Esimerkillinen lause on esimerkiksi Thomas Mannilla, mutta
ruuvit näkyvät. Kafka on puinen, ei siis puiseva, ja puu on kaunista. Camus on
ihanteeksi sopiva. Hänen lauseensa on kuin nahkaa tuulessa.
Nämä eivät ole pikkuasioita. Joku kirjoittaa niin että tulos
on kuin papukaijan häkki. Se tekee tehtävänsä mutta ei muuta. Joku toinen
kirjoittaa niin että teksti on kuin mobile. Silmä ei osaa heti kertoa, miten
ihmeessä se pysyy tasapainossa ja vielä liikkuu!
Kustantajien kehuvista väitteistä ja arvostelijoiden ylistyksestä
huolimatta Jo Nesbø on huippuhyvä jännärikirjailija, koko maailman huomioon
ottaen. Jännärillä ja korkeakulmaisella romaanilla näyttää olevan se ero, että
jännäri useimmiten vanhenee. Se on niin monin sitein kiinni maisemassa ja
ajassa. Lisäksi useimmat jännärit ovat
eräänlaista ravintoa. Kun ne on nielty, niitä ei enää ole. Mitä jää jäljelle,
sitä ei ole tapana ainakaan säilyttää.
Nesbøn ensimmäinen kirja ”Lepakkomies” oli huono, koska se
oli niin epätasainen. Lukiessa näki, miten kirjoittaja vasta opetteli
kirjoittamista. Lukeminen oli erikoista, koska jotkut jaksot olivat niin hyviä
ja kirjoittajan tunnukseksi nopeasti nousseet sivuhenkilöt olivat jo vahvoja.
Minulla oli tuolla toisen huoneen laatikoissa tai niiden
alla kertakäyttökirjallisuuden seassa muutama nide epähuomiossa ostettua Nesbøtä.
Olin niitä vilkaissut. Lentokenttäkirjallisuutta. Transit halliin ja takaisin.
Kierrätysajatuksia. Jotain sellaista olin ajatellut.
Ei pitänyt paikkaansa, ei.
On Nesbø sen verran ovela menestyskirjailija, että hän
jäljittelee muutamalla ensimmäisellä liuskalla Ilkka Remestä. Tällä tarkoitan
tivolikirjallisuutta, jossa paukkuvaikutus on koko vaikutus ja jossa kiilto on
silmänlumetta ja kertomuksen kurvit on tehty silikoniruiskeilla.
Erikoispiirre ja taidon osoitus on tarpeettomat
yksityiskohdat, jopa ylimääräiset henkilöt. Pidän sellaisesta. Mietin itsekin
joskus, kun katselen vaneria tai jotain kalustetta, mitä tuo puu on oikein puuhannut,
eläessään.
Nesbø tekee tuota myös teknisestä syystä. Kirjoittajan on
hiukan hankala mennä roolihenkilönsä päähän, kun hänen pitäisi luetella
esimerkiksi surmansa saavan viimeisiä
ajatuksia. Niitä ei voi tietää, kukaan. Luomalla syrjähtelevän, tyhmästä lukijasta
poukkoilevalta näyttävän kerronnan tavan hän totuttaa lukijan hakemaan tekstin
oikeutusta tekstistä, ei arkikokemuksesta eikä varsinkaan lukijan häiritsevästä
järkeilystä.
Muutakin on väitetty, mutta kyllä epäanalyyttisyys on hyvin
perusteltu lukutapa: antaa mennä. Ja katso, teksti vie kuin purtta. Analyysi on
hyvä keino miettiessä, miksi kirjoitus kolahtelee kiviin.
Väkivaltaviihteeseen ja toimintatarinoihin on syytä
keskittyä. Ne kertovat ajastamme. Osalla niistä on ominaisuus mennä lukijan /
katsojan itseymmärryksen alle kertomalla, millainen hän oikeasti on. Koska
lukija ei halua tietää tällaista, on käytettävä oveluutta.
