Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
26. helmikuuta 2006
Made (in Finland)
Rouva laittoi mademuhennosta. En osaa kylliksi kiittää.
En harrasta ruuanlaittoa, mutta syömistä harrastan ja olen aika hyvä siinä.
Mademuhennoksessa oli mukana maksa ja mäti, joka hajoaa hauskasti ryyneiksi. K-kaupan poika kunnostautui ja nylki mateen valmiiksi. Rouva kunnostautui ja perkasi sen ennen keittämistä ja sitten vielä siivilöi.
Kun taannoin tarjottiin hernesosekeittoa, nyt on saatu todellisia herkkuja. Lisäksi löysin Lappeenrannasta pikku ravintolan, joka italialaisuuden varjolla tarjoaa aivan tavallisia maksapihvejä, perunamuusia ja puolukoita. Ne ovat hiukan vaikeita valmistaa, mutta voi mitä herkkua hyvin tehtynä! Samaa luokkaa kuin silakat.
Hyvä ettei mateeseen ole tekijänoikeutta. Ruokalajeihin ei muuten ole eikä muotiin eikä myöskään teolliseen muotoiluun niin kauan kuin se on tavanomaista. Aino Aallon juomalasi on mielestäni nerokas mutta oikeudellisesti suojaa vailla. Puolisonsa Alvarin Savoy-maljakko on suojattu teos, koska se on oikeastaan veistos. Juristit erottavat joskus toisistaan funktionaalisen muodon ja muun muodon. Ensin mainittu on käyttökelpoisuutta lisäävä, viimeksi mainittu silmää miellyttävä. Muotoilijat eivät tällaista jaottelua käsitä. Yhtäkaikki minulla on seinällä puukkoja ja laatikossa veitsiä, jotka ovat sanomattoman sopivia ja käteen käypiä ja siten oikeudellista suojaa vailla.
New Yorkin Modernin taiteen museon vanhin edelleen myynnissä oleva esine on Sveitsin armeijan linkkari. Muistan kun isäni sai sellaisen eräältä matkustelevaiselta tuttavalta 50 vuotta sitten. Linkkari on tallella, vaikka se taisi viettää yhden talven Saariselällä kivenkolossa Vongoivan maastossa. - Tämän linkkari ei ole koskaan ollut tekijänoikeuden eikä patenttioikeuden suojaama, ja sen maine ja menestys ovat perustuneet rehellisiin ja kannatettaviin asioihin, etenkin korkeaan laatuun (ja korkeaan hintaan). Kaikissa maailman halpahalleissa on jäljitelmiä, joista äkkiä katsoen puuttuu vain vaakuna-logo ja nimi Victorinox eli Victor-inox (ruostumaton teräs).
Ehkä tuon linkkarin tarina on loppumassa. Viimeksi minulle keuhkottiin lentoasemalla runsaan tuuman kokoisesta versiosta, jossa on vain yksi terä ja kynsiviila. Onneksi se tapahtui Suomessa. Kerroin virkailijoille, miten näppärästi eräs hyvä ystäväni tappaa vihamiehiään vankilassa - hammasharja kouraan niin että sen varsi ulottuu tuuman kouranpohjasta, eikä muuta kuin ohimoon. Hilti-periaate. Henki lähtee. Kysyin lentokenttäihmisiltä, miksi he eivät vie siis hammasharjojakin.
Kerran olen joutunut postittamaan linkkuveitsen itselleni lentokentältä. Se oli se pieni Leatherman, jolla olen kerran keinotellut itseni jopa hissistä, kun se pysähtyi kerrosten välille. Samalla lennolla käytettiin metallisia ruokailuvälineitä niin että se siitä.
Blogistiveli saattoi tietooni oikeudellisen ongelman, joka on hiukan hankala. Hänkin käyttää blolgeissaan pieniä kuvia, ja nyt kuvaaja vaatii rahaa pikku valokuvasta, joka esittää kanavaa.
Kuvapankkien perustaminen on amatööreillekin kiitettävä hanke. En usko että sillä rikastuu, mutta silti. Sähköposteissa blogisti sanoo, että netti on tori, kaikille avoin. Valokuvaaja sanoo, että torillakin täytyy maksaa ostoksistaan. Kuvatoimisto Carrtina on hinnoitellut verkkosivustoille tarjotut kuvat sangen kohtuullisesti.
