Toinen historia

Kun nyt eilen sanoin, että historia on tutkittu ja tulkittu, jatkan tänään, että entä ellei rakennelma olekaan ajaton.

Professori Polvisen hieno tutkimuskokonaisuus on pohjaltaan myötäsukainen maalisille valloille ja piilottaa ajatuksen, että tapahtumilla on tarkoitus.

Tässä tapauksessa Suomesta tuli Suomi, oikeastaan entistä Suomempi, koska Neuvostoliitto tyytyi välirauhan ja rauhansopimuksen yhteydessä vaatimaansa ja Suomi pysyi sanassaan. Sotakorvaukset maksettiin, sotaansyylllisiä tuomittiin, naapurivaltion kanssa harjoitettiin ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa.

Nykyinenkin presidenttimme viittailee ajatukseen, että maantieteelle ei mahda mitään. Meillä on mahdottoman pitkä maaraja itään.

Entä jos Stalin osoitti viisautta, vaikkei hänellä yleensä ollut sellaiseen taitoa eikä tarvetta. Meriraja se vasta pitkä on, ja vaikea. Ahvenanmaalta Tornioon jaj siitä jokia aina Enontekiön nipukkaan. 

Palauttaakseen tilapäisesti menetetyt keisarillisen Venäjän maat hänen olisi täytynyt vaatia koko Suomi eli menetellä samoin kuin Baltiassa. Keski-Euroopassa hän vaati ja sai (siis kahdelta liittolaisvaltioltaan) täydellistä hipovan vallan monilla alueilla, jotka eivät olleet koskaan kuuluneet Venäjään, Bulgariasta ylös Puolaan ja tietenkin Saksaan.

Suomessa rajan tahtominen Kymijokiin olisi ollut perusteltua. Siitä on prejudikaatti. Mutta nyt tyydyttiin siunattuun Salpausselkään niin että jopa Imatra ja Lappeenranta jäivät suomalaisille. Salpausselkää pitkin on hauska ajella panssarivaunulla. Saimaan saaristo sitä vastoin on vaivalloinen. Ellei muu pauku, niin alukset kiville.

Vuoden 1948 mallinen ilmavoimien tukema jalkaväkihyökkäys merenlahtien ja vuolaan joen yli olisi ollut vaivalloinen ja vaarallinen hanke. Puolustautuminen vesistön rannassa sen sijaan menettelee. Niinhän suomalaisetkin tekivät Viipurinlahdella ja Laatokalla.

Tähän asiaan saamme tuskin koskaan selvyyttä. En usko että Stalinilla eli siis Neuvostoliitolla oli muuta tavoitetta kuin saada kaikkea mahdollisimman paljon ja muille ei mitään. Mitä ei saataisi väkisin ja heti, sitä tavoiteltaisiin hivuttamalla. Itä-blokki meni viimeistään vuonna 1948, mutta Suomi tavallaan ei, ja ihmettelemme edelleen, miten siinä nyt niin kävi.

Karmein oli puolalaisten kohtalo. Puolalaiset taistelivat kuin leijonat Afrikassa Ison Britannian lippujen alla ja lensivät RAF:n Spitfireilla, minkä ehtivät.

Rauhan puhjettua he tahtoivat vapaita vaaleja ja sen suuntaisia puhuttiinkin, mutta toisin kävi.

Suomalaisillehan muuten oli tehty selväksi Anthony Edenin suulla, että mitään apua ei sitten pidä odottaa, ja amerikkalaiset, sikäli kuin muilta kiireiltään kerkesivät, sanoivat juuri samaa.

Britti on britti vaikka voissa paistaisi.