Yritin monta kertaa selittää, miksi olen epämusikaalinen, mutta kukaan ei viitsinyt kuunnella. Elja lauloi voileipä kädessä Schumannin liedin ja olimme yksimielisiä siitä, että kun parhaatkin kuorot ovat meillä, yhtä lukuun ottamatta, amatöörejä, ei muutaman tunnin harjoittelulla kerran viikossa pääse lähellekään sitä tasoa, josta muualla Euroopassa on niin paljon esimerkkejä. Niissä laulajat ovat ammattilaisia.
Vanha vitsi: kauanko piirikunnallisen tason kilpaurheilija pysyisi maratonia eli yli 42 kilometriä juoksevan mestarin perässä. Hirveästi pinnistäen ehkä 400 metriä.
Elja on kanttori-urkuri eli ammattilainen. Kun esiintymisiä passioiden solistina on niin paljon, hän sanoi harjoittavansa seuraavaksi Bachin h-molli-messu ja päivitteli, että se on kuin onkin niin vaikea. Tähän minulla ei ollut vastaan väittämistä.
Olisin sanonut, että kun kävin koululaisena kymmenen vuotta soittotunnilla joka viikko enkä koskaan oppinut mitään, vika oli se, että soitin aina nuotteja, en koskaan pianoa, saati musiikkia. Olimme samaa mieltä siitä, että joidenkin sävelkorva on selittämätön ihme. Sitä on kakaroita, omissa läheisissäni monta, jotka oppivat laulamaan nuotilleen ennen kuin puhumaan. Tästä tekee mieli olla puhumatta, koska ei sitä kukaan oikein ymmärrä. Ei säveltarkkuus ole niin tärkeä asia kuin on luultu, eikä sitä fysikaalisesti ole oikein olemassa. Esimerkiksi pianon kuuluisa tasavireisyys, jonka viimeistelyssä Bachilla oli merkittävä rooli, tarkoittaa itse asiassa, että suurin osa sävelistä on vähän sinne päin.
Kirjoitan tässä siis lukemisesta. Olen laatinut eräänlaisen johdannon, joka on osoitettu huonolukuisille lukiolaisille. Heitä on liian paljon.
Lukemaan ei voi oikeastaan oppia. Jäin miettimään, onko Hemingwaykään ihan niin hyvä kuin väitetään. Hänen kielensä on yksinkertaista ja suoraa. Linturin vanhoja suomennoksia ei pitäisi lukea; ne ovat niin kaukana alkutekstistä. Mutta myöskään K. Nyytäjä, jonka hieno saavutus on se paksu Hemingwayn novellit sisältävä kirja, ei lopulta onnistu. Tekstiin pitäisi lisätä nuotit ja partituurimerkit hidastuksista, korostuksista, sidonnoista, häivytyksistä. Niitä on jopa keskellä sanaa.
Mutta ei sellainen onnistu. Lukiessa on yhtä tärkeää kuulla, mitä tekstissä ei ole. Siinä on se yhteys musiikkiin. Etenkin kontrapunktisessa musiikissa, vaikkapa sellosonaatissa, soi yhden kielen yhden äänen ympärillä kokonainen orkesteri. Kaksiäänistä inventiota tai kolmiäänistä fuugaa kuunnellessasi kuulet alimman äänen ennen kuin se on alkanutkaan ja vielä sen päätyttyä.
Tänä kesänä en ajanut yksin maalle. Turvallisuussyistä. Keskityn joskus liikaa. Niinpä nyt ei ollut tilaisuutta kuunnella esimerkiksi Beethovenin kaikkia 32 pianosonaatteja peräperää, kuten olen usein tehnyt. Yhtenä vuonna pysähdyin metsätien risteykseen odottamaan Schubertia kuunnellessani, että tulisi se hitaan osan tietty kohta, kun ne ovat niin saman näköisiä, se metsätie ja se hidas kohta.
Sibeliuksen 2. sinfoniaa en kuuntele kauhean mielelläni. Toisen osan puolivälin jälkeen on sellainen kohta, josta minulle tulee aina nälkä.
Niin varmaan muillekin.