Asiassa on ongelma. Molemmat ovat oikeassa. Valokuvan ottaminen kotisivujen tai vastaavien koristeeksi on tyypillisesti sellaista toimintaa, johon on saatava lupa ja josta on yleensä maksettava korvaus. Jos kotikuntani Kirkkonummi tai seurakunta haluaa kotisivulleen tapulista tai kirkosta sellaisen valokuva, jossa perspektiivi ei kaadu, niin sopii ostaa. Ei ole kallis.
Siis pikku kuvatoimisto myy kuvia erilaisista luonnonkauniista paikoista, ja se on aivan oikein. Sen kotisivulla on thumbnails-kokoisia kuvia ja suurennuksia, joista tule kaappaamalla vaatimattomia alle 1 Kb tiedostoja..
Blogisti on oikeassa. Blogin kirjoittaminen ei ole elinkeinotoimintaa eikä siitä saa ansioita välillisestikään, päin vastoin, ikuisen häpeän.
Olen suosittanut aikaisemminkin sellaista tulkintaa, että ei-kaupallisessa ja ei-virallisessa käytössä valokuvien siteeraaminen verkossa olisi luvallista niin kauan kuin pysytään alhaisissa resoluutioissa. Alhaisella tarkoitan giffiä tai jpegiä, jota ei auta suurentaa paljon postimerkkiä suuremmaksi - itse käytän blogissani juuri sellaisia.
Lähden siitä tulkinnasta, että kuvan paneminen verkkoon sisältää luvan sen rajoitettuun käyttämiseen. Miksi niitä muuten pantaisiin verkkoon? Kuvan katsominen näytöltä on nimittäin oikeudellisesti kuvan käyttämistä. Linkin laittaminen ei ole sitä.
Kun sanon ei-kaupallinen ja ei-virallinen, jälkimmäisellä tarkoitan kuntia, laitoksia, seurakuntia ja valtiota. Minulla on HIIT-kotisivullani oma kuvani kiusantekomielessä - poltan kuvassa piippua, ja se kuva herättää jatkuvasti kauhistuneita kommentteja. Onko tupakoiva henkilö sopiva ohjaamaan lapsiamme tohtorin tukinnossa? Ei ehkä ole. SS- ja Gestapo-miehetkin tumppasivat aina ennen kuin tarttuivat konepistooliin ja käänsivät sen alastomiksi riisuttuja siviilejä kohti. Se on hienoa käytöstä ja osoittaa moitteetonta kotikasvatusta. Kuten lääkärin poika Humphrey Bogart sanoi, hieno mies ei koskaan lyö naista savuke suussa.
Kaipaisin kovasti oikeusriitaa kuvan siteeraamisesta. Asia on nimittäin epäselvä. Norjan lakitekstin ja ruotsalaisen mietinnön mukaan kuvan siteeraaminen olisi sallittua vain arvostelevassa ja tieteellisessä yhteydessä. Saksaa sitovat samat EY-direktiivit kuin meillä. Siellä taideteoksen ja valokuvan siteeraamista ei mainita lakitekstissä mutta kaikkien selitysteosten mukaan siteeraaminen on sallittua.
Asia olisi onnen omiaan tekijänoikeusneuvoston mietittäväksi.
Joka tapauksessa blogeja ja erilaisia amatöörien fanisivuja ja vastaavia ajatellen lainsäädännössä on aukko.
Olisi koeteltava, onko tulkintani "hiljaisesta suostumuksesta" oikea.
Mahtoiko sitä eilistä madetta jäädä? Käynpä katsomassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tulkintasi on väärä ja ihan perseestä. Otatko kaupastakin maitoa, kun 'ne oli siinä ihan otettavissa'? Pitääkö varastaminen tehdä lailliseksi, kun se on niin helppoa? Valokuva on ihan kuin se maito kaupassa. Joku tuottaa sitä, ja myy sitä. Ostat maitotölkin kaupasta, saat siihen litraan käyttöoikeuden. Ostat käyttö-/julkaisuoikeuden valokuvaajalta, saat sopimuksen mukaisen käyttöoikeuden (Huom. Jos ostat printin, et osta käyttöoikeutta.). Tässä on ihan sama oletko yksityinen bloggaaja tai yritys tai yhteisö.
VastaaPoistaMikäli jossain muussa maassa on sallittua varastaa, ei se tarkoita, että se Suomessa olisi laillista. Mikäli varastaisit minulta kuvan, lähettäisin laskun - 150% sanktiohinnalla luvattomasta käytöstä.
Ad M.O.
