Aie

En vetänyt erikseen esiin, että Tapiolan kuoron konsertti Olarin kirkossa kaksi viikkoa ja päivä sitten teki minuun järkyttävän vaikutuksen. Kävimme vielä uurnalehdossa vanhempieni haudalla. Hautakiveen kiinnnittämämme Lapin kivi, litteä ison kirjan kokoinen levy, jonka isämme oli kantanut repussaan Sokostilta, oli vähän kärsinyt. Jopa pinnan jäkälä oli mennyt himmeäksi ympäristön raivoisista rakennustöistä eli siis päästöistä.

Onneksi minulla on ikkunalaudalla pieni, kouraan menevä kivi samasta paikasta. Se kestää. Karttajäkälä ei ole kärsinyt edes tupakastani.

Tapiolan kuorossa on nyt kaksi jälkeläistäni. Pasi Hyökki ei ollut pahoillaan, kun ohjellman päätyttyä kiitin häntä esitysten notkeudesta. En maininnut että äänenpuhtaus oli edelleen parantunut viime levytyksistä ja että vieraana olleen japailaisen lapsikuoron äänenmuodostus oli vähän toinen. Erinomaisia hekin olivat, mutta puolifalsetti - eräänlainen portamento - ei ollut aina juuri oikea ratkaisu, eikä heillä ollut käytettävissään erenhtymättöyyteen yltäviä poikasopraanoja.

Niin; tämä sukunimikaimani soitti myös selloa. Ja penkissä istui tätinsä eli siis sisareni, joka aloitti tässä samassa joukkiossa Erkki Pohjolan aikana 1972. Mieleeni palasi, että Tapiolassa, jossa perheeni asui, surkuteltiin tätä onnetonta, joka oli vain musiikin opettaja. Mitähän siitäkin tulee? Toista olivat Ensti, Paavo ja Liisa.

Minä melkein säikähdin, miten hieno oli vuosi sitten sävelletty tai kantaesitetty “Stabat mater”. Lyhyesti sanoen: perustelluin syin erittäin vaikea.

Meillä kulkee suvussa hullu geeni. Minun ylitseni se on hypännyt. Yksi veljistäni, sama joka tarjotui syömään onkilieron, jos sai markan, lauloi luonnostaan puhtaasti. Yksi sedistäni oppi juomaan viinaa juuri rippikoulun käyneenä armeijan soitto-oppilaana; soitin oli corno eli käyrätorvi. Soitinhan, koira vieköön, itsekin kaikki neljä Aaronin pianovihkoa läpi, ja vielä viidennen, amerikkalaisen. Mutta kaikki hyväntahtoiset, musiikkia ymmärtävät ovat aina sanoneet minulle, että jos panisit kuule sen pianon kannen kiinni, kolauttamatta sitä. Se on hyvä piano.

Niitä Tapiolan kuoron levyjä on muuten Spotifyssä aika hyvin. Painakaa mieleen nimi Einojuhani Rautavaara. Olen kovin mieltynyt eräisiin hänen lauluihinsa. Muistaakseni hän asui Westendintiellä siinä niemen kärjessä, mutta sitten kai tuli avioerokin, jota isäni hoiti työllä ja vaivalla.

Näissä tunnelmissa arvelin, että pitäisi ehkä yrittää kirjoittaa kirja eli kun kirjoja ei enää harrasteta, blogiin ainakin jaksoja.

Onhan se synti ja häpeä, ettei meillä ole teoreettista fysiikkaa eikä edes arkeologiaa runomuodossa. Lucretius teki sen 2 000 vuotta sitten  ja ehdotti käsitystä atomeista ja yleisenä ideana evoluutiota eli kehitysoppia. Kirja, joka oli 1500 vuotta kateissa, tunnetaan nimellä “De rerum natura”, asioiden luonteesta.

