Sivun näyttöjä yhteensä

22. elokuuta 2017

Voisiko lehti oikaista



Päivän Helsingin Sanomissa kolumni ”Pääministeri vajosi opportunismiin” on niin epäselvä ja siksi harhaanjohtava, että toivoisin lehden oikaisevan eräitä siinä esitettyjä asioita. Kirjoittaja on nimeltään Sajari.

Eduskunta saa kiireesti käsiteltäväkseen poliisin ja armeijan käytettävissä olevien tutkintakeinojen tarkistamisen. Turun tapahtumat panivat vauhtia asiaan ja samoin poliitikkoihin.

Lehti tulee väittäneeksi, että kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä. Sitten kirjoituksessa sanotaan, että Euroopan unionin tuomioistuin – siis kaiketi ei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin - olisi korostanut yksityisyyden suojan ”loukkaamatonta ydinaluetta”. Tämän ajatuksen sisältö jää arvoitukseksi.

Kirjoittajan olisi pitänyt tuoda esiin perusoikeudet toisaalta lainsäädännön, toisaalta viranomaistoiminnan kannalta. Nythän on kysymys lainsäädännöstä. Sen sijaan kirjoittaja vaihtaakin asiaa ja ryhtyy moittimaan pääministerin ”irvokasta perustuslain vähättelyä”, vaikka kysymys oli perustuslain säätämän oikeuden rajoittamisesta eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nimenomaan tarkoittamasta menettelystä.

Saako poliisi pyytää autoilijaa esittämään ajokorttinsa? Saako maahantulijan matkustusasiakirjat tarkastaa?

Anteeksi lapselliset esimerkit, mutta kysymys on juuri viranomaistoiminnan ydinalueesta. Poliisin ja puolustusvoimien ydintehtävä on suojella ihmisten henkeä. Lailla – ei siis perustuslailla – on määrättävä tuon toiminnan rajat.

Perustuslaki määrää periaatteen, päämäärän. Laki määrää keinot, sallitut keinot. Niiden ylittämisestä laki määrää rangaistuksen. Poliisin tehtävä on tutkia tietokantoja selvittäessään rikosta. Poliisia rangaistaan, jos hän tutkii rikostietoja omaksi huvikseen eli vailla yhteyttä virkatehtävään. Rajankäyntiä on tehty kotimaisissa tuomioistuimissa. Sama koskee terveystietoja ja hoitohenkilökuntaa.

Perusoikeuksien yhteentörmäysten selvittely on lainsäätäjän, tuomioistuimen ja viranomaisten alituinen tehtävä. Henkilötietojeni käyttäminen mainontaan on kovin eri asia kuin yksityisten tietojeni selvittely terrorismiuhan takia.

Miten raja vedetään, se on mutkikas kysymys, ja esimerkiksi jälkikontrolli on tarpeen. Demarien puheenjohtaja sanoi eilen juuri niin kuin asia on. Turvallisuutta vakavan vaaran edessä on parannettava, ihmisten yksityisyyttä aiheetta vaarantamatta. Ja ongelma on tämä ”aihe”.

Yksityisyyden suojassa ei ole loukkaamatonta ydinaluetta, vaikka HS:n toimittaja väittää niin. Nykyisenkin lain mukaan yksityisyyden suoja väistyy määrätyissä tilanteissa. Palokunta saa tulipalon raivotessa heti tiedon, missä palavan talon huoneissa on asukkaita ja millaisia. Surmansa saaneen henkilöllisyyttä selvitettäessä haetaan henkilötietoja.

Turun tapauksen kytkeminen pääministerin poliittiseen opportunismiin voi osoittautua todeksi. Johtopäätös on kuitenkin ennenaikainen. Ongelma on todellinen. Se on ratkaistavissa järjellä, vaikka on vaikea. Ja se on ratkaistavissa varomalla nälvimistä, joka ei edistä itse asiaa.


32 kommenttia:

  1. Painokas kannanotto.

    "Laatumedian" epä-älyllinen, mutta hillitön ja populistinen poliittinen agitaatio vaatii järeän ja uskottavan kritiikin. Tässä sitä nyt tuli.

    VastaaPoista
  2. Hesarin toimittajan kommentti oli erityisen ongelmallinen siksi, että siinä sivuutettiin kokonaan ulkomainen esimerkki. Muualla Euroopassa nyt esitettyä tiedustelulakia vastaava säännöstö on ollut voimassa jo pitkään.

