Sivun näyttöjä yhteensä

3. helmikuuta 2017

Löysässä verkossa roikkuminen




Hirttämistä on kahta lajia, niskan katkaiseminen ja kuristaminen. Kumpikaan ei onnistu ”löysässä hirressä”. Sanonnan merkitys jää arvoitukseksi.

Verkossa roikkuminen kuuluu olevan kasvatuksellisesti paha asia. Jotkut itsekasvattajatkin moittivat itseään sellaisesta.

Viimeksi kuluneet 500 vuotta tervein vaistoin varustettu kansa moitti kirjan ääressä roikkumista, ja kun lehdet olivat tulleet käyttöön, sitten niiden.

Aivan toiselta suunnalta jotkut neurotieteilijät ja lääkäritkin muistuttavat, että vaurioiden välttämiseksi aivoja pitäisi käyttää. Nähdäkseni he antavat ymmärtää, että roikkuminen olisi oikein hyvä ja terveellinen asia.

Jos kaupittelisin jotain, panisin tämän blogin otsikkoon osoittavan sormen kuvia ja mainoslauseen ”Lukekaa tästä. Myöhäis-, keski- ja varhaisdementia saa kyytiä. Plakki pölisee!”

Kansalliskirjasto on avannut lisää sanomalehtien digitoituja sivustoja kaiken kansan lukea. Mikrofilmilaitteet siellä on ollut aikojen alusta. Äskettäin jouduin toteamaan, että vaikka laitteet ovat uudet, näillä silmillä niiden käyttäminen käy raskaaksi.

Sanomalehdistö on Suomen menneisyyden suuri tuntematon. Erilaisia historioita on julkaistu, mutta suvaitsen epäillä, miten laajasti aineistoa on lopultakin käyty läpi. Sekä sanoma- että aikakauslehti ovat siitä jännittäviä, että kaikkein mielenkiintoisimmat ja mahdollisesti tärkeimmät asiat löytyvät sattumalta, lehden ääressä roikkuessa.

Itse olen erikoisen kiintynyt pikkuilmoituksiin. ”Myydään vähän käytetyt housut” kertoo yhtä ja toista ajasta. Vitsitkin paljastavat. Laatokka-lehti: ”Niittokone myydään tai vaihdetaan haitariin.”

Kansalliskirjastolla on ollut aikojen alusta vapaakappaleoikeus. Se tarkoittaa, että kaikki Suomea koskeva on luetteloita ja talletettu ja että kenellä tahansa on syytä ilmoittamatta ja suosituksia hankkimatta lainata lukeakseen mitä tahansa.

Olemme omasta mielestämme valistunutta väkeä. Jos näin on, koulu ja kirjastot ovat olleet avainasemassa.

Tiedon saatavuuden kannalta suuri ja pysyvä fiasko on ollut opetusministeriö. Asiaa ei ole auttanut nimen muuttaminen.

Opetusministeriö ja tekijänoikeuden edunvalvontajärjestöt ovat toimineet silmiinpistävän läheisessä yhteistyössä. Tuon pyhän allianssin henkilöitymä on ollut monta kymmentä vuotta Jukka Liedes. Taivaanmerkkejä tutkittuani arvaan, että jos hän jää joskus eläkkeelle luottamustehtävistään, hänet laakeroidaan tavalla tai toisella maan tekijänoikeuden suurmieheksi.

Jaksan moittia hyvää ystävääni siksi, että hänen toimintatapansa on ollut johdonmukaisen yksipuolinen, jopa siihen mittaan, että näkökulmavirhe erottuu myös alan kirjallisuudessa.

Työmarkkinoilla kiistellään kolmikannasta. Tekijäoikeuden puolella ei keskustella. Tekijänoikeuden kolme olisivat luojat eli tekijät, alan tuottajat järjestöineen ja kolmanneksi teosten käyttäjät.

Tuota kolmatta osapuolta ei edusta kukaan eikä sille jaeta puheenvuoroja.

