Yksi syy Klingen kehumiseen on hänen hyvin harkitut kirjalliset
ratkaisunsa. Hän on valinnut välineensä ja yleisönsä hyvin. Onko hänen
tuotannollaan merkitystä nykymaailmassa, se on kysymys, johon hän itse vastaa
tuhansin sivuin.
Humanismi sanan yliopistollisessa mielessä on minustakin
perustus. Humanistisen pohjan eli muun muassa kaunokirjallisuuden ja historian
tukeminen opetuksessa on varmin tie menestykseen etenkin tekniikassa ja
tieteessä.
Nuoruusvuosiemme luonnontieteen korskeus on menneisyyttä.
Esimerkiksi joidenkin fyysikkojen ja biologien varmuus, että keskeiset ongelmat
on ratkaistu eikä aikaa pidä tuhlata turhuuksiin, on muisto vain. Fyysikko
Planck suositteli (anekdootin mukaan) oppilaalleen Einsteinille 1901 alan vaihtamista,
koska ”fysiikan suuret ongelmat on jo ratkaistu”.
Lukijoiden mieleen palautan, että Klinge on muotoillut
Suomeen ”puoluejaon”, joka mielestäni on merkillinen ja tarpeeton. Sitä
noudattaen me kaksi kuulumme vihollisleireihin. Jaon keinotekoisuuden näkee siitäkin,
että tästä huolimatta harrastamme jokseenkin samoja asioita ja olemme niistä samaa
mieltä.
Klinge on mielestään kuolleen ”Valvoja”-lehden
soihdunkantaja, Eino E. Suolahden oppilas ja siten vanhan WSOY:n Koskenniemen –
Linkomiehen perinteen edustaja. Vihollisleiri, ”modernistit” on hänestä ”kansallinen”
eli luultavasti eurooppalaisuutta väheksyvä joukkokunta, jonka näkyviä
edustajia ovat ollet Helsingin Sanomat ja Klingen hyvä ystävä Pekka Tarkka. Jos
tuolla tavoin ryhmittelee, mihin sijoittuu Anhava ja Parnasso?
Väitin muutama päivä sitten, että WSOY:n Tarmio-sota oli
käänne. Tuo kamppailu oli aito. Olihan kysymys rahasta. Mutta sen sodan jälkeen
”valvojalaisuutta” ei ole juurikaan ollut.
WSOY:n entinen pitkäaikainen työntekijä, Klingen kustantaja
Touko Siltala keskittyi opinnoissaan Koskenniemeen, joten Klinge istuu Siltalan
ohjelmaan paremmin kuin ”modernistisen” Otavan ja tuuliajolla olevan WSOY –
Tammen.
Siltalan ja hänen kauttaan Ville Viksten –vainajan otan
esiin huomauttaakseni Klingen päähänpinttymästä, joka näkyy myös tuossa
puoluejaossa. Klinge eksyy aina välillä vähättelemään englanninkielistä
kulttuuria ja sanoo siitä mielellään ikävästi. Tässä kysymys taitaa olla
koketeeraamisesta. Kuka pystyy toimimaan historian professorina ilman
Cambridgen jättiläismäisiä historian käsikirjoja? Ei kukaan. Kenellä on varaa
sivuuttaa uusimmat englantilaiset monografiat esimerkisi Napoleonn sodista ja
Saksan muotoutumisesta? Ei kenelläkään.
Kirjallisuuden ”modernismi” oli selkeästi T.S. Eliotin ja
Ezra Poundin linjaa, ja kirjallisuuden teoria (hyvin eurooppalaislähtöistä)
Wellek – Warrenia.
San Franciscon seutu on yliopistomaailman ranskalaisin alue,
Ranska mukaan luettuna. Olen asunut siellä ja vieraillut professorina.
Esimerkiksi oikeustieteen (Law School) ja taloustieteen (Business School) hätkähdyttävin
ero Eurooppaan ja etenkin Ruotsiin ja Suomeen on opettajien ja opetuksen
syvällinen humanistinen pohja. UC Berkeleyn tietotekniikkapuolella latina on
käypä keskustelukieli ja 1800-luvun metafyysiset runoilijat sopiva puheenaihe.
(Liioittelen vain vähän.)