Nec me animi fallit Graiorum obscura reperta

difficile inlustrare Latinis versibus esse,

multa novis verbis praesertim cum sit agendum

propter egestatem linguae et rerum novitatem;

Ei pidä antaa mielensä mennä, jos on

vaikea tulkita kielellemme kaikkea, mikä

kreikkalaisillekin oli tuskaa, kun ajatukset

olivat uusia ja oma kieli niissä ennenkulumatonta…

Höperyydestä

Liian vanhaksi ovat kirjoittaneet hyvin useat. Tämän asian yhteydessä usein mainittu Goethe oli täyttänyt 80, kun Faustin toinen osa ilmestyi. Hän kuitenkin lienee tehnyt tuota teosta 60 vuotta. Lopputulos oli sekä hieno että muodoton.

Olen melkein ylpeä dokumentoidessani kylläkin jo alun alkaen vaatimattoman kirjallisen ajattelukyvyn kuihtumista. Jäljiltäni on tällä hetkellä julkaistua tekstiä 65 vuoden ajalta. 

Mieleeni tulee joskus se hannoverilainen hovioikeudenneuvos, joka joutui aiheellisesti hullujenhuoneeseen 1800-luvulla, jatkoi silti sinnikkäästi muistiinpanojen laatimista ja menestyi tuossa toimessa niin hyvin, että pääsi vapaalle jalalle loppuelämäkseen.

En tiedä toista vastaavaa tapausta. Tästä on kirja. Mies oli maanisen depressiivinen. Todellisuudentaju oli alkanut pettää, mutta ajan oloon aukot arpeutuvat. 

Hovioikeudenneuvos minäkin olin, mutta paninpa sisään apskeetin. - Repliikki on laskuhumalaisen eno Sakerin, Nummisuutareista. “Olinpa minäkin kerran jäsen raittiuden liitossa, mutta paninpa sisään apskeetin.” Sana tarkoittaa eroilmoitusta, “avsked”. Repliikki tarkoittaa, että sanoja oli saanut potkut, vaikka oli vain ratkennut ryyppäämään sen miehen kanssa, joka hänen olisi ollut poliisimiehenä otettava kiinni viinankeitosta.

Ennen pitkää huomasin käyväni kerran toisensa jälkeen UC Californiassa, Berkeleyssä. Hiljan tuli vastaani asiakirja, jossa kerrotaan, että olin vieraileva professori, “in perpetuity”, eli ajasta aikaan. Kuka tietää, vaikka tuo asema olisi edelleen voimassa; USA:ssa nuo eläkeasiat on järjestetty kautta matkan kovin toisin kuin meillä. 

Yhden kerran pidin ennalta mainostetun luennon kauppiallisesta oikeudesta, Lex Mercatoria, keskiajan Euroopassa. Opettajien ruokasalissa näytti olevan vähän alle sata professoria kuuntelemassa, jotkut Kalifornan yliopiston muitla campuksilta, kuten UCLA:sta, ja muutama oli Stanfordista, joka on yksityinen laitos. Illalla oli juhlahetki siinä ylämäessä, ei kovin kaukaa fysiikan laitoksista, joilla olivat ennen kuljeskelleet Oppenheimer ja muut. Tosin kriittinen koe atomipommia valmistettaessa oli järjestetty Chicagossa.

Niin - kysykää vaikka Mikolta. Meistä on valokuvakin. Olemme siinä kovasti leuhkan näköisiä.

Nyt paljon höperömpänä osaisin pitää sen luennon hyvin, Olin kuvaillut lähinnä ritarikuntia, Hansan kaltaisia kauppaseuroja ja jossain määri valtiota muistuttameita yhteenliityiä, jollainen meillä oii Kalmarin unioni.

Jätin maininan varaan, että Italian - Saksan vuosisadasta toiseen tapelleet Guelfit ja Ghibelliinit erottautuivat toisistaan väreillä ja viireillä, jotka näkyvät tänäkin päivnä Milanon, Firenzen ja useiden muiden paikkakuntien - jalkapalloseurojen varusteissa.

Kovaa vääntöä käytiin Napolista. Välillä tuhottiin Rooma. Joskus käytiin hävittämässä Konstantinopoli. Kosminen vakio oli kiinnostus toisten rahoista. 

