Sivun näyttöjä yhteensä

28. syyskuuta 2015

Päivän kasvo

                                                                                                                                                                                          Kuva: Wikipedia

Konsulttien on nyt kiire kehittää vielä uusi kannustinjärjestelmä. En sano, että tarkoittaisin Volkswagenin nyt eronnutta pääjohtajaa. Näyttäisi kuitenkin tulevan tilanteita, joissa kriisinhallinta olisi hyvin yksinkertaista.

Kunhan todellinen tai uskoteltu syntipukki ampuisi itsensä, tilanne muuttuisi heti, eikä kassavirta kärsisi.

Mitä ihminen kasvoilla, jos on juuri menettänyt ne.

Tämän ajatuksen isä on ehkä Al Capone. Hän kuuluu olleen hyvin tarkka siitä, että yleisen edun vuoksi ammuttujen henkilöiden, kuten suojelumaksut laiminlyöneiden pikku yrittäjien arkulle laskettiin myös muita upeampi seppele, jonka nauhoissa luki yksiselitteisesti ”Al”.

Väitetään – pintatasolla – että kasvojen menettäminen olisi yksi harvoista käsitelainoista, joka on siirtynyt kiinasta englantiin ja sitä tietä moniin läntisiin kieliin. Internet tietää, että kiinan kielessä on lähes sata termiä, jotka tarkoittavat tuota asiaa, ja japanissa kahdeksankymmentä.

Äskettäin kiinaan mieltyneenä en tietenkään pidä noita lukumääriä juuri minkään arvoisina. Sellaisia kiinan kieliä, joiden puhujat eivät pysty ymmärtämään toisiaan, on tätä nykyä yli kymmenen, ja murteita sata tai tuhat.

Liikkeenjohtoa ajatellen kevyempi vaihtoehto, jota ei ole viime aikoina kokeiltu, olisi itsensä ja työnantajansa pelin pilanneen mieshenkilön suuri ele. Asianomainen voisi lahjoittaa kiveksensä tieteelle.

Kiinassa ja Bysantissa eunukit vastasivat korkeimmista hallintoviroista ja jopa sotapäällikön tai amiraalin tehtävistä. En ole nyt paneutunut asiaan, mutta muistelen, että ainakin Korkea Portti eli Turkki omaksui tämän käytännön edeltäjältään Bysantilta. Suomalaisille tuttu alan asiantuntija on Waltarin mielikuvitushenkilö Mikael Hakim. Aikaisemmin esittämääni toistaakseni Hakim. Waltarin historiallisista romaaneista selvästi paras, sisältää Sinuheakin häikäisevämmän kuvauksen korkean vallan kulttuurista ja lisäksi tapahtuu suurelta osin juuri niillä samoilla paikoilla, joilla tämän hetken sotilaallinen kriisi pesii.

Lisäksi kysymys kristikunnan ja islamin väleistä, sekin siis päivän teemoja, saa tuossa romaanissa niin moninaisen ja syvällisen käsittelyn, etten tiedä mitään vastaavaa, Muistammehan, että tuo sama kuviteltu henkilö, suomalainen Mikael, näyttää tukeutuvan Waltarin aikana harvojen tuntemaan todelliseen henkilöön, josta on nyt julkaistu erittäin laaja tutkimus. (Carvajali – kolmoisagentti, krooninen luopio. Katso tämä blogi 12,3,2006 aiheesta Nathalie Zemon Davis, henkilöstä Leo Africanus.)

Niille lukijoille, joiden mielestä menin edellä aivan liian pitkälle vitsaillessani sydämettömästi nimetystä autoyhtiöstä, hengenmenetyksestä ja silpomisesta, vastaan sävyisästi.

Sekä yrityskilpailussa että laajemmin kilpailussa julkisuudesta eli siis myös turvapaikanhakija – maahanmuuttaja-asiassa unohdetaan testosteronin ja estrogeenin vaikutukset.

