Sivun näyttöjä yhteensä

25. helmikuuta 2019

Nasku



Junnulla voi nähdä naskukurkooseen, etenkin kesäkuussa.

Juntu on Pohjanmaan murretta ja tarkoittaa vähäistäkin polkua. Naskukurkoonen on hyönteinen, kuoriainen. Kirjan mukaan sen nimi on seppä. Ainakaan lapsi ei osaa olla haukkomatta henkeään, kun koppakuoriainen on selällään, taivuttaa ruumiinsa, napsahtaa korkealle ilmaan ja putoaa jaloilleen jatkaakseen sitä, mitä lienee ollut tekemisissä.

Eräs ponteva poika perusti kouluaikanamme biologian kerhon, jonka nimeksi tuli tuo naskukurkooset. En ollut jäsen, kun oli niin paljon kaikkea. Pohjanmaalla lintujakin on vain kahta lajia, varis ja peipuunen. Ne linnut, jotka eivät ole variksia, ovat peipuusia. Ornitologia on helppoa.

Opettaessani tein listaa maastonmuodoista. Halusin osoittaa, miten ihailtava silmä entisen ajan maalaisilla oli ja kielen rikkautta käsittämättömästi. 

Juuri kukaan harvoja ammattilaisia lukuun ottamatta ei osaa kuvailla tarkasti, mikä on aho, mikä niitty, keto, kesanto, millainen on ahde, huhta, kareikko ja niin edelleen.

Luonnollisesti tuo seppä-niminen kovakuoriainen on hauska sana ja sikäli selvästi muistissa. Mutta muistan itse tapauksen. Olin alle kouluikäinen, koska muistan, missä asennossa kyyristelin, ja mittasuhteeni olivat lapsen mittasuhteet. Ja tuosta asiasta ei ole valokuvaa. Minkä muistamme etäisiltä ajoilta, on usein peräisin valokuvasta. Se napsahti ja hyppäsi, ja asiasta sain tietää lähemmin varmaan isältäni.

Muistin muuttuminen on hyvin mielenkiintoinen asia. Olen alkanut menettää sanoja, mutta toisaalta esimerkiksi ulkomuisti on ennallaan. Yllättävästi muisti syöttää kuvia, nimiä ja tapauksia, joita en ole ajatellut vuosikymmeniin, joskus yli vuosisataan. Tyypillisesti jonkun ihmisen nimi ja kasvot sukeltavat mieleen, ja kun otan selvää, oikein oli.

Entä ellei menneisyys olekaan ohi?

Kun minulle tieteiskirjallisuus on suurelta osin tuntematonta, en ehkä ollut edes kuullut kirjailijasta, jonka nimi oli Jack Finney. Hänen kirjastaan tehty elokuva ruumiin nappaajien maahanhyökkäyksestä tiesin. Tuo ”bodysnatchers” ei ole kiinnostanut.

Mutta ”Time and Again”, joka Wikipediankin mukaan on kulttikirja – ja minulle siis tuntematon – säväytti aika tavalla. Se on aikakonejuttu, mutta kun minä olin jo huomannut saman ja kirjoittanutkin muistelmapalasen, miten löysin napin, metallisen armeijan leijonanapin, Suomen Pankin edestä katukivien rakoon kiilautuneena ollessani menossa varoittamaan Risto Rytiä vaarallisesta vakoiluhankkeesta maaliskuussa 1938. Ryti oli luonnossa paljon vapautuneempi kuin kuvissa, ja hänellä oli raikas hymy.

Muistelma on tietenkin siitä erikoinen, että synnyin vuonna 1944. Nyt olen  kyllä kokeeksi kulkenut jalan Pitkänsillan yli Siltasaarelle marraskuussa 1917 ja nähnyt monta reikäistä pomppatakkia ja pitkiä mantteleita.

Tuo on Finneyn idea. Hän korostaa itsehypnoosia eli suggestiota ja rakentaa alan perinteen mukaisesti tehoavan ja uppoavan tarinan miehestä, joka 1970 ilmestyneessä kirjassa kulkee myös 1800-luvun New Yorkissa. Kun kirjoittamisajankohta on viidenkymmenen vuoden päässä, tuloksena on kolmoisvalotus.

