Otsikon englannin kielen sanaa en tuntenut. Se tarkoittaa
moreeniharjua, sellaista kuin Salpausselkä, ja pienemmät. Sana näyttää tulleen
iirin kielestä. Suomalaiset kielikiivailijat, asiassa pakkoruotsi, voisivat
testata suvaitsevaisuuttaan tällä kielellä, jota tällä hetkellä puhunee aitona
äidinkielenään eli varhaislapsuudessa opittuna ehkä viisi prosenttia Irlannin
väestöstä.
Ehkä tunnustan oman kielirasismini. Olen nähnyt EU:n
asiakirjoja ja joutunut pohtimaan tuloaan tekevän yhteisen patenttilain ongelmia
ja miettinyt siinä yhteydessä, mitä merkitsee esimerkiksi patenttikirjojen
kääntäminen mm. suomen ja iirin kielelle. Yksi EU:n ongelmista on tämä
kielikysymys. Yhdysvaltain ja Venäjän harjoittaman kieliväkivaltaisuuden aika
on mennyt.
Aina välillä joku kysyy, miksi en kirjoita tätä blogia edes
välillä englanniksi. Tuossa yhteydessä on väläytelty merkittäviä
ansiotulojakin. Vastaan että on kaksikin pientä ongelmaa. En osaa eivätkä
lukijat ymmärtäisi.
Sain lahjaksi paritkin villasukat. Kaapissa olen kauan
säilyttänyt harvoille ja valituille vierailla näytettävänä Mäkipernaan Laimin
tikkuamia sukkia. Ei se ole kuulkaa se pelkkä kantapään kavennus. Villasukka on
vähän niin kuin se sivurakennus Savossa, se joka on nyt pojan ja jota
pojanpojat pitävät kunnossa – kattohuopa ei kestä kuin vaivaiset 30 vuotta. Sen
rakennuksen ohi kävelytin ihmisiä. Jotkut ottivat pari sivuaskelta eivätkä
sanoneet mitään. Tuo 30 vuotta ei riitä salvoksen veistämisen, villasukan
kutomisen eikä kielen oppimiseen. Kymmenen tuhatta toistoa on vasta
lämmittelyharjoitus. Kerta päivässä on vain runsaat 27 vuotta.
Villasukka on taiteellisessa mielessä ongelma. Huomaan
itsekin oppineeni tavan tunnustella neuletta ja vilkaista sen nurjaa puolta. Äidinkieltä
kirjoittaessa, varsinkin runoissa, tavoite ja sen toteaminen on juuri sama.
Silmukan on oltava tiukkaa ja hyvin säännöllistä mutta ei yksitoikkoista eli
koneella tehtyä.
Moreeniharjuissa on se piirre, että sora ja hiekka on
harjussa valmiiksi lajiteltuna. Joku sen tietäisi, minä en, millaisia paineita
mannerjään sisällä ja alla virtaavissa sulamisvesissä todella esiintyi.
Lopputuloksesta eli harjuista päätellen paineet olivat suuria. Brecht väittää,
että Moldaun pohjassa kivet vieritävt (”Laulu Moldausta”). Taitaa olla aika
heikkoa todellisuudessa.
Joku on kirjoittanut kaikenlaista kiertävästä kivestä ja
tarkoittanut luultavasti siirtolohkaretta. Ajatus voisi olla se, että pienempi
ja kevyempi aines kulkee veden mukana alavirtaan, ja kun jään liike pysähtyy,
saadaan Salpausselkiä ja sellaista. Isot kivet ovat tiukasti jäässä kiinni ja
jääpeitteen vetäytyessä siis liikkuvat ylävertaan.
Jälleen olisi geologian peruskurssi paikallaan. Tietääkseni
yli sata vuotta on tunnettu hyvin ties mitkä migmatiitit ja tiedetty tai osattu
analysoida, mitkä kivet ovat lähisukulaisia ja mistä kallion kohdasta ne ovat
lähteneet kulkeille. Näytelmän ”metsä liikkuu” on halpahintainen petos.
Piirittävät vainolaiset ne siinä lähestyivät kohdettaan kanniskellen näkösuojanaan
kaikenlaisia pensaita. Tämä Shakespeareen liitetty ajatus löytyy Suomessa
Laurukainen-tarinoista, jotka puolestaan on kirjattu aina yhtä kiinnostavaan kirjaan
”Myytillisiä tarinoita” (Simonsuuri 1947, SKS). Käytin sitä lapsena kauhukertomusten
lukemistona. Homeinen kirkkoväki hirvittää vieläkin.
