Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2017

Tocqueville



Alexis de Tocqueville kirjoitti teoksen, jolla on kaikki lukematta jättämisen merkit, ja enemmistö on aina myös toiminut näin.
Kirja on ikivanha – 1840-luvulta – ja kirjoittaja ranskalainen aatelismies, joka matkusteli Amerikassa ja kirjoitti tietenkin kirjan, joka on täynnä tyhjänpäiväiseltä vaikuttavaa filosofointi. Lisäksi kirja on laaja. Se on muuten äskettäin suomennettu nimellä Demokratia Amerikassa. Englanninkielinen versio on ollut sukupolveni vaivattomasti saavutettavissa esimerkiksi taskukirjana, ja nyt sen saa Kindlen kautta eurolla, vaikka voi olla viisaampaa maksaa siitä kymmenen euron versiosta.
”Enemmistön tyrannia” on de Tocquevillen pohtima termi. Yksi esimerkki on laillisesti valitun presidentin vähemmistöön kohdistama toimenpide, joka on syrjivä. Esitys on ensimmäisen kirjan 15. luvussa, ja puheena on Yhdysvaltain perustuslaki.
Klassikkoja on ainakin kahta lajia. Toiset ovat hyviä ja oivaltavia niin että ne ovat valuneet kuiviin toisiin kirjoihin ja jopa yleiseen mielipiteeseen. Siksi niistä tuntuu olevan vain kuoret jäljellä. Toiset ovat edelleen sykähdyttäviä.
Esimerkki ensin mainitusta on Marx. Hänellä on useita kirjoja ja kirjoituksia, joissa oli loistavia oivalluksia tai vähintäänkin yhdistelmiä aikaisemmista ajatuksista. Osa esimerkiksi ”Kommunistisen manifestin” iskulauseenomaisista vaatimuksista on nyt itsestään selviä ja toteutettuja. Osa, kuten ”kommunismi” käsitteenä, on osoittautunut erittäin mutkikkaiksi. Minusta kysymyksessä on päähänpisto, aivokummitus, jonka kehittely jäi kesken, useissa tapauksissa siksi, että se ei toiminut. Kohtalaisin perustein voi väittää, että esimerkiksi Lenin perusteli monissa kirjoissaan, miksi valta olisi siirrettävä hänelle ja hänen uskotuilleen, ja nimitti tätä kommunismiksi. Etenkin Aasiassa erilaisia versioita näistä aatteista kokeiltiin käytännössä, eivätkä ne koskaan toimineet.
Esimerkki viimeksi mainitusta on Matteuksen evankeliumi. Tarina on kohdittain järjenvastainen ja kertomukset enkeleistä ja lopulta haudatun ruumiin salaperäisestä katoamisesta näyttävät olevan eri puolilta maailmaa tunnettua satuilua. Silti esimerkiksi Vuorisaarna tuntuu monista lukijoista erittäin merkitykselliseltä.
Yksi ero on muuttunut käsityksemme tieteestä ja tiedosta. 
Tekisi mieleni väittää, että sosiologi Max Weber olisi esimerkki suurmiehestä, jonka yhteiskuntatiede on otettu kiitollisuuden tuntein vastaan. Sitä on kehitetty eteenpäin. ”Protestanttinen etiikka” eli työn kunnioittaminen jäänyt yleiskieleen. Näin on käynyt siitä huolimatta, että Weber tarkoitti lähinnä reformoitua eikä esimerkiksi luterilaista etiikkaa. Hollannin ja Sveitsin reformoidun uskonnon vaikutukset elinkeinoelämään ja kulttuuriin ovat vahvat. Sama koskee pieniä kirkkoja, joiden toiminta-alue on perinteisesti Yhdysvallat.
