Kirjapöly

Onko kirjapöly hyväksi lapsille?

On.

Se parantaa heidän menestystään koulussa ja lisää mahdollisuuksia elämässä.

Kumpi on vaarallisempi, ase vai uima-allas?

Uima-allas.

Yhdysvalloissa kuolee pikkulapsia ampuma-aseonnetomuuksissa 175 vuodessa (200 miljoonaa asetta) ja hukkuu uima-altaaseen 550 vuodessa (11 000 uima-allasta).

Mitä yhteistä on japanilaisella sumo-painijalla ja amerikkalaisella peruskoulunopettajalla?

Molemmat petkuttavat (sopuotteluita - oppilaiden ratkaisevien kokeiden "korjaamista" kynällä ja kumilla).

Miksi huumekauppiaat asuvat köyhän äitinsä asunnossa?

Koska he ansaitsevat niin huonosti, ettei ole varaa omaan. Crackiä eli poltettavaa kokaiinia myyvä katukauppias ansaitsee noin kolme dollaria tunnissa. Myös työturvallisuus on huono.

Sanoo Steven D. Levitt yhdessä Stephen J. Dubnerin kanssa kirjoittamassaan kirjassa Freakonomics - A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything. Kirjoittajalla ja kirjalla on kotisivu ja kiihdyttäviä artikkeleita sekä blogi - www.freakonomics.com

Levitt on lähes kunniallinen taloustieteilijä. Hän opettaa Chicagon yliopistossa, jossa taloustieteilijät yleensä valittavat, etteivät sellaiset saa suunvuoroa, joilla ei ole Nobel-palkintoa. Kuitenkin Chicagon pojat ovat suoranaisesti vastuussa muutamista viime vuosikymmenien ilkeistä talouspoliittisista erehdyksistä. Innostuivat vähän liikaa. Etenkin Milton Friedman.

Huumekauppiaan huonot ansiot ilmenevät hurjasta tutkimuksesta, jonka vaiheet selostetaan kirjassa. Muuan opiskelija oli päästä hengestään menemällä kyselytutkimuslomakkeineen hengenvaaralliseen lähiöön. Tilanne laukesi, kun kävi ilmi, että paikallinen huumekuningas oli saman tiedekunnan poikia eli ansioitunut liiketaloustieteilijä. Nuori tutkija vietti vuosia porukoissa, ja luultavasti huumekingin ansiosta sai käsiinsä huumeringin kirjanpidon, joka oli yksityiskohtaisempi ja uskottavampi kuin suurliikkeiden keskimäärin.

Yksi sadasta crack-liikemiehistä ansaitsee hyvin, vaikka ei mielikuvituksellisen hyvin. Heilläkin ongelmana on vankilaan joutuminen. Mutta tutkimuksen aikana crack oli liian halpaa ja tarjontaa oli runsaasti, joten jalkamiehille ei jäänyt oikeastaan mitään.

Kirjan amerikkalaisittain pelottavin jakso koskee rikollisuuden romahtamista 1990-luvun alussa. Olen keskustellut aiheesta etenkin UCLA:ssa, jossa toimii professorina suomalaissukuinen Eric Monkkonen, alan johtavia nimiä Yhdysvalloissa ja todella miellyttävä henkilö.

Useat poliitikot ja poliisipäälliköt riensivät, kuten tunnettua, ottaman kunnian väkivalta- ja omaisuusrikosten huimasta vähenemisestä itselleen. Syyksi tarjottiin nollatoleranssia, kovia rangaistuksia ja ties mitä.

Levitt arvioi, että syy oli Roe v. Wade eli abortin merkittävä helpottaminen 1970-luvulla. Tyypillisimmin rikolliset sukupolvet jäivät kokonaan syntymättä.

Tämä rohkea ajatus on luonnollisesti herättänyt syvää raivoa laajoissa yhteiskuntapiireissä. Levittin perustelut ovat vakuuttavat. En pidä niitä moraalittomina. Hän sanoo, että nainen itse osaa parhaiten arvioida mahdollisuutensa, kykynsä ja halunsa huolehtia lapsesta. Tyypillisimmin vahvan rikollisen henkilön taustalta löytyy köyhyyttä, erilaisten aineiden sekakäyttöä, väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä eli kyvyttömyyttä huolehtia lapsesta.

Kirjoittaja on pohtinut koulujen monivalintakokeita, jotka eräissä osavaltioissa on pantu rahoituksen tai riittävän rahoituksen ehdoksi. Tämä esimerkki on selvin ja uskottavin ja tässä ekonometrian ja tilastotieteen menetelmät purevat. Monivalintakokeiden vastaukset on helppo järjestää ja hakea regressioanalyysillä toisistaan riippuva muuttujat. Kun jossakin koululuokassa muutoin heikosti vastanneet koululaiset ovat selviytyneet jostain kysymysryhmästä virheettömästi, kasautuma näkyy jopa paljaalla silmällä. Kausaliteetti- eli syy-yhteys on lähellä. Todennäköisyys on niin vähäinen, että hyvin luultavasti vastauksia on paranneltu. Ja selostuksen mukaan opettajilla oli tähän aikaa. Ja kaiken kukkuraksi tutkijoilla oli käytettävissään edellisen ja seuraavan vuoden testit, eli menestys ja oppiminen osoittautui tilapäiseksi.

Tämä on kirjan kiinnostavin väite juuri minulle: insentiivi eli kannuste.

Tekijänoikeutta ja patentteja perustellaan aina kannustevaikutuksella. Olen itse kitissyt jatkuvasti, että liikeyritysten voitot ja tappiot uskon mutta näiden oikeuksien kannustevaikutus tekijöihin ja keksijöihin on pysynyt minulla epäselvänä. Epäilen vahvasti, että kirjoittamisen kannuste on sama kuin esimerkiksi blogin kirjoittaminen: halu levennellä vertaistensa silissä (peer recognition), vaikka rahaa ei tule.

Kirjapöly?

Esimerkki korrelaation ja kausaation ongelma. Sellaisten kotien lapset, joissa on paljon kirjoja, kouluttautuvat pidemmälle ja paremmin kuin vertailuryhmien. Aion muistaa tämän kun seuraavan kerran voihkitaan hyllyjen pölynimurointia. Eikä minulla niitä kirjoja niin paljon ole. Kymmenen tuhatta, tuskin paljon enempää.

Nimimerkille Heikki K. - Levittin ennusteen mukaan suosituimpiin etunimiin tulevat lähivuosina kuulumaan (Yhdysvalloissa tai ainakin Kaliforniassa) Finnegan ja Beckett...