Nykyiset perinnetutkijat, Siikalan oppilaat, ovat toista
maata. Viikinkitarinoiden ja omien muinaisrunojemme samanlaisuuksia on
selvitetty tarmokkaasti ja käsitykset rautakaudesta muuttuvat jatkuvasti.
Lappi-harrasteessani vastaan tulee usein sama kysymys, jota
kalutessaan monet ovat kuluttaneet hampaansa. Missä oli Pohjola? Jos panen
kirjan nimeksi Pohjoinen antologia, kai sitten on osatta kertoa, missä on
Pohjoinen.
Jäämerellä ei nälkä nokkinut, mutta 800-luvulta asti on
kirjoitettu Bjarmian hopea-aarteista ja mursunluusta. Ottarin
muinaisenglanniksi kirjoittama teksti on tallella ja ajoitettu. Saagoissa on
paljon mainintoja bjarmien Jomalin eli siis luultavasti jumalan ryöstämisestä.
Kohtuullisen arvauksen mukaan Bjarmia oli Vienanmeren
rannalla, ehkä siinä Arkangelin vieressä, minne Putin on entisestään
keskittänyt merivoimia ja ydinaseita. Seutu lienee yhtä ikävää kuin Muurmanni.
Tutkijoita ajatellen ajattelin kysyä ääneen, minkä verran
muinaisuuteemme ja esimerkiksi Suomen valtaväylään Oulujoki – Oulanka –
Koutajoki mahtoi vaikuttaa keskiajan lämpökausi 800 – 1200? Lämpökaudella järvet
ovat täynnä ja satamat kauan sulana, kuten tätä nykyä.
Mihin se Väinämöinen ja raudan keksijä Ilmarinen meloivat?
Sanoisin että itään.
Eikö Klinge ole jo ratkaissut Pohjolan ja Kalevalan sijaintiin liittyvät pulmat kirjassaan Munaisuutemme merivallat: Pohjola on Satakunta, Birkan ja Mälarenin kauppareittien vaikutuksessa Kihdin pohjoispuolella ja Kalevala Varsinais-Suomessa joka oli Baltian suomalaisten vaikutusaluetta. Tarinat ovat sitten vain siirtyneet ja säilyneet suomalaisen kielialueen reuna-aluilla Viron ja Karjalan laulumailla. Mutta siellä tapahtuma paikkoja ei kannata etsiä.
VastaaPoistaTämä on taas joku kauan sitten kirjoitettu pakollinen täytejuttu!
VastaaPoistaOlikohan tämä Oulujoki niitä blogistin tahallisia koukkuja? Joka tapauksessa Oulujoen latvoilta Kuhmosta ja Suomussalmelta on toivoton tarpominen Oulangan - Koutajoen vesille.
VastaaPoistaMinun geologiseen sivistykseeni ei kuulu edes geologian peruskurssi. Mielestäni esker kuitenkin kuvankin perusteella tarkoittaa jäätikön reunan kanssa kohtisuoraa jäätikköjoen aikaansaamaa harjumuodostumaa eikä moreenia. Harjun kiviainekset ovat lajittuneita, kun taas jäätikön reunan suuntainen moreeni on pääsääntöisesti lajittumatonta. Kuitenkin Wikipedian mukaan "Takaisinpäin vetäytyvän mannerjäätikön sulaminen on myös saattanut pysähtyä jopa sadoiksi vuosiksi, jolloin mannerjäätikön reunan eteen on kasaantunut moreenia ja muita kiviaineksia muodostaen harjumaisen moreeniselänteen. Silloin kun tällainen muodostuma sisältää paljon lajittunutta harjuainesta siitä käytetään nimitystä reunamuodostuma.[2] Esimerkiksi Salpausselät ovat reunamuodostumia." Tämä harju-moreeni-kysymys on kiinnostanut minua jo kauan johtuen Lauri Viidan Moreenista. Miksi kirjan nimi ei ole Harju, Pyynikin ja Pispalanharjustahan on kysymys. Mielestäni moreeni on on sanana maskuliinisempi kuin harju ja siksi se on valikoitunut kirjan nimeksi.
VastaaPoistaSalpausselkä nyt kuitenkaan ei ole harju.
VastaaPoistaIor Bockin esoteeristen sanojen mukaan Ilmarinen on kuningas, mutta Väinämöisellä on kädessään tammipuun lehvä. Mutta miksi näin on, sen tietävät vain mytologiaan uppoutuneet. Kysymys on lyhyesti sanottuna siitä, mikä oikein on tammipuu, ja mikä puolestaan on todellinen sampo. Kysymys on erilaisten mytologioiden konfliktista - onko sammossa kysymys tuotantoteknologiasta vai ihmisen sisäisestä arvosta, ihmisyydestä itsestään. Tätä totista sampoa ei voi tietenkään ryöstää, mutta ei siitä oikein ole jaettavaksikaan.