Nuo värit ja viirit ja vaakunat olivat niin tärkeitä, että aikakauden ykkösjuristina pidetty Bartolus de Sassoferrato julkaisi niistä kirjoituksen 1300-luvun lopulla (De insigniis). 

Oman aikamme lakimiehet höperehtivät omistusoikeuden ympärillä käsittämättä, että Välimeren, Volgan, Donin ja Niilin pohjalla oli kiihkeä kaupankäynti, joka välillä roihahti sodaksi. Omistusta tärkeämpi oli velvoite ja siihen liittyvä oikeus eli kuppikuntaan kuuluminen. Olla bolognalainen oli aivan muuta kuin olla Sienan miehiä.

Kajupallisen oikeude juuret ovat atimidien Egyptissä noin 800-luvulla. Malli oli otettu Bysantista, jossa oli julkaistu kaikkien aikojen toiseksi suurin väärenys, Justinianuksen Corpus Iuris Civilis. Tekniikka oli sama kuin Raamatussa. Osittain myytisistä, ositain poliiitttisista syistä “pyhistä” tekstinpätkistä leivottiin sitkeä taikina, jota väitettii vanhaksi ja Jumala tai hänen varattuna ollessaan keisarin kädestä lähteneeksi. Sama oli ollut järjestelmä jo yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua, muun muassa Kreetalla, heettiläisten mailla, Persiassa ja seudun vapaakaupungeissa.

Berkeley on muuten siellä missä on, San Franciscon kainalossa, siksi että ylävirran vuorilta saa raskametaleja…

Minne menet?

 

“Hallitsija oli epäpätevä, pikkumainen, julma ja apurinsa johdateltavissa. Keskittyneesti hän kuunteli mairittelijoita ja typeryksiä.”

Washingtonista? Ei - Roomasta. Kuvaus ja kohde: kahden tuhannen vuoden takaa.

Puolalainen Henryk Sienkiewicz sai suunnattoman menekin bestsellerilleen, joka käännettiin nopeasti kymmenille kielille ja Nobelin palkinnon 1905. Teos oli myydyin Puolan lisäksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa, ja määrät olivat aikakauden mitoilla suunnattomia. 

Wikipediassa on kaksi kiteytystä. Myöhemmän puolalaisen Gombrowiczin mukaan Sienkiewics oli “ensiluokkainen toisen luokan kirjailija” ja Anton Tšehoville hänen teoksensa olivat “oksettavan äiteliä ja tökeröitä”.

Hän oli tukeutunut aitoihin roomalaisiin lähteisiin, joista erottuvat etenkin Tacitus ja Suetonius, ja sitaatin henkilö on keisari Nero.

Kirjaa en suosittele. Se oli vanhempien kirjahyllyssä nahkaselkäisenä aikojen loppuun asti. Muistan harmitelleeni tekijän nimen hankaluutta ja saaneeni tietää, että teoksen nimeksi otettu “Quo vadis” tarkoittaa “minne menet”. Lähde on apokalyptinen evankeliumi ja puhuja on Jeesus. Opetuslapsi on pakenemassa vainoja, mutta Jeesus panee kovan kovaa vastaan.

Rohkenen arvata, että jo D.W. Griffithin elokuvaan tuoma historiallinen spektaakkeli tuli siis suuren, lukutaidottoman tai väärän kielisen yleisön suosioon tämän teoksen kautta. Tosin Wallacen “Ben-Hur” oli ilmestynyt runsaat 20 vuotta aikaisemmin.

Sielun kähmimisen suuri nimi oli tietysti Cecil B. de Mille. Näitä tällaisia mahtiteoksia kävi Kauhavalla elokuvateatterissa katsomassa jopa Lapuan piispa. 