Asiasta saa rauhassa jopa vitsailla. Katolilaisista irlantilaisista tuli poliiseja ja skotlantilaistaustaisista ei-katolisista liikemiehiä ja yrittäjiä.
Juuri tätä de Tocqueville pohti melkein sata vuotta ennen Weberiä ja melkein kaksisataa vuotta ennen meidän aikaamme.
Miten toimia, jos vaaleilla demokraattisesti valittu presidentti osoittautuu vähemmistöjä sortavaksi tyranniksi?
Kirjan laajuus johtuu siitäkin, että kirjoittaja selvittää yksityiskohtaisesti varhaisvaiheen pohdintoja ja etenkin Jeffersonin ja Hamiltonin selvityksiä. Hän selittää eurooppalaisille, ja kuten kävi ilmi, myös amerikkalaisille, että demokratia suoraksi kansanvallaksi tai suoriksi vaaleiksi ymmärrettynä johtaa tuhoon.
Hänen mielestään edustuksellinen järjestelmä, jollainen Yhdysvaltoihin tuli, voi toimia, ja tasapainon hakeminen muun muassa poliittisesti valittujen edustajien ja virkamiesten ja sitten liittovaltion tuomioistuinten kesken on se tärkeä asia.
Ensimmäisenä suuren yleisön tavoittaneena kirjoittajana hän selvittää, miten osavaltioissa tuomarit ja poliisipäällikötkin voivat olla vaaleilla määräajaksi valittuja, mutta liittovaltion tasolla eivät. Hän kiinnittää huomiota rikosoikeuteen ja tuntuu jopa arvanneen vahingonkorvausoikeuden. Se mikä on yhdessä osavaltiossa iso asia, on naapurissa pikkuasia.
Jos jaksaisin etsiä ja miettiä tekijänoikeuskysymyksen, nostaisin näiden viikkojen vinjettikuvaksi Chaplinin (en muista varmasti missä 1910-luvun elokuvassa) filmin loppukuvan, jossa toisaalla poliisien ja toisaalla rosvojen ahdistama Chaplin päätyy kävelemään rajalla, toinen jalka Yhdysvalloissa, toinen Meksikon puolella. Chaplin muuten oli maahanmuuttaja, joka päätyi kommunistiväitteiden vuoksi siirtymään Yhdysvalloista kokonaan Sveitsiin. Maahanmuuttajan suuri symboli?
Kirjan, siis de Tocquevillen, erinäiset oivallukset ovat kumman ajattomia. Hän kirjoittaa useissa kohdissa rikkaiden miesten vallankäytöstä ja miljonääreistä poliitikkoina. Tarvitaan 1840-luvun kirjoittaja palauttamaan mieleen, että erittäin vaikutusvaltainen suurliikemies presidenttinä on myös USA:ssa harvinainen tapaus.
Trump on ”carpetbagger’”. Termi on halventava ja tarkoitti radikaali republikaania, joka kuljeskeli siellä täällä havittelemassa rahallisia voittoja. Yleisluonteisempi suomennos voisi olla ”onnenonkija”.
Sekin on de Tocquevillen aiheita, että amerikkalaisia usein vaivaa parantumaton levottomuus ja sen ohella kova veto äärimmäisiin mielipiteisiin ja älyttömäksi paisuteltuun puhetapaan, myös yhteiskunnallisissa asioissa.
Hän vertasi näkemäänsä ja kuulemaansa tässä kohdin Ranskaan ja Englantiin, jossa aristokraateilla ei ollut halua eikä tarvetta korostaa asemaansa tai metelöidä, koska he olivat useimmiten perineet sen aseman ilman omia ansioita ja pitivät sitä luonnostaan lankeavana. Amerikkalainen oman onnensa seppä joutuu takomaan yötä päivää, koska hän pelkää kilpailua – toisia jotka takova onnea vielä ahkerammin. Ja eikö Trump tehnyt tästä ensin TV-formaatin?

