Sivun näyttöjä yhteensä

7. huhtikuuta 2015

Suunnitelma vuosikymmeniksi



Rauha riippuu kännyköistä.

Tämä vuosisata ja vuosituhat alkoi näyttävästi WTC:n terrori-iskuilla. Niidenjälkeen mainittiin ohimennen, että teot oli ajoitettu ja yhdenmukaistettu käyttäen tietoliikennettä. Avainasemassa olivat matkapuhelimet. Prepaid-liittymät olivat kovassa käytössä.

Joka päivä uutisten pinnassa ovat Ukraina ja ISIS, sangen usein Kreikka ongelmineen. Vakiovihje on muuttumaton. Ukrainassa vaikuttaa tavalla tai toisella järjiltään suistunut valtionpäämies, ei siis Ukrainan vaan kapinallisia ylläpitävän naapurivaltion. Kreikkalaisten ongelmat johtuvat ihmisten yleisestä holtittomuudesta, joka kiteytyy erikoisesti johtavissa poliitikoissa. Islamiin liitetyt terroristit panevat toimeen murhaiskuja eri tahoilla ja kerta kerran jälkeen hiukan vaikeasti käsitettävin perustein.

Muutama vuosikymmen sitten kokonaisia valtioita – Kongo – ajettiin alas sosialismin tai kommunismin nimikkein. Hiukan aikaisemmin käytiin siirtomaasotia, joiden yhteydessä mainittiin isänmaa tai kansakunta.

Uusin ja ihmeellisin uutiskynnyksen ylittänyt liikehdintä on nimeltään hindufundamentalismi. Kerrottiin, että kantasolututkimus ja avaruusmatkailu ovat intialaisia keksintöjä vuosituhansien takaa. Kun näin on, on kuulemma täysi aihe panna muun muassa muslimit järjestykseen.

Nuoruuteni aatteet olivat ryyppääminen ja seksuaalinen holtittomuus. Tappeleminen liittyy molempiin. Useista syistä omat kokemukseni nuoruudesta ovat vähän valaisevia. Nuo aatteet eivät oikeastaan olleet omiani.

Ahkeran tutkimustoiminnan jälkeen yliopistomaailmassa on yksimielisyyttä siitä, etteivät nuo aatteet eli toimintamallit eli päämäärät ole muuttuneet miksikään tunnettuna aikana. Tuo tunnettu aika on noin 100 000 vuotta.

Aina osa joukosta kyyhöttää jossain ja säälii itseään. Toinen osa, hyppyjalkaiset, hakee ja löytääkin oikoteitä onneen. Kaksikymmentävuotiaita keski-ikäisiä on ollut aina. On uneksijoita, joita kiinnostaa, millainen maailman pitäisi olla, ja se, miltä maailma näyttää. Viimeksi mainittu ryhmä sisältää erilaisia taitelijoita ja kirjoittajia.

Niistä joista ei ole tosi toimintaan, tulee siis esimerkiksi taiteilijoita ja tuottajia, jotka selittävät alaisilleen, että esimerkiksi elokuvalle ja televisio-ohjelmalle on vain kolme myyvää aihetta, sex, drugs and violence. Huumori, kuten satiiri, parodia ja esseistiikka, on väkivallan viilattu muoto, jossa puhtaimmillaan kuvaillaan, miten ihmisiä potkitaan perseeseen, ja sekös naurattaa.

ISIS on nyt kehittänyt tosi-TV:n uusimman muodon, jota YouTube tosin ei taida päästää läpi. Ajatus ei ole uusi. Teloitukset olivat ennen julkisia ja ne kiinnostivat suurta yleisöä aivan tavattomasti. Se ajatus, että väkivallanteot toimisivat pelotteena, hylättiin jo muinoin. Etenkin kiduttamalla tehty teloitus, kuten ristiinnaulitseminen, kerää vankan katsojakunnan ja herättää suurta suosiota.

