Sivun näyttöjä yhteensä

30. syyskuuta 2017

Tarpeeton kirjoitus



Suuntaan markkinointiponnistuksia teihin, lukijoihin, pikapuoliin. Tällä viikolla löytyi Tavarataksi ja tieto, miten saa järkevästi kuljetettua 11 laatikollista uusia kirjoja täältä televisiohuoneesta erääseen hiukan hankalan porttikongin takana olevaan paikkaan Helsinkiin.

Olen saavuttanut kirjoittajan urani huipun. Kirjoja on tilattu ja myyty hiukan enemmän kuin jaksan kantaa. Valitettavasti se ei ole paljon.

Huvittavaa oli huomata, että nyt kalibroitavana oleva pannuhuoneen moottoriventtiilin ohjaustaulu toimii samalla logiikalla kuin kamerani. Tulee ansioitunut olo, kun käy katsomassa paineet ja kiertoveden meno- ja paluulämmöt.

Ero on juuri tämä maailman muuttuminen. Näihin aikoihin asti pannuhuone oli täynnä vipuja ja venttiilejä ja säätöpyöriä ja lämpömittareita ja sanatonviesti oli: sydän vihkimätön - älä lähesty pyhää maata. Nyt voi lähettää vaikka tekstiviestin firmaan ja kysyä, että pitäisikö nostaa tuota painetta 36:sta 38:aan.

Muutos on suuri. Eilen luin jotain, jossa hurjistunut henkilö heitti puhelinluettelon seinään. Piti oikein miettiä, mitähän itse heittäisi, kun ei ole puhelinluetteloita (paitsi yksi vanha, joka pitää palauttaa oikealle omistajalleen).

Maailmastani on kadonnut myös muistikirja. On minulla sellaisia sata ja käytössä kymmeniä, mutta niissä on lähinnä blogin asioita tai tietoja kirjoista ja kameroiden objektiiveista.  Kun sitä ei tiedä, miten vielä rikastuu, ja saattaa kulku osua sopivasti alan liikkeeseen…

Sellainen asia kuin onko Biltema sunnuntaina auki, on kyllä niin nopea katsoa Googlesta, ettei sitä viitsi selailla muistivihkosta.

Vakavampia sielullisia pohdintoja aiheuttaa sen sijaan esimerkiksi älylukko oveen. Remontin yhteydessä vuosi sitten arvioin sellaiset liian kalliiksi ja hiukan pelottaviksi. Nyt muuan kauppa tarjoaa sellaista nimellä Yale Doorman noin neljään sataan eli edelleen liian kalliilla, etenin kun ottaa huomioon asennukset.

Miehuuteni päivinä oli tavallista, että arvohenkilöt kulkivat vinossa, toinen olkapää koholla, ja helisivät. Pelkästään asianajotoimistoon, jossa työskentelin, tarvittiin kuusi eri Abloy-avainta, ja toinen toimiston omistajista käytti kymenkunta minuuttia sisään pääsemiseen, koska huononäköisenä ja hajamielisen hän joutui sovittamaan kuhunkin lukkoon aina noin kymmentä avainta. Toisaalta kassakaapin sai auki paperiveitsellä…

Mistähän tuon tiedon saisi? Moni pyörtää autolta takaisin kokeilemaan, tulihan ovi lukkoon. Näissä uusissa näyttää olevan myös kaukolukitus ja avaaminen. Nykyisessä lukossa on se ongelma, ettei kukaan pois lähtijä saa sitä ensi yrittämällä auki, koska kahvaa ei saa painaa samalla kun kiertää klnkkua. Ensin kierretään, sitten painetaan kahvaa.

Ilmiötä sanotaan alalla epäintuitiiviseksi käyttöliittymäksi.

Epäilijöille sanon, että nykyaikainen auton avain, joka toimii taskusta, tuntui minusta aluksi turhalta, mutta ei tunnu enää. Voi olla että hankin autoon jopa kännykässä näkyvän prikan, koska minulla on taito hukata oma autoni parkkihalliin.



