Suuri sirkus

(Kuva TP-Utva)

Pierre Clostermann tuli mieleeni uutisista ja lehdistä. Oudoksuin ettei kukaan maininnut Eduskuntaa iskiessään tarinaa tasavallan presidentin ja pääministerin kirjeenvaihdosta.

Eduskunnan sivuutti myös Kimmo Rentola, jonka kolumnit ovat omaa luokkaansa, koska hän osaa asiansa ja lisäksi kirjoittaa. Tosin viittaus julkisoikeuden suurimpaan nimeen Carl Schmittiin oli paikallaan. Jo julkisoikeuden peruskurssilla kerrotaan, että Schmitt kuvaili poikkeustilan ja asetuksenannon jo 1922 suvereenisuusopissaan. Hitler teki sen 1933 eli otti ”toistaiseksi” itselleen kanslerina oikeuden määrätä antamillaan asetuksilla sivuuttaen parlamentin. Trump käyttää tuota keinoa (hallinnollinen määräys) ahkerasti.

Tasavallan presidenttiä ei käytännössä voi erottaa, mutta valtioneuvoston eli hallituksen erottaa Eduskunta. Kun parempaa keinoa ei ole keksitty, tämän takia rajuimmat päätökset on perustuslaissa annettu eduskunnan vastuulle. Sen vuoksi esimerkiksi minä vastustan perustuslakituomioistuinta ja pidän kansanedustajista koostuvaa perustuslakivaliokuntaa hyvänä järjestelmänä, jolla muuten on erittäin hyvä maine yllättävän puolueettomana ja notkeana elimenä.

Clostermannin ”Suuri sirkus” oli ensimmäinen ja monien mielestä edelleen paras kirja toisten maailmansodan ilmataisteluista. Ranskalainen kirjoittaja lensi Englannin ilmavoimissa eli RAF:ssa Spitfirea. Aika hyvä oli toinenkin kirja, ”Taivaalla palaa”.

Mielestäni on harhaanjohtavaa sanoa, että presidenttien ja pääministerien toiminta on suurta sirkusta, koska sirkukseen ei pääse esiintymään kuka tahansa ja nämä nyt toimivat kaksi ovat huippuja. Eikä esimerkiksi hyppiminen trapetseilla ole hämäystä. Se vaatii valtavaa taitoa, voimaa ja keskittymiskykyä.

Eduskunnan hetkellisen unohtamisen lisäksi kommentoijat eivät ole maininneet, että kaikissa muissa maissa julkisuudelle kertoo esimerkiksi uusista koronan vastustuskeinoista joku pääjehu, mutta meillä vähintään viisi ministeriä. Se on kaunis näky ja taiteellinen tapa osoittaa havainnollisesti, että erilaiset ihmiset ovat yhdessä tulleet tulokseen. Nykyisen perustuslain mukaan tasavallan presidentti on arvostelutuomari, joka antaa pisteitä, joilla ei ole kauhean suurta merkitystä. Järjestelmä muuttui 1999 lailla.

Eilen mainostamani Räsäsen Pro gradu -työ kertoo aika suoraan, ettei influenssapandemian jarrutuskeinoilla oikeastaan pyritä pitämään meitä vanhoja hengissä, ainakaan yli aikamme. Keinoilla pyritään huolehtimaan yhteiskunnan eli kaikkien ihmisten kannalta välttämättömistä asioista. Että kaupasta saa rahalla ruokaa. Että poliisit pääsevät aamulla töihin. Että sairaalat pysyvät auki.

Mielestäni ”resilienssi” on oivallinen oppisana kuvaamaan, mitä virkamiehiltä ja poliitikoilta vaaditaan. Niinistö on taustaltaan hovioikeudenneuvos niin kuin minäkin ja liioittelee siksi esittelijän merkitystä. Olin esittelijä 15 vuotta. Esittelijä toimii virkavastuulla ja hänen on oltava asiantuntija. Päätöksen tekee kollegio, kolme tai viisi tuomaria. Esittelijänä olin joskus oikeammassa kuin korkein oikeus, mutta joskus myös eriävän mielipiteen esittäessäni vääremmässä. Esittelijä tuntee oman alansa (”rootelinsa”), mutta tuomarit ratkaisevat kaikenlaisia asioita.

Tätä Räsänen ei osannut sanoa, mutta resilienssi on nöyryyttä ja rohkeutta sellaisen ongelman edessä, jota todistettavasti ei voi todistaa. Virus on vähän kuin kvanttimekaniikkaa mittaaminen: mahdoton mitata, koska mittaaminen muuttaa sitä. Juuri sen vuoksi ratkaisijalla on oltava rohkeutta kohdata tuntematon. Tunnettujen (mitattavien) mörköjen edessä puhutaankin riskistä, koska se on laskettavissa tai arvioitavissa. Influenssapandemia ei ole. Kesken kaiken poliiisi Kuolema tulee ja vie kortit ja pari pelaajaa ja sen pöytäviinapullon, jossa olisi ollut vielä vähän virvoketta.