    Koko tiedustelulakiesitys on osoitus oikeusvaltiomme vahvuudesta. Yritämme lailla säännellä toimintaa, joka yleensä tapahtuu enemmän tai vähemmän epämääräisiin tai oletetuin toimivaltuuksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen ja toinen kappaleesi ovat ristiriidassa, jos "Euroopassa" merkitsee "yleensä", kuten minulle merkitsee.

      On hyvä, että Suomeen(kin) saadaan tiedustelulaki. Valmistelussa on kuitenkin roikkunut sitkeästi mahdollisuus massavalvontaan. Perustuslakiblogista löytyy konsteja sen välttämiseen.

      Nyt keskustellaan siitä, onko tapahtunut jotakin sellaista, mikä yhtäkkiä oikeuttaisi kiireellisen säätämisjärjestyksen. En usko, että on. Britannian, Ranskan, Belgian, Espanjan, Saksan, Ruotsin ja Suomen tiedusteluviranomaiset ovat olleet selvillä sittemmin aikeensa toteuttaneista terroristeista pitkään. Ei siinä mikään tiedustelu ole auttanut.

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Saatujen tietojen mukaan tiedustelulla on voitu ennaltaehkäistä huomattava määrä iskuja ympäri maailmaa. Mikä onkin aivan loogista. Ei kuitenkaan kaikkia, koska joitakin on tunnetusti päässyt tapahtumaan.

      Jos Suomesta puuttuu tiedustelulaki, Suomi asettaa itsensä terroristihautomon asemaan. Itse asiassa Suomi on jo sitä: täältä lähtee per capita monin verroin enemmän porukkaa ISIS-hommiin kuin esim. UK:sta.

      Joten tiedustelulain vastustajat ovat hyvä ja varautuvat kertomaan henkilökohtaisesti seuraavien iskujen uhrien omaisille, että heidän uhrinsa oli aivan tarpeen ja ok, koska terveisten tuojan sähköpostien salaamien poliisilta on sentään paljon tärkeämpi asia kuin muutama ihminen Turun torilla.

      Poista
    3. Kyllä minä ajattelin Eurooppaa. Ei ulkomaisen tiedustelin valtuuksia ole mielekästä kirjoittaa sillä tapaa kuin nykyisessä esityksessä on tehty. Siellä kuvataan aivan kyyneliin liikuttavalla pieteetillä, minkälaisia rikoksia maamme tiedustelijat saavat ulkomailla tehdä.

      Järkevämpää olisi kirjoittaa tyyliin: "Tiedusteluvirkamies tai hänen avustajanaan toimiva henkilö voi ryhtyä ulkomaaan alueella tai Suomesta käsin ulkomaisiin tahoihin nähden tarpeellisiin toimiin käsketyn tiedustelutehtävän suorittamiseksi."

      Poista
  3. EI edistä mitään myöskään Sipilän populistinen koohotus - olen huomannut ennenkin - pääministeriltä puuttuu laillisuuden taju.

    VastaaPoista
  4. Taas näkyy, miten huonot Sipilän ja lähipiirin oikeudelliset valmiudet ovat. Hölmöä vaatia perusoikeutta turvallisuuteen yli muiden, kun se perusoikeusjärjestelmässämme ei nyt ole edes tasavertaisena muiden perusoikeuksien tasalla. Sinne se nyt pitäisi saada. Oikeastaan se kyllä on jo siellä, vähän piilossa toki, ja oikeuskäytännössäkin sentään joskus tunnistettu. Jotkut kyllä ovat nähneet paljon vaivaa pitääkseen sen piilossa jatkossakin.

    VastaaPoista
  5. Oikaistavaa maailmassa riittää eikä oikaisijoistakaan - oikeassaolijoista puhumattakaan - ole ilmennyt suurempaa puutetta. On se hyvä, että saadaan maailma kuntoon Kemppisen konsteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä olis saada myös eksakti malli, mikä ja miten esitetään se oikaistava?

      Poista
  6. Nälvisin kuitenkin niin, että ulkomaanpellet ei tarvitse kansalaisoikeuksia tässä kristityssä Suomalaisvaltiossa. Kyllä imaamin partaan saa laittaa salaa vakoilumikrofonin, josta saaduilla todisteilla tuomitaan muslimi jihadismista.

