H. Neuhausin kirja on niin hyvä, että minun tuli ranne kipeäksi. Ja kyynärpääkin. Kirja koskee pianonsoiton taidetta. Meitä penkkiurheilijoita kiinnostaa soittajan kätten asento ja tietysti sormitus. On nimittäin jokseenkin vaikeatajuista, miten niitä ääniä tulee. Ranteen merkitys on suuri. Olen yksi niistä, joka väittää kuulevansa suuria eroja pätevien ammattilaisten tuottamissa sävelissä.
Mutta taide on vaarallista. Naputtelin liian kiihkeästi kolmanteen sala-antologiaani tekstejä, etenkin tekijänoikeuden suojaamia, joita ei ole verkossa noin vain kopioitavissa. Tranströmerin oma laaja nide ja etenkin ruotsalainen runouden antologia ”Svensk Poesi” painavat yhteensä noin 5 kiloa.
Tuli vahva vanhuuden kokemus. Silmiä särki ja sitten eturaaja ilmoitti oireista, jotka panivat katsomaan vasemmalla kädellä näpytellen artikkeleita ”oma hoito” ja ”terveyskirjasto”. Jännetuppi? Uskoi kyllä Panadolia, ja nyt on aamu. Ja tilaus silmälääkärille on vetämässä; käsitin kaupassa, etten erota kunnolla, missä lukee kassa ja missä vessa.
Yksilöllisyys on mielestäni tilapäinen hairahdus historiassa, ja tietoisuuden käsitteen vaikeus johtuu siitä, ettei se ole pelkästään kallossa, vaan porukan sisällä. Jopa Beethoven on joskus turhan raivoisasti ”minä”, ja siksi Schubert tuo mieleeni kalojen, lintujen tai perhosten parven, joka näyttää reagoivan kuin yksi, salaperäinen mieli. Katsokaa luonto-ohjelmia. Kun haukka näykkää miljoonan pikkulinnun parven reunaa, parvi väistää ja mukautuu käsittämättömän nopeasti kilometrien päässä.
Tranströmer, joka kirjoitti kuin leppäkerttu, sanoi New Yorkin muistuttavan tähtisumua sivusta katsottuna, ja sykähdytti lukijaansa lohduttamalla, että tuollakin New Yorkissa joku juuri nyt soittaa Schubertia.
Koska hän mainitsee viisi jousta, hänellä on siis mielessään jousikvintetto, joka onkin maailman hienoin sävellys (ja huimasti täyteläisempi kuin paljon kuuluisampi pianokvintetto, Forelli).
Tunnustan, että Ruotsissa oli tuollainen runoilija ja lisäksi tuollainen runokirja, joka esineenäkin edustaa kirjaa kauneimmillaan.
Kilven ”Alastalon salissa”… Sekin oli pöydällä, vaika on minulla Kilven tuotanto myös koneessa. Löytyy Dorian eli kansalliskirjaston verkkopaikalta. Pitäkää te lukijat kaikin mokomin Kilpeä konstailijana. Minä satun olemaan samaa mieltä kuin Kilpi itse, että Suomessa oli hänen vertaisensa vain A. Kivi. On vihjattu, että Volter (”Voltaire?”) vaihtoi nimensä Erikssonista nähtyään, että ”kiven” ja ”kilven” on melkein sama.
Joka tapauksessa totean, että suomalainen yleisö tiesi heti Alastalon ilmestyessä, ettei se pidä tuosta kirjasta eikä Kilvestä muutenkaan. Outoa, että Otavan Alvar Renqvist jaksoi; Kilpi oli aika kova marisemaankin.
