(Jakso äidinisäni Martti Nurmen nuoruusvuosien muistelmasta - tulo Siperiasta Muurmannille 1917. Teksti on Pekka Kemppisen isoisän kynällä kirjoittamasta muistelmasta kopioima ja painettu omakustanteena pienelle piirille. Kysymys johon en osaa toistaiseksi vastata, on mahtaisiko tällainen kiinnostaa. Tekstiä on yli 200 sivua. Jatkossa jalkamatkaa, sitten Pietari ja vallankumous, ennen pitkää kapina eli kansalaissota. Ja muuta.)
Gehennan voimat päästetty irti. Oli alkanut ensimmäinen syysmyrsky, joita
näillä main uusiutuu lyhyin väliajoin – talvi teki tuloaan.
Pojat ryhtyivät käskemättä, muiden mukana tarpeellisiin varotoimenpiteisiin
ja kiinnittivät irtotavaroita kannella. Martti meni keittiöön sullomaan
keittiökalustoa lokeroihinsa. Eihän koskaan tiedä, mitä tällainen myrsky voi
saada aikaan.
Kipparikin oli vetänyt öljykangashaalarin ylleen ja tuli kannelle, jossa jo
pärskeet löivät vettä laivan yli. Oli tiivistettävä lastiruuman aukot, oli
kiinnitettävä irtokalusto ja oli kiinnitettävä kannella savupiipun vieressä
olevassa aitauksessa ollut nautakarja, jotteivät kannen yli lyövät aallot
huuhtelisi niitä mereen.
Työtä riitti ja sitä tehtiin. Pojat tiesivät, että jos myrskyllä asettuu
hyttiinsä levolle, on meritauti väistämätön. Jos taas pystyy olemaan liikkeellä
keinuvassa laivassa, voi säästyä ikävältä meritaudilta. Helander yritti poistua
hyttiin, vaan Martin väliintulo ja tiukka määräys sai hänet pysymään työssä. Ei
edes tarvinnut oksentaa, kuten muutamat laivan miehet joutuivat tekemään. Heillä
oli kyllä jotain vastalääkettä, jonka piti lieventää meritautia niin, että
pystyi täyttämään tehtävänsä, mutta siitä oli ikäviä jälkiseurauksia. Sitä
pojat eivät tarvinneet, sillä he ottivat työstä ja toiminnasta vastalääkkeen.
Laivan koneet oli pantu puolelle teholle, koska suunta oli hankavastainen ja
näin veden tuloa kannelle saatiin vähennettyä.
Onneksi myrskyn voima ei lisääntynyt, vaan hetken raivottuaan se antoi
periksi. Toverukset tunsivat jo laivansa ja tiesivät sen olevan paremman kuin
venäläiset merenkyntäjät, joita usein upposi myrskyissä joko kaatumalla tai
saatuaan pahan vuodon. Tieto antoi heille turvallisuuden tunteen, joka piti
mielialan korkealla. Aallot kävivät pienemmiksi ja matalammiksi. Tuuli muuttui
puuskaiseksi. Taivaalla ajelehtivat pilvimöykyt pudottivat silloin tällöin
lunta ja rakeita.
Laivan vauhtia oli hieman lisätty. Vasemmalta alkoi häämöttää Muurmannin
ranta, joka on Kuolan niemimaan pohjoisranta. Kuola on 400 kilometriä pitkä ja
200 kilometriä leveä eli noin 10 000 neliökilometriä laaja. Niemi on etupäässä
havumetsän peitossa, mutta on siellä myös tundraa ja tyviosassa korkeita
tuntureita. Asukkaita on vähän, mutta kansallisuuksia useita. Venäläiset ovat
enemmistönä, mutta on suomalaisia, karjalaisia, kolttalappalaisia sekä vähän
syrjäänejä, joita ihme kyllä oli hajaantunut koko Venäjän Jäämeren rannikolle.
Kuollan vuononsuu alkoi tulla esille. Oli vielä käytävä läpi suunnitelma,
jonka mahdolliset aukot tuli paikata.
Vuonon suulla oli vilkas laivaliikenne, sillä tämä reitti oli turvallinen
kaikille laivoille, jotka olivat Venäjän kanssa kaupankäynnissä tai sodassa
liitossa. Täällä oli vartiossa venäläisiä sotalaivoja turvaamassa vuonon suurta
liikennettä.
Sivuutettiin Poljarni, joka on vuonon itärannalla. Pian alkoi näkyä
vasemmalla Murmanski. ’Kaupungit’ muodostuvat muutamasta harmaasta
tönörähjästä. Alkoi avautua Tulomajoen suu, johon mm. Suomesta alkava Luttojoki
eri haarana laskee.
Vasemmalla näkyy jo Kola eli Kuolan kaupunki. Laiva ajetaan
sotatavaralaituriin.
Oli ilta. Matka laivalla oli toverusten osalta päättynyt. Vain viimeinen yö
japsin riippumatossa.
Aamulla olivat vintturimiehet paikoillaan ja ensimmäinen tarakka jo tehty.
Ylös-komennus kajahti, ja toverukset olivat varuillaan. Kun tarakka oli
saavuttanut lakipisteensä, toverukset kipusivat alas laiturille ja antoivat
alas-merkin. Koukku irti, ylös-merkki ja heti nostamaan laatikoita verkon
päältä sivuun, jonne ne sopivasti kasattiin. Taas tuli tarakka, koukku irti ja
tyhjä verkko koukkuun.
