Murteet

Ensin tulivat Akun Ankat, jotka oli sovitettu maan eri murteille. Sitten tulivat murteet muotiin. Nyt on julkaistu rakkausrunoja karjalan, savon ja Tampereen seudun murteella ja stadin slangilla.

Ennen sotia murrepakina oli sanomalehtien vakioainesta. Venäjän kielen maisteri J.O. Ikola nautti Vaasan Jaakkona suurta suosiota ja on edelleen nautittava. Nortamo onnistui omituisesti luomaan Rauman murteen ympärille pyhyyden sädekehän. Väinö Linna oli se ihminen, joka osasi sovittaa murteen romaanin repliikkeihin aitona eli muussa kuin naurattamisen tarkoituksesa.

Erkki Tanttu sekä edisti että hidasti vanhan maailman ("kansankulttuurin") arvostetusta. Kuvassa akka on päreistä tai puun suikaleista tehdyssä kiinteässä liistekatiskassa. - Olen nähnyt luonnossa, vaikka kanaverkosta värkkäilty katiska oli lapsuudessani normaali - mutta sen sijaan siimat olivat puuvillaa, kunnes Isä Orlonia osti.

Nyt nämä murrerakkauskirjat palauttavat ajatukset 150 vuoden takaisiin kysymyksiin.

Voiko kehittymätön kansanihminen eli tradenomi tai trukinkuljettaja tuntea syviä tunteita? Köyhät ovat yksinkertaisia ja haisevat pahalta, eikö niin?

"Katso äiti - jätkälläkin on varpaat!" (Sananparsi, Tantun kuvittama).

Otomo no Sakano:

"Elä hymmyile
ko Torkkelinmäk minkä
päätä pilvi hipasoo.
Kaikha nuo jo arvajaat
jot myö vällee riijataa."


K.A. Gottlund osallistui "murteiden taisteluun" 1800-luvun alussa ja suomensi mm. Bellmania savoksi. Olen nähnyt erään kirkkoherran Vergiliuksen Aeneaasta tekemän käännöksen Karjalan murteelle samalta ajalta. Murretaistelu päättyi rakennellun "kirjakielen" voittoon, ja savolaissyntyisten ottelijoiden ponnistuksista huolimatta länsimurteiden osuus kirjakieleen tuli hallitsevaksi. Se oli yllättävää - kun otetaan huomioon kielellisesti itäinen Kalevala ja sen nopeasti saama kulttikirjan maine.

Yksi kirjallisuutemme ihmeistä on Juhani Aho, sekä taiteellisesti että kielellisesti. "Papin tytär" ei häpeä de Maupassantin rinnalla, ja kielellisesti se on havaittavasti samaa kuin nykyinen proosa. Aleksis Kiven ja nuoren Ahon välillä ei ollut kahtakymmentä vuotta.

Fennomaanit joutuivat ottamaan kantaa epäilyyn, ettei rahvaan ruhjomalla suomen kielellä voi ilmasta korkeita tunteita eikä kehittynyttä mieltä. Kiven pudottaminen ja Ahon nostaminen johtuivat poliittisista laskelmista. Kivi ikään kuin petti kannattajansa kuvaamalla "kehittymättömiä ihmisiä", kun taas papin poika Aho ymmärsi poliittisen tilauksen, kun sellaisen näki. Jo ennen Ahoa alkujaan aivan ruotsinkielinen Y.S. Yrjö-Koskinen (G.Z. Forsman) oli ryhtynyt raa'asti julkaisemasan asiatekstiä suomeksi. - Rietrikki Polen suomenkielisinä väitöskirjoineen oli enemmän kummallisuus kuin lähtölaukaus. Poikani Lauri on väitellyt näistä asioista eli Yrjö-Koskisesta ja kasvatusideologioista, joten voi olla viisainta sulkea tässä kohdin suunsa.

Rakkausrunoissa mieleen tulee sama epäily. Sitkeän taikauskon mukaan kielet soveltuvat huonosti tai hyvin kokemisen ja elämisen eri rekistereihin. Tuo taikausko ei ole hyvänlaatuista vaan sairasta. Kun poliittinen manipulaatio on ottanut muut asemat ja jättänyt koulut ja yliopistot vähemmälle, kielenhuoltomme ja kieliopin tekijämme kieltäytyvät nyt tunnustamasta kielen "sääntöjä".

Jee, kun ihanaa.

Kielessä on säännönmukaisuuksia, mutta ns. virheet välttävä kielenkäyttö ei pelasta puhetta eikä tekstiä tyhjyydeltä, ja myös poliitikot ovat kauan sitten oivaltaneet tärkeäksi osoittaa yhteyttään tavallisen kansan kieleen - Kekkonen murreilmauksillaan, Koivisto näyttämällä Turun sataman väriä, Lipponen tarkoin harkituilla itäisillä kielikuvilla ("Sokea-Reetta").

Murteen ujosteleminen on epädemokraattisen yhteiskunnan muisto. Savolaistytöt oppivat ennen karistamaan murteen merkit puheestaan kahdessa viikossa tultuaan Helsinkiin piikomaan. Kuulemani mukaan (poikani tietoja) kansankoulunopettajille tähdennettiin seminaareissa raittiutta, sopusuhtaista ruumista, tasapainoista mieltä ja moitteetonta eli siis sääntöjen mukaista "puhdasta" kielenkäyttöä.

Minunkin saksan lehtorini sanoi tunnilla:"Älkää käyttäkö tuota murretta, kun se on niin rumaa." Se repliikki maksoi lehtorille rehtorin paikan. Pohjalaisilla on tietty käsitys itsestään ja murteestaan ja toispaikkakuntalaisten edellytyksistä arvioida sitä asiaa.

Tampereen runojen "Mää rakastan sua, tampereeks"soinnettilija Katariina Kallio on nerokas.

Japanilainen runo, jonka ensin suomensi Kai Nieminen:

"Ihanat kasvot,
niitäkin upeammat
hänen valheensa."

Tampereeksi:

"Miäletör roppa,
mutta viälä rapeemmat
noi soirinpuheet."

(Soirin = soidin kuten soitimella olo).

Taidan olla vähän jäävi. Neljän kirjan pohjaksi on osoitettu samoja runoja, joista yksi on minun - Catulluksen.

Täytynee ottaa kirjat esiin ja kokeilla, miten sujuisi Propertius pohjanmaaksi.