Hänen tytärtään, josta tuli yksi Kansallismuseon johtajista ja professori, en koskaan tavannut, mutta pojista Jaakkiman asiantuntijalausunnot tunsin patenttiasioista hyvin. Hän oli mekaanisen teknologia professori ja erittäin selkeäsanainen siihen aikaan tavallisten kone- ja laitepantenttien erittelijänä. Ja pojista Lassi Kilpi vastasi kunnioittavaan tervehdykseeni kadulla ja oli isäni arvostettu ihannemies, vero-oikeudesta väitellyt hallintoneuvos, pääomavähennysten harintaverotuksen ja kiinteistöverotuksen tuntija. – Vihjaan: ”Alastalo” on myös ainutlaatuisen pätevä liiketoiminnan historian kuvaus. Parkkilaiva maalaiskunnasta ei ole pikkujuttu. Siihenkin tarvittiin 20 mieltä eli kyky ajatella parvessa.
Neuhaus käytti kirjassaan sanaa "dialektiikka" ihan sinänsä järkevässä yhteydessä. Mutta kun kuitenkin käytti, niin sitä pohtii, oliko hänen sitä pakko käyttää saadakseen kirjan julkaistuksi siinä ympäristössä, jossa hän eli.
VastaaPoistaNähdäkseni Neuhausin kirjassa on paljon muitakin myönnytyksiä, mutta se on helppo lukea rivien välistä. Ei hän ainakaan väitä, että musiikki olisi historiallisen välttämättömyyden tai vallankumouksellisen tietoisuuden tuote.
PoistaSe, että edes tunnistaa dialektiikan liittyvän johonkin jo viimeistään 1970-luvulla kuolleeseen maailmankatsomukseen kertoo, että eläkeukkojen horinoista ja nuoruuden muisteluista on kyse.
PoistaDialektiikan klassikot ovat Sokrates ja Platon.
PoistaMutta löytyykö kansalliskirjastosta hard copyna tai digitaalisena sotakorvausveturi PT-4:n viisiosainen käyttöopassarja piirustuksineen?
VastaaPoistaParkkilaiva ei ollut pikkujuttu. Semmoiset maksoivat kovasti rahaa, mutta alus oli myös kompromissi: yksi raakapurjeinen, yksi kahvelipurjeinen masto. Sellaisen laivan käsittelyyn riittää ehkä 25-30 miehen miehistö.
VastaaPoistaSuomalaisessa maalaiskunnassa rakennettuna alus oli varsin halpa, koska pääraaka-aine puu oli lähes ilmaista, samoin työvoima. Myös merimiesten palkat olivat kehnot. Nämä tekivät mahdolliseksi kilpailla maailmanmarkkinoilla teknisesti paljon kehittyneempien alusten kanssa. Suomalaisten alusten kalleimpia hankintoja olivatkin yleensä valurautaiset makeavesitankit, nosturia käyttävä apuhöyrykone ja muut metalliosat. Ne käytiin yleensä ostamassa ensimmäisellä matkalla Englannista.
VastaaPoistahttps://www.apu.fi/artikkelit/lintuparvien-taidokas-lentely-kertoo-parvialysta
Parviäly on eri juttu kuin tietoisesti toimivien yksilöiden yhteinen projekti. Alastalon salissa kuvaa yksilöitä, heidän motiivejaan ja toimintaansa. Parvessa eläimet reagoivat reflekseillä, ei tietoisesti ajatellen.
VastaaPoistaTai ehkä ihmisetkin, suurina joukkoina, voidaan nähdä parvena. Ja erottaako mikään Alastalon salin laivaprojektin muurahaisjoukosta joka raahaa oksanpätkää pesäkekoon.
Jos olen jollekin suositellut Alastalon salia luettavaksi, niin neuvolla että lukee ensiksi luvun kolmetoista. Jos se koukuttaa, sitten voi ehkä pystyä nauttimaan koko romaanistakin.
VastaaPoistaAlbatrossin tarinan merkitys on, että laivahankkeen puuhamiehetkin käyttävät sitä koukuttamaan epäröiviä yhteiseen projektiin. Että kun yksi mies, Vaasan Ville kaikkensa riskeeraten lähti varustamaan laivaa ja kärsi sitten vuosikausia vanhatestamentillisia vastuksia, kyllä nyt yhdestä pitäjästä pitäisi löytyä voimaa samaan riskinottoon. Ja lopussa seisoo kuka seisoo.
