen kirkonkylä. Mutta yhteistä on kaiketi se, että yläluokkaan (sanotaan nyt edelleen: herrasväkeen) kuuluminen ainakin ennen edellytti syntymistä tuohon luokkaan (toisinpäinkin se toimi eli herraskaisuus peseytyi viipeellä). Kotoa opittu vaikutti väärentämättömästi.
VastaaPoistaOngelma meritokraattisissa karriääriammateissa on, että nousun hitaus esti lasten kohottautumisen lopulliselle tasolle - en tiedä professorinarvoisista ylilääkäreistä, veikkaan vain, mutta tiedän, että kun olen kysynut millaista on olla esimerkiksi kenraalin tai piispan poika, vastaus on saattanut olla muistikuvia köyhästä kapiaisperheestä kasarmialueen leikkipihalla apupapin perheen ankeudesta esikaupungin vuokra-asunnossa. Sydämen sivistystä tällainen tietysti jopa edistää, en sillä.
Osuipa käteen viikonloppuna Tillie Olsenin novelli Merimies hei, mikä laiva - siis osui toisen kerran, itse olin sen Imatran kirjaston lattialta pois heitetyistä poiminut ja jättänyt tyttärelle. On muuten hyvä novelli - eikä just sen tunnelmassa kiinnosta noitten jalustalle nostettujen ammattien edustajien mööpeliajatukset - poikkeuksia on joka sakissa. Onneksi!
VastaaPoistaOlisiko dokumentin peruskaavan mukaan tehty ollut parempi. Katsoin Rautavaaraa ja ajattelin elämää. Maku oli tallella. Ja pysähtyminen ja mitä oli sitä ennen.
Olen tavannut Tapio Rautavaaran kolme kertaa, joista kaksi kotonani. Todellinen sankarihahmo.
VastaaPoistaMä olen Helsingin Kaupungin Rakennusviraston puisto-osaston suunnitteluosaston yliarkkitehti!
VastaaPoistaIlmankos se porukka aina parin vuoden välein parturoi kaikki viheralueet. Kaikki rannetta ohuemmat puut katkaistaan, samaten kaikki huonokuntoisiksi epäillyt. Arvaatte varmaan ettei puita säästy kuin tuurilla.
Kaipa niillä vaaleansinisillä autoilla on kiva ajella kevyen liikenteen väylillä.
Ar Omnia:
VastaaPoistaYksinkertaista, rakas Rienzi - herrasväen lapsia sikisi toisesta avioliitosta. Ensimmäinen vaimo oli kuollut miehen passaamiseen.
Ad Bubu:
VastaaPoistaVass' go' - mitt herrskap.
Kyllä Norra Latin / Strandvägen ovat olemassa ja esittävät keskeistä roolia tällä hetkellä jopa J. Guilloun ilkeissä kirjoituksissa.
Ad Omnia:
VastaaPoistaSelitän lopuksi omaa kirjoitustani - aihe oli, miksi suomalaisista on niin hauskaa, kun poliisi juo viinaa ja hukkaa housunsa, kun taas briteistä, kun lordi Sejase joutuu pukeutumaan naiseksi tai menemään vaatekaappiin piiloon.
Herroilla ja moukilla on eri metkut. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen kasvanut ruokapöydässä, jossa syötiin lusikalla ja puukolla (siirtymä suurpeheestä perheeseen toteutui vasta kun lähestyin kouluikää, syynä väliin sattunut toinen maailmansota ja isän sen myöhentämä valmistautuminen ammattiin).
Mielenkiintoinen tuo Kariavin hierarkia. Kuvaa vieläpä sodanjälkeistä aikaa, ainakin titteleistä päätelleen.
VastaaPoistaPäätalon eräs kiinnostavuus on siinä, että hän kuvaa köyhän kansan hierarkiat. Tietysti maaseudulla ökyisännät ja parkkuulanssien kuninkaat on helppo poimia, mutta vielä paremmin hän luokittelee esim. rakennustyömään ihmiset.
Moni porvariskodin kasvattihan luulee, että työväki on yhtenäistä harmaata massaa. Ehei, siellä sitä vasta eroja onkin. Ammattien sisälläkin, vaikka niilläkin on oma tiukka järjestyksensä.
Onhan Linnallakin yritystä tähän, mutta ei niin tietoista. Hänellä Leppäsen Preeti on Leppäsen Preeti siksi, että on Leppäsen Preetiksi syntynyt.
Olen kasvanut ruokapöydässä, jossa syötiin lusikalla ja puukolla..
VastaaPoistaYlen korkeita sukuja on tällä palstalla. Sotien jälkeen meillä syötiin, jos oli jotain ruuaksi kelpaavaa, aina ei ollut.
