Sivun näyttöjä yhteensä

12. heinäkuuta 2019

Timantti



Jared Diamondin kirjasta ”Tykit, taudit ja teräs” tuli tiedonalaa määrittävä pian ilmestymisensä jälkeen. Kirjoittaja ilmestyi näkyviin hiukan oudosti. Hän oli antropologiksi ryhtynyt biologi, jolla oli erinomainen kokemus myös kenttätutkimuksesta.

Tuo kirja  ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Kerrankin voin vedota auktoriteettikin: akateemikko Eino Jutikkala oli aivan kiihtynyt tästä tutkimuksesta ja järjesti Diamondille myös suomalaisia tieteellisiä kunnianosoituksia.

Nyt käy ilmi, että ainakin Jutikkala lienee järjestellyt muutakin.

Diamondin väliteokset – myös ”Collapset” (Romahdus) ovat muuten vain mainioita tietokirjoja.

Nyt sitten ilmestyi kuvasta ilmenevä ”Upheaval”. 

En ollut uskoa silmiäni, kun näin, että tuon kirjan aloittaa länsimaisessa historiankirjoituksessa ja tietoisuudessa käytännössä täysin tuntematon ja epäkiinnostava aihe, Suomen talvisota 1939-1940. Niin pian kansalaissodan jälkeen ja niin vähin jälkivaurioin! Diamond on käynyt usein Suomessa ja osannut valita keskustelukumppaninsa. ”Kommunismi Suomessa” on mielestäni kuvattu aivan oikein. Kekkosen jo Euroopassa ja etenkin USA:ssa joskus kummalliselta vaikuttanut toiminta selitetään. Fiksuna tutkijana Diamond ei arvaile Kekkosen tarkoitusperiä. Joihin itse lukisin myös uran edistämisen ja erilaisesta ajattelusta epäiltyjen nuijimisen.

Seuraava kirjoittajan käsittelemä kriisi on Japani ja Meiji-kausi eli amerikkalaisten maahan tunkeutuminen 1800-luvulla. Sitten on Chile eli Pinochet 1973, josta mekään emme halua muistaa mitään, ja niin edelleen. Maailman suurin muslimivaltio Indonesia Sukarnoineen ja Suhartoineen palautetaan mieleen – joukkomurhissa vasta hutut ja tutsit ylsivät samaan. 
Vvuoden 1965 himomurhaajat on pyyhitty kaikkien muistista. Sitten etenen muun muassa kohti Saksaa 1945. Diamond sanoo heti, ettei hän vanhennuta kriisien kuvaustaan selostamalla Trumpia, Butinia ja brexitiä. Niinpä hän tekee juuri sen, rivien välissä-

Kirjoittajan maineen vuoksi ja aiheen takia luulen, että kirja ilmestyy suhteellisen pian suomeksi. Seuraan kiinnostuneena, viekö suomennosoikeuden Kimmo Pietiläisen (Terra Cognita) nenän edestä joku rikkaampi ja röyhkeämpi. Arvaan että vie.

Muistattehan opettamani säännön: kun esitän käsityksiäni kirjoista ja niiden kustantamisesta, älkää koskaan uskoko. Voisin toimia maksullisena oraakkelina, koska arvioni ovat lähes poikkeuksetta vääriä. Tekemällä juuri päinvastoin voisi saavuttaa tuloksia.

Onneksi sana on levinnyt. Näinä aikoina kaksi eri kustantajaa on pyytänyt minua kirjoittamaan itse sellaisen ja sellaisen kirjan, mutta ensi tapaamisen jälkeen peruuttanut tarjouksensa yhtä kiireesti kuin lopullisesti. Niinpä minulla on satoja sivuja mielestäni luistavaa ja sopivalla tavalla sopimatonta tekstiä muun muassa erilaisten merkkihenkilöiden huolellisesti peitellyistä kömmähdyksistä ja yhteisöllisistä harhaiskuista, mutta ei mitään toiveita julkaisusta painettuna kirjoina. Kustantajat sanovat, että hyvien kirjojen julkaiseminen on nyt lopetettu, ja ihmettelevät sitten myynnin jatkuvaa heikentymistä.

9 kommenttia:

  1. Tuo kirja pitänee hommata jo kansikuvankin takia.

    VastaaPoista
  2. Niin, merkkihenkilöiden "kömmähdyksistä". Kuten jokainen poliittista historiaa silmäillyt tietää, P. E. Svinhufvudin arkistosta ei koskaan ole lähdeluetteloissa näkynyt jälkeäkään. Svinhufvudista ja hänen rouvastaan on kuitenkin olemassa suht tuoreet elämäkerrat. Mutta ei siis sanaakaan. Että sellaista "tutkimusetiikkaa".

    VastaaPoista
  3. Talvisota oli muualla Euroopassa erittäin merkittävä tapahtuma jota seurattiin monessa maassa henkeä pidätellen. Suomi sai paljon sympatiaa niinä aikoina. Eräs vaikuttava syy oli myös se että juuri silloin oli kaikilla muilla rintamilla hiljaista huomion keskittyessä maahamme. Toinen syy oli varmasti pelko joka monen maan kansalaisen takaraivoa kihelmöi, siis se että koska on heidän maansa vuoro joutua aggression kohteeksi, ja syystäkin.

    VastaaPoista
  4. Daniel Immerwahrin arvioon ei ole juuri lisäämistä:

    https://newrepublic.com/article/154142/jared-diamond-upheaval-book-review

    VastaaPoista
  5. Lystikästä, suvun tämänhetkisen päämiehen kanssa juuri tuli tuo teos puheeksi. Toissapäivänäkö se oli? Juukai.

    Leppoisaa kesää Nauvostapäin Teille.

    P. S.

    Suomen historian ystäville erityiset kiitokseni. Pirusti valkohäntäpeuriksia taas. Olen harkinnut niiden kouluttamista. Peurikset, huomio! Kolmiriviin järjesty! Asento! Lepo. Aamureippailu suorittaen kaikkialle karkuun kauniisti ilman tahtia mars!

    ,,nuinikkään

    Iikka Hallantie

    VastaaPoista
  6. Diamond: "Finland identifies with Scandinavia and is considered part of Scandinavia. Many Finns are blue-eyed blonds like Swedes and Norwegians. Genetically, Finns are in effect 75% Scandinavian like Swedes and Norwegians, and only 25% invaders from the east."

    Kirjoittakoon vain talvisodasta kuinka kauniisti tahansa ja käyköön Suomessa kuinka monta kertaa tahansa, mutta se ei paikkaa sitä, että seassa on tällaista soopaa. Diamond ei ole historiantutkijoiden keskuudessa erityisen arvostettu. Yllä mainostettu Immerwahrin erittäin kriittinen arvio kannattaa ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
  7. En usko, ostan. En ole pettynyt, joskus sentään hämmentynyt.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti blogisti "vuotaa" blogeihinsa vähitellen nuo sadat sivut, jotka eivät kustantajille kelvanneet, ainakin mielenkiintoisimmilta osilta. Ehkä hän on jo jotain vuotanutkin. - JR

    VastaaPoista