Joku noista nuoremmista on sitten kirjan lukenutkin ja ehkä vielä pitänytkin siitä.
Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanissa kuuluu Kilven sanankäytön vaikutus hienosti.
Ihan teistä erottautuakseni en sano että olen nauttinut Alastalon kolmesta lukukerrasta joka kerta eri tavalla, sillä siinä on maalaisuuteen ja "ihan toiseen ajan ajatteluun" perustuvaa viehätystä, joka paremmin kuin mikään muu dokumentti kertoo aikakaudesta, ajatuksista sekä hyvin hyvin monikerroksisesti paikkakunnan hengen ja talouden elämästä. Ja silmäyksistä talon tyttäreen.
PoistaAlastalo on hidastettua liikettä. Se on tavattoman viehättävää.
Juuri näin olen minäkin useammat lukukerrat kokenut. Tuntuu kuin laittaisi pistokkeen seinään ja teksti alkaa samalla virrata ja aaltoilla eikä sitä voi lopettaa. Se on aina yhtä vaikuttavaa kuvasta. Ja se on laadittu siten, ettei siinä ole mielestäni mitään liikaa eikä liian vähän.
PoistaEn ole koskaan pystynyt päättämään, kumpi on parempi, Kivi vai Kilpi, ja niin olen antanutkin heille jaetun ykkössijan omassa suomalaisen kirjallisuuden kaanonissani. Se ero on, että Seitsemän veljestä olen lukenut aina noin kymmenen vuoden välein, Alastalon salissa vain kerran kokonaan, aika kauan sitten. Siitä nautiskeluun täytyy vain varata tarpeeksi aikaa.
VastaaPoistaVolter Kilven muutkin teokset ovat mainioita, Kirkolle ja Pitäjän pienempiä ja mitä niitä Kustavi-kertomuksia onkaan.
Schubertin jousikvintetto vie niin mukanaan, että vasta kun (taas) kuuntelin sitä kai kymmenettä kertaa, niin huomasin sen kestävän melkein tunnin. Kuhmossa se aikoinaan lumosi täysin.
VastaaPoista"Suomessa oli hänen vertaisensa vain A. Kivi."
VastaaPoistaOlihan noita pitkäpiimäisiä jaarittelijoita Waltari, Päätalo ...joilt sanan isku puuttui niin kuin Kilveltäkin.
Remu sanoo, että lavakarismaa on ollut vain hänellä itsellään, Michael Monroella ja Matti Nykäsellä (!).
Tai sitten ei kellään noista, vaan Dumarilla ja Dave Lindholmilla.
Hah,
Oletko koskaan kuullut dumarin dissaavan Kiveä tai Kilpeä?
PoistaÄlä yritä nousta sellaisen hevosen selkään jota et osaa edes valjastaa.
Voin yrittää, ja noustakin jos hotsittaa.
PoistaEn ole koskaan kuullut dumarin dissaavan Kilpeä - mutta kerran kyselin hänen yhdessä klassikkobiisissään käyttämänsä sanan perään; se ei ole stadin slangia, että mistä se on?
"Kiveltä!", hande vastasi.
Aika harvoin kuulen (ja olen yli 30 000 potilasta "otilla" tavannut) että Panadol auttaa kipuun - Panacod toki, mutta se onkin huume.
VastaaPoistaTuosta Alastalosta: paljon on kiinni siitä, että Esko Salervo on niin julmetun syvällä niin monen suomalaisen YLE1:n kuulijan sielussa.
Lopetin 54 vuoden jälkeen tupakoinnin 2.5v sitten (piipusta aloitin, sikareihin lopetin) ja vähältä piti, etten aloittanut uudelleen.
Piipullisella Kiltaa.
