Jalna-sarjan 16 sinistä
nidettä eivät kiinnostaneet ketään, kun hylly oli purettu ja kirjat olivat
lattialla. Kun sarja oli Kauhavalla kirjahyllyssä sopivalla korkeudella,
kirjoittajan nimi Mazo de la Roche oli tuttu varhaisimmasta lapsuudesta ja
jotkut niteiden nimet kuten ”Jalnan nuori Renny” askarruttivat, kun en yhtään
ymmärtänyt. Varmaan äiti sitten selitti, että Jalna on kartano ja Renny oli
joku Whiteoaksin suvun huithapeleista, jonka vaiheista sarjassa kerrottiin.
Se oli yllätys, että
sarja siis oli englanninkielinen mutta kanadalainen. Kanadan kirjallisuus ei
kai ole ollut täällä koskaan mikään kova juttu. Jalna oli kuitenkin aikansa
suurimpia menestyksiä maailmalla – lähes 20 miljoonaa myytyä kirjaa eri
kielillä, se näyttää olleen suuri menestys Suomessa, koska tämän jutun kuva
(antikka.net) on viidennestä painoksesta, joka osoittaa, että WSOY menestyi
tällä sarjalla todella hyvin, ja lähemmin katsellen huvittuu siitä, että
suomalainen kustantaja oli todella tosissaan, koska viimeisten osien kääntäjinä
on alan parhaita nimiä, sellaisia kuin Kai Kaila ja Eila Pennanen.
Otavan vastaus oli ollut
jo ennen sotia ”Tuulen viemää”, jonka itse Maijaliisa Auterinen suomensi
1947-1948. Elokuvas oli tullut jo ennen sotia ja sen maine ja vaikutus oli suunnaton.
Maijaliisa, josta olen
usein kertonut, oli Otavan naisista vahvin ja oppinein, maisterintutkinnon
pääaine sanskriitti. Vaihdoimme joskus kirjelappuja latinaksi.
”Tuulen viemää” lienee
ollut sivutyö, koska sotien jälkeen Otavan naiset ja heidän ystävättärensä,
jotka olivat yleensä Helsingin yliopiston professoreita, niin kuin Maija
Lehtonen, suomensivat vaikeimmat ranskan ja saksan kielellä julkaistut kirjat
ja tyypillisesti sata Simenonia.
Tämän kirjoituksen
kirjoitan kannattaakseen esittämääni mielipidettä yhdessä asiassa ja
arvostellakseni tulkintaani toisessa asiassa.
Kansakunnat väärentävät
itse itselleen historian, ja se työ jatkuu taukoamatta. Suomessa hyvä esimerkki
on Aarno Karimon ”Kumpujen yöstä”, joka ainakin käsitettiin selvitykseksi
Suomen kansan maineikkaasta menneisyydestä, vaikka laajan teossarjan
ensimmäisenä silmään pistänyt piirre oli määrätietoinen tukeutuminen
mielikuvitukseen ja sen ohella täysin perusteettomiin yleistyksiin.
Silloin juuri samalla tavalla
kuin nyt ihmiset uskovat sen mitä haluavat uskoa. Tosiasioihin perustuvat
väitteet sivuutetaan joko halveksien tai vaieten. Perinteinen, silloisen
kielenkäytön mukaan porvarillinen historia, ei ollut juurikaan järjellisempää
kuin silloin uudempi, ”tieteelliseen materialismiin” eli Moskovan kommunismiin
perustunut tulkinta.
Jopa luin sen
maailmanhistorian, jota kustannusliike Kansankulttuuri myi Yrjönkadulla. Kirja
saattoi olla erilaisten puolueopistojen kurssikirja, ehkä myös Sirola-opiston.
Pitäisi kysyä, jos asialla olisi jotain merkitystä.
Samaan kasaan panen oman
suosikkini, ruotsalaisen Grimbergin ”Kansojen historian”, jossa ei erotu
niinikään paljon suoranaisia perättömyyksiä mutta sitä enemmän tolkuttomia
painotuksia. Ruotsi oli maapallon keskipiste ja koko maailman esikuva. Niinhän
se tavallaan olikin, ajoittain.
Itseni kanssa olen eri
mieltä siitä, että englanninkielinen toisen luokan kirjallisuus olisi jäänyt
mm. poliittisista syistä lähes julkaisematta Suomessa menneinä vuosikymmeninä.
Tuo Jalna-sarja ja sen
kanadalaisuus ainakin mietityttää. Kotihyllyssä oli samoissa WSOY:n sarjoissa
julkaistuja brittiklassikkoja, mutta ne olivat ja ovat ensimmäisen luokan
kirjallisuutta, siis sellaiset kuin Brontën sisarusten ja etenkin Jane Austenin
teokset. Ne tunnettiin ja etenkin ”Humisevaa harjua” myös luettiin. Tuon
romaanin merkitystä kuvaa sekin, että mm. Bunuel ohjasi siitä elokuvan
Meksikossa 1954, Abismos de pasion.