Jotkut vihapuheet nuorten miesten tulvehtimisesta maahan ja todellisista, luulotelluista ja pelätyistä raiskauksista ovat kovin suorassa yhteydessä yli sadan vuoden takaisiin pelkoihin.

Vanhassa rotusorron Amerikassa arveltiin hyvin yleisesti, että mustaihoisille miehillä oli ylikorostunut sukupuolivietti ja luultavasti epätavallisen näyttävä sukupuolielin.

Tiettävästi tuo usko elää edelleen. Tiedossani ei ole perusteluja edes laajennetulle uskomukselle, jonka mukaan ”alkuasukkaat” ja ”alkeelliset ihmiset” ovat erikoisen innostuneita seksuaalirikoksista.

Aivan tieteellisissä toisen maailmansodan historian esityksissä mainitaan tänäkin päivänä tosiasiana, että Ranskan siirtomaajoukot, ja Neuvostoliiton puna-armeijassa etenkin ”alkukantaisemmat” sotilaat (luultavasti tällä viitataan tataareihin, mongoleihin ja vastaaviin), olivat pahimpia saksalaisnaisten raiskaajia. Itse ilmiö, siis puna-armeijan käyttäytyminen valloitetussa maassa 1944-1945 on täysin tunnettu asia, laajamittainen sotarikos, jota venäläisten on turha väittää valheeksi. Mutta rasistinen painottaminen on mielenkiintoista.

Eikö muuten ole erikoista, että Villin lännen sepitelmissä intiaanit vain tappavat valkoisia naisia? Ainakaan elokuvista mieleeni ei tule yhtään joukkoraiskausta eikä edes viittausta sellaiseen. Liittyisikö asia jotenkin siihen, että jo J. Fenimore Cooper loi ”jalon villin” (viimeiset mohikaanit) kuvan jo selvästi ennen sisällissotaa ja Villiä länttä? Intiaani oli kyllä käsittämättömän julma, mutta ei sitten muuta…

Vai liittyisikö tuo Yhdysvaltain historian nuoruuteen. Jopa Sitting Bull esitti Buffalo Billin showssa – itseään. Buffalo Bill kuoli vasta 1917 (ja Hollywoodissa asiantuntijana toiminut Wyatt Earp 1929).

Kysymys on siis tämä: mikä osa tämän hetken Suomen levottomuudesta on pohjaltaan perityypillistä nuorten miesten ja naisten käyttäytymistä, haasteineen, uhkauksineen ja pelkoineen?

”Kasvojen menettäminen” ja sen pelko, joka lienee tänäänkin esillä YK:ssa pohdittaessa eri avauksia sotilaallisten selkkauksien ratkaisemiseksi, näyttäisi olevan kohdittain ihastuttavan oppineista määritelmistä huolimatta aivan sama asia kuin vanhentuneen kielenkäytön ”kunnia”.

Meillä se esiintyy vielä termissä ”kunnianloukkaus” ja aiheuttaa ongelmia. Minulla on kokemusta. Ei ole helppoa opettaa luennolla, mikä se on se sellainen kunnia, jota ei saa loukata. Tapasin sanoa ”sosiaalinen arvonanto”, jos olin väsynyt enkä viitsinyt puhua totta. Kysymyksessä on pikemmin uhrin järjen rajoissa pysyvä kuvitelma omasta sosiaalisesta arvonannostaan. Tuomioistuin käyttää joskus puolinäppärää termiä ”ansaitsematon epäkunnioitus”. Vähän respektii…

20 kommenttia:

  1. Al Caponen mafiaveljeksiltä tämäkin hienovarainen symboliikka on peräisin... että kun neuvotellaan liikeasioista, ja vastapuoli ei ymmärrä hyväksyä hänelle epämieluisaa sopimusta, niin vastaan hangottelevan pääneuvottelijan - yleensä lakimies - sänkyyn ilmestyy eräänä "synkkänä syksyisenä yönä" hevosenpää. Fiksumpikin lakimies (jos heitä nyt yleensä on) ymmärtää ottaa vaarin vihjeestä, ja tämän jälkeen neuvottelut käydäänkin sopuisasti pika-pika loppuun, asti.