Missä kumman elokuvassa näin kerran neuvostoliittolaisen tavan säästää kalliita patruunoita. Teloitettavat, mielestäni puna-armeijan upseerit, sidottiin köydellä peräkkäin, maha selkään, kymmenen yhteen nippuun, ja surmattiin yhdellä hyvin tähdätyllä kiväärinlaukauksella?

Nuoret parveilevat. Ilmiö koskee koko eläinkuntaan. Nuoret parveilevat verkossa. Vanhemmat eivät osaisi vaikka haluaisivat. Osa vanhemmista luulee vielä, että puhelin on puhelin. Ei se ole. Se on elin. Puh-etuliite tarkoittaa muuta.

Sissijärjestöjen syöttämisen, majoittamisen ja ammustäydennyksen kannalta kännykkä on taivaan lahja. Suomen historian näyttävin nuorisofestivaali, vuoden 1918 punakapina, jonka kaatuneiden ja teloitettujen mediaani-ikä oli itse kauan sitten tekemieni laskelmien mukaan 18 vuotta 9 kuukautta, meni myttyyn, kun liian monet odottivat asejunia idästä, mutta tulikin saksalaisia lännestä, rautatietä marssien suunnistusvaikeuksien välttämiseksi. Miten toinen olisi tilanne ollut, jos joku olisi voinut lähettää tekstarin Rahjan veljeksille Pietariin ja kysyä siitä junasta!

Kybersota on turhan mutkikas sana. Ajatukseni on, että ehkä tehokkain tapa vastustaa ääriliikkeitä ja fundamentalismia on pitää huolta kaupallisista verkkoyhteyksistä. Tämä aate on ollut viime vuosina vähän unohduksissa. Lisäksi on sellaista tietoa, että USA sahaa omaa oksaansa. Ainakin osa republikaaneista haluaisi muuttaa Internetin ja siis älypuhelimet osittain preferoiduksi. Suurliikkeiden väitetyn edun vuoksi rahalla pitäisi saada viestit nopeammin perille kuin perusyhteyksillä.

Turha parveilu ja kaupallinen roska ovat suuri toivo. Tietääkseni liioin Venäjä ja Kiina eivät kumpikaan ole erikoisen kiinnostuneita avoimista verkoista…



18 kommenttia:

  1. Luulen että Venäjästä vielä selvitään, ellei Putin toteuta uhkailujaan ydinaseiden käytöstä myös konventionaalisia aseita vastaan.

    Maailman väestön hillitön kasvu on ongelma nro 1. Muslimit lisääntyvät vielä usean vaimon voimalla. Uusi paavi piti Filippiineillä lupaavan puheen, jonka alussa hän pyysi anteeksi sanamuotoa: "Ei ole pakko lisääntyä kuin kanit."

    Näytti jo lupaavalta, mutta kuulemma sielläkin kirkko vaihtoi ilmaiseksi jaetut kondomit myöhemmin karkkeihin.

    Klikkaa väestöennuste:

    http://www.scientificamerican.com/article/world-population-will-soar-higher-than-predicted/

    Muistutan tuloksista. Suomi aloitti kehitysavun Tansanialle 1961. Sen väkiluku oli noin 10 miljoonaa. Vuonna 2013 väkiluku oli jo 49,24 miljoonaa.

    Kansakouluajoilta väkilukuvertailuja.
    Kenia – 1950 – 6 miljoonaa
    Kenia -2015 – 47 miljoonaa!
    Sudan -1950 – 5.7 miljoonaa
    Sudan – 2015 – 39.6 miljoonaa!
    Syyria 1950 – 3.4 miljoonaa
    Syyria 2015 – 22 miljoonaa!
    Egypti – 1950 – 21 miljoonaa
    Egypti – 2015 – 85 miljoonaa
    Suomi 1950 – n 4 miljoonaa
    Suomi 2015 – 5.4 miljoonaa
    Kerrassaan hienosti on mennyt.

    Kiina on nyt ollut reilusti yli 10 vuotta WTO:n jäsen. Mikä on tulos lisättynä väestön kasvun hillitsemisen lisäksi? Entinen kehitysmaa on maailman talousveturi!