24 kommenttia:

  1. Mainittu Tsapen leffa on Susi lammasten vaatteissa, The Pilgrim, vuodelta 1923.

    VastaaPoista
  2. Komea aloitus, tunnistan itseni - ja teos löytyy hyllystäni. Tuosta amerikkalaisuuden, jyrkkien mielipiteiden ja maanpakolaisuuden pohdinnasta tuli tietenkin mieleen Chandler ja hänen elokuvakäsikirjoitusura Billy Wilderin kanssa. Vaikka hänen teoksensa ovat nautittavia, herran tapaaminen livenä tuskin olisi ollut pelkkää auvoa.

    VastaaPoista
  3. Minusta USA on reaktioyhteiskunta, on ollut alusta alkaen. Se on huono kaavailemaan, mutta vahva tekemään jos on tekemisen aloittanut. Venäjä on kõva kaavailemaan, mutta tekeminen ei onnistu koskaan. Pommitusta ja miehtystä en pidä tekemisenä. USA- lla on nyt presidentti joka on kuin venäläiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos itse olisin keksinyt nähdä tämän tilanteen (= trumpit sun muut) tästä näkökulmasta, pitäisin itseäni fiksuna. - Siis oikeasti!

      Teillä eestiläisillä on siinä mielessä "kotikenttäetu" että te olette joutuneet kokemaan kaikenlaista. Me suomalaiset olemme vain (onneksi) vain kuvitelleet, että jos... Ja jos ja jos. Eli sillä lailla olimme suomennettuja. - Ja olemme kai vieläkin?

      Poista
  4. Chaplinin elokuva on Susi lammasten vaatteissa (The Pilgrim).

    VastaaPoista
  5. Suomessa on ryhmä, joita olen kuullut nimitettävän demokratian väärinkäyttäjiksi. Huono termi sinänsä. Mutta heillä, tai hänellä, on tapana valittaa jokaisesta kaupungin tai kunnan hankkeesta. Uudistuksesta, kaavoituksesta, rakentamisesta. Valittaminen, pientenkin epäkohtien etiminen näyttää tämän henkilön/ryhmän päätyöltä.
    Kaupunkikeskustan tai liikenteen järkeistäminen ja kohentaminen viivästyy vuoikymmnenen, koska valittaja ei anna periksi. Hänen ikkunanäköalansa muuttuu, kävelymatkansa pitenee, tai uudistus ei muuten vain miellytä henkeä tai silmää.
    Julkisen puolen on reagoitava valittajan kirjelmään, mutta aikaa kuluu, tulee seuraava oikeusporras. uusia valituksia.
    Rahoittajat kaikkoavat - suunnittelu menee uusiksi, samoin rahoittajat ja suunnittelijat.
    Lopulta alkuperäinen hanke toteutuu, kymmenen vuotta myöhässä, miljoonia euroja kalliimpana, ja kaupungin maine kolhiutuneena, päättäjät turhautuneina.
    Demokraattisesti valitut, edistystä tahtovat ihmiet eivät voi mitään näille demokratian nimissä toimiville jarrumiehille.
    Jokin tässä oikeudentuntoa raastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ne puuhakkaat miehet ovat monin paikoin onnistuneet tekemään Suomesta, varsinkin maaseutusuomesta, todella ruman ja epäviihtyisän paikan, ihan vain muihin sivistysmaihinkin verraten. Merkitys- ja arvosisältöjen menetystäkin voi mitata rahassa pitemmällä tähtäyksellä.

      Poista
    2. Muutaman kymmenen vuotta rakennushankkeita eri puolilla Suomea ja maailmaa suunnittelemassa olleena olen varsin eri mieltä. Jos hanke kaatuu johonkin ammattivalittajaan, se on huonosti valmisteltu ja ammattitaidottomasti läpi viety.

      Valitusoikeus on rajattu hankkeen eri vaiheissa niihin, joita asia koskee, laajimmillaan se Suomessa on kaavavaiheessa, jolloin "lähes kuka tahansa" voi valittaa.

      Mielestäni nämä lähes kaikesta valittajatkin ovat hyvän hallinnon asialla. He varmistavat, että yhteiseen etuun vaikuttavissa asioissa tullaan huomioiduksi muutkin kuin ne, joilla on oma etu kyseessä. Rakennushanke vaikuttaa kuitenkin ympäristöönsä kymmeniä - satoja vuosia, joten se, että jonkun valituksen käsittely kestää pari vuotta, on siinä pieni haitta. Varsinkin kun sen ajan voi osaava projektinjohto käyttää myös hankkeen edistämiseen, ennakoimalla ja suunnittelemalla.