VastaaPoistaSen sijaan Väinölän sotapropagandassa (ja siitä kootussa Kalevalassa) sammon merkitys on kovin toisenlainen kuin siinä suomenruotsalaisten rannikkoseutujen tarustossa, jonka viimeinen mestari ja tuntija Ior Bock oli. Kalevalan Sammossa on kyse oikeastaan vain siitä, että Väinölän "sankarit" vaeltavat pohjolaan tuhoamaan pyyntikulttuurin elämisen edellytykset sillä puheella, että pohjolan niukka rikkaus olisi muka alkujaan Väinölästä lähtöisin.
Tässä onkin eräänlainen yhtymäkohta Marxin lisäarvoteoriaan, tosin sillä erotuksella että jälkimmäinen on ainakin jossain mielessä tosi - Vaan, jos kätesi työstä taukoaa, tehtaan piiput kylmenee, koneet tyhjän panttina seisovat kuin ne joille työtäsi teet..
Mikä kommentti, kiitos! Mutta mikä se tammipuu on?
PoistaÄlkää kukaan uskoko tulevaisuuteen.
VastaaPoistaKun esim 10 vuotta sitten puhuttiin tulevaisuudesta, niin se silloin puhuttu tulevaisuus on käsillä tässä ja nyt.
Kuka on tyytyväinen tämmöiseen tulevaisuuteen?
Prkl.
Kyllä, ihminen tietää siis, mitä maa sisällään kantaa. Tietää viimeistään nyt, kun se on jo myöhäistä, myös sen, mitä seuraa, kun tuota miljardien vuosien aikana kehittynyttä materiaalijärjestystä on menty aikanaan seurauksia ajattelematta ja niistä piittaamatta sorkkimaan, kaivelemaan, siirtelemään ihmispolkujen ja asuntojen rungoiksi ja asvaltteihin, murskaamaan, hiomaan, liettämään, polttamaan jne. jne. sormusten, korujen, rihkamien, pelivehkeitten, lelujen, polttolaitosten, generaattorien jne. jne. materiaaleiksi. Pilattu siis muutamien kymmenien vuosien aikana vain ja ainoastaan yhden ainoan eliölajin enimmäkseen kuvitelluille tarpeille lopullisesti tämä hieno ja muullekin elämälle korvaamaton järjestys.
VastaaPoistaEsimerkkejä tästä tuhovimmasta on niitä luettelematta jokaisen tarkasteltavana ja kännyköihin kuvina saatavina jos paikan päälle ei niiden ääreltä jaksa tomeutua. Oletteko esimerkiksi käyneet käyttöikänsä päässä olevilla turvesoilla? Niiltä löytyy esiin kaiveltuna valtavan hieno poikkileikkaus siitä suodatusjärjestelmästä joka ennen ihmisryövärin paikalle koneideen saapumista siellä on vallinnut. Ja kun teräskuokka on lopulliset valumaojat kaivanut turvesuon alla sijainneeseen hienohiekkaiseen suodatusjärjestelmään, voi jokainen itsekseen miettiä, minne tulvimalla syöksyvät vedet soilta ovat siirtyneet ja siirtyvät ja mitä kaikkea ne sisältävät ja mitä se merkitsee muille vesistöille noiden purojen päätealtaissa. Tuloksistakin on olemassa jo karvaat näytöt.
Mutta eihän tällä loppumattomalla jatustelulla luontoarvoista, arvoista yleensäkään, ole mitään merkitystä enää tässä vaiheessa.
Esitelkäämme siis kuvia ja kaavioita maankamaran kerrostumisata ja joskus siinä vallinneesta järjestyksestä. Jatustelkaamme niiden äärillä vaikka emme niistä mitään ymmärtäisikään.
Ja eritotenkin: ottakaamme hienoilla kameroillamme (joihin maan uumenista rikkauksia on ryövätty) maan päällä näkyvistä, silmille sopivista, ihanista kuvakulmista suurenmoisia valokuvia tänne ihanasti kaikkea elämää edesauttavaan, bioversiditeetiltään ainoalaatuiseen internettiin jota ilman emme enää perunakattilaamme osaa kiehumaan hellalle siirtää, saatika että perunoitamme kuoria...
Viime keväänä olin matkalla poikki Amerikan mantereen. Ajoimme New Yorkista Niagaralle, Kanadan puolelta Lake Huronin ympäri takaisin Michiganiin, Wisconsiniin ja Chicagoon. Sieltä Route 66 seuraillen ja poikkeillen erilaisissa maisemissa reitin päätepisteeseen Santa Monicaan ja vielä Tyynen meren rantaa San Franciscoon.