    VastaaPoista
  7. Patologin raportti kuuluu yksityisyyden suojaan. Lähiomaiset saavat sen.

    Rosvo tai poliisi; the great equalizer...

    VastaaPoista
  8. hyvääs virees ollahan

    VastaaPoista
  9. Hieman miettinyt tuota yksityisyyden suojaa ja ihmisoikeuksia.

    Nyt kai olisi kyse viestinnän seuraamisesta tyyliin: Kuka viestitti mihin ja kenelle? Näistä tiedoista sitten voidaan kasata tietoa.
    Esimerkkinä tiedon keruusta on uusi Android työpuhelimeni, johon en ole itse ladannut yhtään sovellusta, ja käytännössä kaikkiin "otatko käyttöön" kysymyksiin olen vastannut EI. Silti Google kyselee mielipidettäni käyttämistäni ruokapaikoista ja kaupoista (toiminnon ssai kytkettyä pois päältä). Jos olisin aktiivinen somettaja ja apsien käyttäjä, niin minusta nuo suuret yritykset olisivat keränneet aivan valtavan tietomassan.
    Siksi ihmettelen tuota kohua ja vastustusta, kun viranomaiset haluaisivat kerätä hieman samaa (tai voisivat varmaan ostaa osittain palvelun noilta ylikansallisilta jäteiltä).

    Aikoinaan turvapaikanhakijoilta otettiin sormenjäljet myöhempää tunnistamista varten, mutta jonkun syyn takia (yksityisyyden suoja, ihmisoikeudet ???) siitä luovuttiin. Asian kanssa työskenteleviä viranomaisia jurppi, kun edellisellä viikolla rajan yli palautettu ilmoittautui sitten uudelleen turvapaikanhakijaksi uudella nimellä, eivätkä he voineet tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Rohkenen tukea tätä kannanottoa.
      Itselläni on ollut hieno mahdollisuus seurata paikan päällä vähäisten keskieurooppalaisten valtioiden virallista maahanmuutopolitiikkaa. Samoin sikäläisten ihmisten mielipidettä.

      He ovat jyrkästi lepsua maahanmuuttajieen hyysäystä vastaan. Ja tukevat samansuuntaista virallista politiikkaa.
      Siinä tuessa vaikuttaa vielä 1980-luvun loppuun asti jatkunut senaikainen maahantunkeutujien terrrorismi. Eli he pitävät nyt kiinni omasta ihmisarvostaan ja omista ihmisoikeuksistaan saatuaan ne takaisin puolen vuosisadan terrrorismin ja kaiken ihmisoikeuksien polkemisen jälkeen.

      Vanhempamme estivät aikanaan tuon terrorismin ja eri ideologian maahantunkeutumista yrittäneiden satojen tuhansien miesten pääsyn Suomeen. He pistivät vastaan aika tavoin, ja menestyksekkäästi.

      Tilanne on aivan sama, vaikka nämä uuden sukupolven terroristit eivät yritä tulla sutena itärajan yli...
      Sikäli eri, että olemme maksaneet uusista tunkeutujista sotakovauksia jo ennen sodan ja tappamisen syttymistä. He ovat julistaneet meillé sodan, pyhän sodan, eikä Suomessa koira näytä perään haukkuvan!

      Helsingin paikallislehti ivaa siellä työpaikkaansa pitävää pääministeriä opportunistiksi.
      "Till tidernapas har man levat..."

      Poista
  10. " Opportunisti on ihminen joka pyrkii periaatteettomasti, vailla moraalia ja arvoista välittämättä, käyttämään ympärillä vallitsevaa tilannetta hyväkseen."

    Noilla kriteerein Sipilää on kohtuutonta syyttää opportunistiksi. Tuo määre ei vain istu Sipilään - sitäkin enemmän pääkirjoituksen kirjoittajaan.