    Suomi jakoi hövelisti rahaa myös Venäjälle ns. lähialueyhteistyönä vv. 1995-2012 330 miljoonaa. Mitä on saatu aikaan. Ainakin varuskunta Alakurttiin.




    uhkailujaa

    VastaaPoista
  2. Jos, kuten niin monesti kuulee sanottavan, NSA istuu kaikkien yhteydenpitovälineiden päällä kontrolloiden, salakuunnellen ja selvitellen, on mahdollista että kaikenmaailman terroristit tai tärähtäneet voivat touhuta niinkin vapaasti kuin tekevät? Jos asiassa olisi perää, luulisi ISIS:n tukahduttamisen olevan helppoa. Vertauksena voisi, pienemmässä mittakaavassa mainita maffian ja lappukirjeenvaihdon, elämä muuttuu kovin vaikeaksi jos pitää luottaa juoksulähetteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan ne rikollispomot on viisitoista vuotta vähintään tehneet bisneksensä ja tapaamisensa kylpylän altaissa, vesi lorisee ja nakuina ollaan. Mitä uutta?

      Poista
    2. Eivätkö pääministerimme naapurivisiitit olleet juuri tätä kuiskuttelutekniikkaa kun erikoisen statuksen laiva komeili Tukholman edustalla. Sukellusveneitä, just joo... Lastiluettelossa oli varmaankin smetanaa, kaviaaria ja suolakurkkuja?

      ISIS on selvää sukua niille sodankäynnin ideoille jotka CIA lanseerasi Afganistanissa. Tuoksu on tuttu, mm. thinkthank nimeltä RAND Corporation. Research ANd Development, voidaan päätellä mitä tutkimuksen ja kehityksen arvostus on ollut. Ylpeänä esittää, eikö?

      Dallasty-dynastian viime tempaus tullee maksamaan kapitalistin unelmien onnelan hinnan. Maksettiinko se juaneissa vai rupioissa?
      Superpower, superproblems. Halliburton meitä hyvästi hallikkoon.
      Apropos vapaa tiedonvälitys, Afrikassa on luja usko ja kehittäjäjoukko eräille linux-versioille mutta maanosa on yhä pimeä. Se hyötyisi suuresti edullisesta auringonvalolla ladattavasta lukulampusta. Jättimäiset markkinat siintelivät kehitysmaamikroa töpeksittäessä, totuus on tietysti anglosaksinen protestanttitotuus. Mikroja lukutaidottomille? Juuri niin, katse kauniisiin vilkkuvaloihin...
      Eikö tämä jo kerro minkä kanssa ollaan tekemisissä?

      Kansakuntien murrosikäinen kuljeksii kädet taskussa ja syljeksii pitkinpoikin toistellen mielifraasiaan: syytön mä siihen oon!

      Poista
  3. Arnold Schwarzeneggerin elokuvassa "Juokse tai kuole" oli tuota tosi-tv meininkiä 1980-luvun lopulla. Eli nyt yritetään jo päästä siihen pisteeseen ? Olisiko ihmiskunta jo valmis siihen ? Ellei maailmansotaa tai nälänhätää tule, niin ihminen voi ehtiä vielä pitkälle noissa mässäilyissä. Paratiisiinkin olemme jo päässeet "Aatami etsii Eevaa" myötä.

    VastaaPoista
  4. Viime aikoina on usein nähty, miten blogisti taluttelee meitä vastaajia kuin entistä kuoriämpäriä. Vasta myöhemmin selviää, mistä olikaan tarkoitus kertoa lukijoille. Vasta jutun kirjoitettuani huomasin rajauksen IT. Kuitenkin ensimmäinen sana "Rauha" sai aikaan seuraavan tekstin.

    Oliko nyt kysymys ihmispopulaatiosta ja sen hyvinvoinnista. Maapallon kestokyvystä ollaan joissain piireissä huolestuneita. Kuva antoi suuntaa sinnepäin. Elävissä populaatioissa on aina jokin toinen laji, joka rajoittaa liiaksi kasvamaan pyrkivän populaation leviämistä. Ihmispopulaatio lähti kasvamaan teollisen vallankumouksen ja eurooppalaisten löytöretkien jälkeen muutama sata vuotta sitten. Jo sitä ennen ihmispopulaatio oli osoittanut vahvan kilpailukykynsä asuttamalla lähes kaikki pallon asuttavissa olevat alueet.