Onneksi oli piippuni kadottanut, sinne saliin?
Julkaisija (tässä siis Otava ja YLE) pitäisi haastaa suuren synnin levittämisestä leivättömän pöydän ääreen:
"Elettinpä ennenkin, vaikk´ojan takan´ oltiin..."
Selitä vähän: Panadolia myydään kipulääkkeenä, ja sitä minulle on määrätty. Hyvin on tehonnut.
PoistaAsperiinista alkanut ärhäkkä kipulääkeallergiani on siirtynyt Panadoliin.
PoistaEn uskalla mennä koronapiikille, vaikka siellä tiemmä on varalla vakavissa ja äkillisissä allergiareaktioissa käytetty tärkein apu adrenaliinipiikki paikalla.
Panadolia (parasetamoli) myydään tulehdus-kipulääkkeenä.
PoistaTutkimuksissa sen teho yksin tai kipuun on selvästi vähäisempi kuin muiden, lähinnä asetosalisyylihappopohjaisten ("aspiriini") lääkkeiden teho.
Asia on lääkärikunnassa herättänyt melko runsaasti keskustelua, koska toisaalta parasetamoli ei juuri aiheuta verenvoutoja (vrt ibuprofeiini, "asperiini") tai rytmihäiriöitä, mutta toisaalta on isoilla annoksilla (selvästi yli 3000 mg) maksalle myrkyllistä, jopa tuhoisaa.
Itse (75v lääkäri) käytän kipuun lääkettä siten, että otan 600 mg ipuprofeiinin kanssa 500 mg parasetamolia - siinä tutkimusten mukaan eri aineet vaikuttavat synergistisesti - eli lisäävät toistensa vaikutusta oireisiin (tulehdus, kipu).
Kuumelääkkeenä esim lapsilla parasetamoli toimii hyvin, siinähän vanhemmat pääsevät valvomaan annosta.
Kaikki tulehtuskipulääkkeet ovat paljon, paljon haitallisempia kuin esim Covid-19-rokotukset.
Itselläni tulehduskipuun tehoaa ibuprofeeni, kun taas parasetamolista ei ole mihinkään, mutta pelkästään hienoa, jos se jollekulle toimii.
PoistaMinua verenpainepotilaana on ohjeistettu että vain parasetamolia saa käyttää.
PoistaAlastalon salissa-kirjan hieno esiluku Kirkkomaalla sopisi esiluvuksi myös kirjoihin Pitäjän pienempiä ja Kirkolle. Vahvoja vaikuttavia tarinoita ja ihmiskohtaloita kirjoista löytyy. Vaikuttava on esimerkiksi Kaaskerin Lundströmin traaginen elämä. Volterin toinen vaimo oli myös kirjailija Hilja Kilpi os. Vanhakartano, kotoisin Porin Pietniemen Vanhakartanosta, jota kartanoa ainakin ommat lapseni nimittivät kummitustaloksi. Tiedä sitten miltä se näytti Volterin silmään. Aika erikoista kuitenkin, että Vanhakartanossa on oma hautausmaa. Kertonee jotain kartanon väen eristäytymishalusta?
VastaaPoistaPikkupoikana (= n. 11 -v) löysin Hemmi-tädin piironginlaatikosta Volter Kilpi -nimisen ihmisen kirjoittaman runokokoelman. En muista oliko se Bathseba (1900), Parsifal (1901) tai Antinous (1903), mutta joku niistä, ja aloin lukea runoja. (Selitys: luin siihen aikaan kaikkea minkä käsiini sain.) Ihmettelin kovasti sitä kieltä, joka suomea oli, mutta outoa kieltä kumminkin. Taisin lopuksi pyörittää päätäni ja todeta "onpas kummallisia runoja", ja pistin kirjan takaisin Hemmi-tädin muiden tavaroiden joukkoon.