Ellei joku ole nähnyt näitä megaelokuvia, niissä uskonto jäi operettimaisen näennäisloiston varjoon. Mieleen tulee myös satunäytelmä. Uskonnollisesta elokuvasta tulee tietysti ensimmäisenä Bressonin “Kuolemaantuomittu on karannut, mutta vertaansa vailla on Pasolinin “Matteuksen evankeliumi”. Ohjaaja oli tiettävästi ateisti ja tuki tätä uskontoaan kommunismilla. Samaan hengenetoon mainitse Tavianien “Tähtikirkas yö”, joka saisi paavinkin miettimään nieleskellen uskonasioita.

Perunakellarissa käsitin, että vain jumalankieltäjät pääsevät taivaaseen. Olin armeijassa keittiömiehenä ja kun tuo palvelus kello 4:stä vähän yli puolenpäivän oli ohi, sain lukea kirjojani loukossani. Silloin oli muotia olin Wilsonin “Sivullisen ongelma”, joka oli innostava ja osoittautui kyllä pötypuheeksi, kun otin sen vuosia myöhemmin käsille.

Camusin esseistä ilmenee, ettei hän uskonut Jumalaan, mutta Jumala uskoi häneen. “Sivullinen” on väärin käännetty. “Outsider” on vähän parempi, mutta “L’étranger” vihjaa asiaan, koska tuon sanan yksi erkitys on “kummajainen”. Tuberkuloosisairaalassa asioitaan miettinyt Cams oli karannut taivaasta ja saanut porttikiellon helvettiin. Voilà! 

Nyt yritän ottaa metsässä (metrin päässä) taiteellisen valokuvan. Koska olen lehtikuvaaja tyypiltäni, kuvassa on oleva pelkästään lehtiä ja ehkä muutama kaita runko. Etevä kamerani (Nikon D750) pakkaa vaikka kymmeniä valotuksia, joista Photoshop rakentaa yhden kuvan (HD;  stack). Tavoittelen kuvaa, jonka syvyystarkkuusalue alkaisi noin metrin päästä ja sammuisi kuin sumuun noin kolmen metrin päässä. Neulasilla hengittävät puut, kuten esimerkiksi kuusi, raapivat ilmaa ja uskovat jumalaan.

Zeissin vanha objektiivi Tessar, nimenomaan sen versio f 3,5, teki jotain tuollaista omia aikojaan. 

Elias Canetti käsitti, ettei ihminen ole yleisterävä. Hänen muistelmansa “Pelastunut kieli”, “Soihtu korvassa” ja “Silmäpeli” ovat kirjahyllyni aarteita. Uskomatonta, että kommentoija oli huomannu Canettin, joka aavisti niin paljon ja jolla oli iisi äidinkieltä, englanti, bulgaria, ranska, saksa ja ladino (sefardim-juutalaistn kieli).

Pitäisi kai viedä nämä kirjat ongelmajätteisiin, Sebaldin viereen. Canettin mukaan kirjailijan tehtävä on kielen epäily.

Anteeksi, kuka olet?

Olen tietoisesti pyrkinyt kirjoittamaan ohuemmin kuin ennen.

Tällainen blogi on tietysti mieletöntä. Kahden liuskan kirjoituksia on tänään julkaistu verkossa yhteensä 5470 kappaletta ja niiden kommentteja 129 136 kappaletta.

Onko lukija tullut niistä hullua hurskaammaksi.En tiedä. Epäilen.

En saa tästä palkkaa enkä muuta hyvitystä. 

Oli aika, jolloin tienasin mukavasti kirjoittamalla Helsingin Sanomiin. Suomentamalla ansaitsin parhaassa tapauksessa suunnilleen yläasteen opettajan palkan kuukaudessa. Palkkiot ovat pudonneet pahasti niistä ajoista. 

Vanhojen lehtien lukeminen ei ole niin mielenkiintoista kuin luulisi. Kirjoittajat ovat pyrkineet kautta aikojen olemaan mielin kielin eli tekemään itseään tykö. Kovin usein se on tarkoittanut asiallisiksi luultujen kaavamaisten käänteiden mielikuviuksetonta toistelua.

Näitä omia juttujeni järjestäessäni olen ollut peräti kiinnostunut lukemaan, mitä kaikkea emme ole tienneet emmekä edes aavistaneet, te ja minä.