      Joo, hankkeita on kaatunut siihen, että kustannukset ovat nousseet ja maailmantilanne on muuttunut parissa vuodessa. Mutta jos hankkeen järkevyys on niin pienestä kiinni, ei siinä välttämättä ole suurta vahinkoa tapahtunut. Jossain hankkeessani myös valituskierroksen aikana juuri iski taantuma pahiten päälle, ja kun rahoituksemme oli kunnossa ja hanke muutenkin järkevä, itse rakentamisvaihe olikin hankkeen laajuuteen nähden todella helppo. Nousukaudella laaditut budjetit pitivät, suunnittelijoilla oli ollut aikaa tehdä työnsä huolella, urakoitsijat saivat aliurakat ennakoimiinsa hintoihin, ja virkamiehetkin joutivat käsittelemään hankkeen rivakasti.

      Maailmassa suunnitellaan paljon, se on halpaa verrattuna toteutukseen, ja jotkut loistokkaatkin hankkeet ovat parhaimmillaan paperilla.

      Valittajiin suhtaudun positiivisesti, he tekevät ilman palkkiota laadunvarmistustyötä ja tuovat hankkeisiin tarvittavaa ulkopuolista näkökulmaa. Projektiorganisaatiossa kun kaikki ovat viran puolesta innolla edistämässä hanketta, on välillä hyvä joutua pysähtymään ja perustelemaan, onko kaikki todella niin kuin yhdessä uskotaan.

      Poista
    3. Ja vielä, hankkeet kaatuvat valitusvaiheessa nimenomaan huonoon valmisteluun. Jos hankkeessa on otettu huomioon kaikki vaadittavat asiat, ei se hallinto-oikeudessa kaadu. Yksinkertaisiin muotovirheisiin, esteellisyyksiin ym. voi kaatua, mutta silloin saa kyllä hankkeen edistäjät syyttää ihan itseään.

      Poista
    4. Ns, pointti Suomessa on se, että hanke ei kaadu, vaan toteutuu lopulta juuri alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta vuosikausia viivästyneenä. Ammattivalittajat osaavat käyttää bulvaaneja, joten asianosaisuudella ei ole merkitystä.

      Uudistusten estetiikkaan tai loistokkuuteen on vaikeata ottaa kantaa. Ajattelen esimerkiksi liikenteen solmukaupunkia, jossa ihmiset ja kävijät ovat olleet valittajien vuoksi kokonaan vuosikymmenen vailla linja-auto- ja rautatieasemia, odotelleet pakkasessa ja sateessa taivasalla, useimmiten vanhat, autottomat ihmiset.

      Hanke toteutuu lopulta juuri sellaisena kuin se alun perin suunniteltiin, mutta valittajien vuoksi miljoonia euroja kalliimpana. Kyse on usein monien toimijoiden kokonaisuudesta, joten tekijät ja näkijät ehtivät vaihtua.

      Poista
    5. Tuo riski on aina olemassa, jos hanketta ei osata kunnolla valmistella. Siis tehdä kaikkia vaadittavia selvityksiä ja hankkia tarvittavia lausuntoja, ja ottaa niitä suunnitelmissa huomioon. Ja huolehtia siitä, että päätöksenteko ja hankkeen edistäminen sujuu hallintolainsäädännön mukaan.
      Yllättävän usein osaamattomat päättäjät eivät tajua esim. esteellisyyden merkitystä.
      Mutta jos hanke on hyvin valmisteltu, ei valituskierroksiin vuotta- kahta kauemmin mene.
      Isompi rakennusprojekti kestää muutenkin vähintään viisi vuotta ja helposti kymmenen vuotta hankkeen käynnistämisestä valmiiksi. -ja sitä ennenkin on jo vuosikausia käyty keskustelua hankkeesta.

      Esim. näin:

      Halutaan uusi matkakeskus.

      - Esiselvitysvaihe, jossa tutkitaan eri vaihtoehdot koko hankkeelle. Mennäänkö vielä vanhoilla, ja jos tehdään uutta, tehdäänkö entisen infran pohjalle, vai jotain täysin muuta. kestää muutaman vuoden, ja silloin päätetään mitä tehdään, ja minne.