    Viime vaiheessa ainoaksi populaation kasvua rajoittavaksi tekijäksi on jäänyt oman lajin toinen yksilö tai näiden muodostama joukko.

    Asiaa joskus pohtiessani, ennen internetiä, kaivelin vanhoista tietosanakirjoista Euroopan sotien ja ihmisvainojen aiheuttamia väestötappioita 1900 luvulla. Jos tuo aika olisi kuitenkin eletty rauhassa ja yhteistyössä rakennettu hyvinvointia ja parannettu maailmaa niin, mikä olisi Euroopan väkiluku nyt. Väestötieteeseen paremmin perehtyneet vastatkoon.

    Samat ajatukset tulivat mieleen Ruandan kansanmurhan aikoina. Suhteellisen pienellä alueella asui tiheä nopeasti lisääntyvä joukko ihmisiä ja seurasi räjähdys ja kansanmurha.

    Asia tuli hiukan toisesta näkökulmasta vastaani, kun sain v. 1999 vierailla sukulaisteni luona Brasiliassa. Kävimme Penedon siirtokunnan 70-vuotis juhlassa.

    Viivyin siellä yhden vuorokauden Niilo Valtosen vieraana. Hän oli tullut sinne nuorukaisena hakemaan takaisin isänsä antamaa lainaa siirtokunnan perustajalta. Niilo oli ensimmäinen, joka tuli siirtokuntaan pelkästään rahan takia, aiemmin tulleet olivat ihanneyhteiskunnasta haaveilevia idealisteja, kuitenkin lahjakas joukko suomalaisia.

    Paluu aiheeseen. Ihmettelin Valtoselle, miten pieni muutaman miljoonan asukkaan kansakunta, Portugali pystyi saamaan Etelä-Amerikan mantereesta haltuunsa Euroopan kokoisen alueen ja pitämään sen.

    Valtonen, joka oli eri hommissa kiertänyt pitkin ja poikin Brasiliaa, kertoi, että asutus tuolla alueella oli erittäin harvaa. Ihmiset elivät pieninä populaatioina jokivarsilla, välillä oli paljon tyhjiä alueita. Yleensä naapurit suhtautuivat toisiinsa vihollisina. Kannibalismi ei ollut tuntematonta. Portugalilaisten sotilaiden ja jesuiittapappien, hallitsijan ja paavin yhtenäiset tavoitteet mahdollistivat tuon haltuunoton. Nyt siellä riittää väkeä.

    Onko siis ihmisen geeneissä tekijöitä, joiden tarkoituksena on populaation rajoittaminen ja siten turvata lajin säilyminen. Nämä ovat karuja ja kylmiä ajatuksia ja olen pitkään arvellut niiden julkituomista.

    Euroopan nykytilanteen kuvajaisina näyttäisin muutaman linkin. :http://areena.yle.fi/tv/2155416.

    Yhteiskunta, joka ylläpitää organisaatioita ja yksilöitä, jotka tuottavat tällaista jälkeä, ei välttämättä ole paha ja käy heti naapurin kimppuun.

    Artikkeli viime kesältä jäi mieleeni, en muista kommentoitiinko Suomessa millään tavalla. Ei ehkä ole kaukana totuudesta, uskoisitteko, että jokin läntinen parlamentti tekisi päätöksen: Nyt hyökkäämme Venäjälle.
    http://www.spiegel.de/politik/ausland/mh17-malaysia-airlines-putins-wirklichkeitsverlust-a-982325.html


    Ja lopuksi se, miltä artikkelissa mainittu kansan sairastuminen näyttää Venäjän liikenteessä. kysessä on vain esimerkki, tätä tavaraa löytyy netistä lisää yllinkyllin.
    Pekka Tammi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.youtube.com/watch?v=KImaSJup3cI. Linkki puuttui lopusta. Pekka Tammi