VastaaPoistaValokuva ei ole ihan kuin maito kaupassa. - Luet blogiani ilmaiseksi. Olen ammattikirjoittaja. En puhu varastamisesta. Jos Sinä tai joku muu haluat myydä tekstejäni edelleen, ole hyvä. Minulla on tuhat kuvaa blogissa: saa käyttää.
"Varastaa" vetoaa sanana tunteisiin. Jos valokuvan luvaton käyttäminen olisi varkaus, tekijänoikeuslakia ei olisi koskaan tarvittu.
Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, ettet ole oikein selvillä asiosita. Yksityisen henkilön, yhteisön ja yrityksen oikeudet eroavat toisistaan suuresti. Kun et usko minua, kysy kuvastosta. Kysy esimerkiksi kappaleen valmistamista yksityiseen käyttöön.
Tuo maininta laskun lähettämisestä ei oikein iske. Saahan sitä laskuja lähetellä. Rahaa on luvassa vasta kun lasku on tuomioistuimessa havaittu aiheelliseksi ja tuomittu lainvoimaisesti maksettavaksi.
Mielestäni vahingoitat kiihkoilemalla valokuvaajien asiaa. Sanoin blogissani, että kuvista on maksettava. Sen jälkeen pohdin, missä tilanteissa on maksettava.
Jos otan blogiini valokuvan, joka on mainos, onko minun maksettava siitä?
Kirjoitan "Syö kilo ketsuppia - se on hyvää" ja panen mukaan Felix-purkin kuvan. Onko sekin mielestäsi "varkaus".
Asiat eivät taida olla aivan niin yksinkertaisia kuin kommentissasi esität.
Maitotölkin ostaja muuten ei saa siihen litraan "käyttöoikeutta", vaan kyllä hän saa sen juodakin, eli hän saa siihen omistusoikeuden. Käyttöoikeus on esimerkiksi lainattuun tavaraan - kirjaston kirjaan - se täytyy palauttaa. Maksettua maitotölkkiä ei tarvitse palauttaa.
Tölkin anastaminen ei liioin ole varkaus vaan näpistys.
Erikoista, miten heikot perustelut ja maltiton kirjoitustapa kulkevat käsi kädessä.
Siteeraus tarkoittaa osien lainaamista teoksesta kunhan se osa ei ole olennainen osa taideteosta vaan siihen teokseen viittaavaa. Valokuva on teos ja sen kopioimeinen julkista esittämistä varten on tekijänoikeusrikos jonka johdosta teoksen tekijällä on oikeus vaatia teoksen kyseisen teoksen poistamista kyseisestä julkaisusta (internet on julkaisuun rinnastettava paikka). Myös tekijänoikeuden omistaja voi vaatia korvausta teoksensa luvattomasta julkistamisesta paikassa jossa teoksen tekijä ei sitä ole tarkoittanut esitettäväksi.
VastaaPoistat. jurristi
Jos tuota Räsäsen blogia käy katsomassa (sillä siitähän tässä on kyse), niin hiukan hämmästyttää, kun suurimmassa osassa näistä "siteerauksista" ei näy mitään muuta kuin se kuva.
VastaaPoistahttp://raunorasanen.blogspot.com/
Kaiketikin siteerausoikeus on kuitenkin sellainen, että lainatun teoksen tai valokuvan pitää jotenkin liittyä ympäröivään esitykseen.
Jotenkin voisin kuvitella, että valokuvaajien lisäksi noiden pilapiirrosten tai sarjakuvien tekijöillä voisi olla jonkinlainen mielipide heidän teostensa levittämisestä ilman lupaa .
Mademuhennos on suuri herkku. Mädin ja maksan laittaminen mukaan on mielenkiintoinen ajatus. Näkisin mielelläni valmistusohjeen.
VastaaPoista-- # mab
Ad jurristi:
VastaaPoistaEt ole juristi. Sen huomaa tekstistäsi. Katso esim. Haarmann, Tekijänoikeus ja lähioikeudet.
Kysymys on kappaleen valmistamisesta, ei esittämisestä.
Valokuva ei ole aina teos vaan Tekijänoikeuslain 49 a §:ssä tarkoitettu valokuvateosta heikommin suojattu kuva.
Rasasen tai kenen muunkaan blogin sallittavuuteen tai loukkaavuuteen en ota kantaa. Kirjoitan vain säännöistä, joita asiaan on sovellettava.