”Tuulen viemää” oli ehkä
ensimmäinen amerikkalainen bestseller Tom Sawyerin ja Setä Tuomon tuvan
jälkeen.
Jalnan de la Roche,
oikeastaan Roche vain, ja Tuulen viemän Margaret Mitchell olivat samanlaisia
tapauksia. Kumpikin tuli tyhjästä ja julkaisi jymymenestyksen ja siinä kaikki.
De la Roche eli vanhaksi ystävättärensä kanssa; suhteen luonteesta ei koskaan
puhuttu. Tuulen viemää -romaanin kirjoittaja loi todellisuuteen perustumattoman
Etelän perustyyppeineen. Hän jäi auton alle ja kuoli alle 50-vuotiaana. Nuorena
hän oli ollut virkeä ihminen, erityisen kiinnostunut pornografiasta ja mm. Havelock
Ellisin seksualiteettia koskevista mietteistä. Tulee toisin sanoen mieleen
Edmund Wilson ja Algonquin-piiri.
Amerikkalaisen viihteen
keskiluokkaisuus on kaupallisuutta. Tuulen viemää sisältää mielenkiintoisia
vivahteita ja sielun nipistelyä, jollaiseen lajityypin jatkajat, kuten ”Peyton
Place” eivät päässeet.
Amerikkalainen
massaviihde, jonka nyt näyttää korvanneen englantilainen massaviihde, sai tutun
tekopyhyyden kuorrutuksensa vasta sensuroidun elokuvan ja television myötä.
Suomessa ehkä juuri Jalna
edusti sitä isojen tunteiden siistiä kirjallisuutta, jota ei paheksuttu
ompeluseuroissakaan. Sarjaa tuntematta ja vailla vähintäkään aikomusta perehtyä
siihen arvioisin, että se oli tätä opettajatar-kirjallisuutta, jonka vaikutus
oli Suomessa vahva. Meillä oli omakin alan mestari, Hilja Valtonen, jota kai ei
enää paljon muisteta. Ja nähdäkseni Kaari Utrio jatkoi etevästi Mitchellin
jäljissä.
Olisiko olemassa parempaa
esimerkkiä sukupuolittuneesta kirjallisuudesta? Ei ole tullut koskaan vastaan
miestä, joka olisi ollut Jalnan suuri ihailija. Ne harvat miehet, jotka
maailmansodiltaan ja muilta askareiltaan oikeasti lukivat romaanikirjoja, harrastivat
sitten Thomas Mannia ja vastaavia.
Se muuten on Suomessakin
huomattu hyvin, että vahvasti eroottisen yleisviihteen ensimmäinen perustyyppi
oli Tarzan, apinain kuningas, joka juoksenteli vähissä vaatteissa studion
takapihalle kyhätyssä aarniometsässä ja kanniskeli mukanaan ihania naisia,
joista Maureen O’Sullivania ihailin suuresti jo pienenä, Johnny Weissmüllerin
suuruuden aikana.
Meillä hyvin luetusta kanadalaisesta kirjallisuudesta on esimerkkinä L.M. Montgomery, joka kirjoitti romanttista tyttökirjallisuutta, hyvin sukupuolittunutta.
VastaaPoistaSuomessa on juututtu ajattelemaan, että Lucy Maud Montgomery on ainoa kanadalainen kirjailija ja pieni Prinssi Edwardin saari varsinainen Kanada., mutta on siellä muutakin. Kansainvälisesti tunnettuja kirjailijoita ovat muiden muassa Michael Ondaatje, Alice Munro, Mordecai Richler, Robertson Davies.
Poista"Kansakunnat väärentävät historiaansa ja se työ jatkuu taukoamatta... ihmiset uskovat mitä haluavat" Näinhän se juuri on. Nykyisinkin kyetään manipuloimaan kokonaisia kansakuntia uskomaan melkein mihin hyvänsä. Esimerkki löytyy meitä kovin läheltä ja erityisesti siellä sillä on tässä työssä pitkät perinteet. Uusi tulkinta Talvisodan synnystä on tulossa kirjan muodossa meillä markkinoille ja siinä esitietojen mukaan on ytimenä Petsamon nikkeli. Kirjaa mainostettiin aivan käänteentekevänä uutena näkökulmana aiheeseen. Siitä on kuitenkin varsin pätevästi kirjoittanut kanadalainen Hans Peter Crosby teoksen väitöskirjansa pohjalta yli 50 vuotta takaperin. Vaikea on panna siitä paremmaksi.
VastaaPoistaTuulen viemää -elokuvan Suomen ensi-ilta oli vasta vuonna 1950. Hinta sitä ennen oli liian kova.