      Poista
  5. "Muutama vuosikymmen sitten kokonaisia valtioita - Kongo - ajettiin alas sosialismin tai kommunismis nimikkein."
    Mobutu Sese Sekon vuosikymmeniä johtama Kongo(Zaire) nimenomaan oli länsimaiden tukema antikommunistinen linnoitus afrikassa. Afrikan valtioiden kehityksen kannalta sosialistinen retoriikka tai sen puuttuminen on ollut yhdentekevää, Eikä taida arabimaiden ongelmatkaan loppujen lupuksi aatteesta -islamista -johtua. Ehkä Marxilaisessa käsityksessä aatteista toissijaisena ylärakenteen ilmiönä on totuuden siemen.

    VastaaPoista
  6. Minun osalta MH17 lensi reiän Yhdysvaltain Potemkinin kulisseihin. Göbbels olisi varmaan vaikuttunut lehdistön nykymenosta. Entäpä, jos järjiltään suistunut valtionpäämies on propagandan luoma harha?

    http://www.washingtonsblog.com/2015/03/americas-media-watchdogs-hide-u-s-s-ukrainian-nazification-ethnic-cleansing.html

    VastaaPoista
  7. Ongelmia on tasan tarkkaan tiedossa hamassa tulevaisuudessa kun osa nuorukaisista jää ilman pillua kehittyvissä maissa. Sanokoot sosiologit mitä tahansa ja feministit kans, mutta pillu se on mikä maailmasta päättää.

    VastaaPoista
  8. Ne flashmobit on selviä kenttätestejä. Siru kaaliin laitoksella! Vauhtia tähän tosiaikaiseen häivekansalaissotaan. Päästäis jo hommiin...

    VastaaPoista
  9. Etätyöstä lähinälkätiistaina, 07 huhtikuuta, 2015

    Liikekannallepanon tultua voimaan ensimmäinen esine jonka nakkaan kuraojaan on mobiililaite jossa on langaton kamera, mikrofoni ja paikkatietopalvelu. Pienen nappipattereilla toimivan korvanappiradion otan ja suljen kaksinkertaiseen ziplock-pussiin. Ne ovat paljon lujempia kuin minigrip-pussit.

    VastaaPoista
  10. "Islamiin liitetyt terroristit panevat toimeen murhaiskuja eri tahoilla ja kerta kerran jälkeen hiukan vaikeasti käsitettävin perustein."

    Tässä runoilija Kemppinen näyttää liittyneen runojen kääntäjä Hämeen-Anttilan komppaniaan. H-A:sta on yllättäen leivottu "puolueettoman" median toimesta suuri ja kaikentietävä historioitsija, maailman poliitiikan asiantuntija ja yhteiskuntakriitikko, jonka näkemyksiin nojaa Ylemme Sankia ja myös muut johtavat sanomalehdet.

    Runoilija Hämeen-Anttilan mukaan viattomia surmaavilla islam-fundamnetalisteilla ei ole MITÄÄN tekemistä OIKEAN islamin kanssa. Ja ne kaikki ovat yksittäistapauksia. Vaikka niitä yksittäistapauksia on jo lähes sata.

    H-A:n väite on mielenkiintoinen ja se valkopesee tehokkaasti hirmutekojen taustalla vaikuttavan ideologian eli uskonnon.

    Hämeen-Anttilan logiikkaa seuraten voisi todeta, ettei ristiretkillä ollut mitään tekemistä OIKEAN kristinuskon kanssa. Eikös näin ole?

    Lopetan tähän ja menen kuuntelemaan Ylen Koraani-ohjelmaa. Ei haittaa vaikka suomalaiset eivät tiedä omasta Pyhästä Kirjasta enempää kuin sika hopeasta. Raamatun luku ja sen kirjoitusten opettaminen olisi todellista "pois sulkevaa ja nationalistista sivistystä". Mielestäni. Ja vielä sananen. Ylelle kiitokset siitä mustasta Mannerheimista. Se oli niin loistava ja upea teos, että palaan sen ääreen yhä uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista

  11. Klaus Waris rupesi johtamaan Sitraa kun Mauno Koivistolle ja Devalvaatiolle 1967 piti tehdä tilaa. Hyvä kai. Waris olikin kovan markan miehiä ja teknisten innovaatioiden, ei siis silkkaan matkimiseen perustuvan -ja vieläpä suuryksiköiden varassa- tapahtuvan teollistamisen puolestapuhujia. (Waris on aiheena tänään klo 17.30 Snellmaninkadulla.)