Se on virheellinen käsitys, ettei koko teoksen siteeraaminen olisi koskaan luvallista.
Kuten olen toistellut - nämä säännökset ja tämä kielenkäyttö ovat sopimattoman vaikeita ja itse lakitekstissä epäjohdonmukaisia.
Palaan uudelleen tiivistykseeni: ansiotarkoituksessa julkistetut kuvat olisi pyrittävä jättämään rauhaan, myös blogeissa.
Verkossa on niin paljon kuvia, jotka on pantu sinne tietoisesti vapaasti käytettäväksi eli ansiotarkoituksen ja elinkeinotoiminnan ulkopuolella.
Muutamassa kommentissa kirjoittajan mielessä näyttää olevan ns. vetoomusfunktio. Se on keskeinen. Siteeraaminen on sallittua, jos se tehdään tieteellisessä tai arvostelevassa esityksessä ja muutoin jos siihen on tekstin edellyttämä järkevä syy.
Esimerkki: siteeraan artikkeliini diagrammin ja kirjoitan viereen (Lähde: Tilastokeskus).
Mutta on olemassa myös elokuva- ja musiikkisitaatteja!
Ääritapaus oli Arvo Salon "Lapualaisooppera2, jossa olin Salon asianajajana (1960-luvulla). Salon teksti koostui osoittamani mukaan ainakin kolmannekseltaan pelkistä sitaateista - mutta tuomioistuimet katsoivat sen itsenäiseksi teokseksi.
Hienonhienolta nimeltään viittaus toiseen teokseen on "alluusio". Esimerkiksi Joyce ja T.S. Eliot käyttivät niitä keskeisenä tyylikeinona.
Sitaatti on mm. teoksen nimi "My Faier Lady" (lastenlaulun "London Bridge is Falling Down" viimeinen säe).
Nyt jokseenkin tuntematon runoilija Paavo Haavikko siteerasi korkeatasoiseksi arvioidussa 1950-luvun tuotannossaan pitkiä pätkiä Juho Niukkasen muistelmista.
Menen tästä kaksosten identtisille syntymäpäiville.
Savon rintamalla 1918 talvella pidettiin kuulemma tupakkatauot.
Sellaista on sisällissota.
Vilkaiskaapa vielä jos ehditte http://taivasalla.net/info.html. Siinä on kuvaajalla selvät sävelet ja hyvät kuvat.
VastaaPoistaTuttavani väitti vuosia sitten ponnekkaasti, että juristi ei ole suojattu ammattinimike, vaan kyseistä termiä suosivat lähinnä kisälliperiaatteella oikeusoppinsa hankkineet vilunkiveijarit. Onkohan tässä mitään perää? Minä tietenkin hyväuskoisena ja muutenkin yksinkertaisena pidin tätä totuutena vuosikausia, kunnes nyt olen hieman alkanut epäillä tämän silloin uskottavan ravintolaväitteen todenperäisyyttä. Tupakkaakin taidettiin samalla polttaa.
VastaaPoistaSivupoluilta asiaan: nimimerkillä M.O. ja Kemppisellä on loistava tilaisuus yhdistää intressinssä. M.O. laittakoon jonkun kuvansa jakoon ja Kemppinen siteeratkoon sitä blogissaan. M.O. saisi näin näkemystensä mukaan sauman lisäansioihin ja Kemppinen himoitsemansa ennakkotapauksen! Me muut syödään popkornia, laitetaan vedot pystyyn ja poltetaan hieman lisää tupakkaa.
Ad A.KH.
VastaaPoistaTaivasalla - hyviä kuvia ja pohjalla selkeä CC-lisenssi.
Juuri niin kuin pitää.
Ammattilaisille palkka, amatööreille muuta - tässä tapauksesa mielihyvään on täysi aihe. CC:n valikoimasta on valittu ei-kaupallinen, joka on myös järkevä ratkaisu.
Ad Korhonen:
VastaaPoistaJuristi...
Ei se todellakaan tarkoita mitään täsmällistä, mutta nykyisin viittaus oikeustieteellisen tutkintoon on niin vahva, että juristiksi esittäytyminen on mielestäni petollista.
Oikeustieteen opiskelijat sanovat itseään juristeiksi samalla logiikalla kuin taideaineiden opiskelijat humanisteiksi.
Taustakin on tiedossa - nyt muutettu tutkinto oli pitkään kandi, mutta sitä ennen lainopilliset opinnot johtivat "ylempään oikeustutkintoon". Sitäkin ennen oli mahdollisuus suoritta molempain oikeuksien kandidaatti -niminen tutkinto, joka vastasi tasoltaan nykyistä lisensiaattia.