Hemingwaytä kannattaa lukea alkukielellä, kun se on niin helppoa kieltäkin, kenelle tahansa. Vaikeinta ovat ne rivien välit, ja tärkeintä, erityisesti novelleissa. Ei niitä romaaneja kyllä tee mieli lukea uudelleen, eivät ne niin hyviä ole. Kilimandsaron lumet luin joku vuosi sitten, ja se oli hämmästyttävän hyvä. Se taitaa ollakin pitkä novelli.
VastaaPoistaEi ole helppoa suositella sopivia kirjoja lukiolaisille, kun nykyään luetaan niin vähän. Luulisi, että opettajilla olisi pitkiä listoja esitellä. Pojat saivat aikoinaan Tampereella viidennestä luokasta lähtien 50 kirjan luettelon syksyllä ja siitä piti lukea vähintään kahdeksan - he kyllä lukivat paljon enemmän kaikenlaista - mutta se olikin hamassa menneisyydessä, 70-luvulla. Lastenlapsista yksi kirjoittaa vielä ensi vuonna ja puhuttiin, että nyt pitäisi viimeistään keskustella siitä äidinkielestä. Voiko poikaystävä tulla mukaan, kysyi miniä. Ajattelinkin ehdottaa, että voisivat lukea aina saman kirjan ja sitten keskustella siitä.
Tuohon Hemingwayhin: onko hän ihan niin hyvä kuin väitetään? Ei hän ole. Okei, hän on reportteri, joka lyhyillä lauseilla ja suorilla sanajärjestyksillä pystyy kertomaan, mitä tapahtui. Sanomalehteen se varmaan riittää. Mutta kirjallisuus on paljon paljon enemmän kuin vain tapahtumien raportointia. Steinbeck on selvästi enemmän tai parempi kirjailija kuin Hemingway: hän ymmärtää merkittävästi pitemmälle miksi se tapahtuu mikä tapahtuu tai minkä pitää.
VastaaPoistaHemingway on poikkeuksellisen vahvasti kulttuurisidonnainen kirjailija. Hänen teksteilleen on tyypillistä nimenomaan lyhytsanaisuus sekä se, ettei ilmeitä ja tunteita keskustelujen yhteydessä kuvata. Oletuksena lienee, että lukija ymmärtää muutenkin, mitä hänen henkilönsä ajattelevat ja tuntevat, kuten Eija G jo totesi.
PoistaVaikeutena on, että aika on muuttunut. Nykypäivän suomalaisen on sen verran vaikea samaistua Hemingwayn tyyppeihin, että rivien väliin piilotettu ilmaisu jää helposti arvoitukseksi. On vaikea tietää, mikä osa dialogista on sanottu tosissaan, mikä on mustaa huumoria ja mitä puhuja ylipäätään olettaa puhekumppaninsa ymmärtävän sanoitta.
Hemingway löysi tyylinsä nuorena Pariisissa, missä Gertrude Stein kehotti häntä karsimaan tekstistä kaikki koukerot ja varsinkin adjektiivit. Muistelukset nuoruuden ajan Pariisista ja Itävallasta ovat aika mielenkiintoisia.
PoistaEi Steinbeckkaan minusta mikään parhaan luokan kirjailija ole ja lisäksi tuotanto, laaja kyllä, on epätasaista. Pitkälti omaelämäkerrallinen "East of Eden" pitäisi ehkä vielä lukea. Miellyttävää on tietysti hänen ympäristön arvostuksensa ja empatia heikompia kohtaan. Myös Steinbeck oli jossain vaiheessa sotakirjeenvaihtajana ja häntäkin ensimmäinen vaimo pyysi yksinkertaistamaan tekstiä ja jättämään pois kaikki latinan sanat ja fraasit. Loppuaikoina Steinbeck kirjoitteli lehtiin paljon kolumneja ja esseitä ja julkaisi sen aika hauskan "Travels with Charlie".
Steinbeck toimi sotakirjeenvaihtajana Talvisodan aikanakin ja kannatti kirjoituksissaan Kuusisen hallitusta. Hyväkin kirjailija voi olla poliittinen pölvästi.
PoistaKyllä Hemingway on "hyvä".
Poista2020-luvun suomalaiselle lukijalle se hyvyys ei vaan selvästikään enää aukene; on kielimuuri, on sata vuotta kirjallista välimatkaa.