VastaaPoista"Kumpujen yöstä" kirjan kuvituksen alkuperäiset maalaukset riippuvat, tai ainakin riippuivat 25 vuotta sitten Onnisen pääkonttorin aulan a saunan pukuhuoneen seinillä. Ovat vielä mahtipontisempiä kuin kirjan sivuilla.
VastaaPoistaKalevi Kantele
Näin läheltä kun Kai Kaila suomensi noita kirjoja. Hän teki sen mielellään
VastaaPoistakoska piti tarinasta.
Kansankulttuurin kirjakaupassa myyty maailmanhistoria lienee ollut Petroskoissa 1960 painettu "Yleinen historia"kahdessa osassa. Kirjassa luvut yleensä päätettiin "kerrottujen tapahtumien seurauksena oli kansanjoukkojen joutuminen entistä julmemman riiston ja sorron kohteeksi". Kanadalaisia kirjailijoita en muista lukeneeni. Taisi tämä kanadan erämaiden kuvaaja Gurwoodkin olla USAlainen.
VastaaPoistaBritannian ja Kanadan kuningatar Elisabet II myöntää, että hänen lämpimät tunteensa Kanadaa kohtaan johtuvat hyvin paljon Jalna-kirjoista. Voisin sanoa samaa. Luin Jalna-kirjat kirjastosta teini-ikäisenä.
VastaaPoistaMazo de la Rochen Jalnasta tuli uuden mantereen rehevyyden ja vaurauden vertauskuva toisen maailmansodan jaloissa kärsiville eurooppalaisille. "Neitseellinen maaperä oli rikas ja kasvuvoimassaan hedelmällinen. Mitä tahansa kylvettiinkin, se kukoisti huolettomasti", kirjoitti de la Roche.
Minua kiehtoi teinityttönä ensinnäkin se talo Jalna (oikealta nimeltä Benares), joka sai minut innostumaan Viktorian tyylistä ennen kuin se tuli muotiin. Parasta oli kuitenkin luonnonkuvaus. Kun myöhemmin asuin Kanadassa, koin, että Mazo de la Roche oli kuvannut maansa luonnon kauneutta ja kesyttömyyttä realistisesti. Siinä oli sitä realismia, jota kanadalaiset olisivat halunneet olevan enemmän Mazo de la Rochen kirjoissa.
Mazo de la Roche pystyi myös luomaan henkilöt, jotka ovat eläviä. Hän vastaa kirjoissaan kahteen perustarpeeseen. Niissä toteutuu ihmisen uteliaisuus ja seikkailunhalu . Mutta ne tarjoavat myös turvallisuutta, kodin johon voi palata.
Sodan vuoksi Mazo ja hänen serkkunsa, jotka olivat adoptoineet toisensa, adoptoivat onnettomuudessa kuolleen ystäväperheen lapset ja palasivat Torontoon. Siellä asui samaan aikaan toinenkin maailmankuulu kanadalaiskirjailija Lucy Maud Montgomery.
Koko artikkeli:
Blogisisko ® Anna Amnell
https://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html
Yksi erinomaisen kinkkistä piilopornoa sisältävä kirja on Ayn Randin (aik. Alisa Rosenbaum (Ven.)) kirjoittama "Atlas Shrugged". Kun olin vaivoin kahlannut paksun ja pirullisen tylsän teoksen läpi mieleeni ei todellakaan tullut, että kyseessä on nykyaikaisen äärikonservatiivisen poliittisen ideologian merkkiteos. Enemmänkin vertaisin teosta Hertta-sarjan seksuaalisesti mehukkaimpiin teoksiin. Kirjan juoni on ilmiselvästi bolsevikkivallankumouksen käänteistä, mutta on ideologisesti käännetty bolsevismin peilikuvaksi. Bolsevikkijohtajat voi jopa nimetä tarinasta, eikä vallankumoustakaan jätetä tekemättä.
VastaaPoistaTiedän parikin rahakasta pankkiirikihoa ja useita politiikan merkkihenkilöitä, jotka pitävät tätä kirjaa raamattunaan. Sen täytyy olla merkki pahanlaisesta sivistymättömyydestä. Tällainen ihminen vain lukee sen mikä on paperille kirjoitettu mutta ei kykene lainkaan näkemään tekstin tai tarinan taakse tai läpi. En yleensä tahdo luokitella ihmisiä millään tavalla mutta tässä teen poikkeuksen. Ayn Randin ihailijat ovat pölvästejä, joihin ei kannata hukata aikaansa.
Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarja on hyvä esimerkki Suomessakin pärjänneestä kanadalaisesta kirjallisuudesta, jonka lukijakunta on ollut yllättävän vähän sukupuolittunut. Kustantaja on WSOY, sori.
VastaaPoistavuorela, tampere