Kirjastojen – myös vapaakappalekirjastojen – jatkuva ongelma on ollut tekijänoikeus. Se vähän kärjistyy juuri sanomalehdissä. Vanhan kirjoituksen tai kuvan tekijätietojen selvittäminen on käytännössä mahdotonta, mutta ainakin teoriassa on mahdollista, että vuonna 1920 ilmestyneessä lehdessä olisi kirjoitus, jonka tekijänoikeus olisi voimassa.

Laissa on rivi määräyksiä kirjastoja varten. Ne ovat täysin riittämättömiä.

Brysselissä ja Bernissä informaatioteollisuuden firmat huolehtivat hyvin eduistaan, ja niitä säestävät edunvalvontajärjestöt ja Suomen tapauksessa ministeriö.

Ne toimivat yleisön vahingoksi.

Voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia loukkaamatta olisi helppo muuttaa lakia niin etteivät kirjastot ja arkistot joutuisi pelkäämään vakavia oikeudellisia seuraamuksia. Yksinkertaisinta olisi muuttaa julkisessa kokoelmassa olevan teoksen digitointi muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen pelkän vahingonkorvauksen varaan. Luullakseni tuomioisuin olisi samaa mieltä kuin itse olen. Lähes sadan vuoden takaisen pikku tekstin julkaisemisesta maksettaisiin käyvän kirjoituspalkkion suuruinen korvaus, ja siinä kaikki.

Toinen vaihtoehto, josta olen jankuttanut ministeriölle 40 vuotta, on muodostaa epämääräisiä teoksia varten ”Treuhand”, tekijänoikeustoimisto, joka vastaisi luvista ja korvauksista.

Eräissä maissa on järjestelty takautuvasti maanomistusolot. Suomessa tekijänoikeus tekee tuskaa.

Ehdotan taas kerran, että eduskunta antaisi Suomi 100 -otsikolla suomalaisille lahjaksi Suomen, kohtuullisen vaivattoman pääsyn tallennettuun menneisyyteemme.

Nimenomaan viime aikoina valikoimia toimitettuani vakuutan, että vanhoissa teksteissä ja kuvissa on yhtä mielenkiintoista aineistoa kuin uusimmassa.

Tekijänoikeusbisnes on maalannut itsensä nurkkaan. Julkiset laitokset, kuten Kansalliskirjasto, Museovirasto ja Puolustusvoimat ovat avanneet kokoelmiaan kaikkien käydä.

Kuten ajatellen ymmärtää, tällainen järjestely ei ole tekijöiltä pois. Tekijä on palkkionsa ansainnut, myös nykyhetkessä, jolloin vastikkeeton teksti, kuva ja video ovat vallassa ja niille on annettu oma nimikin, sosiaalinen media.

14 kommenttia:

  1. Selkeintä olisi jos suoja-ajat, vaikka pitkätkin, olisi sidottu teoksen julkaisuajankohtaan eikä tekijän elämänkaareen.

    VastaaPoista
  2. "Ehdotan taas kerran, että eduskunta antaisi Suomi 100 -otsikolla suomalaisille lahjaksi Suomen, kohtuullisen vaivattoman pääsyn tallennettuun menneisyyteemme." Tämä on niin hyvä ehdotus, että pieni jankuttaminen ei ole pahitteeksi.

    VastaaPoista
  3. Selvää halullisuutta saada sanansa julki on lujasti. Tekstiviestitilkuista ommeltua palstantäytettä julkaistaan pikkurahaa vastaan. Käänteinen tienaaminen ei näytä olevan vahingoksi. Kyllä sana vapaa on, ei sen perään huudella tarvitse. Roskapuheita riittää myllytettäväksi, uusia lastuja ihmisten pajapölkkyhahmolla siunatuista päistä.

    Miksi johtoa solvataan, ressukoita? Sääliä tulisi. Eivät kiireiltään ehdi lukemaan ja itseään hengekkäillä vapailla ajatuksilla vahvistamaan, julkisuutta paossa. Salarakkauselämä vie loputkin...

    Sopulipeliä, sano. Ei ole kaikki herrat kabinetissa tässä, minä vähän eppäilen.

