Sivun näyttöjä yhteensä

15. helmikuuta 2018

Lithub




Voi olla, että näitä on aika vähän. Verkkopaikkoja, joista on suurta hyötyä ja hupia sekä ammattilaisille että muuten vain vinksahtaneilla. Jälkimmäiseen ryhmään luen itseni. Ihmiset jotka hankkivat kirjoja ja lisäsi lukevatkin niitä.

Kuvan kirja esimerkiksi kertoo latvialaissyntyisen lehtimiehen elämästä Putinin Venäjällä ja siitä, miten reippaasti rimpuillen suurvalta kutistuu pienvallaksi.

Keski- ja Itä-Euroopan sodan jälkeiset vaiheet alkavat hahmotta muun muassa Appelbaumin kirjoista. Ehkä kerran on Suomenkin vuoro.  Vaikka pääsimme niin paljon vähemmällä, kaava on hätkähdyttävän sama Puolasta Balkanille. Kaikki tietävät, miten Länsi lupasi tukea ja julisti sodankin Puolan takia syyskuussa 1939 ja mitä sitten tapahtui. Tukea ei tullut, koska sitä ei ollut. Kaikki eivät tiedä, että Länsi teki saman uudelleen 1945. Tietäminen ei olisi haitaksi nyt kun yhteistoiminta EU:ssa on menossa murusuksi.

Lithub on agregaattori. Se kerää luultavasti täysi laillisesti ja luvallisesti linkit valikoimiinsa uutuusteoksiin, niiden arvosteluihin, ja mainitsee, onko kritiikkkien sävy sekalainen, hyvä vai ”rave” eli riehuen ylistävä.

Arvosteluista esitetään lainaus, mutta mikä kummallisinta, klikkaamalla pääsee itse tekstiin, joka on sitten luettavissa kokonaisuutena.

Tyypillisesti kritiikkejä on sellaisista lehdistä kuin NYRB, New York Times, Washington Post, The New Yorker jne.

NYRBin (The New York Review of Books) lisäksi tuossa maassa muillakin lehdillä on sellaista tapaa, että pannaan joku huipputason asiantuntija tai esimerkiksi sopivan joutelias nobelisti kirjoittamaan laajahko ja perusteltu esseen arvioitavasta kirjasta.

Olin myytyä miestä luettuani esittelyt aiheesta, jonka tunnen erittäin hyvin, nimittäin runoilija Wallace Stevensin elämäkerroista tulkintoineen.

En muuten ollut tiennytkään, että myös tämä pönäkkäpankkiiri eli Stevens saattoi hörpätä hanakasti virvokkeita niin että kerrankin Key Westissä seurauksena oli nyrkkitappelu ihmisenä lievästi sanoen hankalan Hemingwayn kanssa ja kaksi mustaa silmää Stevensille. Stevens tai Pound olisivat monin kerroin ansainneet sen englanninkielisen runouden nobelin, joka meni Eliotille, vaikka tämäkin on mainettaan paljon parempi kirjoittaja. Ja Pound tietenkin oli hullujenhuoneessa, mikä olisi ollut juhlallisuuksien järjestelijöille ongelmallista.

Ei sillä. Nobel-komitea joutui soittamaan tutkimusmatkailija Sven Hedinin hätiin Sillanpään palkintoa juhlittaessa – poikkeuksellisesti Grand- hotellissa, tällä kun oli kokemusta villi-ihmistenkäsittelemisestä ja Mestari oli saatava sänkyyn ennen kuin hotelli menee rikki.

Lithub esittelee sekä kaunoa että tietokirjallisuutta.


Antti Majander, Jukka Petäjä ja talon nuoriso: pankaa tuo kirjallinen hubi muistiin, niin kustantaja lähettää kappaleen Pohjankirjaani, josta on kuulemma löydetty lystillisiä juttuja. Ja yhteiskunnallisesti suuntautuneet toimittajat: kyllä mielestäni esimerkiksi hakusana ”Trump” tuottaa kiinnostavia tuloksia. ”No is not enough”, kuten Naomi Klein sanoo.  