    Ei ihme että HS on menettänyt aiemman asemansa Suomen neljännen valtiomahdin arvostettuna, avarakatseisena kärkenä Lehti on luisunut Helsingin alueelliseksi paikallislehdeksi, sortunut alueelliseen pikkupoliitikointiin.
    Ettei tätä huomiota kirjata kepun kannanotoksi, niin kerron ao puolueen riveissä touhunneen aikanaan kaikkien opportunistien äiti, Paavo Väyrynen.
    Luin tässä 1980-luvun hallituksen historioita monen poliittisen suunnan kannalta, myös Tähkämaan, Haaviston ja Pekkalan. Keskusta, rkp, sdp ja skdl, kaikki hallituspuolueet, ihmettelivät, miten Paavon tavoite on toimillaan maksimoida vihamiestensä määrä omassa ja muissa puolueissa, kun muut pyrkivät sopuun...

    Väyrynen saattoi olla kyllä älyllisesti omalla tasollaan. Hänhän oli lukenut Dostojevskin koko tuotannon parissa päivässä! Itselleni jo Karamazovin veljesten kirjasarjassa oli lukemista ja pohtimista pariksi kuukaudeksi. Dostojevskin Idioottikin otti viikkokausia...

    Ja takaisin pääasiaan. Vastuullisille viranomaisille on armotonta kyytiä sallittava mahdollisuus kaikkeen netti- ja puhelinseurantaan. Bittimaailmassa se vain täytyy hyväksyä. Ilman sitä Suomen viranomaisilta puuttuu tärkeä instrumentti estää silmitön tai suunniteltu ihmisten murhaaminen maassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas hänellä vahva usko kyttäämisen voimaan. Jokainen tositerroristi varmaan osaa kiertää kaikki kuviteltavissa olevat kyttäyskenot kun taas koko homma menee pikkunilkkien seuraamiseen. Ja siinä sivussa myös monen sellaisen,jolla ei ole tällaisten asioiden kanssa mitään tekemistä.

      Poista
    2. Muslimit pois Suomesta. Se tehoaa.

      Poista
    3. Tuskin kyttäyslainssäädännöllä terrori-iskuja estetään. Ainahan sitä sopii kehuskella että jossain on estetty niin ja niin monta iskua. Ei vain kukaan tiedä oliko mitään iskuja tulossakaan. Selvästikin iskun tekeminen tavalla tai toisella on helppoa, eikä sitä tarvitse etukäteen valmistella esim. netissä.

      Jos nyt tuollainen laki sitten kuitenkin halutaan, niin kannattaa panna hiukan jäitä hattuun eikä säätää sitä tässä kiihtyneessä ilmapiirissä, vaan rauhallisesti ja kunnolla kaikki näkökohdat huomioon ottaen. Ei sillä voi olla niin kiire kun kyseessä on ongelma johon ei ole mitään helppoa nopeasti tehoavaa ratkaisua.

      Jotenkin näyttää siltä että nyt juuri poliitikoilla on yleensäkin paineita näyttää kovuuttaan. Sillä kalastellaan ääniä, vaikka se saattaakin johtaa hankaliin ongelmiin. ISIS taitaa voittaa silloin 5-0.

      Poista
    4. Miksi meillä on sitten vihapuhelaki, vaikkei sillä muuta tehdä kuin ärsytetään vihaisia ihmisiä? Poliitikot näyttävät edistyksellisyyttään ilveilemällä nollatoleransseillaan. Onhan se nyt saatanaa, ettei edes viattomien naisten silmittömistä puukotuksista saa enää edes suuttua!?



      Poista
  11. Professori puhuu kalliita sanoja. Hesari vajoaminen opportunismin suohon on ollut surullista seurattavaa jo vuosia.

    VastaaPoista
  12. Tuola toimittajalla on myös etunimi. Hän on Petri Sajari.

    Sajari kirjoitti asiaa. Olen eri mieltä kuin Kemppinen, jota tuskin voidaan pitää minään perusoikeuksien asiantuntijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan persuoikeuksia. Ulkomaanpellet omaan karsinaansa, tosiaan.

      Poista
    2. Mä en saa selvää, mikä on oikaistava ja miten?
      Panis lehteen menemään valmiin oikaisuvaateen - se tulisi punnituksi.

      Poista
    3. Lieneekö Sajari ihmisen perusoikeuksien asiantuntija? Tuskin on, eikä olekaan.
      Blogistin pointti ei edes ollut perusoikeuksissa, vaan hyvin erikoisessa pääministerin leimaamisessa opportunistiksi.
      Sajarin kannattaa opiskella uudestaan hyvä lehtimiestapa, Se on helpompi kokonaisuus kuin ihmisoikeuskysymys ja Suomen perustuslaki.