Joukkomurhat ja kouluampumiset tuntuivat joitakin vuosia
sitten mielikuvituksellisilta ja kaameudessaan aivan turhilta keksinnöiltä,
sikäli kuin oli puhe ”sivistyneestä maailmasta”. Yrittämättä arvailla, mitä Suomessa
nyt alkanut oikeudenkäynti aikanaan osoittaa, viihdekirjassa esitettynä ajatus
ennätysmäisen pitkään huumerikoksesta epäiltynä tutkintavankeudessa istuneesta huumepoliisin
päälliköstä olisi sivuutettu täysin naurettavana ja mahdottomana uskoa.
Kustantaja olisi palauttanut käsikirjoituksen rivakasti kirjoittajalle.
Nesbø antaa ymmärtää, että Thaimaassa valmistettaisiin ja
myytäisiin heroiinia ja kaupiteltaisiin törkeän rikollisesti muun muassa
lapsiseksiä. Kuka sellaista uskoisi? Kirja ”Torakat” on kirjoitettu 1998. Siinä
kuvaillaan myös Norjan ministeriöiden virkamiesten epäasiallista menettelyä ja
poliittisia poikittaisliikkeitä. Eihän sellaisella voi olla mitään yhteyttä
todellisuuteen?
”Veritimanteista” mieleeni jäi hissiteollisuus; hissit
herättävät usein huomiotani. Poliisi Henry Hole pelkää hissejä tosissaan. Silti
eräänkin rakennukset hissi on kuvattu oudon seikkaperäisesti, ja pian seuraa
kuvaus Holen painajaisesta, jonka taustalla on todellinen onnettomuus. Mutta lopulla
kirjan kerronnan kaaren huippu onkin taistelu hissin sisällä, kerrosten
välillä. Lukija muistaa monta päivää tai koko ikänsä sen sellaisen osoittimen,
joka meillä on tuttu varastorakennuksista. Hissin osoitin on kuin kompassin
taulu, ja neula on punainen.
[Jatkuu…]
Hyvä professori Kemppinen,
VastaaPoistaOlen suomen kielen lehtori University College Londonissa. Kehitän parhaillani luetunymmärtämistestejä Euroopan Unionille. Eräs loistavasti kirjoitetuista blogiteksteistänne olisi täydellinen tähän tarkoitukseen. Haluaisinkin kysyä seuraavaa: Saisinko laatia blogitekstistä luetunymmärtämiskysymyksiä? Teksti tulisi mukaan testiin ja siinä olisi tietysti myös mukana kirjoittajan nimi, linkki blogiin jne. En halua tässä paljastaa ko. blogikirjoituksen otsikkoa (muuten testaaminen ei tuottaisi haluttavia tuloksia), mutta lisätietoja saa osoitteesta r.valijarvi (at) ucl.ac.uk.
Parhain terveisin,
Riitta-Liisa Valijärvi
"Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
Poistakysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi." Kirjoittanut , Jorma Etto
Olen aina arvostanut niitä kulttuuri-ihmisiä, kuten Kemppinen, jotka löytävät laadukasta kulttuuria myös yllättävistä suunnista, kuten dekkareista.
VastaaPoistaOsa aikamme tärkeästä kirjallisuudesta kun kirjoitetaan dekkareina. Eivät ne yleensä ole korkeakirjallisuutta, vaikka jotkut dekkarit käyttävät niitäkin aineksia, mutta sen minkä ne "korkeudessa" menettävät ne korvaavat muilla, vallan kiinnostavilla aineksilla. Ei kenenkään kuva maailmasta voi olla täysi, jos eräät laadukkaat dekkarit ovat jääneet lukematta.
Ihmeellisiä asioita sivistysihminen voi löytää myös esimerkiksi tieteiskirjallisuuden, fantasian ja sarjakuvankin maailmasta, kun vain osaa rohkeasti kokeilla.
Arvoisa rohvessoorimme, me hämäläiset aviiseinemme ehrimme jo tänään, siis Hämeen Sanomat ehtivät. Julistivat syntymää rohvessorimme. Minä liityn kuaroon ja jatkan onnittelujen sarjaa.
VastaaPoistaJa Joulun rauhaa itte kullekiin säärylle, ja syntymäpäivää rohvessorille!
Joo, kato näin tapahtui Hämehessä siksi, ettei tätä risupartaa ja syntymää olisi vain sekaannutettu sen toisen risuparran synttärijuhlaan.
Poista