Komposti

Eilen saimme lukea tunkiosta. Tunkio on avokomposti. Toisessa b seassa kovasti ilmaa, toisessa ei. Avainsana on “aerobinen”. Kompostoivaan ulkokäymälään tarvitaan kariketta. Sitä saa vaivattomasti ja varmasti kaupasta.

Jotkut huippukirjoittajat, kuten Philip Ball, pilkkaavat lempeästi biologeja. Sietääkin. Silmääni ei ole sattunut fyysikkojen pilkkaa, vaikka hekin olisivat sen ansainneet.

Juha Seppälä näyttäisi kirjoittaneen tutun epätoivoisesti kirjojen hävittämisestä (“Merille”). Ehkä päähenkilö yrittää kompostoida osan ja säilyttäää maanalaisessa piilovarastossa todella tärkeitä niteitä, kun lukeminen nyt kuitenkin on loppumassa.

Kirjojen ja aikakauslehtien kompostointi ei taida onnistua ainakaan helposti, koska painopaperissa ja nidoksessa on muovia seassa. 

Itse kuulun niihin, joiden mielestä muovi on paholaisen keksintö, vaikka minulla on nytkin kirjoittaessani muovia molemmat kädet ja suu täynnä. Näppäimistö, hiiri ja suussa piippu, jonka suussa pidettävä osa on jotain bakeliittia ja koppa ainakin periaatteessa Korsikalla menestyneen kanervan juurta eli briaria, joka lukemani mukaan on nyt loppumassa. Kotimaiset nysät sorvattiin ennen visakoivusta. Olen kokeillut merenvahapiippuja, joiden imukkeen ainakin väitettiin olevan meripihkaa, joka on fossiloitunuta muinaisten havupuiden pihkaa. Merenvaha taas on magnesiumsilikaatti.

Ei maksa vaivaa.

Kävin valokuvaamassa hiirenkorvia, lahoavia maassa retkottavia runkoja ja näkymätöntä taloa. Tuo Keltaisen talon mäki, jonka joku pontsari voisi ostaa ja rakentaa ihastuttavan silokallion päälle jotain ökyä, kantoi päällään talon lisäksi ulkorakennusta. Sen repimiseen ja tunkion tasoitteluun osallistuin itse lapion kanssa 70-luvulla. Paikat olivat täynnä lasinsirpaleita ja ruostuvia säilykerasioita, joissa luki “Charka” tai “Beef; made in America”. Onhan tämä entistä Porkkalan vuokra-aluetta, jossa hallitsi Neuvostoliitto vuoteen 1955.

Tunkio ja komposti ja metsä ja tuomioistuimen päätöksen luonnokset ja minä itse olemme mielestäni aivan samanlaisia. Olemme osa kiertokulkua, ja molekyylimme ovat meillä vain lainassa.

Björn Wahlroos, joka tunnetusti on ihmisenä hiukan yksinkertainen, sanoo televisio-ohjelman mainoksessa itsetietoisesti hymyillen: sinä siis kysyt minulta, mikä on kaiken tarkoitus. Kaiken tarkoitus on molekyylien palaaminen kiertoon. Eihän tuo Wahlroos tainnut edes palauttaa salkkua ja polkupyörää, kun hän alkoi rikastua Kourin siivellä pankin hankkimilla rahoilla. Muista ajan. Auttelin kustantajaa Pentti Kourin muistelmateoksen viimeistelyssä painokuntoon 1996. Kourin käsin kirjoitettua tekstiä mahtui ehkä kolme sanaa riville ja kuusi riviä sivulle.

Pojat olivat bulvaaneja. Tuo välillistä edustajaa tarkoittava sana tulee venäjän kielestä, jossa “bolvan” tarkoittaa tyhmyriä. Kysymys on oikeustoimien tekemisestä jonkun toisen lukuun. Kun itse olin tuolla lakialalla, tapana oli merkitä kiinteistön kauppakirjaan ostajaksi nimeni lisäyksin “perustettavan yhtiön lukuun”.

Mainitsemani biologien ja fyysikkojen tietty tyhmyys on yliyksinkertaistamista. Einsteinia hämmästeltiin, kun hän kirjoitti 1904 väitöskirjan fysiikasta (Eine neue Bestimmung der Moleküldimensionen). Johtavat fyysikot sanoivat hänelle, että kaikki olennainen fysiikasta on jo keksitty. 

Biologiassa elollisen ja elottoman suhde on kriittinen. Kehitysoppi on kyllä oikea mutta ei tyhjentävä. Lähtöarvojen sattumanvarainen vaihtelu voi näkyä esimerkiksi pässin sarvien muotona. Termiiteillä ei näytä olevan suunnitelmaa eikä tavoitetta, kun ne rakentavat pelkin feromoniärsykkein järkyttävän hienoja, jopa yli viisimetrisiä kekojaan.

Sopeutuvimman (vahvimman) henkiinjääminen on mielestäni esimerkki kehäpäätelmästä. Sopeutuminen tarkoittaa henkiin jäämistä ja “yhtälö” sanoo, että henkiin jäävä jää henkiin.