1920-luvun englanninkielisen lukijan näkökulmasta Hemingway lienee sen sijaan ollut jotain todella uutta ja radikaalia. Ei koukeroisia lauserakenteita, adjektiiveista raskasta kuvailua, kaikkitietävää kertojaa vaan päinvastoin lyhyitä, iskeviä (pää)lauseita, melkeinpä pelkkiä verbejä ja substantiiveja, paljon dialogia. Käytetty sanavarastokin oli harkitun suppea. Mikä valtava ero edeltävään kaunokirjallisuuteen verrattuna! Lakonisella (myöhemmässä kielenkäytössä suorastaan ikonisella) tyylillään Hemingway ikäänkuin pakottaa lukijan osallistumaan teoksen luomisprosessiin. Koska mitään ei varsinaisesti kirjoiteta auki tai ns. selitetä puhki, lukijan rooli teoksen merkityksen muodostajaba korostuu. "Laiska" tai pelkkään pintatasoon jäävä lukija ei ehkä saakaan teoksesta irti oikein mitään. "Olipas yhdentekevä kirja", hän saattaa miettiä.
Tietenkään Hemingwayn ylen machoisa brändi ei ole juuri tässä ajassa kovinkaan korkeassa kurssissa. Härkätaisteluista ja suurriistasafareista lukeminen voi niin ikään tuntua vaivaannuttavalta. Hemingwayn kirjoitustyyli - syntyaikanaan täysin omintakeinen - jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen angloamerikkalaiseen (ja epäilemättä monen muunkin kielialueen) kirjallisuuteen. Kirjoita kuten Hemingway - tai tee täydellinen pesäeroa ja kirjoita, kuten Hemingway ei ainakaan kirjoittaisi!
Minä kuulen Sibeliuksen 2. sinfonian toisen osan puolivälin tienoilla samoja kärttyisiä viuluja kuin ensimmäisessä osassa. Aino siinä varmaan nalkuttaa.
VastaaPoistaKotona ei ollut pianoa, ja sain harjoitella soittotunteja varten kansakoulun soittimella. Siivoojalta kun oli kysytty, voinko jäädä koululle hänen työskentelynsä ajaksi, niin oli todennut, että mukavahan se on soiton tahtiin moppia heilutella.
Mutta tein juuri päinvastoin kuin blogisti: soittelin aina omiani, en koskaan nuotteja.
Niinpä nuotintoteutustaito jäi kehittymättä. Kansakoulunopettajani, vanha eukko, tuli siihen kerran ja istui soittamaan malliksi. Hänen taiteellisen lennokas soittonsa yllätti minut. Täysin eri henkilö kuin se, joka polki urkuharmonilla virsiä.
Urkuharmoni se olikin vasta varsinainen työntekoa vaatinut soittopeli. Yli puolen vuosisadan takaa palaa mieleen nuttura tutisten harmonia polkenut ala-asteen opettajani. Mummeli Hannikaisten sukua. Saattoi olla jopa yli kolmikymmenvuotias, tosi vanha.
PoistaHassusti vaikeimpiin instrumentteihin laskettava mikrofoni laulajan käpälässä jakaa kahteen, Shure 58 vaiko AKG.
VastaaPoistaRumpalit - sorry, lyömäsoittajat (ei niin pianistit, eiei) - käyttävät molempia merkkejä yhtä aikaa.
Shuren viiskasi on mukavan helppo aluksi ja aina varma mutta ei tuo kauneimpia korkeita ääneksiä esiin, pyöristää omaan tapaansa joka on, heh, kuuluisa ja ne jotenkin katoavat. Tämän tiedetään aiheuttavan outoa, laulaja ei saa ääntään käydä muuteksimaan instrumentin mukaan vaan kun pitäis käydä studiossa, no niin ja siellä on se uljas totuusmikrofoni. Seurauksena että keikalle se on lähdettävä jos pärjätä meinaa. Eräät ovat jopa lopettaneet kuultuaan äänensä tarkkailukaiuttimista.
AKG;llä on useita malleja joista valita ja naislaulajilla on usein tämä merkki suosittu, ovat keveitä ja kaunimman oloisia käpälässä haptisesti.
