Automaatti

Jos jostain löytyisi saippualaatikko, en nousi sen päälle pitämään puhetta. Itse asiassa viikon kuluessa on kolmekin puhetilaisuutta, mutta niissä minä vai puhun. ”Puhe” tarkoittaa, että on jotain sanottavaa, jonka muut haluaisivat välttämättä kuulla.

Poikani kysyi, miltä tuntui lukea omia vanhoja runojaan, nyt niistä valikoitu kirja on taitettukin. Vastasin rehellisesti että kauhealta. Vähän ajan kuluttua sanoin, etten tarkoittanut arvioida kirjallista tasoa. Tämän jutun lukijoille lisään, että tuo vähemmän tärkeä puoli ilmenee siitä, että WSOY ja Tammi julkaisivat kirja ja arvostelijat olivat suopeissaan.

Tarkoita että joissakin tapauksissa aikakone on olemassa. Luultavasti nuo erittäin suurella vaivalla, kärsivällisesti kirjoitetut, harjatut ja hiotut tekstit sanovat minulle muuta kuin sivulliselle lukijalle.

Muistan pitkiä tunnerakenteita ja sensibiliteetin muutoksia, joista olin silloin selvillä mutta jotka ovat nyt unohtuneet. Sensibiliteetti tarkoittaa vireisyyttä, kykyä kalibroida itsensä esimerkiksi metsän mielen mukaan.

Yksinkertaisella interpolaatiolla päättelen, että ajoista ja aikakausista voi saada suunnattoman hyvän kuvan kirjallisista teksteistä. Mitä yksilöllisempi kirjoittaja on, sitä tyypillisemmin hän tekee tuntuvaksi aikakauden.

Parin runon takia luulen, että ilman A. Kiven muutamaa runoa minulla olisi aivan nurinkurinen käsitys ihmisistä, jotka elivät ja kuolivat ennen omaa aikaani.

Kun luen omiani hiukan vanhempia runokirjoja, käsitän nyt, että ne ovat aravarakenteisia. Taso oli noussut huimasti sotia edeltäneen ajan kirjallisesta koruomelusta, mutta silti rakennusmestarin jälki tuntuu enemmän kuin arkkitehdin.

Ne panettelijat ja Le Cortbusier itse olivat melkein oikeassa sanoessaan, että asuintalo on oikeastaan asumiskone. Tosin kone oli jo heidän aikanaan vähän krouvi vertauskohta. Asunto ja ympäristö on osa ihmisen immuunijärjestelmää ja toimii normaalisti automaattisesti.

Huonommat tekstit vuotavat. Siitä ei ole vahinkoa. Ojitus toimii. Eikä lukijan pidä olla millänsäkään hulevesistä. Toisaalta olen toimittanut sekä antikvariaattiin että paperinkeräykseen kirjoja, joiden kärsimät vesivahingot ovat lukijalle vaarallisia. Puhun siis kirjojen sisällöstä.

Normaalisti kaikessa viattomuudessa kirjoitettu teksti vain mätänee ja päätyy siis talousjätteisiin ja useita teitä takaisin ikuiseen kiertoon.

Lapsena ensin säälittelin kun ymmärsin, miten sanomalehteä tehdään. Kauniit otsikot oli koottu käsin kirjasimista, jotka painamisen jälkeen purettiin ja pisteltiin takaisin kastiin. Komea linotype-kone tuotti lyijystä valettuja rivejä, ja käytön jälkeen lyijy pantiin pataan ja sulatettiin seuraavaa käyttökertaa varten, niin kuin meidät kaikki sulatetaan.

Tämä kaikki jatkuu nykyhetken ajatukseen. Pojat ovat joutunee ostamaan autoja. ’”Auto” on itsestään-liikkuva eli siis automaatti, auto mobilis. Englantilaiset vain ovat niin itsepintaisia, että heidän sanansa ”car” on edelleen kelttiläistä kantaa ja tarkoittaa vaunuja, samoin kuin muuten ranskan vastaava sana.

Öljyjalosteilla toimivat autot ovat yhtäkkiä hurjan paljon parempia kuin ennen ja pieni henkilöauto on teollisen yhteiskunnan ihme – että se on niin halpa. Aineet ja työvaiheet huomioon ottaen lopputulos on ihailtava. Mitä tehdas tienaa yhdestä yksiköstä, sitä ei kestä kehua.

Ja nyt edellä on muutoksia, jotka vievät omat ajatukseni menneisyyteen ja huonoihin vakioratkaisuihin runoissa ja muussa rakentamisessa.

Muuttuva ilmastoajattelu ja ennen kaikkea muuttuva väestörakenne ovat alkaneet nopeasti vaikuttaa.

Yhdessä vaiheessa piti vastustaa yksityisautoilua. Kansalaisliike ajoi asiaa. Asia oli tietenkin hyvä. Sitten yksityisautoilun alalla on ollut hiljaista, paitsi että autoja on jo liikaa.

Polttomoottori on erikoislaatuisen huono keksintö. Polttoaineesta saadaan käyttöön eli liikuttamaan autoa hyvin pieni osa, alle kymmenen prosentti. Jo nykyisetkin sähkömoottorit ovat toista luokkaa.

Ongelmalle ei tehty paljon mitään sataan vuoteen. Nyt on jopa ruvettu parantamaan akkuja, ja uudenlaisia energian lähteitä etsitään aivan toisessa hengessä kuin ennen.

Nuoriso on nytkin nopeinta aavistamaan muutoksen. Itse huomasin ja huomaan, että entinen vakiintunut tapa katosi. Viimeistään eläkkeelle siirtyessä oli huolehdittava siitä, että äkkinäinenkin näki kaupan parkkipaikalla, että mahtimies tulee. Olen itse tuntenut ihmisiä, joiden mielestä jokin Mercedes sopi kukaties taksiin, mutta esimerkiksi ylilääkärillä kuului olla allaan Rover.

Kaikilla tuttavapiirini kollegoilla (joihin en siis tässä tapauksessa lue asianajajia) on jokin sangen maltillinen ajoneuvo, jossa korostuu helppokäyttöisyys ja näppäryys, eikä halpa hintakaan ole ongelma.

Nuoret miehet eivät tunnu olevan oikein kiinnostuneita autosta. Kun perhettä alkaa olla, ostetaan jokin Toyotan ja Volkswagenin versio vailla mitään hörhötyksiä. Autolehtien mainostama suorituskyky ei merkitse mitään eikä ”miehekkäistä” pakosarjan äänistä ole kuultu puhuttavankaan. Herroja ei houkuttele kutos- eikä kasimoottorin kuiske. Rouvat ovat aivan samaa mieltä.

Juuri tämä joukko saattaa olla hyvinkin kiinnostunut jakamistaloudesta, jota autoissakin on alettu kokeilla. Luulisi että autojen vuokraaminen erikoistilanteisiin, kuten lomamatkoille, kiinnostaisi niitäkin, joilla on kaupunkiauto.

Sama joukko saattaa olla valmis huomattavan pitkälle automatisoituihin pikkuautoihin. Minuakin kiinnostaisi, jos Turkuun tai Tampereelle pääsisi ajamalla automaattisesti letkassa niin että voisi itse viimeistellä puhetta tai luentoa tai silmäillä lehdistön tiedotuksia jonkun uusista implanteista.