[…]
Kirsi Kunnas:
”Eli merenpohjassa Meritähti
tuhat tonnia vettä yllä
-
Minä jaksan kyllä,
sanoi Meritähti.
-
On terävät sakarat,
ja litteät pakarat
ja paineenkestävät
kakarat.”
Elämäkertateos vahvistaa todeksi käsityksen, että Tuomas
Anhava oli Kirsi Kunnaksen ystävä ja luotettu – ja vielä enemmän jo
neitivuosiltaan hänen vaimonsa Helena, omaa sukuaan Pohjanpää. On muuten
tuollakin pariskunnalla sukurasitusta. Rouvan isä oli siis runoilija, pappi ja
opettaja Lauri Pohjanpää, joka uudisti suomalaisen lastenrunon. Herran isoisä
oli Samuli Paulaharju.
Kunnas ikuisti Anhavan ja itsensä elämäkerran mukaan
Ekbergin kahvilassa ensi kerran esittämäänsä Haitulan lauluun:
”Veisaisinpa virsiä
jos
muistuttaisin Kirsiä.
Jos
muistuttaisin Tuomasta
lakkaisin lauluja luomasta.”
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on kulkenut monien vaarojen
läpi. Yksi vaaratekijä on asiantuntijat. Esimerkiksi psykologit ovat olleet
välillä äänessä. Monta keskustelua on käyty kauhusaduista. Kirstinä sanoo –
virheellisesti – että Bruno Bettelheimin aihetta käsittelevä kirja tuli
tunnetuksi meillä vasta suomennettuna. Kilpailevan yhtiön (Otavan) lasten- ja
nuortenkirjallisuutta pitkiä aikoja erittäin tarkasti seuranneena voin kertoa,
että näin ei ollut. Mutta Kirsi Kunnas asettui hyvin julkisesti väittämään,
että lapsi tarvitsee myös pelkoa ja kauhua – jolla on rakenne, joka koetaan
hyvässä ympäristössä ja joka päättyy.
Olen muistavinani, että erään suositellun version mukaan
esimerkiksi Lumikki selvitti puhumalla väärinkäsitykset äitipuolensa kanssa ja
he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti – eikä siihen mitään prinssiä
tarvittu. Feminismin nimellä esiintyi jossain vaiheessa näinkin päättömiä
ajatuskuvioita. Ja sitten oli tämä lastenkirjallisuus tyyppiä ”Sedän kanssa
sosiaalihuollossa”. Ruotsissa puollettiin kiivaasti demokraattista
arkirealismia, jota ei pitänyt sotkea hupsutuksilla.
Hupsuttelu on hyvä sana. Kirsi Kunnas käyttää sitä omista
lastenrunoistaan.
Elämäkerrasta käy ilmi, että sotien jälkeen runo oli iso
asia ja runo muuttui. Vapaamittaisuus oli sinänsä vaikka kuinka vanha keksintö,
loppusoinnuin tai ilman. Tuossa vaiheessa siitä tuli normi. Ranskassa
esimerkiksi G. Apollinaire ja englantia käyttäen Ezra Pound ja T.S. Eliot
olivat osoittaneet tuollaisen runouden voiman ja mahdollisuudet jo vuosisadan
alussa. Lisäksi Gerard Manley Hopkins, yksi kaikkien aikojen suurimpia ja
suoraan sanoen vaikeatajuisimpia lyyrikkoja, oli kirjoittanut hyvin
toisenlaista mittaa.
Kyllä modernistien ja vanhan liiton erimielisyyden voi hyvin
esittää vapaan ja sidotun mitan riitana. Uskallan esittää arvauksen, että
mitallisuus tekee paluuta meilläkin. Sillä on puolensa. Kysykää keneltä tahansa
lapselta.
Toinen uskalias arvaus: Kirsi Kunnaksen lastenrunot ja lorut
ovat osa sitä pohjaa, jolta erittäin tasokkaat laulujen tekstit nousivat.
Tarkoitan Hectoria, Juice Leskistä ja näitä monia muita. Juha Watt Vainio ehkä
oli vedenjakajalla kuplettiperinteen (kuten Reino Helismaa ja Tatu Pekkarinen)
ja uuden mielen välillä. Hänellä on joitakin kirjallisuutemme taidokkaimpiin ja
tehokkaimpiin kuuluvista teksteistä.
Vapaamittaisuus on luullakseni yksi syy siihen, ettei runous
kiinnosta eikä sitä oikein lueta. Vilkaisin Tämän runon haluaisin kuulla
–tyyppisiä valikoimia. Kyllä mitta rulettaa.
Moite: vaikka Kirsi Kunnaksen runoista on mahtavan hyviä
sävellyksiä, esimerkiksi Eero Koivistoisen, ja aivan uusia levyjä, esimerkiksi
UMO:n, ne pitäisi välttämättä saada myös äänikirjoina. Paheksun syvästi, että
Kirsin omia etevästi luettuja näytteitä on verkossa niin vähän.
Toinen moite: kootut lastenrunot pitäisi heti paikalla saada
sähkökirjana. Kunpa kustantaja tekisi niistä vaikka ylihintaisen eli joka
suhteessa erinomaisen laitoksen. Ja kirja – kyllä joka marketissa pitäisi olla
kootut Kirsit. Ei ole.
Ja sitten on mielenkiintoista, miten tätä traditiota jatkaa (jatkaako?) rap - Suomessa varsinkin Paleface, suuressa maailmassa esim. Eminem.
VastaaPoistaEikö Kirsi Kunnaksen lastenrunojen eräs tausta ollut englantilainen lastenloru?
VastaaPoistaSorry kirjoitin kommentin näkemättä Ylämummo I, jossa tuo yhteys oli mainittu.
PoistaKirsi Kunnas - kursi kinnas. Eli kirjailijan nimikin on jo sananmuunnosloru. (Kursiminen= vähän sinne päin parsimista, savolaismurteissa ainakin.)
VastaaPoista