Filosofisesti olen ajatellut noin jo vuosikymmeniä, Pentti Saarikoski pani parhaisiin kuuluvan kirjana nimeksi “Mitä tapahtuu todella”. Vastaus kierosti esitettyyn kysymykseen: emme tiedä siitä asiasta juuri mitään.

Täsmennän: jos hyväksymme insinöörin tai mekaanikon tavoin välykset (toleranssit), pärjäämme kyllä. Ehkä neljän prosentin heitto suuntaansa eli + - 4 olisi arkielämässä hyvä.

Silmääni sattui hyvän verkkopaikan (kiiltomato.net) säilyttämä etevästi laadittu kirjallisuusarvostelu. Sen mukaan Paavo Rintala oli sukupolvensa merkittävimpiä kirjailijoita maassamme ja “Nahkapeitturien linjalla” hänen pääteoksensa.

Olen periaatteessa samaa mieltä Rintalasta. Mutta hänen problematiikkansa on vanhentunut. Samoin on käynyt suurimmalle osalle modernismin (1946 - 1999) romaania ja runoutta, näytelmistä puhumattakaan.

Kuvailisin asiaa näin: tehokas eli kilowateissa mitattava kirjallisuus muuttaa totuutta.

En käytä tässä sanaa “todellisuus”, koska se on yliluonnollinen ilmiö.

Luin vanhoja runojani. Lopetin runojen kirjoittamisen, kun näin, että kirjallisuus aiheuttaa syöpää.

Pidin kuitenkin runosta, jossa kerron, miten näin Jeesuksen. Seisoin Saimaan rantakivellä. Kokemus oli väkevä, vaikka kävi ilmi, ettei se ollutkaan Jeesus, vaan Lasse Viren. Kyllä niin samannäköisistä erehtyy helposti.

Kävellessäni laatimaan erhekirjoituksen muistelin Karl Krausia, joka kuvaili, miten Jeesus teki taivaaseen noustuaan itsemurhan kuultuaan siellä paikan päällä, ettei Jumalaa ole olemassa. Kraus (“Soihtu korvassa”) ei kerro, miten tällainen väärinkäsitys oli päässyt syntymään.

Näkemäni mieshahmo oli muuten ylösalaisin. Kuva oli siis neulanreikäkamerasta. - Pistä neulalla paperii reikä ja heijasta ikkunasta näkyvä toiselle paperille tai seinälle.

Mahdollisesti kaikkien galaksien keskellä on massiivinen musta aukko. Neulanreikää eli pistettä pienempiä musia aukkoja on määrättömästi. Piste eli tyhjä eli jokin, mitä “ei ole olemassa”, kiinnostaa kovin matemaatikkoja ja fyysikkoja.

Olin nähnyt unta ja varmistin herättyäni muistikuvani. Hillomunkin kokoinen neutronitähti painaisi maan painovoiman mitoin noin 1,6 miljardia tonnia.

Sen pyörimisnopeus lienee luokkaa tuhat kierrosta sekunnissa.

Ihmettelen. Blogikirjoiukseni B. Labatutin kirjasta näyttää tuoneen tähän mennessä 154 kommenttia. Määrä on suuri. - Tämän kirjoituksen kuvana kirjoittajan - minun - näköispatsas.

Mitä se on

Katekismuksessa tulkintaa tai neuvoa seuraa selitys, joka aloitetaan ”mitä se on” tai “mitä se merkitsee”. Lutherin 1500-luvun alun niteen “Vähä katekismus” suomennoksen kopioiminen ja levittäminen on ehdottomasti kielletty ilman Kirkon keskusrahaston lupaa. Niin siinä lukee.

En siis voi kertoa, mitä siihen on painettu.

“Katekismus” taas on Suomen kirkon hyväksymä selitysteos, jonka tekstin laatijaksi ilmoitetaan piispa Eero Huovinen. Erinomaista tekstiä.