12 kommenttia:

  1. Appelbaumista Tuomioja muistaakseni totesi, että hänellä on agenda. Rinnalle kannattaa hakea tasapainottavaa luettavaa. https://journal-neo.org/2017/12/11/anne-applebaum-s-and-the-pentagon-s-take-on-europe/
    Pirkko Turpeinen-Saari on myös hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki Tuomiojan isoäiti Hella Wuolijoki vaurastui välittämällä Neuvostoliiton sahatavaraa länsimarkkinoille. Työvoima oli ketjun alkupäässä useimmiten pakkotyöläisiä. Ensimmäisen kohdan kertoo Tuomioja itse Wuolijoki-elämäkerrassaan (Häivähdys punaista). Jälkimmäisen oppii muusta aihetta koskevasta kirjallisuudesta. Taisi olla Applebaumillakin - jota muuten vaikkapa ruotsalaiset voivat lukea myös omalla äidinkielellään.

      Poista
    2. Anne on netonnut Hellamaisesti paljastamalla Idän kauheuksia

      http://johnhelmer.net/anne-applebaum-is-not-a-war-profiteer-but-her-husband-reveals-that-she-was-paid-more-than-800000-in-2013-and-that-was-before-the-shooting-started-in-ukraine/

      Poista
    3. Ruotsi on muslimivaltio, jossa puhutaan äidinkielenään arabiaa.

      Poista
    4. "Ruotsi on muslimivaltio, jossa puhutaan äidinkielenään arabiaa."
      Anonyymin äidinkieli on varmaan venäjä tai somali.

      Poista
  2. Lithub tulee sähköpostiin, taitaa olla joka päivä tai ainakin melkein. Sanotaan että englanniksi julkaistaan vain ehkä 3 % käännöskirjallisuutta, mutta se taitaa olla enemmän kuin tarpeeksi keskusteluja ja kirjallisuuden lajeja kun katsotaan kirjoja tai vaikka katsottaisiin karttaa, johon on kirjoitettu kirjailijoiden nimiä.

    Man Booker-palkinnosta on nyt ollut keskustelua. Vuonna 2014 annettiin Yhdysvalloille lupa osallistua Commonwealthin maiden kirjallisuuskilpailuun, siis päästä nimetyksi edes kandidaatiksi. Jenkeillä on liikaa omaa kirjallisuutta. Olin ajatellut että Arundhati Roy olisi uudella kirjallaan ehdokas (Äärimmäisen onnen ministeriö), mutta jenkkiehdokkaat taisivat jättää hänet vaille ehdokkaita, näin ainakin viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, viimeinen lause on sotkua, p.o.: mutta jenkkiehdokkaiden mukanaolo taisi jättää hänet vaille ehdokkuutta, näin ainakin viime vuonna.

      Siis: en tiedä kuka/keitä kuuluu raatiin, mutta oletan että kustantajien edustajat ainakin. Ja: jenkkikirjallisuus on laajaa ja maassa on paljon todella hyviä kirjailijoita! Mutta Intia ja siellä englanniksi kirjoittavat, ne ovat jotenkin niin aivan toista maailmaa, varsinkin Arundhati Roy.

      Poista
  3. On siinä Pohjankirjassa ihan lystejä juttuja vakavampien välissä, mukavasti vaihtelevaa.

    Tuolla Lithubin sivulla hämmästytti se, että sekä Knausgaardilla että Skotlannin Nobel laureate-in-waiting Ali Smithillä on menossa samanniminen vuodenajat-sarja. Knausgaardin ensimmäinen "Hoesten" (en vaan saa tehdyksi sitä viivallista ö:tä!) taisi tosin ilmestyä Norjassa vuotta aikaisemmin 2015 vähän kuin välityönä, sormiharjoituksena pitkän ponnistuksen jälkeen, seuraavat ovatkin parempia. Alin "Autumn" tuli 2016 ja sitä ja "Winteriä", 2017, on kehuttu, ihan reivinä. Ovat kai aloittaneet toisistaan tietämättä. On mahtanut harmittaa. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoismerkit on helppo kirjoittaa Alt-koodien avulla.