Klinge hahmottaa kentän, jonka vastakkaiset navat olisivat
suotta ylistetty Haavikko aseenkantajineen, ja Norssin luokkatoveri Saarikoski,
joka ei valitettavasti ollut edes tohtori mutta silti selvillä
eurooppalaisuuden suuntauksista. Kiistän tulkinnan. Roomalaisuus oli Haavikon
runoissa läsnä ensimmäisestä niteestä alkaen, ja Bysantti myöhemmin miltei
päähänpinttymänä. Anhavan kautta tulivat Seferis ja Kavafis. – Tässäkin tutkimus
odottaisi tekijäänsä.
Klingen päiväkirjojen korkeat esikuvat on auliisti
tunnustettu. Taustalla on 1500-luvun Montaigne, ylittämätön. On siellä myös
Goncourt-veljesten ainutlaatuisen laaja kirjallinen päiväkirja, jossa mahdoton
kirjallinen muoto onnistui, siis kritiikin ja luovan kirjoittamisen
sulauttaminen.
Näinä päivinä tietokirjallisuuden myyntilistojen kärjessä on
kaksi kirjaa urheilijoista ja neljä värityskirjaa. Poliitikot ahkeroivat, mutta
vaikutelma heidän kirjoitelmistaan jää verettömäksi. Menneisyyden sommitelmissa,
jotka esitellään välillä muistelmina, oikeasti tapahtunut sekoittuu itse
keksittyyn ja väärin muistettuun, toiveet todellisuuteen, ja kauna ja karvas
mieli hallitsevat sielunmaisemaa. ”Miksi juuri minun pääni on niin kipeä,
vaikka olen niin miellyttävä henkilö?”
Klingen päiväkirjasarjasta ei tulla pääsemään mihinkään,
koska hän on laatinut ovelalla tavalla aikalaishistorian. Vaikka tekstit tuntuvat
keskittyvän tietoihin ja mielipiteisiin, mukaan tulee suurin määrin tunnelmia
ja mielialoja eli juuri sitä aineistoa, joka yleensä on tutkijan
tavoittamattomissa. Vaikka keskeinen sävy on motkottaminen tapojen trivialisoitumisesta
ja amerikkalaisuuden ja luonnontieteiden ylivallasta ja tyhjänpäiväisyyden juhlimisesta,
huomiot tapojen ja tottumusten muutoksista ovat pääasia. Vaikka kirjoittajalla
on, kuten kaikilla kirjoittajilla, kova tarve esitellä omaa merkittävää
rooliaan, tuo piirre on kuitenkin vain tyylielementti.
Päiväkirjamuodoista ehkä ylistetyimmät tunnetaan antiikista.
Keisari Marcus Aurelius tutkiskeli itseään tuloksin, jotka eivät ole
tyhjentyneet. Se ihmiskuvien esittäminen pohdintoineen, jota iltapäivälehdetkin
harjoittavat keskimäärin surkuteltavan huonoin taidoin, kukoisti roomalaisessa
antiikissa. Oma ihanteeni on Plutarkhos. Odottelen tuleeko Klingen teksteissä
vastaan pohdiskelevan esseen perusmalli, Plutarkhoksen ”Moralia”, joka on
kumman tuntematon.
Historian esseistiikkaan liittyvillä aloilla meillä on ollut
kaksi mestaria, Yrjö Hirn ja Gunnar Suolahti, sukulaispoikaansa Eino E.
Suolahteakin etevämpi pienen muodon mestari. Jutikkala ei tainnut juurikaan
harrastaa pikku kirjoituksia, vaikka tekikin vanhoilla päivillään weibullilaisen
perinteemme kannalta erikoisesti toisen käden lähteisiin perustuvan ”Kuolemalla
on aina syynsä”. Tarkemmin ajatellen ”Uuden ajan taloushistoria” ei kyllä
sekään sisältänyt suuresti alkuperäistutkimusta, mutta on silti edelleen eräs
vuosisadan hienoista historiateoksista.
"Näinä päivinä tietokirjallisuuden myyntilistojen kärjessä on kaksi kirjaa urheilijoista ja neljä värityskirjaa."
