En ole koskaan elämässäni pelännyt niin kuin Linnanmäellä Vuoristoradalla. Vuosi oli 1956. Ehkä onnistuin kuitenkin peittämään sen, koska seuraava mielikuva on hattaroista. Muistan kuitenkin päättäneeni, että ei koskaan enää. Senkin päätöksen olen pettänyt, mutta Disneylandissä ei tullut käytyä, vaikka asujin paikkakunnalla. Siellä oli huhun mukaan rata, roller coaster, jonka kyydissä ei kestänyt kuin mielisairas taistelulentäjä. Epäilen tuota huhua.
Olen päässyt elämässäni niin vähällä. Minua ei ole talutettu saunan taakse ammuttavaksi niin kuin isoisääni, enkä ole lentänyt Lotinanpellon Ojatin siltaa suojelleen ilmatorjunnan tulessa lentokoneella, joka oli olennaisesti koottu räteistä ja päreistä ja pari putkea siellä täällä, kuten isäni.
Mutta suvun ja tuttavapiirin hoitoihmiset ovat maininneet todeksi päivän pikku-uutisen. Laajoissa rokotuksissa tulee esiin ihmisiä, jotka sanovat ensi töikseen, että minua ei sitten saa pistää neulalla. Joskus on tätäkin kysellyt. Laboratorion täti on sanonut, että raavaat ja karvarintaiset miehet ovat pahimpia. Heitä kupsahtelee silloin tällöin. Pyörtyvät jo piikin näkemisestä.
Toisaalta tiedän ihmisen, jota hammaslääkärin piti tulla puudutuspiikki selän takana piilossa ovelle vastaan. Hän kävi läpi raskaat syöpähoidot osoittamatta koskaan pelon merkkejä tai pelkoa.
Olen kyllä katunut, että luin koulussa sielutiedettä. Tuo Arvo Lehtovaaran muotoilema termi ei sitten koskaan vakiintunut, vaikka psykologiassa on se meille suomalaisille vaikea psee-kirjain. Kirjassa oli nimittäin kaunis sana ”pakkomielle”. Joku meistä kantaa matkoilla mukanaan silitysrautaa, jottei se unohtuisi kotona päälle. Ikään kuin olisin kuullut ihmisestä, joka pyörtää kaksikinkymmentä kertaa rapusta takaisin katsomaan sitä silitysrautaa, jota ei ole edes viikkoon käyttänyt. Sähkölieden (ja pakastimen oven) uudelleen tsekkaamisen tuomitsisin pelkäksi järjeksi.
Mutta pitäisi oikein kysyä joltain kliinisen työn sankarilta, saako hirtetyn talossa puhua köydestä. Sen tietävät kaikki, että jotkut fobiat ovat lapsena saatuja ja aivan auttamattomia. Isoisäni, siis tuo sama, jota piti useita kertoja teloittaa ja joka sen sijaan nautti kansanterveydestä vankileirillä kesän 1918, pelkäsi koiria. Vuokralaisiksi taloonsa tulevilta hän kysyi, onko koiraa. En voi ottaa valalleni, kysyikö hän kissoistakin, mutta kun hänen taloissaan, joissa kasvoin, oli siis 38 huoneistoa, ja myymälätila erikseen, yhtään koiraa ei ollut koskaan ja kissatkin, joita joku joskus yritti, häipyivät vähin äänin.
Minulla on ollut molempia, ja koirista ainakin Donna olisi voinut laskuttaa psykoterapiasta. Kun labbis kiipeää viereen, katsoo silmiin ja laskee kuononsa syliisi tyytyväisesti huokaisten, maalliset murheet katoavat.
Pelko, myös fobia, voi väistyä, kun sen paljastaa. Vanhojen menetelmien mukaan pelon ja unen takana oli jotain tukahdutettua. Kun sen sai esiin ja onnistui nimeämään, oli saavuttanut jotain. Kauniin myytin mukaan vaarallinen sfinksi esitti arvoituksen. Kun sankari tiesi sen, hirviö menetti voimansa ja luhistui. Satuversioissa sankari pannaan joskus arvaamaan hirviön nimeä.
Loistava kirjailija Akutagawa jätti jälkeensä itsemurhaviestin, jossa luki ”epämääräinen ahdistus”. – Jos sen ahdistuksen nimen olisi tiennyt, eivät seurauksetkaan olisi olleet kauheat.
Lukija lienee hyvin huomannut, että tämän kirjoituksen taustalla on Julia Navalnaja ja hänen puolisonsa, johon myrkkykään ei tehonnut. Pelkäämättömyys voi tarttua.
”Piikki” oli ennen sotia 25 pennin tai markan kolikon lempinimi.
Nyttemmin "piikki", jos ei ole auki, taitaa olla 125-kuutioinen kevytmoottoripyörä.
VastaaPoistaMinun kielikorvassani "piikki" viittaa juuri lukuun 25.
VastaaPoista"Satapiikin" moottoripyörä oli 125 kuutoinen - sata ja piikki.
Piikin etymologiaa en tunne.
Ei pie kahtoo...
VastaaPoistaPiikkiä.
Myös kaivoksissa käytetään syvyyden mittana piikkiä - sata ja piikki on 125 m.
VastaaPoistaEikö myös 25 km juoksulenkkiä kutsuta piikiksi?
Olisiko piikki jokin ruotsalainen slangisana? Spik.