Entisessä yhteiskunnassa lainlukijoita puhuteltiin "tuomariksi", mutta siinä oli se koukku, että ei ollut sopivaa käyttää sitä titteliä itsestään. Se oli vähän niin kuin lääkärien "tohtori".
Asianajajan ammattinimike on muuten suojattu ja edellyttää nykyisin aika vaikean tutkinnon suorittamista. Muut joutuvat käyttämään yrityksestään nimeä "lakiasiaintoimisto" ja ei-juristit esittäytyvät "asioitsijoiksi".
Kappaleen valmistamiseksi katsotaan teoksen kopiointi internet-sivulle. Jurristi ja juristi on kaksi eri asiaa kysy vaikka aasianajajajalta tai asianajajjalta.
VastaaPoistaMitä tuohon sopivaan tittelin käyttöön tulee, niin itävallassa on laki, jossa kielletään aatelisarvon käyttö. näin esimerkiksi Otto von Hapsburg ei voi käyttää titteliään itsestään, mutta laki ei kiellä sitä, että muut käyttävät sitä, tästä syystä Itävallan aateli käyttää aina toisistaan titteliä, ikään kuin piruillakseen yltiödemokraattiselle laille
VastaaPoistaKopiointi toiselle sivulle on tosiaan kappaleen valmistamista. Esittämistä taas on sitä ettei siitä ole tehty kopiota vaan se on linkitetty toiselta sivulta. Siinä on pieni mutta merkittävä ero, sillä kopiointi toiselle sivulle edellyttää alkuperäisen teoksen näköiskappaleen kopiointia omalle sivulle.
VastaaPoistat. Pate
Esittämisen ja kopioinnin raja taitaa internet-käytössä tarkoittaa sitä, että jos kuva on linkitetty toiselta nettisivulta toiselle on se esittämistä. Kun taas kopioidaan kuva omalle internetsivustolle niin, että se kuva fyysisesti ei sijaitsekaan esittämisen yhteydessä kuvan alkuperäisessä internet-osoitteessa on se kuva silloin kopioitu luvatta eli kuvasta on valmistettu kopio ja se on saatettu suuren yleisön nähtäville internetiin. Kopiointi omaan käyttöön on sallittu mutta julkinen esittäminen on taas luvan vaativaa toimintaa. Kuva muuttuu teokseksi hyvin helposti eli kun kuvaaja esim. signeeraa kuvan on hän silloin tunnustanut omaksi teoksekseen sen kuvan. Myöskin jos kuvalle on annettu oikea nimi on se silloin teos koska tekijä on nimennyt sen teosmaiseksi työksi. Kolmas teokseksi sopiva määritelmä on se, että kuvaaja on tehnyt kuvaan jotain mitä siellä ei luonnostaan ole eli pienikin havaittava kuvankäsittely on teoksen merkit täyttävä toimenpide. Oikeuslaitos usein määrittelee virheellisesti teoksen määritelmän eli teos pitää näyttää selkeästi erikseen valmistetulta vaikka laissa ei ole mitään määritelmää siitä kuinka paljon teoksen eteen on tehtävä työtä jotta se muuttuisi teokseksi. Myös kopioinnin suhteen oikeuslaitos tekee tahallisesti väärää tulkintaa ja rikkoo siten tekijänoikeuksia tahallaan. Tämä virheellinen menettely on miten teoksesta on valmistettu näköiskappale eli piirtämällä valokuvasta ääriviivat ei tarkoita sitä, että se on omaperäisesti tehty uusi teos vaan se on huonosti huonoilla välineillä tehty huono kopio. Se joka väittää sen kopion olevan uusi omaperäinen teos on väärässä sillä edelleenkään ei laissa ole määritelty, että kopion on oltava sataprosenttisen täsmälleen samalla tavalla valmistettu ja myöskin näytettävä sataprosenttisen samanlaiselta. Tähän asiaan voidaan ottaa tavaramerkkipuolelta rinnastettava juttu eli lenkkariin kun tekee kolme raitaa niin se ei tarkoita sitä että se on uutuustuote vaan todellisuudessa siinä on tunnetun kolme raitaa olevan tuotemerkin (Adidas) olevan tuotemerkillä tapahtuva laiton kopiotuotteen tekeminen.
VastaaPoista