      - Suunnittelukilpailu. Päätetään millainen hankkeesta tulee. Kilpailun järjestäminen kestää vuoden tai pari.

      - Asemakaavan laatiminen. Kestää pari vuotta kuulemisineen, kunnes kaava on vahva.

      - Suunnittelu. Tässä vaiheessa täytyy jo olla kaava vähintään hyvin todennäköisesti varma, koko organisaatiota ei laiteta liikkeelle jos on riski kaavan kaatumisesta valituksiin. Aikaa kuluu lupaprosesseineen n. puoli vuotta - vuosi.

      - Toteuttajan valinta. Noin puoli vuotta suunnitelmien valmistumisesta tarjouskilpailun laskentaan ja urakkaneuvotteluihin.

      - Toteuttaminen. Vuodesta muutamaan vuoteen hankkeen koosta riippuen.

      Hanketta voi joku valittaja viivästyttää max. pari vuotta, mikä on kokonaisajasta aika pieni osa. Jos valittaja saa herätettyä poliittisissa päättäjissä epävarmuutta hankkeeseen, silloin hanke voi viivästyä enemmänkin, tai jopa kaatua. Mutta ei siihen ilman perusteita kukaan pysty.

      Joka tapauksessa, eteni hanke vaikka niin nopeasti kuin suinkin voi, moni mummo ja pappa ennättää heittää lusikan nurkaan, ennen kuin tänään uutisoitu iso rakennushanke on käyttövalmis. Vaikka ilman yhtään valittajaa.

      Valittajat kuuluvat osana toimivaan demokraattiseen yhteiskuntaan.

      Poista
  6. Tätä ei Tocqueville olisi voinut mitenkään edes kuvitella -
    Internetin profilointiin perustuva vaalivoitto asiasisällöstä välittämättä:
    https://cambridgeanalytica.org
    Onko toivoa, että emme enempää suostuisi järjettömyyteen?

    VastaaPoista
  7. Vuorisaarna on tietysti hyvin painavaa sanottavaa, mutta usein ihmetyttää se kuinka usein ihmiset ottavat sen kuin vahvistuksena omalle ideologialleen, idealismilleen ja omalle suunnalleen: noin minäkin ajattelen (ja olen)! Puuttuu vain että samassa fiiliksessa sanotaan että kyllä se nasareritilainen oli tämänkin perusteella ihan selvästi vasemmiston miehiä. Ja niinhän sanotaankin. Suurella varmuudella.

    Itse ajattelen klassisen teologian suunntaisesti että nimenomaaan Vuorisaarnan jäljiltä minulla ei ole mitään esiteltävää. Olen päinvastoin nyt todistettu Jeesuksen sanoin raskaasti alkeellisenkin moraalin rikkojaksi sekä eettiseksi että uskonnolliseksi huijariksi.
    Että en ainakaan nimenomaan enkä varsinkaan Vuorisaarnan perusteella kelpaa "aika hyväksi" inhimilliseksi ihmiseksi enkä myöskään minkäänlaiseksi kristityksi. Idealismini, ideologiani, uskonnollisuuteni ja varmuuteni että juuri minä olen heikkojen ja sorrettujen puolella "kuten Jeesuskin oli" murenee palasiksi viimeistään Vuorisaarnassa kyllä.

    En sano että em. tavalla Vuorisaarnaa pitäisi vain lukea, mutta noinkin sen voi lukea. Ja noinkin sitä on luettu.

    jk

    VastaaPoista
  8. En jaksa mitään aasinsiltoja tähän rakentaa... mutta eräs entinen esimieheni oli Tärkeässä Kokouksessa jossa Firmamme ylin johto pohti kumman presidenttiehdokkaan taakse he asettuisivat. Kyse oli asetelmasta Aho/Halonen. (ja jätän sanomatta muutamia luottamuksellisia sanomisia koska ne ovat luottamuksellisia) No, eräs pamppu, noin toiseksi melkein korkein kaikista, tuprutteli sikaria ja röhötti ja sanoi että kyllä minun mielestäni presidentillä pitää olla "ne"... Johon Pekka heti viittasi, sai puheenvuoron ja kysyi ai, kerran kuukaudessako?