      Poista

  13. Eduskuntatalon remppa valmistuu. Aikanaan talo nousi nyökkäämään Kluuvinlahden yli Työväentalolle. Perustuslaki oli sellainen. Nyt kun Arkadianmäeltä tihrustaa samaan suuntaan, katse katkeaa radanvarteen nousseeseen kivimuuriin. Eikä tavarajunapihaakaan ole ollut aikoihin. Asemalaituria reunustava liikerakennusrivi pitää sisällään perustuslakimme. Ne entisten fyysisten kirjojen nykyvastineet, tietokoneita, kommunikaatiosolmukkeita, ja kuppilan ihmisiä varten.

    Lainhenki leijailee ympärillään. Henkäykset tukehduttavat koko entisen Suomenmaan. Nimet talojen fasaadeissa antaa viitteitä hengen synnyistä. PwC EY ex-Ernst &Young KPMG. Neljäs Deloitte vahtaa lähempänä Varmaa ja Ilmarista. Nämä real money siilot, palkkaveron kerääjät ja mauailmalle exel-rahan kivijalaksi aitoja säästöjä toimittavat eläkesäätiöt pysyvät sylitettyinä Deloitten vierihoidossa. Itämerenkatuko se on ?, toisella puolella Kaapelin vapaa tontti odottaa Tanssintalon rakenusröyhtäisyjä ja liikuvan rakennuskonekolonnan ärhentelyjä mahakkaine operaattoreineen. Sellaista.

    Suomen perustuslaki on exel-rahan ameebamainen vapaus. Se tuli voimaan kun Keskuspankki julistautui itsenäiseksi, politiikasta riippumattomaksi. Suomesta ei voi mitään tietää, kysy vaikka Liikaselta, mutta briteissä vuosi oli 1997. Melvyn King asiaa juuri muisteli Guardianissa.

    Se Bank of England oli yksityistetty jo kertaalleen Atleen toimesta 2. maailmansodan päätyttyä. Alkoivat rahoittaa sitä wellfare valtiota mikä sodan aikana tuli luvattua. Tämä keynesläisyys puri hyvin todellisuuteen, toimitti sen minkä lupasi.

    Mutta kun tilastomies Wilson ja muu kamreeriväki, joka oli perinyt työväenliikkeen, jatkoi aina vaan samaa tuli stagflaatio. Tästä pyssäyksestä lupasi starttia Milton Freedmanin monetarismiksi kutsuttu raharatsukkojen piltuistaan irtipäästö ja laukka halki ihmiskunnan. Paljon ovat rahamiespiirit saaneetkin aikaan, uskomattomasti. Sietäisi tietää.

    Keskeistä oli siis sen saman kivirakennuksen keskuspankin roolinvaihtopeli. Suomesakin.

    Ne oli tulleet liikepankkien turvaksi industrialismia eli konsumismia varten, eilisiltanakin söin ihana Brumbergin lakritsia. Suomessa synnyn voisi ajoittaa ja paikantaa Poriin. Joulukuun puoliväli 1917. Raatimiehiä pidätetään työläisjoukon toimesta kamarissaan ja huudetaan lisää liksaa kaupungin hätäaputöistä.

    Ihan sama kuin Pariisin kaupungintalolla 130 vuotta aikaisemmin. Molemmat piiritykset onnistuvat. Industrialismi syntyy, säätyetuoikeutettu aateli verotetaan kuiviin paitsi uusien teollisuusinvestointiensa osalta, säätyporvareista dynaamisimmat ryhtyvät käsityöläisyydestä, maalaistavaravälityksestä (lankku, terva meillä) teollisuusmiehiksi kuten Rosenlewit.

    Mitta taisi täyttyä. Jaan osallisuudestani vastakin kunhan etenen Jussi Koivuniemen kallisarvoisessa (34,90 €, brutaalikielellä) lahjassa kertoa mikä Suomi on, ja kuinka se tuli.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  14. Kemppinen sensuroi omalta kannaltaan epämiellyttäviä mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa sentään ihmeemmin, ainakaan erääseen toiseen juristiproffabloggariin verrattuna.

