Sivun näyttöjä yhteensä

6. toukokuuta 2026

Kartta kalliossa


 

Sellainen kartta kuin kartta.paikkatietoikkuna.fi on monin tavoin mieletön ajatus.

Hyvässä, ehkä parhaassakaan kartassa, mikään kohta ei ole oikein. Tai ehkä ihmisen terävän näön alue, joka on pienempi kuin suoraksi ojennetun käden sormen kynsi, on oikein. Mutta ongelma on se, että kartan kaikki pisteet ovat suoraan ylhäältä nähtyjä, eikä mitään näkökentän ja nähdyn perspektiivin kaltaista ole.

Kreikkalais-roomalainen antiikki oivalsi ja ratkaisi ihmisen näköisyyden ongelman. Jotkut edellee olemassa olevat veistokset ja rintakuvat ovat mahdollisesti erittäin näköisiä, vaikka emme saa koskaan tietää. Arvattavasti merkkihenkilöiden kuvat olivat sopivasti kaunisteltuja. Antiikin värit ovat kadonneet melkein kokonaan. Muotokuvamaalauksia on hyvin vähän. En tiedä niiden näköisyydestä. 

Koulukirjoissakin kerrotaan, että varhaisen taidehistorian (Winckelmann) ihannoima veistosten ja temppeleiden jalo valkoisuus oli väärä luulo. Sen varaan rakennettiin kuitenkin ainakin 200 vuotta, vaikka jo Nietzsche oli tuominnut meidän tarinamme itsestämme, tämän hetken sanoin “narratiivit” keksityiksi valheiksi. Niebelungenin ja Eddan seuraan, mutta myös W. Scottin ja Hugon joukkoon, kuuluu muun muassa Kalevalamme.

Koska menneisyytä ja tulevaisuutta ei ole olemassa, siinä mielessä kuin me käsitämme asian, keksitään jotain.

Siten Putinin pyhä ja vanha Venäjänmaa tai USA, josta on taannoin tehty uudelleen suuri, eivät ole poikkeuksia, vaan pääsäännön mukaisia. Loistavan tai kaltevuudessaan kauhean menneisyyden keksivät myös ihmiset itselleen.

Ajatusten lukeminen ei teknisesti oikein onnistu, mutta aisteista tiedämme, että esimerkiksi näkökuvamme on merkittävin osin oman keskushermostomme muokkaamaa ja parantelemaa. Emme näe sitä mitä katsomme.

Kiilopäällä ainakin oli iso puuhun veistetty kohokuva Saariselästä. Ajatus on huono, koska mittakaava on väärä. Jos kymmenen senttiä kartalla on 1 kilometri maastossa, sadan metrin korkeusero olisi 1 sentti.

Ehdotankin nyt muistaessani, että Urho Kekkosen kansallispuiston nimi muutettaisiin Saariselän kansallispuistoksi. On se jotenkin noloa , että puistohankkeeseen kyllä osallistunut ja etenkin Sodankylän ja Inarin kuntien tiukkaa vastarintaa nujertamassa ollut presidentti on edelleen kuin jokin Ceausescu nimellään noin näkyvissä. 

Pilapiirtäjä kuvasi aikoinaan “Kekkoslovakian” valtamiehet presidentinlinnan parvekkeella ottamassa vastaan taukoamattomia suosionosoituksia. Luulen että hyvinkin pian tämä eräs liian pitkää kravattia käyttävä presidentti ilmoittaa muuttavansa valtionsa nimen: Trumpland. Samaa tyyppiä kuin Disneyland. “Amerigo” on vain italialainen etunimi, sukua nimelle “Enzo”. Toista se on Christopher, Kristuksen kantaja. “Columbus” taas tarkoittaa oikeastaan kyyhkystä eli pulua.

Näitä on poliitikkoja, jotka Kristuksen tavatessaan hyppäisivät reppuselkään, kannettaviksi ja vielä hoputtaisivat. Siitä saisi syntisäkin halvalla.

Mitä tästä? Nykyisinhän juuri paikkatiedot ovat niin hyvin hallinnassa.

