Saksalaisomaisuus

Nyt on otettu puheeksi, että länteen jäädytetyt venäläiset varat osoitettaisiin Ukrainalle. Venäjä olisi velvollinen korvaamaan aiheuttamansa tuhot.

Itse olen sitä mieltä, että jälleenrakennus olisi rahoitettava ja tuhot katettava venäläisistä varoista. Hyökkäyssota on kaikkea sitä, mitä oikeusvaltio haluaa estää:  väkivaltaa ja nyrkkivaltaa.

Piintyneenä lakimiehenä mainitsen kuitenkin pari asiaa.

Ajatus ei ole uusi, vaikka sellaista on väitetty. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi velvoitettiin luovuttamaan välirauhansopimuksella saksalaisoamsiuus sodan voittajille eli tässä tapauksessa Neuvostoliitolle.

Mielestäni yllättäen tuo määräys koski myös Saksan kansalaisia ja myös heidän yksityisomaisuuttaan. Ainakin 147 kiinteistöä siirtyi Neuvostoliitolle, niistä eräitä Helsingistä ja Espoosta. Hieman vaikeasti löydettävien asiakirjojen mukaan joissakin tapauksissa ajauduttiin jopa häätöihin, kun Mannerheimintien kerrostalon omisti Saksalaisen omistajan suomalainen vaimo.

Neuvostoliitto perusti Suomeen osakeyhtiön, jonka nimeksi tuli Seximo Oy. Se alkoi hallinnoida suomalaisia osakkeita ja teollisoikeuksia. 

En ole yksityiskohtaisesti selvillä, miten lauttasaarelaisesta konepajasta tuli Konela Oy, joka toi maahan kaikkia neuvostoliittolaisia autoja Pobedasta Gaziin. Ainakin yhtiö oli Neuvostoliiton omistama ja joitakin vuosia Suomen toiseksi suurin autojen tuontiliike.

Moni lukija saattaa muistaa, että itäautot olivat hinnaltaan halpoja. Etenkin italialaisen Fiatin suunnittelema Lada oli hyvin näkyvä ja suosittu kulkuneuvo.

Ammattini ja taustani vuoksi tunnen patenttien, tekijänoikeuksien ja tavaramerkkien kohtalon selkkausten jälkeen. Periaatteessa Neuvostoliitto vei toisen maailmansodan päätyttyä Saksan itävyöhykkeeltä koneet ja  merkitsi nimiinsä sellaiset tavaramerkit kuin BMW, Basf, Carl Zeiss jne. Työntekijät siirtyivät puolestaan laajasti länteen. Kuuluisin heistä oli Peenemündestä suoraan Yhdysvaltoihin kiidätetty rakettispesialisti Wernher von Braun. Tutkijoiden ja insinöörien tarinasta on muun muassa kirja “The Paperclip Conspiracy”. Kortistoihin merkittiin glemmarilla ne henkilöt, joita ei syytetty sotarikoksista, koska he olivat tärkeitä teollisuudelle.

Rauhansopimus ylitti kansallisen lain. Ajatus on täsmälleen sama kuin meillä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Oli säädettävä eduskuntalaki, jotta päästiin rankaisemaan takautuvasti sotasyyllisinä etenkin henkilöitä, jotka eivät olleet sotasyyllisiä. Varmuuden vuoksi Talvisodasta ja Saksan ja Neuvostoliiton liittosuhteesta 1939-1941 ei saanut puhua oikeudenkäynnissä mitään.

Monista tutkimuksista huolimatta on epäselvää, oliko tuo Suomen oikeushistorian rumimpiin kuuluva laki muutakin kuin Paasikiven ja Kekkosen toimenpidesarja, jolla haluttiin välttää pahempi vaihtoehto, eli maan miehittäminen tai ainakin sen yrittäminen, ja samalla taluttaa Eduskunta ja Valtioneuvosto vuosikymmeniksi tasavallan presidentin komentoon. 

Jotkut asiakirjat ovat lännessäkin edelleen salaisia. Mitä olisi tapahtunut, jos suomalaiset olisivat työntäneet Rytin ja kumppanit Nürnbergin oikeudenkäyntiin? Vallitsevan käsityksen mukaan siellä suomalaisia vastaan ilmoitettu juttu olisi jätetty tutkittavaksi ottamatta, koska Potsdamissa ja Teheranissa oli sovittu toisin. Vallitsevan tulkinnan mukaan USA ei olisi tehnyt mitään, jos Suomi olisi vedetty itäblokkiin eli Neuvostoliiton kaitselmukseen. Neuvostoliittohan perusti 1945 siirtomaajärjestelmän, johon jotkut uskoivat ja monet olivat uskovinaan. Oli pidetty vaaleja, joissa yllättäen voittivat Neuvostoliittoon uskovat, sosialismiin toivonsa panevat kansalaiset. Väkivaltaa ja sillä uhkaamista nimitettiin ystävyydeksi. Ja vuosikymmeniä sosialismin jälkeen Putin-raukkakin yrittää laajentaa ystäväpiiriään, ulkomaille.

Nyt Venäjä ja Ukraina ovat sodassa, mutta puhetta on myös muissa maissa olevasta venäläisomaisuudesta. EU:n maat, Englanti ja Yhdysvallat eivät ole sodassa Venäjän kanssa, eikä siis myöskään Suomi. Siten alussa esitetty ajatus noiden rahojen osoittamisesta Ukrainalle on tavattoman mutkikas. Taustakysymys on vielä vaikeampi: laillisuudesta kiinni pitävä valtio on alakynnessä niistä piittaamattomaan verrattuna.