Olin itse tekijänoikeudellisena asiantuntijana usein puheessa kirkon edustajien kanssa, kun vuoden 1992 Raamatun suomennos alkoi ilmestyä sieltä täältä eri muodoissa. Edelleen asia on mielestäni selvä. Vaikka tekstit ovat vanhoja, suomentajilla on niihin tekijänoikeus, joka on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.

Epäilen, että perinne antaa ripille päässeille nuorille Uusi testamentti Raamatun sijasta johtuu toiveesta, etteivät he keskittyisi kovin laajasti Vanhaan testamenttiin. Esimerkiksi 5. Mooseksen kirja ja aika laajasti 2. Mooseksen kirja sisältävät sellaisia hullutuksia, että vähemmästäkin lukijasta tulisi ateistiksi.

Se lause tehoaa minuun syvästi, että “usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy”.

Uskon demokratiaan, siinä muodossa, että kaikilla on merkitys ja että ihmisistä jokaisella pitää olla mahdollisuus sanoa sanana yhteisissä asioissa.

Uskon näin, vaikka tiedän, että mikään tällainen ei ole alkuunkaan totta, ei esimerkiksi Suomessa. Olen tuntenut henkilöitä, jotka ovat sanoneet olevansa raivoissaan siitä, että samalla tavalla kuin he, jotka ovat viisaita ja valistuneita, saavat vaaleissa äänestää kaiken maailman puliukot ja jopa - köyhät!

Vaikka etenkin Matteuksen evankeliumi on vetävä kertomus ja monessa mielessä lukemattomien myöhempien tarinoiden esikuva, en käsitä, miksi kohtalonsa ennalta tiennyt Jeesus pani Juudas Iskariotin juoksemaan nyrkkiin. Ja mihin Juudasta tarvittiin, kun samalla viikolla Jeesusta oli juhlittu palmunlehvin ja hän siis oli kaupungissa tunnettu hahmo? 

Pietari oli sympaattinen ja luullakseni vilpitön henkilö. Miksi hän joutui kolmasti kieltämään herransa eli nykyisen kielenkäytön mukaan menettämään kasvonsa myös omissa silmissään? 

Ja mistä paholainen ilmestyi kiusaamaan Jeesusta vuorella?

Matemaatikkojen ja fyysikkoja 1900-luvun saavutus oli selvittää maailma, jonka olemassaolosta ei ollut todisteita. Vielä noin vuonna 1900 eräät johtavat fyysikot toistivat, että mitään elektroneja ei ole olemassa. Sitten todistettiin laskemalla, että sellaisilla hiukkasilla ei ole paikkaa, nopeutta eikä momenttia. Lisäksi oli pidettävä totena mahdottomia asioita, kuten se, että elektroni oli samanaikaisesti hiukkanen ja aaltoliikettä eli ainetta ja energiaa.  Meidän piti hyväksyä väite, että hiukkanen voisi olla samanaikaisesti kahdessa tai useassa eri paikassa ja että sellainen voisi singota samalla hetkellä kahden eri aukon kautta. Kvanttimekaniikka lähtee ajatuksesta, että on vähintään kaksi eri todellisuutta, toinen eli kvarkkien maailma menee niin että A ja - A voivat olla sama asia. Kukaties todellisuuksia onkin useita ja maailmankaikkeuksia samoin? Emmekä tiedä, mitä on aika, mitä on elämä, ja mitä painovoima. 

Onko Jumala olemassa?

Se ei ole tiedettävissä. Puhe kvanttimekaniikasta tässä yhteydessä on tapa sanoa, että on jatkuvasti toistettujen kokeiden mukaan toimivia ilmiöitä, joiden todistaminen ei onnistu. On muuten myös matemaattisia tosiasioita, joita ei voi todistaa.

 

Valehtelemisen oppikirjasta

Yksi valehtelemisen keskeinen oppikirja on Raamattu. Koraani on sellanen hieman vähemmässä määrin, koska se muistuttaa kovasti Tuhannen ja yhden yön satuja.