    Kiire on. Maailma loppuu, toverit kalliit, varmistakaa varallisuusloikka. Sen on jo hyväksynyt edeskäypien joukko ja näyttää mielihyvin kohottavan itsensä duunarisuosta kuin paroni von Münchhausen, ratsua lukuunottamatta. Satulan hiertämät kärsii selässään loppuosa joka käsittää kyllä että on se joukkovoimaa kun omat joukot kasvavat ja kappas kaveria, selkä se silläkin, ähäpiti...

    Tilastoihin mars.

    VastaaPoista
  4. Olen niiiin samaa mieltä! Tieto kuuluu kaikille, ja kaikenmoinen kulttuuri myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenmaailman kulttuurista on melko moneen mutta kun Leo Jokela laulaa silimät tummat niin sitä sisarhentovalkoinen (kaarina kokoomukselainen, vapaamuurametar tms. pensasliittolainen) kuiteskin halveeraa ja vaihtaa kiukuspäiten ainakin perusvoidetta tarkistettuaan ensin vertaisrasvaryhmästä millä mopon osilla virkasiskot menee. Sitten se facebookkaa viininlipitysillan ja pettyy miestarjokkaiden ihailun asteeseen ja lähtee keskustasta yätaksilla kohti kyläänsä mutta poikkeaa paikallispaskiaispubiin näyttäytymään. Eikä tässäkään vielä kaikki, se puhuukin vielä.

      Miksi poistaa kaikki epäilyt?, kulttuuri on ohuinta päällystysainetta sillä sitä kuluu niin vähän.

      Arvatkaapa mitä. Kuka näistä kulttuurin käsikauppavalmisteista päättää - saadakseen esimiehen suosiota ja kaksi päivää lomaa - hejssan teidän heil hittolaisille, niin on asia.

      Nimim. Muuttomies on kuuromykkätyhmä.

      Poista
  5. Eikä jää. "Löysässä hirressä" tarkoittaa, että köyden silmukka on paikallaan kaulan ympärillä ja itse köysi vielä mutkalla eli löysällä. Fraasi on vertauskuva jatkuvasti päällä olevasta uhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis "löysässä hirressä" on sama fraasi kuin "Damokleen miekka"?

      Poista
    2. On vainkin. Nyt vielä otsikko haltuun ja lähdetään sitä aivoa vaivaamaan niin kyllä se siitä. Kekseliäs mutta mielikuvaujo blogisti on vetreän ja notkean välimailla jaksaessaan pitää ylhäällä sivistystoimen osuutta kansan hyvinvoinnin takaamisessa. Ei se pelkällä voimalla varmaan kävisikään, kun on tuo pelotuskulttuuri niin luikasta ja ohutta hattaraa, vähän tulee mieleen kevytsavukkeen dunkkis, sellainen yäks, varsinkin kun ollaan ruokapöydässä.

      Kuin Disneyn Bambiin tähtäisi laserosoittimella kesken leffan juuri kun raavaat perheenisät niiskaisevat salavihkaa ja ovat ihmeissään että oliko tää perhana tosiaan näin hyvä. Sen vain huomaa.

      Poista
    3. Ilkka H keskustelee itsensä kanssa..? Hah hah ahaa-haa.

      Poista
    4. Ei se ihan sama ole. Damokleen miekkaan sisältyy ajatus vallasta, ja siihen sisältyvästä vastuusta. Löysässä hirressä voi roikkua kuka tahansa, tuomiovallan alainen.

      Poista
    5. Blogistin vallan alaisia alkaa tippua kuin nahkurin orsilta.

      Opin tämän Soinilta, opetelkaa Tekin.

      Poista
  6. Mitä itsekasvatukseen tulee, en ole koskaan harrastanut itsekasvatusta. Netistä luen paperittomia kirjoja ja lehtiä eikä se ole itselleni ongelma, verkossa en ole roikkunut kuin lapsena urheilukentän jalkapallomaalissa.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  7. s**t happens, kissat förekomnmer

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kai käynyt jo tatuoitavana ?

      Poista