Piippumies ei lainaile kolvejansa eikä laulumikkejä kierrätetä, peritä tai myydä huutokaupoilla, ne haudataan vainajan mukana.
Sähköitarat ovat kaameita sielusahoja, vilpittömästi niistä olisi parhain sovellus ajoneuvon katolle sireeni. Se piipaa on sopivaksi havaittu tritonus, että sillekin on käyttöä kuten rokkarilla sukkien vaihdolle.
Keikkailevan rokkibändin jäsenen ominaistuoksu on kaikesta huolimatta verraten mieto. Sukat eivät kas juuri haise. Vaihtoehtoja on useita mutta syy on yleisesti tiedossa.
- Milloin rokkari vaihtaa sukat toisiin, puhtaisiin tai uusiin?
- Milloin?
- Hätätilanteessa.
- Miksi?
- Koska teräosia ei ole enää ja varret imeytyvät parhaillaan ihon läpi verenkiertoon, vaikeaa siis mutta ennen muuta hän pelkää että soundi kärsii.
Pidän laulamisesta. Laulan mieluummin kuin paremmin. Tilannetaju on tarpeen, usein on kivaa kuunnella laulajaa ja kokeilla mokomaa toiste yksin itse. Tämän uskoisin olevan yleistä vaikka synti sekin on jos on niin huono että itseä hävettää. Sopiva yksityisyyssynti on hyväksi, paitsi keskustapuolueen jäsenyys joka on vain suuri häpeä.
Virsien kovaääninen yhteishoilaaminen ja runsasruokailutilanteessa käypä oluen holvaaminen katajahaarikoista oli kuulemma Luteruksen mukaan sangen sopivaa!
Että nyt niitä kinkuvoikkareita & pyttipannua ja karaokeen lisää mikkejä. Pois ne pitsat, niihin liukastuu ja lyöpi päänsä vielä.
I. H.
Volvo Amazonin kojelauta, pimeää, sataa, pyyhkijät viuhtovat, savua autoradion valojen ja tuhkakupin vaiheilla. "Joudun ajamaan työni takia pitkiä matkoja. Mutta musiikki ja North State tekevät olon aika kotoisaksi."
VastaaPoistaSävelsikö Suetonius muutakin kuin keisareiden elämäkertoja?
VastaaPoistaViritysjärjestelmällä jota Bach tarkoitti kokoelmassaan Das Wohlteperierte klavier, ei ollut mitään tekemistä tasavireisen viritysjärjestelmän kanssa.
VastaaPoistaSiihen aikaan oli useita erilaisia viritysjärjestelmiä, joissa voitiin käyttää kaikkia sävellajeja mutta sävellajien erilaisuus säilyi. Nämä tunnettiin hyvinä virityksinä ja siitä kokoelman nimi.
Tasavireinen viritys oli kyllä tunnettu jo kauan mutta kukaan ei Bachin aikana olisi käyttänyt niin huonosti soivaa .viritystä.
Ei kannata kiistellä, oliko Hemingway parempi ja huonompi kirjoittaja. Hänen teoksiaan kannattaa kuitenkin lukea millä kielellä hyvänsä. Ylipäätään ns maailmankirjallisuuden huipulle ponnistaneiden tekstit ovat aina varteenotettavia, mutta suomalaisessakin kirjallisuudessa on syytä kahlailla. Pääasia on että lukee ja saa siitä virikkeitä. Mitä tulee sitten musiikkiin, niin teoriasta en ymmärrä yhtään mitään. En myöskään hallitse ainoatakaan instrumenttia. Kuuntelen kuitenkin lahjakkaasti melkein mitä hyvänsä ja nautin tarjonnasta aivan samalla tavalla kuin kirjallisuudestakin. Toivon että useimmat voivat kokea saman.
VastaaPoistaEi kannata. Kannattaa vältellä ylimainostettua englannin kielistä kirjallisuutta.
PoistaEnglanninkielenn ylivallasta kun "silloin tällöin" jupistaan tiälläkin, niin jotain perusteltua perääkin jupinalle löytyy. Hesarissa esimerkki siitä: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009076384.html
Poista