      Poista
  15. Yksityisyyden suoja on pyhäasia, jos poliisi saisi lisävaltuuksia tiedustella sähköposteja, kuunnella puhelimia ja paikantaa puhelinoperaattoreiden kanssa kansalaisia, niin kysymys on perustuslain rikkomisesta ja ilmiselvästä valtiorikoksesta.

    Amerikkalainen yksityisyyden suoja on huomattavasti parempi kuin joku eurooppalainen pimeä rekistereiden ylläpito.

    Jos ajatellaan vielä sitä Kemppisen tulitaloa, siinä yksityisyyden suoja on melkoisella koetuksella. Tulintalon syttyessä paikalle tulee ensimmäisenä palokunta, ampulanssi, poliisi ja lopuksi ruumisauto, joista jokainen tonkii paikalla yksityisyyttä, lisäksi nämä valtion edustajat tekevät poikkihallinnollista yhteistyötä, joka moninkertaistaa yksityisyydelle muodustavan uhan.

    VastaaPoista

  16. Harmittaa. Eihän sitä yksityistetty kun se sellainen oli ollut vuodesta 1693. Se Bank of England tietty kansallistettiin eli sosialisoitiin Toisen Maailmansodan päätyttyä elintasotalkoiden jouduttamiseksi, kansanvaltaisuuden ulottamiseksi sotimisesta riittävään syömiseen ja pukeutumiseen ; kouluun ja hoivaan. Kova vääntö mm. lääkärien kanssa kansanterveyslain ja järjestelmän kohdalla.

    Keskuspankin osalta putkahti kummasteltavaksi kuinka siellä oli alankomaalaista omistusta paljonkin, Hollannin kultakauden osakkeita. Onpa tänä päivänä Elisabeth II omaisuudenhoitajana hollantilaisnimi tosin jo aikaa Barclayn osia. Se itsehän on kveekkariperäinen. Ja mikä lie monarkin ja valtion suhde jalokiviin jos Corbyn piankin eksittaisi Windsorit ? Moxit.

    Eikä lakritsia syödä vaan ahmitaan. Kun nyt tupsahdin tänne taas, niin en malta heti poiskaan lähteä. Tuosta keskuspankin riippumattomuudesta politiikasta tuli oudoksi pääasiaksi, ei-tarkoitettu seuraus. Liikepankit lakkasivat rahoittamasta teollisuutta ja tuotantoa mitä varten ne aikoinaan olivat lisenssinsä kysyneet ja saaneet ja sen hyvin käyttäneet kaiken kansan materiaaliseksi parhaaksi.

    Nyt ne rupesivat rahoittamaan jo olemassa olevian varallisuusolioiden kauppaamista eteenpäin. Se sai ostaaksen joka isoimman summan tarjosi. Luonnollistako, ehei. Siis niukoista asunnoista se sai joka maksoi enimmin. Pankki mätti rahaa mielihyvin kun yhteiskunta ei valvonut alan liikkeenharjoittajia. Ja nehän olivat saaneet keskuspankin puolelleen ja pois demokraattisen politiikan piiristä. Arvonnousun pussitamisesta MBA-nuorisollejengeille matalakorkososiaalisuus viekkaudella. Väärää rahaa, mutta sofistikoidusti.

    Jälkeä alkoi tulla. Parasta oli tieysti tehtaiden ostot isolla rahalla pankkipiiriläisen sylipiirin kesken ja toimittaminen minne viidakkoon Indonesiaan tai Boliviaan tai Meksikoon. Kiinaan sitten historian lopuksi.

    Eläkesäätiöiden rahoilla näitä kauppoja isosti tehtiin hedge fundeiksi naamioitujen yhtiöiden toimesta. Eläkeyhtiöissä ja rahamarkkinarahastoissahan säästöt ovatkin ja niiden sijoittaminen ja lainaaminen juuri on sitä varjopankki toimintoa joka kriisssä mainetta keräsi.

    Pankkitase venyy tätä varjoaan pidemmäksi. Senkus kirjoitat ja saat toiset ottamaan todesta. Asiaa kummasteli Champangen Euromessuilla jo 1100-luvulla tavarakojuja kiertelevä yhteinenkansa. Nyt niiden luottamusmiehet ovat saaneet omat omat näppinsä pataan, vai olisiko paté. Ja julkisuussuoja se vastaaavasti paksuneen.JS

    VastaaPoista