Entä jos

 

Entä jos kirjapaino kesittiin jo noin 5 000 vuotta sitten?

Entä jos kirjoitus ja tallenne on perinteisesti sekoitettu toisiinsa?

Hakuteoksissa on tapana aloittaa tämän asian käsittely Sumerin nuolenpääkirjoituksesta, jollaista on kuvan poltetussa savessa. Kohta mainitaan Egypti, Intia ja Kiina, kunnes tulleen foinikialaisiin yhdistetty äännekirjoitus muutti käytännöt. Tämä “Foinikia” ei ehkä ollut valtio tai kana noiden sanojen nykyistä muistuttavassa mielessä. Heidän kohdallaan mainitaan usein “kanaanilaiset”.

Artikkeleissa oudostuttaa sodankäynnin puuttuminen kirjoituksella edistettyjen tarpeellisten taitojen luettelosta. Veronkanto ja vaurauden hankkiminen eivät välttämättä vaadi muistiinpanoja.

Sekään ei oikein korostu, että kun hyvin vanhat veistokset ja kallioon hakatut kuvat osoittavat mitä suurinta ammattitaitoa, kirjoittaminen lienee ollut sitä mitä suurimmassa määrin.

Sivuutamme sen, että juuri kukaan ei osannut lukea. Jopa poliittinen propganda esitettiin kernaasti kuvasarjoina, kute Rooman Trajanuksen patsaan tuhansia kuvia käsittelevä friisi. sen lukemine ei ollut käytännössä mahdollista, vaikka kahden puolen oli aikoinaan talot. Kuvien lukeminen ei liene ollut toivottavaakaan. Vielä melkein omana elinaikanamme esimerkiksi uskonnollinen viesti ja etenkin diktaattoreiden sanoma esitettiin kernaasti rakennuksilla ja seinämaalauksissa tai lasi-ikkunoilla.

Itse Hitler näyttää olleen saman hengen lapsia kuin Trump. Kesken muiden kiireiden, kuten sotien, hän heittäytyi halukkaasti suunnittelemaan etenkin arkkitehti A. Speerin kanssa ennen näkemättömiä rakennelmia. Ajatus lienee tarttunut Ranskan Versaillesista tai miksi Pariisista, jossa kirkkokin oli komeampi ja paljon vanhempi kuin Berliinissä.

Ajatukseni: tätä nykyä julkisuudessa välillä mainittu lukutaito oli hallitsevan luokan silmissä turha ja ehkä vaarallinenkin muoti. Ja Venäjän vallankumousta puuhattaessa 1917 jaettiin kyllä jokin määrä lentolehtisiä, mutta harvinaiset lukutaitoiset sotamiehet käärivät niistä sätkiä ja vetelivät henkeviä savuja. Kerenski, Lenin ja monet muut kiertelivät pitämässä puheita, mielellään auton takaistuimella seisten. Puheiden sisällöstä ei ole varsinaisesti tietoa, mutta kuulijat vapisivat innosta. Ainakin Kerenskin puhuessa. Lenin ei ollut siinä toimessa etevä. Hitler puolestaan kehitti taidon huutaa kuin rantapiru, kun taas hänen vankilassa kynäilemänsä “Taisteluni” tuskin herätti laajempaa mielenkiintoa sisällöllään.

Tulee mieleen Trump. Tämän hetken välinein voi jälkikäteenkin todeta, että hän pitämänsä puheet ovat merkittävin osin puuta heinää, ja asiansa hän esittää iskulausein, jotka eivät siis pahemmin poikkea Venäjän 100 vuoden takaisista kylteistä, kuten “leipää” tai “kaikki valta neuvostoille”. (Kumpikaan ei toteutunut.)

Varsinaisten alan miesten painatteet, kuten K. Marxin keskeiset teokset, herättävät lukijasssa epäilyn, mahtavatko ne tarkoittaa jotain.

Sumerin savitaulut ehkä olivat “kirjapaino”. Kun tuollaisen taulun rasvaa ja päälle kaataa sopiva notkeaa kalkkivelliä, joka kuivuu nopeasti, syntyy kopio, ja päivässä saa valmiiksi enemmän laattoja kuin edes tarvitaan.

Edelleen tallella olevat savitaulut herättävät kysymyksen, mihin kirjanpitoon tai verotukseen sellaisia tarvittiin.

Juuri ama kysymys tulee mieleen Kiinasta, jossa on ollut kehittynyt kieli ja kirjoitus vuosituhansia, Etelä-Amerikan Andeilta ja esimerkiksi inkojen hienosta solmukirjoituksesta.

Lähes poikkeuksetta tuhannet maata viljelevät joukkiot toimivat samalla tavalla. Yksinoikeuden väkivaltaan hankkineet (sotilaat tai muut rosvot) käyvät välillä viemässä sen, mitä suuri enemmistö on raatanut kokoon. Harvemmalla on ollut sitä iloa, jota luullakseni omat esi-isäni käyttivät Savo-Karjalassa eli polttivat kasken, mielellään naapurin mailla, ja veronkantajien tai muiden ikävien ihmisten lähestyessä livahtivat naapurimaan puolelle kätkettyään sitä ennen himoitut tavaransa. Suomessa vasta Pietari Brahen aikaan 1600-luvulla asialle yritettiin tehdä jotain, mutta tulokset olivat heikot, ja suomalaiset julistautuivat mielellään rutiköyhiksi.

Keskeinen ratkaisu olisi tie, ja sellaisia Suomessa oli vähän mutta esimerkiksi rooman valtakunnassa paljon, ja hyviä. Rautatie puolestaan lopetti huliganismin, jota sanottiin Härmän häjyjen toiinnaksi, erittäin nopeasti. Tieto kulki ja tarvittava määrä kasakoita saatiin paikalle esimerkiksi häihin ennen kuin tappelu oli edes parhaimmillaan.