En muista saaneeni käsiini selitysteosta, jossa eriteltäisiin Raamatussa joko todeksi tai esimerkiksi väitettyä. Erilaisia kirjoja Raamatun ymmärtämisestä “oikein” ilmestyy noin kymmenen vuoden välein. Tuo perinne alkoi Ranskassa vähän yli 150 vuotta sitten. Ernest Renan alkoi julkaista Jeesuksen historiaa. Sotkut suhteessa yliopistoihin, kirkkoon ja puolueisiin johtivat tilanteeseen, jossa kirjojen pääasia olikin kirjoittaja eikä ilmoitettu aihe. 

Samoihin aikoihin vaikutti laajalta jumalan ruoska Nietsche, joka hänkin osasi sekoittaa ajatukset siitä, miten asioiden pitäisi olla, siitä miten asiat näyttivät olevan, ja kuoli pahasti mielisairaana.

Olen omia aikojani opiskellut teologiaa. Paul Tillichin systemaattinen teologia, kolme nidettä, oli mielestäni hyvä. Karl Barthin Dogmatiikka on jokseenkin heikko esitys, jossa uskonto ja maailmankaikkeus esitetään pohjimmiltaan kellokoneistona. Luterilaisuudessa sutta paettaessa karhu tulee vastaan. Susi on eksistentiaalinen eli olemassaolon kummallisuuteen liittyvä ajattelu, karhu taas I. Kantissa kiteytynyt järkimielisyys. Ensin järkeillään johtopäätökset, sitten keksitään niille todisteet. 

Luin Lutherin valitut teokset saksaksi. Eräät niteet olivat kamalan pitkästyttäviä ja kovin turhan tuntuisia, eräät parasta, mitä saksaksi on kirjoitettu. Suosittelen pikku nidettä “Isä meidän yksinkertaisille ihmisille” ja kirjoitusta “Voiko sotilaskin kuulua autuaaseen säätyyn”. Eräät hänen lauseensa ovat esimerkiksi tämän hetken psykologian valossa suurenmoisia, kuten “missä on paljon syyllisyyttä, siellä on sydän kova”.  Tietenkin hän muotoili myös uskonopin, joka on aina ilahduttanut kovasti ruhtinaita ja kuninkaita.

Mihin unohtuu usean tarinan kuvaama Jeesuksen vihamielisyys rahaa kohtaan ja köyhien kiittely? Tekstin perusteella emme saa selvää edes siitä, tarkoittaako rikkaus lähinnä hopea- ja kultarahojen omistamista ja köyhyys rahattomuutta ja työttömyyttä.

Uuden testamentin kerjäävät maankiertäjät ovat eri maailmaa kuin Vanhan testamentin kuninkaat ja heimopäälliköt. Ensin mainittu edistää monin kohdin rakkautta tai ainakin lempeyttä. Vanha testamentti sisältää hurjan määrän tarinoita muka oikeutetuista murhista ja verrattomista sotaretkistä.

Tämän hetken kristillisen maailman ykkösmies ei ehkä ole paavi, vaan Donald Trump. USA:n seteleissä lukee “Jumalaan me luotamme” (In  God We Trust). Trump heimolaisineen luottaa rahaan, sen ihmeitä tekevään voimaan, ja nimenomaan amerikkalaiseen rahaan. Dollarin setelissä on komeasti latinaakin. “E pluribus unum”, monesta yksi, tarkoittaa siirtokunnista eli myöhemmistä osavaltioista muodostettua kokonaisuutta, jonka nimi muuten ei ole Pohjois-Amerikan vaan Amerikan Yhdysvallat. “Novus ordo seculorum” pyramidin alla on “vuosisatojen uusi järjestys”, eli tasavaltojen yhteinen hanke - joka muuten ei ollut “diili” eli transaktio. “Annuit coeptis” tarkoittaa että hän eli Jumala suojelee hankettamme. Keskeneräinen pyramidi tarkoittaa perustamistyön vahvuutta ja periksiantamattomuutta, ja yläpuolella tätä kaikkea valvoo silmä, joka on Jumalan silmä. Olemme silmälläpidettäviä.