12 kommenttia:

  1. Etäluettava sähkömittari voittaa minusta epäintuitiivinen käyttöliittymä-kilpailun kirkkaasti. Mökin pimeimmässä nurkassa on taulu jossa on valaisematon lcd-näyttö ja kaksi täsmälleen samanlaista merkitsemätöntä muovisen ruuvinkannan näköistä nappia. Toinen niistä on "älä koskaan paina tästä"-nappi. Toisesta hoidetaan kaikki "toiminnot". Sähköjen katkaiseminen tapahtuu siis siten, että siitä napista jonka käyttö on sallittua, painellaan kunnes näytössä jota valaistaan toisella kädellä taskulampulla, on tietty käsittämätön koodi. Sen jälkeen nappiin nojataan kunnes sähköt meneät pois päältä. Ennen saattoi käyttää pääkytkintä josta näkee päältä ovatko sähköt päällä vai eivät. Nyt sen käyttö aiheuttaa virheilmoituksen ja mahdollisesti turhan asentajakäynnin.

    Toinen raivokohtauksia aiheuttava asia on nykyiset neuvotteluhuoneiden valot. Olen kuullut tuskastuneista asiakkaista jotka vaativat että asia pitää hoitaa yhdellä napilla josta valot saa päälle ja pois.

    VastaaPoista
  2. "Kun sitä ei tiedä, miten vielä rikastuu, ja saattaa kulku osua sopivasti alan liikkeeseen…"
    Eikö veli muista: älkää kerätkö aarteita maan päälle, sillä ruoste raiskaa ja inflaatio syö...

    VastaaPoista
  3. "Kun sitä ei tiedä, miten vielä rikastuu..."
    Pankinjohtaja oli havainnut, etten saa nykyisin tililleni tulevaa eläkettä aivan kaikin ajoin kulumaan kuukaudessa ja ilmaisi kiinnostuksensa siitä, olenko lainkaan miettinyt mahdollisuuksia tehdä sijoituksia. Olisi tiedossa
    riskiltään eri pitoisuuksia, miten vain pelittää? Tämä nykyinen tili on koroiltaan asymptoottisesti lähestymässä nollaa eikä yhteiskuntakaan moisesta mitään kostu.
    Olen joskus jäänyt siihen käsitykseen, että pankkitalletus on ihan oikea investointi. Ei se kai ole asiakkaan vika, ettei pankki katso tarpeelliseksi maksaa talletukselle korkoa.
    Liekö syytä ryhtyä iloiseen hummaukseen!

    Avain hukassa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina kuvitellut, että on pankin työtä ja ammattitaitoa sijoittaa ne pankkiin säästetyt rahat tuottamaan.

      Poista
    2. Niinhàn se tietysti onkin, tuottamaan pankille.

      Poista
  4. Ja sitten avain foliopussiin ja jààkaappiin? Tai josko olisi parempi pistàà se auto, lukkoineen, sinne pussiin, mutta mutta tuo jààkaappi on hieman pieni.

    VastaaPoista
  5. Auton hukkaaminen parkkihalliin on helppoa, sen osaa kuka vaan, auton hukkaaminen parkkihalliin on ihmisen lajiominaisuus, kivikautista perua ajalta, jolloin asuttiin parkkiluolassa ja ihmeteltiin, että milloinkahan se auto keksitään, että pääsisimme tästä helvetin luolasta kehittymään kohti ihmistä autolla ajaen...
    mutta järki jää jälkeemme, se ei tule mukaamme.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Tarinaa älylukinnasta - sekä talojen että varsinkin autojen:
    http://bestride.com/news/technology/bmw-smartphone-replace-car-key

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: - Saksa-keskustelussa näyttävät menevänsekaisin W. von Blucher ja W. Erfurth, siis Saksan lähettiläs ja Suomen päämajan yhteysupseeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ne sekaisin mene, vaan molempia on näillä palstoilla syytetty natseiksi. Natsi-kortti kun heilahtaa punanatsien kourassa aika herkästi.

      Poista
  8. Avaimissa ei ole muuta vikaa kuin liiat taskut. Virkamiehenä olen käyttänyt aikaa tutustuakseni taskuihini aivan liikaa, varsinkin jos laskee käytettävissä olevat avaimet ja lätkät.

    VastaaPoista