VastaaPoistaPs. 13 -v sain yhteiskoulumme kulttuurikilpailuissa III:n palkinnon runojen sarjassa. Olin siitä tietysti ylpeä. Mutta myöhemmin sain kuulla, että ko. kilpailussa olin vain kaksi osanottajaa, minä ja se joka voitti, hopeaa ei jaettu... Pakko myöntää että minä siitä hieman... no, äkämystyin.
Jos jostakin teoksesta voi sanoa että se on sanataidetta, niin Alastalon salista. Se on teos, jota ei voi kääntää. Sen voi ehkä tulkita toiselle kielelle, mikäli tulkitsija on samanveroinen sanantaitaja kuin Kilpi - mutta silti tuloksena on aivan eri teos.
VastaaPoistaKiveä ja Kilpeä en osaa verrata, sillä he ovat niin erilaisia. Minusta Alastalon sali ei edes ole romaani tai kertomus, vaan runoelma.
Vanhempana lukiessa huomasin paljon, mitä nuorempana en. Esimerkiksi Alastalon yhden luvun "ingressi" on kuin suoraan Henry Fieldingiltä. Siis se "Tämän luvun voi jättää lukemattakin..." Kaikkea muutakin jännää esiin seuloutui.
VastaaPoistaLuen ko.ingressin Kilven viestinä lukijoille että hän tietää tasan tarkkaan mitä on tekemässä.
PoistaKivessä ja Kilvessä oli paljon samaa, vaikka kirjat täysin erilaisia ovatkin. Molemmat olivat omaan murrealueeseensa pohjaavia uutta luovia kielivirtuooseja, kummallakin oli loistavaa huumoria ja kumpikin kuvasi suomalaisia ihmisiä hyvin aidosti, eri ympäristöistä ja eri "kehitysvaiheessa" vain. Kilpi itse kirjoitti kiukkuisessa kirjessään lautakunnan puheenjohtajalle toisesta kirjastaan ilman valtionpalkintoa jäätyään: "Ilmaisun tiheydessä ja kieltä luovassa mahdissa on minun proosani kirjallisuudessamme laadultaan ainoastaan Aleksis Kiven proosaan verrattavaa kvaliteettia." Kolmannesta palkinto tuli! Kilpi tunsi arvonsa, mutta ei sitä silloin oikein ymmärretty.
VastaaPoistaEn tiedä, kuinka aidolta kuulostaa Thomas Warburtonin ruotsinnos vuodelta 1997 "I salen på Alastalo". Ainakin yksi käännös on tehty.
Joskus on harmittanut, ettei ole tullut mennyksi Kustavin kirjallisuusviikoille, mutta Areenassa on ainakin Juha Hurmeen "Kaaskerin Lundström" kuunnelmana, ja nyt huomasin että päivät on lähetetty etänäkin.
Onpas kommentaaria kertynyt. Lisäisin että Kemppinen on järjenjuoksultaan karjalainen
VastaaPoistavaik Kauhavalla elkiin.
Kemppinen järjenjuoksultaan karjalainen höpinöiltään ajatellen, vaik Kauhaval elkii. Kiirettä pittää, kissaakii ehtii kuhtua vuan karvaelläimeks
VastaaPoistaToinen klassikkokuvaus suomalaisesta laivanvarustamisesta samalla aikakaudella on Samuli Paulaharjun kirjassa Vanha Raahe, varsinkin luvussa "Lyyäänkö laiva".
VastaaPoistaLöytyy muuten netistäkin.
PoistaLöytyypä sieltä kauppaneuvo Franzenin, runoilijan veljen, riimittelemä runokin uuden fregatin kunniaksi:
Med Suomis namn
Från Suomis hamn
Gå hafvet plöj
Och lycklig var,
Ej länge dröj
På väg Du far,
Den snällt sig ror,
Förtjena får.
På Suomis jord,
Här opp i Nord
Klent jorden ger
Åt odlarn här.
Sök skörden där,
Att skördas är,
På fremmand strand,
Åt Suomis land.