PoistaKoska matkan järjestäjä oli yli 40 vuotta kymmenillä erilaisilla kaivinkoneilla ja maansiirtovehkeillä möyrinyt Suomen pintaa, niin maisemia katsellessa heräsi mieleen kysymys. Kumpi järjestelmä siirtää suuremman tonnikilometrimäärän maata ja sen eri ainesosia, öljyä, hiiltä, kaasua, malmia, kiveä ynnä muuta,vuodessa. Ihminen ja hänen ihmeelliset keksintönsä maasta otetuilla voimilla vai pallon omat ihmisestä riippumattomat systeemit, jotka johtuvat kaikista niistä eri toiminnoista, jotka ovat synnyttäneet sen maiseman, jota ihminen yrittää muokata mieleiseksensä.
Meren kalliosaarilla olen miettinyt samaa asiaa, nähdessäni miten ne vähitellen vääjäämättä murenevat ja valuvat syvempiin vesiin noustakseen taas joskus meren pohjasta uusiksi muotoutuneina näkyviin geologien meille opettamien prosessien kautta.
Paremmin tietävät vastatkoon, itse näen ihmisen suoritukset tähän mennessä pieninä.
Pekka Tammi, satunnaisesti matkaileva
Liikkuuko vetäytyvä jää todella aineellisesti siten, että mukana kivi voi kulkea "ylävirtaan"? Kysyn koska en tiedä, olisin vain kuvitellut että tilanne sama kuin kasvavassa puussa: alaoksaan kiinnitetty naru ei nouse latvan "noustessa" vaan pysyy paikallaan (karsiutuu).
VastaaPoistaOikeassa olet, ei jäätikön jää vetäydy, vaan jään sulaessa jäätikön reuna "vetäytyy". Toiseen suuntaan jää kyllä liikkuu: vuoristojen jäätiköillä jää valuu painovoiman vaikutuksesta alas-/ulospäin. Toki pienessä mittakaavassa jää liikkuu kumpaankin suuntaan lämpölaajenemisen/-kutistumisen johdosta. Hieman pelkistäen voi todeta, että kiviaines liikkuu jään ja veden mukana jäätiköitymiskeskuksesta ulospäin, mutta ei takaisinpäin.
PoistaLuontevin ja ymmärtääkseni nykyisin aika yleinenkin käsitys on se, että Pohjola sijaitsi nykyisessä Suomessa ja Kalevala nykyisessä Virossa. Se selittää kalevalaiseen tarustoon kuuluvan ahkeran purjehtimisen. Ja Lemminkäinen eli Ahti Saarelainen oli tietenkin Saarenmaalta (vaikka toisaalta samanniminen oli nykyisen Liettuan tienoilla kuninkaana).
VastaaPoistaSiihen aikaan eli vielä tuhat vuotta sitten liiviläiset ja kuurilaiset olivat vahvoja merikansoja, ja suomalaisten ja virolaisten välillä ei suuria eroja ollut, ainakaan Suomenlahden rannoilla asuvilla. Sisämaassa asia oli toinen.
Bretagnen eli Breitzhin korkeimman huipun Roc'h Trévezelin juurella on kukkuloita, joilla on isoja kiviä päällänsä. Paikalliset pitävät niitä megaliitteinä so. tietoisesti sinne aseteltuina muinaisjäänöksinä. Suomessa kun kulkee metsässä aina välillä tulee vastaan siirtolohkare eikä sitä pidä kummanakaan. Jää niitä kuljetti. Kuulemma Kaivopuistoonkin tuli rapakivilohkare jostain Viipurin alueelta. Jotkut Suomen lohkareet ovat maailmanluokan ihmeitä, kuten Kummakivi http://www.pinterest.com/pin/422071796300562030/ mutta Ranskassa ei ajatella, että mannerjää olisi kuljettanut kiviä Bretagnessa minnekään. Mikään koulukarttakaan ei kerro, että varsinaista jäätä olisi ulottunut Kanaalin eteläpuolelle.
VastaaPoistaMutta niin vain on, että suomalainen ranskalaisessa metsässä kohtaa paitsi siirtolohkareen myös bambin suoraan Disneyn piirretyistä ja siksi paikallinen talonemäntä tarkasti vahtii jokamiehenoikeuteen tottunutta Pohjolan kulkijaa, joka ei osaa aavistaakkaan katsovansa mummon ladattua haulikkoa hartiaviltin lomasta. Vastarintaliikkeen naiset elävät valppaina tuli vihollinen mistä suunnasta hyvänsä.