Silmälääkäri kyseli kummallisia. Täytyi tähystää taululle ja
luetella numeroita. Olisi kirjoittanut lapulle ne numerot, ettei olisi
tarvinnut kysellä ihmisiltä.
En muistanut kysyä. Muistelen lukeneeni, että kouluissakin
käytetyt vanhat taulut, joissa oli numeroiden sijasta E-kirjain sakarat,
milloin mihinkin suuntaan, oli suosittu aikaan, jolloin lukutaito oli
harvinainen. Tutkittava saattoi näyttää sormillaan sakaroiden suunnan. Ehkä
tämä ei ole totta.
Semiotiikan peruskurssin nimissä keksikääpä te, millä
perusteella kirjaimet on seuraavassa järjestetty kahdeksi ryhmäksi:
AEFHIKLMNTVWXYZ
BCDGJOPQRSUÅÄÖ
Oikea vastaus, jota monikaan ei vähällä keksi, on että aakkoset
eli tässä tapauksessa Suomessa käytetyn näppäimistön isot kirjaimet on jaettu
kahteen ryhmään, niihin joissa on kaarevia viivoja ja niihin, jotka koostuvat
suorista viivoista.
Numeroissa se menisi 1472356890.
Vahinko että tulin paljastaneeksi kaksi hyvää
salasanaa. Kaikilla on sellaisia
kohtauksia, että äkkiä ei muistakaan jotain, minkä osaa varmasti. En ole
koskaan unohtanut Kauhavan vuoteen 1963 käytössä ollutta puhelinnumeroamme,
jossa oli kolme numeroa. Sen sekoittaminen salasanan merkkeihin on yksi keino.
Jos salasana on 1234#kirkko ja vanha puhelinnumero on 528. Lompakkoon ehkä uskaltaa
laittaa muistilapun, jossa lukee 1223458=ikkkor.
On hienostuneita tapoja tehdä muistiinpano kirjasta, kun
ajattelee esimerkiksi hankkia sen. Puhelimiin on viivakoodin lukijoita.
Hienostumaton tapa on ottaa puhelimella valokuva viivakoodista. Sen yläpuolella
on kirjan ISBN-numero. Katsomalla valokuvasta ja näppäilemällä Googleen
paljaaltaan tuon numeron saa heti kirjan täsmällisen nimen ja kaupan päällisiksi
tietoja sen ostopaikoista.
Verkkopaikka superkirja.fi antaa kirjan tai kirjailijan
nimellä tai ISBN-numerolla tiedon ostopaikoista ja toimitusajoista. Katsoin
yhtä. Toisessa kaupassa 6,90 ja toisessa 21,00.
Antikvariaattien verkkosivuilla Antikvaarissa on ISBN-haku
mutta Antikassa ei. Ero on suuri, jos ajattelee ostaa vaikka Yrjö Kokon tietyn
teoksen (jos siinä on tuo vasta 1970 käyttöön tullut numero). ”Löytyi 322
teosta”.
Kysymykseni on hankala siksi, että olemme niin varmoja
merkkien tarkoituksesta. Se on yllättävä ajatus, että merkkejä katsottaisiinkin
pelkän muodon perusteella. Ajatus ei ole luonnonvastainen, koska
kirjoitusvälineenä oli kerran taltta ja sitten hanhensulka, jota kastettiin
nokea sisältävään nesteeseen. Välissä oli piirrin ja vahataulu, josta voisi
edelleen tulla hitti. Kaksi vahataulua päällekkäin on muistikirja.
Kirjoituspuikon puuttuessa voi käyttää vaikka kynttä. Catullus kirjoitti
asiasta runon, kun häneltä oli kateissa jotain, muistaakseni pitkänenäisen
formialaisen huoran puhelinnumero.
Vahapintainen kirjanen, codicillum, oli tietenkin
pyyhkäistävissä sileäksi. Jos omistajan mieleen oli tullut jotain mojovaa, sen
voi antaa orjalle jäljennettäväksi papyrukselle tai pergamentille. Ja oli
tapauksia, joissa joukko käsityöläisiä hakkasi kirjoituksen kiveen. Edelleen
erään, vähän kaaria sisältävän kirjaintyypin nimitys on taltta-antiikva.
Kymmenen vuotta sitten merkki @ aiheutti vielä hämmennystä.
Joillekin se oli kissan kuva, joillekin miukumauku. Tyypillinen näyttää
toteutuneen. Ei minua ainakaan ihmetellä, kun kysyn kiireessä joltain
sähköpostiosoitetta: ”Etunimi – sukunimi- at?”.
Puhelimien myötä risu eli # on tullut tutuksi. Olin aivan
onneton jenkeissä 90-luvulla, kun nauhalla sanottiin:”… press pound.” #5
tarkoitti siis ”numero viisi”, kun taas etenkin Englannissa 5# tarkoitti ”viisi
naulaa” (painomitta). Ja nyt se on hashtag, suomalaiselle ehkä vähänvaikea
ääntää mutta siti sellaisenaan kieleemme nyt asettunut.