      "Kun merkin numerokoodi tiedetään, voidaan merkki kirjoittaa seuraavasti:
      Paina Alt-näppäin (välilyöntimerkin vasemmalla puolella) alas ja pidä sitä alas painettuna.
      Näppäile numerokoodi numero-osion näppäimillä. Tällöin ei mitään tule näkyviin.
      Päästä Alt-näppäin ylös. Merkki tulee nyt näkyviin."

      Esimerkiksi viivallinen ö on alt 155. Tulee ø. Iso viiva Ö on alt 157, Ø. Jnpp.

      Kooditaulukko löytyy mm. täältä. (Laajempia muualta.)

      https://www.julkaisija.fi/kirjoita/Alt.html

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, otin osoitteen talteen. Valitettavasti kielitaitoni ei ole niin hyvä, että kykenisin näitä suuren maailman herkkuja täysimääräisesti hyödyntämään.

    VastaaPoista
  5. Kaivattu lähde nuo ilmaiset arvostelut, jotka elävät netin lupausta. Kaikki kaikille rahatta jakotalouden taivaassa.

    En ollut uskoa kun kokeilin ja varmistuin. Maksumuuri toisensa perään on kohonnut varjostamaan nettielämääni, sitä ainutta. Ambroseakin saa vain yhden viikossa, tätä Telegraphin miestä ja New York Timesissä juuri kiristyi kuukausisatsi kymmenestä viideksi. Jotkuthan kuten The Times olivat ihan kiinni jo kun aloitelin lukea lottovoitto Suomelleni uskottomana Hesarin sivu.

    Oli järkyttävää löytää aito maailma kun se niin selkeänä oli jo opetettu. Tai edes aidompi. Järkytys sekin kun vuosikymmenen seuranta on kerinnyt näytää valotusten ja pimitysten vuorottelua. Terävimpänä tämä paljastui Financial Timesissä josta luin 2008-9 Michael Hudsonin yläkertoja. Murhaavia kapitalismin establishmentille, ja kuinka ne sieltä pian kaikkosivat. Tai kuinka Vanity Fair juotti tuoremehua rahamiesten kujeista kun maailma horjui. Ja lopetti heidän seuraamisensa kun olivat päässeet jaloilleen, valtioiden kainalosauvoille.

    Suomessa jotkut Talousdemokratia liikkeiden tyypit kokevat tabuja pistellä ja epäsovinnaisuuksia tarkastella jos Vartiaisen pauhulta pystyssä pysyvät tai Korkmanin leikkaavalta terävyydeltä jäävät ehjiksi. Manipuloiva puolleen taivutteleva ja poikkeavat näkemykset sivuuttava on ilmapiiri. Samalla esitetään muka oppimisyhteiskuntaa, kai vakavissaan eli minusta hulluiksi koulutettujen toimesta. Sitten se yleinen mielipide vielä tekeytyy suvaitsevaiseksi ja moniääniseksi.

    Asia paitsi tylsistyttää ja kyllästyttää,
    on falskina viekasteleva ja puheen kurkkuun tukahduttava. Näin kai on isossa ja pienessä. Ikävä maailma. Taidan lähteä lätkimään. Ja johan karussa kyyristelenkin, työkykyilon hippusta vaalien.

    Onneksi on Haneke ja Hubbert kuten juuri nyt Happy Endissä. Siinä on sieluntila naulittu, myös se "laki"asian toimisto ja sen osakkaan kihlautuminen vanhaan rahaan osana puijaus hedge fund taituristrategiaa. Se näkyy naamasta leffan alussa, kuten ihan alusta näkyy se äidin terapia. Siitähän tyttö havahtuu torjumaan aikuiset laitoksineen.

    Haneke tai Linna lukevat kaiken relevantin ja eloisan kuten Linna kuunteli niitä muistelmanauhoja joita SKS ja Yleisradio sivistystoimittajineen virittivät sanojen tulla. Se magnetofoonikin keksittiin juuri kun kuulopuhe alkoi monotonisoitua. Ihan kuten keksittiin Lönrooth Kalevalan hukkumista todistamaan. Korkeimman #€# Paholaisen johdatusta Marketiin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Pohjankirjasi ansaitsisi tosiaan varsin monta kiittävää arvostelua. Kiitos omasta puolestani!

    VastaaPoista