Rautavaaran kohdalla ei käsittääkseni ole koskaan mainittu, että hän olisi ollut "punikin kakara". Hänen äitinsä oli köyhä yksinhuoltaja. Tapsa oli ns. isätön lapsi. Tapsa omaksui työväenliikkeen (TUL) arvoja, mutta hän ei ollut punikin kakara sillä tavoin, että hänen äitinsä olisi ollut jokin punakaartilainen, jota valkoiset olisivat vainonneet. Tapsa varmaan esiintyi kaikkien puolueiden tilaisuuksissa. Hän ei ollut mikään yhden puolueen ihminen.
VastaaPoistaJuha Numminen julkaisi vuonna 1978 Rautavaaran elämäkerran En päivääkään vaihtaisi pois. Sitä saa varmaan vieläkin kirjastoista. Numminen oli siis liikkeellä samoihin aikoihin tai ehkä jopa hieman aikaisemmin kuin Peter von Bagh, jonka filmiä Tapsa toki arvostan erittäin korkealle. Siihen lienee talletettu Tapsan viimeinen esiintyminen, Orimattilassa harjannostajaisissa.
Rautavaara oli vuonna 1972 levyttänyt kappaleen En päivääkään vaihtaisi pois. Se oli Toivo Kärjen sävellys ja Veikko Salmen sanoitus. Siitä ei tullut siihen aikaan suurta hittiä, mutta Numminen sai siitä kuitenkin nimen kirjalleen, josta tuli myyntimenestys.
Kirjan myyntimenestyksen innoittamana Reino Markkula sävelsi ja Juha Vainio sanoitti jälleen samannimisen laulun En päivääkään vaihtaisi pois, Rautavaara levytti sen keväällä 1979, josta tuli Rautavaaran kuoleman jälkeen suuri hitti. Ne ovat kuitenkin aivan eri lauluja samasta nimestä huolimatta.
Hieno neitoperhonen seinällä.
VastaaPoistaNiitä voi nyt nähdä ulkosallakin nokkosperhosten ja suruvaippojen kera.
No silmä näkee mitä näkee.
Muistan kun Tapio Rautavaara soitti ja lauloi Niittykummun Renlundin avajaisissa.
Kerran otin kyytiin reissumiehen joka oli silmissäni kuin Rautavaara ja rupesi heti puhumaankin Rautavaarasta kuin Rautavaara. En voinut kuin ihmetellä.
Tästäkin on jo kolmisenkymmentä vuotta.
Herrahierarkia kuvaa aivan oikein sodan (sen suuren isänmaallisen dablijuudablijuu den andran) jälkeistä aikaa, aikaa jonka muistan. Nimetkin muistan kaikille mainitsemilleni.
VastaaPoistaT. Rautavaara oli tosiaan vetämässä viimeisiä keikkojaan kertomassani toritapahtumassa. Hänestä oltiin tekemässä kirjallista dokumenttia, ja mukana seurasi sen laatija, tunnettu toimittaja-naishenkilö, jonka nimeä taas en nyt häpeäkseni ja kuolemakseni muista.
Olen nähnyt Tapio Rautavaaran "livenä" vain kerran, Lentäjien Juhannusjuhlilla Kauhavalla muistaakseni vuonna -70. Silloin hän vaikutti vähän ottaneelta ja äreältä, ehkä levottoman yleisön takia. Seurasin esitystä aika kaukaa lentokentän puolelta, mutta olin kuulevinani jonkinlaista sananvääntöä Tapsan ja yleisön välillä. Tuolloin näin myös nuoren Katri-Helenan laulamassa ensi kerran. Esa Pakarisen taas näin Severi Suhosen roolissa kotipitäjän osuuskaupan rautaosastolla 60-luvun lopulla. Kuuntelin hiukan väkinäisesti vedettyä esitystä vain muutaman pohjalaisisännän kanssa. Ei oikein tuntunut uppoavan yleisöön niissä ympyröissä.
VastaaPoistariku k:lle
VastaaPoistaTapio Rautavaara oli lentäjien juhannusvalvojaisissa Kauhavalla vuonna 1969. Paha sadekuuro haittasi hänen esiintymistään. Olin lähellä ja muistan elävästi. Rautavaara veti tunnollisesti ohjelmansa ja sanoi lopuksi tapsamaisella äänellä: "Menkää sateensuojaan."
Esa Pakarisen näin Vähänkyrön osuuskaupassa keväällä 1965. Me pojat (kai siellä oli tyttöjäkin) menimme joukolla koulun jälkeen katsomaan, ja Esa esiintyi hienosti. Siitä jäi paljon hyviä muistoja.