11 kommenttia:

  1. Heikon kisamenestyksen jättämää tyhjyyttä tayttääkseni luin vanhoja blogeja kommentteineen aiheesta Karjala. Mestaria muutaman vuoden nuorempana en minäkään ollut aikonut mennä Vennäälle, vaikka isä sieltä olikin. Mutta suvun viimeisen evakon hautajaisissa saivat houkuteltua pikkubussretkelle Salmiin.
    Isän kotipaikka on ollut viimeinen talo maantien varressa ennen Rajakontua Stolbovan rauhan rajamerkin kohdalla. Ei sitä enää ole, mutta sedän sotaleskelle rakennettu asevalitalo on. Armeijan kuva-arkistossa on kuvia sen vihkiäisistä.
    Olin tarkkaan tutkinut saatavilla olevat kartat ja kuvat, mutta paikan päällä asiat ikäänkuin loksahtivat kohdalleen eri tavalla kuin kuvitelmissa. Manssilan, tarkemmin Grosnoin, lisäksi jatkoimme matkaa Tuulokseen 1944 maihinnousupaikkaan ja Aunuksenkaupunkiin, jossa mielikuvittelin Antti Isotalon hyökkäystä Laatokalta Aunuksenretken aikaan aukean pellon yli. Kävimme Viteleen Suurmäessä, mutta en muistanut tarkistaa missä kohtaa Säntämä-Vitele pioneeritie oli kulkenut. Ajoimme vielä Pöllään Lunkulansaaren kärkeen, josta aikanaan meni pengertie Mantsinsaareen, mutta Mantsiin ei nyt menty, kun kuulema sen toinen asukas, suomalainen, oli jo kuollut. Käytiin Karkun kylässä, jonka asukkaat jäivät vangiksi talvisodan alkaessa ja ajettiin Miinalanjoen idyllistä rantaa takaisin. Palatessa kierreltiin Impilahden kautta ja jos Mestarilla on siitä mielikuva, ei ole väärä. Sydän melkein pakahtui.

    VastaaPoista
  2. Mikäpäs se on jontka? Tuttu setä käynnisti Zetoria metsässä ja sanoi: "Ei lähtennä, mutta öljytikku lensi jontkaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Internet tiesi että se on kuru tau muuten syvä paikka jossa virtaa vettä, mutta esimerkkilauseessa se tarkoittaa huit hiivattia.

      Poista
    2. Jontka on Itäsuomen (Pohjois Karjala) murteessa yleinen ilmaisu.

      Poista
  3. Suupohjan alueella taitaa olla rikkaampi linnusto kuin Kauhavalla. Siellä on tunnistettu viisi eri lintua: peipuunen, mettäpeipuunen, h....tin iso mettäpeipuunen, kurkeloonen ja varis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjalainenkaan kai niin tyhmä ole ettei ettei mehtikanaa tuntisi, ja joksikin peipuuseksi kutsuisi.

      Poista
  4. "The past is never dead. It's not even past." (William Faulkner: Requiem for a Nun)

    VastaaPoista
  5. Eräiden seppä-kuoriaislajiin kuuluvien, kasvimailla vilistävien panssarisiipien toukat löytyvät syksyisin perunoista. Savon puolessa ovat kutsuneet niitä jo jonkin aikaa "väyrysiksi", sellaiseksi riesaksi jo perunanlaittajat lajin kokevat.

    Lapsuudessani seppä-kuoriaisia oli vähemmän ja vain yhtä tai kahta, mustaa lajia, (joskus sitä isompaa, rusehtavaa jonka koivet punertavat) koska vapaina tonkivat siat ja kanat niitä noukkivat syötävikseen.

    Nykyisin seppiä esiintyy niin, ettei muita hyönteiskasvattamoja erikseen tarvitse kuin pottupelto. Keittää vain potut halkomatta ja pistelee suihinsa niin on proteiinipatukka mukana.

    VastaaPoista
  6. Anoppivainajani mukaan Pohjanmaalla on kaksi lintulajia: metsäpeippoonen ja vesipeippoonen...

    VastaaPoista
  7. Kun maassa kulkevaa seppää painaa sen verran, että se ei pääse eteenpäin, se rupeaa takomaan päällään maata. Jos sattuu lauta alle, kuuluu selvä napse. Siitä kai se nimensä on saanut.

    VastaaPoista
  8. Sepät (Elateridae) ovat asiallisia kovakuoriaiset (Coleoptera), oma heimonsa joita Suomessa majailee n. 60 eri lajia. He ovat keksineet oman, muista hieman poikkeavan selviytymissysteeminsä - entäs sitten? Tämä on evoluutiota.
    - Ps. Luin aikoinaan Uunio Saalaksen kirjoittamia kirjoja, myöhemmin muutakin, mutta Saalas minut innosti kiinnostumaan insekteistä. Hän oli minulle kuin Kullervo Kemppinen joka innostti minut ottamaan selvää Pohjoisista erämäista. Laplandiasta. (eihän niistä kukaan selvää ota paitsi jos on sámit tai sápmelaččat tai Sämmiliih)

    Monta, monta kesää olen yrittänyt...

    VastaaPoista