    VastaaPoista
  2. Jalo villi on kyllä käsitteenä veikeä ja hänen asuinsijojaan on sijoiteltu milloin minnekin, joskun tänne Pohjan perillekin. Aikoinaan suosittu utopia-kirjallisuus on vaikuttanut suuresti henkiseen maantieteeseen. Amerikan kaksoismanner oli suosittu loppusijoituspaikka eurooppalaisten haavemaille. El Dorado on käsitteenä edelleen elossa ja Kalifornia on saanut nimensä Las sergas de Esplandián -nimisen viihderomaanin mukaan. Luin joskus antropologisen tekstin, jossa huomautettiin , että Saharan eteläpuolinen Afrikka oli poikkeuksellisen harvoin tällaisten utopioiden sijaintipaikka (poikkeus ehkä presbyteerikuningas Johannes, jonka jotkut olivat Etiopiasta jopa löytävinään). Täten tieteellisen rasismin aloittaessa voitto kulkunsa von Linnésta de Gobineaun kautta vaihteleviin sosiaalidarwinisteihin eurooppalainen mieli oli jo valmistettu sille, että mustat afrikkalaiset ovat vain alkeellisia, intiaanit "ylevämpiä", mutta kehitysviivästyneitä ja eurooppalainen sivistystehtävä oli selviö.

    VastaaPoista
  3. Elämme nykyaikaa ala Charlie, Mitäs kasvoista kun sataa rahaa. On maailma mallillaan kun munaamalla tienaa moninkerroin paremmin kuin tekemällä työnsä niin kuin pitää, näitähän löytyy melkein jokaisesta pankkiiri- ja muistakin liikkeistä, jopa pikkuisesta Suomestakin

    VastaaPoista
  4. Je suis Charlie.
    Charlie Hebdon sivuilta löytyy piirrokset Ku Klux Klanista, eli valkohupuista. Mahtoiko tämä Lahden lakanapelle näyttää toisen kasvonsa juuri siksi.

    Mitäpä jos nämä Lahden mielenosoittajat olisivat kantaneet julisteissaan Charlie Hebdon islamin vastaisia kuvia? Olisiko Soini ja muut kertoneet kuinka törkeää on Suomen lipun ja uskonnonpilkan yhdistäminen toisiinsa.
    Siinä olisi poliitikoilla menneet pasmat sekaisin kunka juuri tässä tapauksessa sananvapautta käsiteltäisiin.
    Poliisi etsii lahtelaista kaapupelleä haluten hänen henkilötietonsa. Poliitikot moittivat. Sananvapaus on Suomessa sittenkin yhtä lyhyt kuin mitä arabikevät kesti.
    [sarkasmivaroitus]

    VastaaPoista
  5. Ehkäpä ne luulotellut ja pelätyt raiskaukset ovat kuitenkin todellisuutta. Näin ainakin Optulan tilastojen mukaan. Tiettyjen maiden karmeaa yliedustusta rikostilastoissa voisi lähestyä myös kulttuurin kautta. Islamilaiseen ajatusmaailmaan voi pikatutustua vaikka lukaisemalla läpi siitä laaditun rikosilmoituksen. Voi olla, että sen jälkeen tilastot eivät enää yllätä. Rikosilmoitus löytyy tuolta: http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html

    VastaaPoista
  6. Peter Englundin kuvaus kunniasta olisi tiivistettävissä yhteen lauseeseen: Kunnia on perusteltu luottamus siihen, että saa säätynsä mukaista kohtelua.

    Vanhassa Ruotsin valtakunnassa tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kunniallinen ihminen sai apua naapureiltaan ja viranomaisilta laittomia loukkauksia vastaan. Kunniattomalle ei tätä apua herunut. Jos hänen niityllään laidunsi naapuri tai hänen velallisensa jättivät maksun suorittamatta, eivät käräjät eivätkä naapurit auttaneet.