    Ei ollut hyvä kysymys, ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitäpä prsiedenti viranhoidpossa munilla. Tai munasarjolla. Jos siviilissä tekevät se on heidän oma asiansa eikä minun.

      Poista
    2. Niin, mitäpä presidentit minun elämääni kuuluvat. Tehkööt mitä tehkööt. Miksi se minun asiani olisi?

      Poista
    3. Sähkömiehen näkökulmasta miehen ja naisen ero onkin siinä, että miehillä munat on kytketty rinnan, naisilla sarjaan.

      Poista
  9. Englanniksi ja ilmaiseksi Tocqueville: Democracy in America 1 ja 2 löytyy täältä:

    http://www.gutenberg.org/ebooks/815
    http://www.gutenberg.org/ebooks/816

    (Toki mieluummin suomeksi kyllä lukisin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fennica-tietokanta:
      Demokratia Amerikassa
      Tekijä:Tocqueville, Alexis Clérel de.
      Teos:[De la démocratie en Amérique I-II]
      Nimeke:Demokratia Amerikassa / Alexis de Tocqueville ; suomentanut Sami Jansson.
      Kieli:suomi
      Julkaistu:Helsinki : Gaudeamus, 2006
      Painettu/Valmistettu:(Tampere : Tammer-Paino)
      Ulkoasu:688 sivua : karttoja ; 25 cm
      Huomautus:Irtopäällys
      Alkuteoksen kieli:fre
      ISBN:951-662-900-8 sidottu

      Poista
  10. Kannattaa näinä päivinä katsoa Saturday Night Live, jos sen laitteistaan saa kaivetuksi esille. Siellä oli viimeksi aika vaikuttava mustaviittainen, huppupäinen luurankohahmo. Presidentti istui pöytänsä ääressä ja soitti Australiaan. Pian hän paiskasi puhelimen kiinni ja kysyi: "Miten meni, Steve?" Steve hymyili leveästi niin kuin pääkallot tekevät ja taputti luurankokädellään presidenttiä hyväksyvästi olalle. Parin lisäsoiton jälkeen Steve siirtyi presidentin paikalle ja tämä taas sivummalle leikkimään kasaan taitettavalla maapallokehikolla, auki, kasaan.

    Ynnä muuta hämmentävää. Nyt vain tahtoo se musta hahmo aina ilmestyä vierelle, kun Trumpin näkee TV:ssä. Bannonin on muuten sanottu olevan Lenin-fani.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubestahan ne löytyvät. Sitten vielä yksi Alexis de Toqueville -aforismi:
      "America is great because it is good. If America ceases to be good, America will cease to be great."
      EG

      Poista
  11. On surkuhupaisaa, kuinka kovasti yhdysvaltalaiset ovat kiintyneet valitsijamiesvaaliinsa presidenttiä valittaessa. Sehän mahdollistaa ääritapauksessa sen, että valintaan riittää hieman alle 22 % äänistä, kunhan saa oikeat äänet. Mutta tuskinpa siitä luovutaan, kun se on varsinkin republikaanien menestykselle tärkeä. Se on myös esimerkki siitä, kuinka vaikeata yhdysvaltalaisille on tasapainoilla liittovaltion ja osavaltioiden välillä: valitaan liittovaltiolle presidentti, mutta silti pitää voittaa osavaltioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa voi katsella toisestakin näkökulmasta.

      Jos EU olisi liittovaltio, Suomen ääniosuus olisi 1,1 prosenttia, brexitin jälkeen 1,2 prosenttia. Käytännössä se tarkoittaisi, että enemmistövaalissa meillä olisi mitään sanomista mihinkään asiaan. Emme saisi yhtään edustajaa edes parlamenttiin.

      Sen sijaan USAn mallissa meilläkin olisi valtaa.

      Poista
  12. "Missä on valtio ei voi olla vapautta. Missä on vapaus ei tule olemaan valtiota" (Lenin: Valtio ja vallankumous).

    VastaaPoista