Minä, 4-luokkalainen keväisellä luokkaretkellä 1955, pidin Linnanmäen vuoristoradassa silmäni tiukasti kiinni. Onneksi sain ensi kertaa maistaa Jaffaa ja Coca-Colaa...
VastaaPoistaNakkaa piikillä = heittäiskö herra vitosen = oisko etikkaa ege
VastaaPoista"Piikki" näkyy olleen yleinen arkikielinen ilmaus erinäisille mittaluvuille, joihin liittyy luku 25. Suomalaisen pitkänmatkanjuoksun historiaan liittyvät eri paikkakuntien "piikit", 25 kilometrin juoksut. Vielä nykyäänkin juostaan Yyterin piikki, ja urheilusta hullaantuneet 1960-luvun pikkupojat muistanevat vielä TUL:n Kupittaan piikin. (Piikin juoksun eräänlaisia johdoksia 1970-luvulta: "Ruisriikki", 10 km, ja "Ruisrääkki" eli puolimaraton.)
VastaaPoistaMistä sitten "piikki" sata- ja tuhatlukujen neljänneksenä voi juontua? Täysin valistumaton, todennäköisesti aivan metsään menevä arvaus: Haarukassa, "kahvelissa", on neljä piikkiä (varhemmin kylläkin 2 - 4). Asian oikea laita saattaa selvitä kohdakkoin ilmestyvättä Ulla-Maija Forsbergin Stadin slangin etymologisesta sanakirjasta, joka täydentää Paunosen suurtyötä.
"Ilmeisesti sana tulee Ruotsin kruunun slanginimityksestä spik, joka merkitsee naulaa ja piikkiä. Kruunu oli riikintaalerin neljäsosa kuten piikki oli markan neljäsosa. Samaan ryhmään kuin spik kuuluvat ruotsin kielessä spjut (keihäs) ja syl(naskali), joita myös käytettiin rahojen niminä."
PoistaLähde: Suomen sanojen alkuperä. 2 : etymologinen sanakirja. SKS 1995
USA:ssa baarimikoilla oli kanta-asiakkaille piikit, jotka ladattiin 25 centin kolikoilla (reiällisillä). Ehkä alkuillasta oli helpompaa selvinpäin tehdä kulutussuunnitelma kun loppuillalla. "Yhdet vielä jos piikissä on!"
PoistaSama systeemihän oli ainakin ennen vanhaan meilläkin. "Paa piikkiin", sanottiin baarimikolle ja maksettiin lähtiessä.
PoistaEpämääräisestä ahdistuksesta kärsivänä ole tavannut kuvailla tilaani englanniksi: Free-floating anxiety. Onneksi se ei kuitenkaan vielä ole äitynyt itsemurhaksi.
VastaaPoistaEikö suomenkieli kelpaa, kun pitää olla ihan pakkoenglanniksi?
PoistaPahaa sutta ken pelkäisi - ei ainakaan Navalnyi!
VastaaPoistaNavalnyin pokkaa on pakko ihailla. Äijä yritettiin myrkyttää, todennäköisesti ihan oikeasti, mutta silti hän palaa Venäjälle ja vielä herjaa Putinia "bunkkerissa täriseväksi papparaiseksi".
PoistaJoko hänellä ei ole itsesuojeluvaistoa tai sitten hän katsoo asian tärkeämmäksi kuin itsensä.
Tai sitten hän tietää jotain mitä me emme tiedä. Esimerkiksi etteivät ne enää kehtaa häntä tappaa... tai jotain muuta.
Armeijassa työnnettiin rokotteet perä jälkeen ja vaivoin sain pidettyä itseni pyörtymättä. Tuon tunne on jo lapsuudesta peräisin, kun piikki työnnettiin mielestäni liian syvälle käsivarteen.
VastaaPoistaOmana armeija-aikanani en voinut olla ihailematta rokotuksen tehokkuutta: Ensin käytävässä istui pöydän ääressä sairaanhoitaja, joka päätti, mitä rokotteita tarvitaan. Käteen annettiin kutakin rokotetta varten lappu. Kahta piti pitää vasemmassa, kahta oikeassa kädessä. Sisällä odotti neljä hoitajaa. Housut alas. Lappujen perusteella sai yhdellä kertaa piston käsivarsiin ja pakaroihin. Itselläni tuli muistaakseni pistos vasempaan olkavarteen ja oikeaan pakaraan. Nopeaa ja tehokasta. Pistosta ei todellakaan kerinnyt jännittämään.
PoistaMeitä kyllä piikitti vääpeli. Ja ruiskelaitteen piikkipään halkaisija oli ammottavan suuri. Aina välillä pyyhki laitettaan jollakin aineella.
Poista”Pikkuriikkinen piikkinen kiiskinen, nous’ ilmoille aaltojen alta”
VastaaPoistaRiikkinen ei viittaa riikkiin eli valtakuntaan.
Kauniisti sanottu labradorinnoutajasta. Juuri noin se on. Olen miettinyt, että kun kuolo korjaa, ja jos on mahdollista nähdä tuonpuoleisessa läheisiään, tai koiriaan, ja olisi valittava, niin vaikeaa olisi. Saattaisin päätyä labbikseeni. Olisihan se hienoa taivaan portista astuessa, kun labbis häntää heiluttaen tulisi vastaan.
VastaaPoista