    Näin ollen kunniaa loukkaava kohtelu oli vaarallista. Jos siihen alistui, asettui samalla alttiiksi kaikille oikeudenloukkauksille.

    VastaaPoista
  7. Ranskan siirtomaajoukot syyllistyivät todellakin raiskauksiin mutta Italian rintamalla. -Heille ei ehkä oltu selitetty että vihulaisia ovat sakut ja italialaiset vain ikävässä välikädessä (niinkuin vihollisen siviilien raiskaus nyt olisi mitenkään sallittua). Muutama teloitettiinkin. Lähde wikipedia, muistaakseni Monte Cassinon taisteluiden artikkelissa.

    VastaaPoista
  8. Olen antanut kertoa itselleni että 10-20 -luvuilla USAssa oli tapana lähettää postikortteja joissa onnelliset valkoiset poseerasivat "outoja hedelmiä" kantavan puun äärellä. Olisiko jollakulla linkkejä. Ymmärrän että voivat olla vaivan takana.
    https://www.youtube.com/watch?v=h4ZyuULy9zs

    VastaaPoista
  9. En tiedä minkä lasien takaa Kemppinen katsoo nykytilannetta Suomessa. Tosiasiat ovat kuitenkin aika kuvaavia:

    - odotettiin saapuvaksi Syyrian sotapakolaisia. Saatiin porukkaa Irakista jota ei edes ihmiskunnan moraalinen majakka, ruotsi , hyväksy pakolaisiksi

    - odotettiin hätää kärsiviä ja köyhiä. Saatiin iPhone- ja iPad-pAkolaisia jotka ovat paremmin pukeutuneet kuin suomalaiset keskimäärin

    - odotettiin hätää kärsiviä naisia, lapsia ja vanhuksia. Saatiin nuoria ja riskejä miehiä, joiden pitäisi olla pysäyttämässä hulluutta nimeltä Isis.
    - loppusaldo 50 000 x 15 000= 750 000 000 euroa vuodessa kuluja talousvaikeuksissa rämpivälle Suomelle.

    Siis. Mihin on maastamme järki kadonnut? Haloo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko älypuhelinpakolaisilla todella Applen iTuotteita?

      Poista
    2. olin talouspakolaisena Tukholmassa 70-luvun lopulta aina 80-luvun alkuun asti. Nokkelampi kollega lukiosta totesi että parhaiten pukeutuvat etelästä tulleet. Sitten tulivat suomalaiset ja pahnan pohjalla ruotsalaiset.

      Poista
  10. Syysyössä, yllättävässä täysikuussa
    pimeydessä saalistat hedelmiä kriikunapuustasi
    jokainen suupala
    yllättävä lahja maailmalta joka jatkaa pyörimistään.

    VastaaPoista
  11. "Tiedossani ei ole perusteluja edes laajennetulle uskomukselle, jonka mukaan ”alkuasukkaat” ja ”alkeelliset ihmiset” ovat erikoisen innostuneita seksuaalirikoksista."

    Suomessa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tietojen mukaan esim. somalit raiskaavat 17 kertaa todennäköisemmin kuin kantaväestön pottunokat. Ero on tilastollisesti jo lähes merkitsevä.

    Ajatuskokeena voisi miettiä tilannetta, jossa tämä eksoottinen kulttuuripiirre olisi levitetty koko väestöön. Siinä puskat pöllyäisivät. Ja monen ihmisen elämä olisi lopullisesti pilalla.

    Mitään merkitystä uhrin kannalta ei ole selityksillä siitä, miksi näin on. Uhrin kannalta on hyvin harmillista jo se, että näin on. Viisas välttää joutumasta uhriksi. Varautuu, muuttaa elintapojaan, muuttaa pois alueelta,...

    Kaukaa on helppo olla humaani ja suvaitsevainen ja vaatia, että nämä "muutamat yksittäistapaukset" hyväksytään hintana maahanmuuton suurista hyödyistä. Asia vaikeutuu heti, kun ensimmäinen case sattuu omien lasten tai lasten lasten kohdalle. Ja yhä useammin se sattuu.