Monien lippujen ja vakuunoiden ristit muuten viittaavat Kristuksen ristiin ja siis kärsimykseen, voittoon ja rohkeuteen. Sanotaan myös, että ne viittaavat Kristuksen ristillä saamaan viiteen haavaan. 

Kaksipäinen kotka muuten tunnetaan jo pronssikauden lopulta, mutta keskiajalla ja etenkin sitä paljon käyttäneiden Komnenosten ja Palaiologisten Bysantin kaaduttua sitä suosi erikoisesti Venäjä. Vertauskuva olisi ylivalta itään ja länteen tai maalliseen ja taivaalliseen.

Israelin sotilaat surmaavat Gazassa kiväärillä ampumalla myös alle 10-vuotiaita lapsia, ja maassa on esillä sellainenkin ohjelma, että kaikki nyt hengissä olevat 2,1 miljoonaa gazalaista olisi tapettava. 

Amerikkalaisista osa kai kannattaa palestiinalaisten tuhoamista, koska nämä eivät usko jumalaan.  Allah ei nimittäin ole jumala, ja jumalankieltäjän osa on kadotus.

Vedän Trumpin tähän Hitlerin ja Jeesuksen rinnalle, koska retoriikka tarkoittaa pyörryksiin puhumista eli on perustelevan ajattelun vastakohta. Retoriikka on hyvin lähellä uskontoa. Perusteluja ei kysytä eikä faktoja käydä läpi. Trump kertoo kansalle, että Iranin ydinvoimateollisuus on tuhottu (obliterated) suurenmoisella sotilasoperaatiolla. Monia ei häiritse, että kahden päivän kuluttua hän uhkaa ankarilla seurauksilla niitä, jotka ovat vuotaneet julkisuuteen tiedon, ettei tuhoaminen onnistunut läheskään täydellisesti.

Jotkut amerikkalaiset sanovat, etteivät he halua Trumpista kuningasta. He haukkuvat väärää puuta. Trump on jo ryhtynyt jumalaksi, joka kykenee yliluonnollisiin tekoihin. Kerran toisensa jälkeen hän uhkaa laskea helvetin irti milloin kenenkin päälle - ei kuitenkaan Venäjän. Hän siis on myös helvetin herra. Se onkin vanhastaan jumalan yksi virka. Odotan että hän lupaa äänestäjilleen myös iankaikkisen elämän. 

Saa kysyä, miksi minä kuulun kirkkoon. Tavallinen vastaus olisi sosiaalietiikka, tyyppiä Bonhoefer. Mutta ei siihen tarvita uskontoa. Minuun vetoaa mystiikka, jota näen taidettakin selvemmin luonnontieteissä. Raamattu on kiinnostava kirjallinen teos. Se on silti outo ajatus, että syviä asioita voisi ilmaista kielellä. Tiede käsittelee jatkuvasti ei-olemassaolevia ilmiöitä. Muuan kertomus uudesta tavasta laskea on W. Heisenbergin kvanttimekaniikan alkeisiin johtanut työ, jonka Niels Bohr aavisti oikeaksi ja jota Einstein kauhistui. Nyt alettiin siis laskea asioita, joita ei voinut kokeellisesti havainnoida. Ja tulos oli kauhistuttava. On olemassa ainakin kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa “todellisuutta", normaalikokoinen ja hyvin pieni.

Jumalan olemassaolosta muuten on ainakin viisi merkittävää todistusta, viitatakseni vain todella suuriin matemaatikkoihin ja fyysikkoihin. Kahden mukaan Jumala on, kolmen mukaan ei.

Tavallisesti nuo huippuhekilöt ovat suistuneet järjiltään ja kuolleet laitoksessa, paitsi Einstein, joka vietti viimeisiä aikojaan paranoian syövyttämän Gödelin kanssa Princetonissa.

Suosittelen Benjamin Labtutin kirjoja. Totta ja tarua näistäkin nimetyistä henkilöitä. Ainakin yksi löytyy suomeksikin (Maailman kauhea vihreys). Tietokoneen isästä ja elokuvan tohtori Strangeloven esikuvasta von Neumannista on uusi “Maniac”.