VastaaPoistaKlingen hengessä: "o tempores, o mores"
Klinge osaa latinankieliset sitaattinsa oikein... Tempura mutantur, kuten japanilaiset sanovat.
PoistaNo sorry, Klingen hengessä, mutta ei kirjaimessa. Anonyymin ICT-taidot - eikä ehkä halukaan - eivät riitä googlen samanaikaiseen käyttämiseen. Kirjoitan kommenttini "korvakuulolta".
PoistaAntaahan se sitä paitsi näsäviisaille pilkunviilajille "ilon" korjauksiin. Välitettavasti nämä eivät lienee lukeneet mitä Marcus Aurelius kirjoitti kielivirheiden korjaamisesta.
"Menneisyyden sommitelmissa, jotka esitellään välillä muistelmina, oikeasti tapahtunut sekoittuu itse keksittyyn ja väärin muistettuun, toiveet todellisuuteen, ja kauna ja karvas mieli hallitsevat sielunmaisemaa."
VastaaPoistaToisaalta mitään ei voi sille, että ulkopuoliselle lukijalle, joka taitaa lähdekritiikin - tai edes lukee useita muistelmia - ne ovat pakahduttavan huvittavia: voi sitä kaunan ja pikkusieluisuuden määrän, tuo olioko on joskus päättänyt meidän asioistamme.
Muistelmia lukeneena on helppo olla viisas: pitää turvan kiinni tai ei ainakaan kirjoita mitään.
Snl: "Hullukin käy viisaasta niin kauan kun on vaiti."
Minulla on sellainen aaninki, että Kemppisen "päiväkirjat" ovat aika lailla enemmän luettuja kuin Klingen. Sikäli on tietenkin "fair play", että Kemppinen käsittelee Klingeä.
VastaaPoistaTiedän asian blogistina aika hyvin: paljon enemmän saan asioita lyhyiden merkintöjeni avulla kulkemaan kuin kirjoittamalla kirjan (jollaiseksi omatkin kirjoitukseni voisi omakustanteena laatia, mutta kun sivuja tulisi yli 7000, ei edes minulla ole sellaiseen rahaa).
Sinä ja Klinge teette samaa työtä. Klinge tekee sen vain itsetietoisemmin. Hänen ensisijainen esikuvansa on Samuel Pepys, jonka päiväkirjat ovat 1600-luvun kulttuurihistorian tärkeimpiä lähteitä. Klinge kirjoittaa 2500-luvun kulttuurihistorioitsijakollegoilleen. Sinä teet samaa, mutta et yhtä näkyvästi, sillä kirjoitat kyllä meille elävillekin.
VastaaPoistaOn hyvä, että veikkaatte eri hevosia. Klingen kirjat ovat paperilla. Sinun blogisi netisssä ja sähköisenä. Varmaan toinen säilyy seuraavat 500 vuotta, jos yhteiskunnastamme ylipäänsä mitään jää jäljelle.
Siitä saisi kyllä hyvän historiaparodian aikaiseksi, jos kirjoittaisi 1900-luvun ja 2000-luvun alun "kulttuurihistoriat" esittäen, että lähteenä on ollut vain sinun blogisi tai Klingen päiväkirja.
Vain *molemmat* muttei muuta, sehän se vasta hauskaa olisi.
PoistaVaan mitenpä nämä sähköiset blogit säilyisivät 2500-luvulle. Pahimpia kauhukuvitelmiani aina on, että yhtenä päivänä jokin internetissä oleva lähde tai vaikka koko internet on jälkiä jättämättä hävinnyt, kuten Orwellin maailmassa. Kirjoille ei voi käydä niin.
PoistaKoska yli 90% internetissä olevasta on aineettomaksi mitenkään konkretisoivaksi luokiteltavaa kuonaa joka on tavallista ihmisen konkreettisessakin elämässä, niin aivan turhaa kauhuntunteita tämän poispyyhkiytymisen puolesta on potea. VE
PoistaTänään Martti Häikiö kertoi radiossa teoksestaan Tiedon metropoli. Helsinkikeskeistä toki, mutta paljon yleisestikin kiinnostavaa tiedonvälityksestä ja sen historiasta.
VastaaPoistaVoisiko arvon professori kirjoittaa blogitekstin aiheesta askites?
VastaaPoista