Kuten olen ennenkin kertonut, erikoismerkeistä vanhin eli pykälä
§ on peräisin latinasta ja oli aikoinaan ”ss” eli pykälä. Ampersand eli et-merkki
eli & oli Englannissa käytössä jo 1800-luvulla.
Keskiajalla käytettiin runsaasti ligatuureja, joissa oli
erilaisia viivoja ja kiehkuroita mm. tavallisimmille sijapäätteille. Käsin kirjoitettuina
ne siis toimivat ikään kuin villikortteina.
Merkkien kanssa kiukutteleva voisi muistaa, että japanilaiset
ovat koko petoja alalla. Ennen älypuhelimia kirjainmerkkien lisääminen
numeronäppäimiin ei ollut mikään pikku juttu maassa jossa oletetaan osattavan
kolme aika erilaista kirjainmerkkien järjestelmää. Kiinassa niitä on virallisesti ainakin kaksi.
Wikipediassa mainitaan, että Suomessakin hyvin tunnettu
Maallisen onnen kirjoittaja Lin Jutang yritti iskeä rahoiksi kehittämällään
japanin kielen kirjoituskoneella, mutta menettikin rahansa.
Siitä en valitettavasti tiedä mitään, onko esimerkiksi
Intiassa näppäimistöt monenlaisille merkeille
Arabian kielen näppäimistöt löytyvät verkosta heti
puhelimiin, ja tietokoneen näppäimistö on luullakseni normaalia tilauskamaa.
Google kääntää tai on kääntävinään arabiaksi, japaniksi ja
kiinaksi. Viimeksi mainitusta on tarjolla sekä perinteisin että
yksinkertaistetuin merkein esitetty versio. Eli kissa on kiinaksi mao, a-kirjaimen
päällä viiva, mutta ”mao” tarkoittaa muistaakseni viittäkymmentä tai sataa
muutakin asiaa, joukossa verbejä ja adjektiiveja. Ja vaikka verkossa on
hyviäkin (pinyin) sanaluetteloita, vaikeaa se on, kun kielessä ei oikeastaan
ole aakkosia.
Mutta näissä merkeissä pääsin kerran kysymään japanilaiselta
kaverilta asiaa, joka oli askarruttanut minua. Kysyessäni eli siis aia kauan
sitten japanilaiset käyttivät englanninkielistä dosia – toisin kuin
ranskalaiset, joilla on ranskannettu versio. Tiedän keltä kysyisin, mutta en
viitsi vaivata. Arvaan että ohjelmoijat käyttävät englantia. Ei kai jokin C++ muuten
toimisikaan?
onpa Ameana apeana
VastaaPoistapiti tasata markat
mulla kirjat tarkat
tase aina tasan
nenän pitkän annan
teinpä runon huonon
palveluksista tuon
hoitoon koko akka
Tuo kirjainten ryhmittely suoraviivaisten ja kaarevien mukaan oli hyvin helppo, kun harrastuksessani veistelen mm. tekstejä koviin materiaaleihin. Ensi silmäyksellä tuosta näkee, millaista talttaa mihinkin tarvitaan.
VastaaPoistaSille risuaidalle hyvä suomenkielinen nimi olisi hässäkkä.
VastaaPoistaei, ovatten eri asioita,
PoistaViimeinen kappale oli täysin käsittämätön. Suomalaisia sanoja, suomalaisia lauseita jotka ovat selkeitä, mutta eivät muodosta ymmärrettävää kokonaisuutta.
VastaaPoistaOliko blogistilla tarkoitus kirjoittaa salakirjoitusta, oliko hän humalalassa vai enkö minä vain ymmärrä aihepiiriä josta hän puhuu?
- DOS = disc operating system, kaikissa mikrotietokoneissa
Poista- C++ puolestaan on ohjelmointikieli
Salakirjoitustapa hyvinkin.
pariin kertaan jos lukee niin hiffaa mitä se hakee.
PoistaKyllä, kaikki korkeat lausekeohjelmointikielet - niiden komentokieli englanti.
se oli vain it- ja ohjelmointitaitoisten ymmärrettäväksi
PoistaAngloamerikkalainen
PoistaIf... then... else.. valintarakenne
vs.
Jos vaikka... ehkäpä siis... no mikä ettei... paitsi jos... niin sitten... tosin, suattaapihan tuo olla niinnii, jotta... silloin... silviisii se men... rakenne
niin, M$:n DOS ei todellisuudessa ollut edes käyttöjärjestelmä.
PoistaNykyisin Japanissa on yleisesti käytössä japaninkielinen Windows. Jopa koodareilla sillä onn paljon helpompaa kirjoittaa englantia japanilaisella kuin japanin englantilaisella Windowssilla. Näppäimistö on japanilainen versio, qwerty kyllä, mutta ylimääräisillä näppäimillä.
VastaaPoistaKyllä 90-l alussa japanilaisella ystävälläni oli kannettavassa PC:ssä DOS japaniksi. En muista oliko kaikki input japaniksi mutta ainakin vastaukset komentoihin se antoi japaniksi.
VastaaPoista