    Puheeksi jäi, joku Sponsor kehitysyhtiö ja sille rahat perustettiin. Teollistamisrahasto rahoitti laajennuksia, imi debentuureilla säästöpankeista rahat ja toimitti metsäfeodaaleille Waldenille ja Metsäliiton Teollisuudelle. Hyvä oli sekin. Kun sitten Wariksen oli Suomen Pankki jättäminen työväenliikeelle Simonen Alenius ja muita älykköjä, niin hän meni Ehnroothien hallituksiin. Siellä oli ymmärrystä ihailtujen Wallenbergien (valtaamiin) snille fabriikkeihin ja keksijäingenjööreihin, jotka Ruotsista varjostivat Suomen karja-,metsä- ja maatalousidylliä. Ja imivät duunarit hihnoillensa kun oli tullut suostuttua yhteisiin työmarkkinoihin askeleena yhteiseen puolustukseen heti sodan jälkeen.

    Waris ja Ab Lohja Oy jatkoivatkin jotain elektroluminessi projektia, jonkalainen nyt ottaa vastaan kirjainmerkkejä nenääni vastapäätä. Insinöörin nimi oli Tuomo Suntola. Alkukoti tälle high techille oli Instrumentarium ja sen monopoli tuontivarustaa keskussairaalat ja terveysasemat -ja kylpeä rahassa. Niitä ei voinut ottaa osinkoina eikä pitää tileillä. Kysy joltakulta opetetulta, ja anna minun keksaista uusia läpiä päähäni ihan tuuletusinnossani: Toinen monopoli joka aikansa pelitti ja sitten raukesi oli Posti ja Telen monopolikassa varustaa valtateiden varret radiopuhelin-linkeillä ja perustaa Nokia aikaa myöten. Pääjohtaja Saloila 1962-77 ja Kairamo lanko Pekka Tarjanne 1977-89 olivat tärkeimpiä etappimiehiä tässä puuhassa. Niin nythän sekä näyttöpohja että audio-visio että Tarjanteen 1989 eteenpäin projekti maapallon kiertävästä ja ihmiskunnan sitovasta valokaapeliverkosta ovatkin todellisuuden uusia peruselementtejä, entisten neljän vanhan rinnalla.

    Vaivaisin pitempäänkin, mutta kun koin avata kansallisbibliografiasta Klaus Warista ja sain esiin vain APE-Kukkaron, niin antaa olla. Se sittenkin, että harmistunut Waris kirjoitti vuonna 1974 pamfletin "Markkakin on valuutta" jonka väite noina K-takuiden (=inflaatiopolitiikka, rutkasti miinustettu reaalikorko) aikoina oli, että pitäisi olla uskollinen Bretton Woods instituutioille. No eivät olleet anglosaksitkaan, germaanit olivat.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. Kerran luin, että se punaisten kuuluisa panssarijuna oli olemassa. Se seilasi päämäärättä Kouvolan ja Viipurin välillä. Kertaakaan sitä ei käytetty taisteluissa. Varmaan pelättiin, että se menisi rikki. Välillä se kuulemma käväisi melkein Lahdessa, mutta kääntyi hyvissä ajoin takaisin.

    Vertauskuvalliset yhtymäkohdat ydinpommiin ovat itsekunkin lukijan oman harkinnan vaarassa.

    VastaaPoista
  13. "Aina osa joukosta kyyhöttää jossain ja säälii itseään. Toinen osa, hyppyjalkaiset, hakee ja löytääkin oikoteitä onneen."

    Idioticoo...

    VastaaPoista