    Neuvoja on helpompi antaa takkatulen äärestä alueilta, jotka on pidetty mamuvapaina, kuin VOK:in vierestä.

    Sen ohella, että media jahtaa yhtä naurettavaa naamiaisasuista hölmöä, se voisi myös miettiä, miten saadaan nollatoleranssi kantaväestöön kohdistuvalle seksuaaliselle ja muulle väkivallalle. Ehkä lisäämällä maahanmuuttoa primitiivistä kulttuureista, joiden ihmiskäsitys ja arvomaailma ei voisi olla kauempana täkäläisestä?

    VastaaPoista
  12. "Ei ole helppoa opettaa luennolla, mikä se on se sellainen kunnia, jota ei saa loukata.", puki sanoiksi blogiprofessori.

    Näin se varmasti on. Kuitenkin jokainen meistä huomaa helposti, jos meidän kunniaamme loukataan, esim. perättömällä syytöksellä. Ja eikö lain mukaan sellainenkin syytös, jossa on paljon perääkin, täytä joissakin tapauksissa kunnianloukkauksen kriteerit?

    Tämä on kuitenkin juridista näpertelyä, sillä kunnia tulee nousemaan meillä nyt aivan uusiin potensseihin hallitsemattoman pakolaisvyöryn myötä. Turvapaikanhakijathan tulevat maista, joissa elää erityisen vahvana ns. kunniakulttuuri.

    Kunniakulttuureissa ei loukkauksesta nosteta oikeusjuttua, vaan kunnia palautetaan oman käden oikeudella ilman vatulointia.

    VastaaPoista
  13. Virossa on sanalasku ´Parta on miehen kunnia´. Edelfeltin tunnettu taideteos, jossa Kaarle-herttua repii Klaus Flemingiä parrasta, on siten sananmukainen kuva kunnianloukkauksesta. Oliko nimikin Kaarle-herttua herjaa... Ruotsinkielinen Edelfelt maalasi Porvoossa, Haikon kartanon tuntumassa, jossa asui aikanaan paljon virolaisväestöä (Emasalu, Eestimägi jne.). Mikä lienee maalauksen verbi ruotsiksi?

    VastaaPoista
  14. "Lisäksi kysymys kristikunnan ja islamin väleistä, sekin siis päivän teemoja, saa tuossa romaanissa niin moninaisen ja syvällisen käsittelyn, etten tiedä mitään vastaavaa"

    Pitää täysin paikkansa, mutta Waltari olikin sivistynyt mies ja kiinnostunut uskonnosta.

    VastaaPoista
  15. "Tiedossani ei ole perusteluja edes laajennetulle uskomukselle, jonka mukaan ”alkuasukkaat” ja ”alkeelliset ihmiset” ovat erikoisen innostuneita seksuaalirikoksista."

    Olisiko syynä se, että heiltä katsottiin "luonnonlapsina" puuttuvan se itsehillintä, jolla eurooppalaiset ns sivistyskansat ylpeilivät.

    VastaaPoista
  16. "Villin lännen sepitelmissä intiaanit vain tappavat valkoisia naisia"

    Kyllä minä muistelen niissä joskus sivutun "kuolemakin pahemmasta kohtalosta". Eikö "Etsijät" rakennu juuri tuon teeman ympärille. Jos asiaa ei enempää sivuttu, se varmaan johtui lännenelokuvan huippukauden Hayes-koodista.

    Nyt olisi Alasen Antin kommentti poikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat väärin -katso Wikipedikasta.

      Poista
    2. Katsoin. Etsijät juoni oli tuo ja artikkelissa viitattiin intiaanien suorittamiin "vaimoiksi" ottamiseen. Intiaanilla ei löytynyt viitteitä.

      Muissakin elokuvissa viitattiin asiaan sivulauseissa.

      Poista