Työ oli alkanut ja lastin purkaus sujui toveruksilta suunnitelmien mukaan.
”Ei kai pojat tänään syödä, kyllä me yhden päivän syömättä jaksamme, ja
japseilla on kiire. Eivät he ruokataukoa pidä, vaihtavat vaan välillä miehiä.”
Pojat sen kun pyysivät laivalta lisää tavaraa.
Venäläinen upseeri tuli laiturille ja alkoi merkitä papereihinsa
laatikkojen laatuja ja määriä, eikä kiinnittänyt huomiota muualle. Paikalle
tuli myös työryhmä, jonka piti siirtää laatikot varastosuojaan. Martilla
välähti, että koitetaanpas estää tuo alkuunsa, jotta saisimme arvonantoa
upseerin taholta. Martti meni rohkeasti upseerin luo ja selitti, että tavaraa
ei saa poistaa laiturilta ennen kun kaikki on laiturilla ja tarkastettu.
Täydestä kävi. Upseeri lähetti miehet pois, ja työ jatkui.
Martti ehdotti vielä upseerille, että tämä järjestäisi vartion yöksi ja
aamulla alettaisiin siirtää lastia varastorakennukseen, sekä osoittaisi
toveruksille ruokailu- ja yöpymispaikan. Upseeri lupasi järjestää asiat.
Iltamyöhällä oli lasti laiturilla, ja upseeri meni toverusten kanssa
laivaan. Upseeri meni kipparin hyttiin selvittämään paperit. Toveruksille
kippari ojensi kätensä ja kiitti antaen jokaiselle 0 ruplaa. Pojat hakivat
tavaransa hytistään, ja Mart-ti ehdotti, että annetaan upseerille salaa 10
ruplaa mieheen. Martti pisti nipun seteleitä erilleen, jotta voisi tilaisuuden
tullen sujauttaa ne upseerille. Hyvästeltiin parin viikon matkaseura ja
lähdettiin reippaasti upseerin mukaan.
Upseeri näytti pojille majoituspaikan ja kehotti heitä seuraamaan itseään.
Kävellessä Martti sujautti upseerille 40 ruplaa, joka äkkiä hävisi upseerin
taskuun. Nyt olivat asiat tolallaan, Martti oli saanut tarkoituksensa
toteutetuksi. Upseeri kutsui toverukset vaatimattomalle kasinolle ruokailuun,
mutta Martti yritti varovasti estellä.
”Siellä on kuitenkin santarmeja, jotka tulevat ryypättyään röyhkeiksi. Emme
oikein halua seuraan, jossa on santarmeja, haluamme välttää riitaisuutta.”
Upseeri arveli, että siinä on perää, joten onkin parempi mennä miehistön
ruokalaan. Sinne santarmi ei pistä nokkaansa, pelkää näes, kun on saanut
napsauksen nenälleen.
Upseeri lähti järjestämään vartiota, mutta lupasi tulla takaisin, kun pojat
vielä ruokailevat.
Ruokaa tuotiin pöytään, paljon ja hyvää. Oli miellyttävää taas saada
vaihteeksi tutumpaa ruokaa kuivalla maalla. Oli oltu pari viikkoa japsien
muonalla, joka on omalaatuistaan. Nyt oli oikea pöytä ja oikeaa ruokaa ja
tarpeeksi hyvää nälkää.
Toverukset kehuivat Martin tempaisua laiturilla ja natsajuesitystä. Oli
saatu heti alussa hyvä ystävä, johon voisi vaikka hädän tullen turvautua.
Syötiin turhia vilkuilematta.
Upseeri palasi ja istui poikien pöytään kysyen kelpaako vodka. Pojat
selittivät olevansa kovan päivätyön jälkeen väsyneitä, eikä muutenkaan
ryyppymiehiä, joten ”pasiipo, ehkä joskus toisten.”
”Mitähän minä teille tarjoaisin”, päivitteli upseeri.
”Katsotaan huomenna”, vastasivat pojat.
Na tsai, teetä varten, kuten tippiä tai palvelurahaa Venäjällä kutsuttiin ja taidetaan vieläkin.
VastaaPoistaKunka monta ruplaa kippari muuten toveruksille antoi kullekin eli kuinka suuren osan he antoivat upseerille?
Kyllä näitä lukee vaikka pitkälle syksyyn jatkokertomuksena! Tämäkin jo riitti herättämään halun saada lukemaan sen etko-osan eli kertomuksen miten tähän on tultu eli jouduttu japsin muonaa syömään ja päädytty jäämerta seilaavalle laivalle.
PS Voi olla että blogissa on aikaisempina vuosina jo nämä vaiheet käyty, mutta siinä tapauksessa en vain osannut hakea.
Mielenkiintoista tuo kansojen sekoitus Venäjän aikaan. Rosa Liksom on kertonut, että hän lukiolaisena kävi eläkeläisten bussimatkoilla Rovaniemeltä kansainvälisessä suurkaupungissa Murmanskissa, jossa venäjää koulussa lukeneena pääsi vähän harjoittelemaan kieltä ja teininä ravintoloihinkin. Wikipedian mukaan suomeksi Murmansk ja myös Muurmanski, aiemmin Muurmanni.
VastaaPoistaEG
Eloisaa kerrontaa, piti lisäämäni. EG
Poista