Tuo kravattimies tuli mieleeni, kun blogini kommentoija, arvostamani, asioita ajatteleva ihminen, oli päätynyt poliitikko Arvo “Poika” Tuomiseen ja viittasi siihen, ettei kukaan oikein vieläkään tiedä, mikä hänen huimista tarinoistaan 1920-luvun Moskovasta 1980-luvun Tampereelle, pitää paikkansa ja mikä ei. Hänen kolme Neuvostoliitto-kirjaansa ovat sensaatiomaisen hyviä, ja ainakin “Kremlin kellot” suorastaan pitäisi monen lukea. Mutta emme siis tiedä tämän Otto Ville Kuusisen suojatin tarinoiden todenperäisyydestä paljon, emmekä saa tietää.

Olen tavannut miehen. Joskus satuin myös näkemään hänet ja Väinö Linnan kahdestaan kävelemässä Tampereen Hämeenpuistossa. Ja tunsin hyvin hänen ystäviään, jotka tiesivät, että hänen vastauksensa kevyeen päivällispöydässä esitettyyn kysymykseen poliittisen tilanteen pääpiirteistä saattoi kestää 11 tuntia niin että isäntäväki kävi vuoroon nukkumassa yön pitkinä tunteina. 

Poika Tuominen oli mytomaani. Mytomaani on patologinen eli sairaalloinen valehtelija. Sana viittaa henkilöön, joka sepittää tarinoita pakonomaisesti, usein ilman selkeää hyötyä, ja uskoo toisinaan omiin valheisiinsa. 

Tuo on hakuteoksen antama, riittämätön selitys. Suuri kertoja on myös pakonomainen valehtelija - sellainen kuin Mika Waltari. Niinpä otan malla, vaikka olenkin vähäpuheinen poika Pohjanmaalta.

Mutta minä tiedän totuuden. Kirjoittaja oli Mauri Sariola 1960. ”Totuus on armoton”. Nin oli Sariolakin. Kun hän pääsi puhelimessa alkuun, siitä ei selvitty alle tunnissa, eikä suunvuoroa saanut. Hänen kirjansa sopivat hyvin huonohampaisille, koska juonet ja juonenkäänteet olivat valmiiksi pureskeltuja.

Sellaisia maisemia, joita nyt näkee joka päivä televisiossa, eli droonilla kuvattuja matalia näkymiä, eivät monet ole ennen nähneet. Kun pääsin joitakin vuosia sitten nosturiauton korissa kamerani kanssa parinkymmenen metrin korkeuteen, en tuntenut taloani, pihaani. lähiympäristöä, jossa olen kulkenut yli 50 vuotta. Tässähän ei lentele pieniä lentokoneitakaan, ja niiltäkin tuollainen alle sata metriä lienee kielletty.

Vastaavasti kartat olivat antiikin yritelmistä yli keskiajan rantaviivan perusteella tehtyjä ylimalkaisia yritelmiä. Siitä päättelen, että meille tavallinen topografikartta olisi ollut vielä taannoin katsojalle käsittämätön. Ylin aron kuvaaja Tšehov ei olisi tuntenut tutuinta aroaluettaan kartasta.

Ja heittoni - entä jos nuo kuuluisat luolamaalaukset ovat osittain - karttoja. Muutamien kymmenien tuhansien vvuosien takaiset ihmiset olivat kovia kulkemaan. Heitä nimitetään metsästäjä-keräilijöiksi. Heitä siis kiinnosti, mistä metsästää ja missä keräillä. Miten pääsee jonnekin sinne ja sieltä takaisin. 

Tämä on vain utuinen ajatus. Kukaties e tuli mieleenki, kun luin hyvin kauan sitten, että paikannimi “Kauhava” kenties johtuu siitä, että joki on (hiukan) kauhan muotoinen.

Mutta sitähän kukaan ei tiennyt eikä varmasti olisi tullut ajatelleeksi, vaikka olisi tallustanut kauha kourassa ne muutmat kymmenet kilometrit.

Ja siitä päädyn seuraavaan runollisuuteen. Olisi loogista, että paikannimetkin olisivat karttoja. uomessakin monen joen nimi on “joki” (Kymi, Kemi). Loogista, eikö totta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti