Sivun näyttöjä yhteensä

16. syyskuuta 2014

Ydinkysymys





Ministerit esittivät Fennovoiman lupa-asiassa Ionescon näytelmää ”Kalju laulajatar”. Idea on, ettei kumpikaan tarkoita eikä sano mitään, ei ainakaan asiaan vaikuttavaa. Vaikutelma on… surrealistinen. Mr. Martin ja hänen vaimonsa murhanäytelmässä.

Toinen, ministeri Vapaavuori, ajattelee että nykyiset ongelmat Ukrainan ympärillä ovat häiriöitä. Ne menevät ohi, ja sitten venäläinen ydinaseteollisuus on taas hyvä ja luotettava kumppani. Siinä maassa ydinvoima ja ydinaseet tiettävästi hoidetaan hauskasti yhdessä, yhden luukun periaatteella.

Toinen, ministeri Niinistö vee, arvioi että torstaina tehtävä ydinvoimalapäätös on huono. Hän viittaa aika selvästi Venäjään, joka ei mitenkään varmasti ole hyvä eikä luotettava liikekumppani lähitulevaisuudessa.

Niinistö ansaitsee suosionosoituksen siitä, ettei hän puhunut ydinvoimasta yleensä vaan ydinvoimaista erikoisesti, tässä tämän hetken tilanteessa.

Pääministeri oli kuvassa sen näköinen, että hän ehkä aavistaa olevansa tekemässä Fennovoiman asiassa poliittisen uransa kannalta kohtalokkaan virheen. Äänestävä yleisö ei ehkä välitä erikoisesti teollisuuden voimantarpeesta. Yhä enemmän se välittää maan turvallisuudesta, ja sen korvissa venäläinen rahoitus ja venäläinen toimitus kuulostavat luodinääniltä etäällä, ei edes kovin etäällä.

Ehkä kokematon Stubb ei oikein käsitä, että tällaisessa tilanteessa ei paina tunteilematon järki, vaan järkeilemätön tunne.

Asia ei ole ensi sijassa taloudellinen. Tässä osa poliitikoista narraa. Asia ei ole erikoisen juridinen. Näin isossa asiassa on aina ”purkumahdollisuus”.  Se että jotain on jo päätetty, ei ole ratkaisevaa, jos olosuhteet ovat muuttuneet dramaattisesti. Ovatko ne?

Kysymyksen voisi kirjoittaa näin: onko todennäköistä, että Venäjä ei ota käyttöön taloudellisia täsmäpakotteita ja kohdista niitä esimerkiksi Suomeen? Hyvä täsmäpakote olisi vikurointi ydinvoimalan toimituksen yhteydessä.

Mielestäni kuluvan vuoden kokemusten perusteella näyttää todennäköisemmältä, että Venäjä tekee tuon kuin että se jättäisi sen tekemättä. Ja samalla ministeri Vapaavuoren maininta Venäjän ja Neuvostoliiton tahrattomasta historiasta yhteisessä ydinteknologiassa menettää merkityksensä. Venäjä on muutenkin toiminut tavoilla, joilla ei ole välitöntä vertauskohtaa lähimenneisyydessä.

Saanee ihmetellä, että kokoomus eli siis pääministeri Stubb solmii itse köyden kaulaansa Nato-asiassa. Ruvetaan ensin rakentamaan venäläisten kanssa sinänsä välttämätöntä ydinvoimalaa. Sitten ruvetaan liittymään Natoon. Mitä Venäjä silloin tekee?

Ajatus Venäjästä rakentamassa ydinvoimalaa Nato-maalle tuntuu Ionescolta eli absurdilta. Niin se varmasti tuntuu venäläisistäkin, jopa siihen katsomatta, onko kalifina Putin vai ei.

Outoa että syntymä-hifkiläinen Stubb on vasiten hankkiutumassa Jokerin joukkoon. Olisiko Harkimo ollut neuvomassa?

Mielestäni sekä ydinvoimala että ydinasevalmius olisi hankittava Naton piiristä. En ajattele, että tänne olisi ryhdyttävä rakentamaan laukaisualustoja. Sellaiset eivät ole edes kovin tarpeellisia nykytekniikalla. Mutta Venäjä on ydinasevalta ja Nato tarkoittaa ydinasepelotetta eli viime kädessä kauhun tasapainoa. Nato ei lähetä joukkoja Ukrainaan eikä Venäjä Naton puolelle, koska kumpikaan ei uskalla, ja näin toimiessaan ne totisesti toimivat oikein.

Sotilaallisen liittoutumattomuuden ajatukselta on pudonnut pohja. Se ei ole enää todellisuudessa toimiva ajatus. Muistan ne neuvostoliittolaiset peltisangot, jotka olivat muuten hyviä, mutta pohja petti ja sanka irtosi.

Kuten Suomelle aina, vaihtoehdot ovat nytkin vähissä. Vuonna 1941 täällä sallittiin kevytversio Saksan miehityksestä, koska vaihtoehto olisi ollut raskasversio Neuvostoliiton miehityksestä. Muistoissa on painotettu omaa, katteettomaksi osoittautunutta uhoamme. Sitoutumattomuuden vaihtoehtoa ei ollut. Myös nyt äänestäisin Saksaa.

Näin vanhana miehenä on kauheaa katsella, miten varmaan kaikkien parasta tarkoittava ja maan etua ajava henkilö, siis pääministeri A. Stubb, istuu jäätyneelle ratakiskolle. Moni osaisi kertoa, miten siinä käy. Munat jäätyvät ratakiskoon kiinni.

47 kommenttia:

  1. Juurikin noin.

    Nyt kun V. Niinistö avasi Pandoran lippaan niin taitaa olla että ilman naapurin pikku muistutusta asiaa enää korjata.

    VastaaPoista

  2. Lalli ja Aleksanteri Nevski olivat saman paineen alla. Germaanit laajenivat. Maailmansota 2. alla ne kokivat yhdistyä Itävalta Memel Sudeetti.

    Vaasat tähysivät tulliasemia Venäjältä ja Pommerista miehittämällä jokisuita. Kuinka ollakaan Venäjä tuli avanneeksi Argangelin, ja Odessan Välimerelle.Turkki oli Ruotsia helpompi nakki.

    Odessasta saapui viljalaiva nälänhätä Irlantiin ja kuinka ollakaan vapaakauppa aikausi aukeni. Siitä tuli kolonialismia ja nationalismia somen ja huoistuvan lehdistön kiihottamina. Suomen ansioista Maailmansota 1. innoitamisessa lyyristelee Teemu Keskisarja GW Serlachius töissään, suuremmoisimpia taideluomia aikaisiltamme. Risto Jarva -äsken esillä- näytti kilpailuun pääsyvapauden ja kehässä tyrmäämisvapaus-lisenssiaikaa ja hurraata kanveesiinlyömisestä "Yhden miehen sodassa".Toinen huipputiedetulos muuten,jos kerran todellisuudesta kuvauksen saaminen ja tekeminen ja ilmiöketjulogiikka tiedettä olisi. Elokuvana raportoidun selvityksen perussana muuteen kuiskattiin: hiipivän "sosialismin" (sanaa käyttäen) kauheus eli ison verorahan korruptio siirtotyömailla.

    Suomi kasvoi petäjiään seuraten jahka ensin sai itsenäisenä pitää kansanäänestystä tulleista suomesta ja markasta (irti kultakannasta 1917 ja 1931). Nyt vapaakauppa on taas Vaconit euroilla ostaa, sopimusonkia liikekeskukset ja tehtaat omin eläkerahoin vieraiden taskuihin -itse kitkutella kestävyys koetteella, ja toimittaa omat älypäänuoret kosmopolitiaan sikäli kuin kelpaavat. Niin.Nyt ei Venäjä uhkaa meitä skandinaavien ja kiovaviikinkien tradition tähden. Angloamerikkaisen diilinteon tärviö sensijaan näkyy Rajajoen tältä puolen. Sen hajua ja Pussy Riot vapaasäärisätkyilyä edes alttareilta koettavat kai patriarkat jarrutella.Kun tota arvokaampaakin olisi kuten kurkien saattamien riippusiivin, judo ja jääkiekkokaverit.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Erittäin hyvä kirjoitus! Diggaan ja komppaan sitä, eli niin kuin ennen sanottiin: olen samaa mieltä.
    Stubbin kannalta katsoen se on hellyttävä. Dramatiikan kannalta katsoen järisyttävä. Ministerien kannalta katsoen se on jännite, jonka kestoa ei voi taata.

    Mutta esille laitettu kuva? Se on yksinkertaisesti kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkahattutäti tuossakin liikkeellä...

      Poista
    2. Kukkahattusedät ovat ostamassa Putinin reaktoria, kun lobbareilta tulee kivaa sponsorointia. Hanke on taloudellisesti kannattamaton Fennovoiman luvuilla todettiin Oulussa ja riskistä ei uskallettu puhua.
      Loviisassa ei-kukkahattu-Kekkonen pisti voimalan Leningradista katsoen lähelle ja vallitsevaan suuntaan tuulen yläpuolelle, ja vaati siihen länsimaisen automaation. Rosatom on sovittu voimalan automaation toimittajaksi, operaattoriksi, yli 80 %rahoittajaksi, sekä ainoan soveltuvan polttoaineen toimittajaksi, kerrotaan m.m. Puolustusministeriön periaatelupa-lausunnossa.

      Poista
  4. Ydinvoiman rakentaminen on merkillistä ja tolkuttoman kallista peliä. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että maahan tarvitaan uusia voimaloita, joita teollisuus ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Keskeneräinen Olkiluodon reaktori on jo vuositolkulla jäljessä aikataulustaan eikä valmistumisajasta ole mitään varmuutta. Ei meillä silti ole mitään energiapulaa. Voimayhtiöiden kannalta on vain edullista, että uusi voimala ei tule tuomaan "ylituotantoa" markkinoille.
    Hajautettu energiantuotanto ja älykkäät siirtoverkot olisivat sitä energiapolitiikkaa, jota nyt pitäisi edistää. Kyse olisi paljon pienemmistä investoinneista ja energiasomavaraisuutta voitaisiin näillä keinoin parantaa. Mikään ei ole sen haavoittuvampaa kuin ydinvoiman tuotanto.

    Entinen sähköinssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,

      ihmettelenkin usein, miksei porata maalämpökaivoa suoraan maan ydintä kohti ja otettaisi lämpö sieltä siitä kohdasta missä putki ei vielä sula.

      Poista
    2. Mikä estää ryhtymästä rakentamaan älykkäitä verkkoja ja muutä viisasta energiatuotantoa, vaikka rakennettaisiinkin voimaloita. Kai asiasta on luotettavia laskelmia, eiväthän nämä ole kilpailevia vaihtoehtoja vaan toisiaan tukevia ratkaisuja.

      Poista
  5. Ulkomailla kauan asunut Stubb tietää vahvojen voimien olevan liikkeellä silloin kun suomalaisia kannattajia hilluu tuhansittain Espanjassa koripallon MM-katsomoissa ja Puolassa lentopallon MM-kisoissa. Jokereiden fanimatkat ensikuun SKA- matsiin Pietarissa on loppuunmyyty.

    Elitistinen Tuomioja vanhoine koripallokavereineen lukee isiensä kokemaa sotaa kirjallisuutena ja ajattelee takaperin.

    VastaaPoista
  6. Selvää puhetta Kemppiseltä! Tuskin itsekään paremmin olisin asiaa osannut sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh! Mautonta ja munatonta nuoleskelua!

      Poista
  7. Täsmällistä, kepeää.

    VastaaPoista
  8. TVO käytti tilaisuutensa ja näytti kykynsä Ranskalaisten kanssa. Neuvostoliitolla / Venäjällä on hyvät referenssit ydinvoimaloiden toimittamisessa Suomeen. Isänmaallinen pääoma voi aivan vapaasti sijoittaa Fennovoiman osakkeisiin.

    Natoon Suomi on varmasti aina tervetullut, onhan Viron puolustus hoidettava. Voi vain käydä jälleen tavallisesti, mennään mukaan sellaiseen missä ei olla alkuunkaan kuskin paikalla.

    USA ei myy Suomelle tehokkaita asejärjestelmiä pelkästään rahalla, aina on maksettava myöskin poliittinen hinta. Afganistan 1 miljardi + poliittinen hinta, jota en osaa laskea.

    VastaaPoista
  9. Osaa tuo Kemppinen pistää sanoja peräkkäin ja vielä oivassa järjestyksessä. Varsinkin tuo loppuriuhtaisu sai minut ulvomaan naurusta:" Näin vanhana miehenä on kauheaa katsella, miten varmaan kaikkien parasta tarkoittava ja maan etua ajava henkilö, siis pääministeri A. Stubb, istuu jäätyneelle ratakiskolle. Moni osaisi kertoa, miten siinä käy. Munat jäätyvät ratakiskoon kiinni."

    Ja mitenkäs ne siitä kiskosta irtoavat, vai jäävätkö erilleen kun nousee mies ylös, tai näin ollen entinen mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi sinua, Oskari! Kehtaat vielä kehua alatyylistä kirjoittelua ja sangen tarkoitushakuista poliittista peliä!

      Poista
    2. Ja ihan mielihyvin kehtaan ja se tunnustakin. Kemppinen vaan heitti niin oivan tekstin, että se pelasti päiväni, joka muuten olisi ollut melkoisen alaviritteinen. Ja kuten tuolla jäljempänä joku hienosti toteaa, että saattaa setä Putinin juna tulla ja alaa kulkusten päältä enne kuin kaveri kerkiää kiskaisemaan ne irti ;(

      Poista
  10. Kansan enemmistö on koko ajan vastustanut ydinvoimaloita, ostettiin ne sitten idästä tai lännestä. Poliitikoita ei ole kansan mielipide kiinnostanut koska toisessa vaakakupissa on miljardibisnes. Joten miksi välittäisivät tästedeskään? Persutkin kannattavat ydinvoimaa joten populistejakaan ei tarvitse pelätä.

    Ei muuten kannata liikaa hehkuttaa "tunteilematonta järkeä" silloin kun päättäjien joukko on pieni ja arvovaltainen. Kas, kun se arvovallan tunne aiheuttaa sen, että muiden silmissä jo epäonnistunut hanke yritetään viedä arvovallan eli kunnian pelastamiseksi loppuun saakka. Arvovallan pelastamiseksi on käyty sotia ja menetetty valtakuntia. Ilman pienen porukan tarvetta pitää päätöksistään kiinni viimeiseen saakka, ydinvoimahankkeet olisi jo vuosia sitten muutettu tuuli- ja aurinkoenergiahankkeiksi.

    VastaaPoista
  11. Hienosti ajan hermolla oleva bloggaus.
    TVO onneton ahnehti ison prototyypin. Kaiketi siitä syystä että luvat ovat kiven alla. Monta pientä ja jo koeteltuja on aina parempi kuin yksi iso. Köyhällä ei ole varaa prototyyppeihin. Se pätee moniin muihinl
    kin hankkeisiin.
    Fennovoiman alkuperäisluvassa ei ollut venäläinen vaihtoehto edes mukana.
    Kannatan ydinvoimaa tänne pohjan perukoille.
    Kehitystä maailmalla voi seurta sivustolla World Nuclear News.

    VastaaPoista
  12. Kirkkonummelta ei mitään uutta! Kemppinen yhtyy - taas kerran - muiden demareiden aloittamaan Stubbin vastaiseen parjauskampanjaan. Se ei nosta demareita mihinkään, vaan pulina sataa keskustan ja Juha Sipilän laariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että demarit. Kyllä minäkin oikean poliittisen suuntauksen omaavana pelkään Putinin ajavan junallaan munien yli, ennen kuin yliaktiivinen hössöttäjä on ne ehtinut kiskaista kiskolta irti.

      Poista
  13. Onko Loviisan kahdessa ydinvoimalassa ollut ongelmia? Fennovoima on ostamassa päivitettyä versiota Loviisasta.

    Suomi saa Rosatomilta varmasti yhtä hyvän sopimuksen, kuin Ranska teki kahdesta Mistraalista.
    Venäjän tarvitsee maksaa alukset, vasta kuin molemmat alukset on luovutettu Venäjälle.

    Jos jotakuta kiinnostaa, niin TVO uhkasi aikoinaan ASEA:a Olkiluodossa, emme ota laitosta vastaan.
    Pitää tämä laitos, me haluamme rahat takaisin. Syynä oli laitoksen turbiinin prototyyppi, joka ei toiminut.
    Ehkä Olkiluoto oli syynä ASEA:n ja BB:n fuusioon?

    VastaaPoista
  14. Itse asiaan en ota kantaa, taaskaan, mutta pari hajakommenttia:

    Nato-maa Bulgarialla oli Venäjältä tilaus ydinvoimalasta (Belene), mutta se peruttiin käsittääkseni aidosti rahan eikä uskalluksen puutteesta.

    Käsittääkseni Ville Niinistön aikoa mahdollisuus pitää asiaa avoinna on keskittyä kasuismiin, sillä yleisesti ottaen Vihreiden kantaa ydinvoimaan ei tarvitse pitkään miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisiä ydinvoimaloita on suunnitteilla tai rakenteilla myös, Tshekkiin, Slovakiaan, Unkariin ja Turkkiin, NATO-maita kaikki.

      Poista
  15. Joteskin kökkö, epäkemppi ajatelma tuo munien kiinnijäätyminen ratakiskoon. Ja että moni meistä lukijoista osaisi sanoa, kuinka siinä sitten käy...? Tulevan kemppistutkimuksen ja - julkaisun nimissä, esitän eriävän mielipiteeni ja paheksuntani alatyylisestä blogistin tokaisusta ja lukijakunnan sotkemisesta omiin muniinsa.
    Koht. terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  16. Ollaankohan sitä liian kiihtyneitä? Täsmälleen samaa mieltä 1941 valinnasta, mutta ei kai meillä nyt sellaista, vastaavaa valintatilannetta, ei lähellekään? Epävakaissa, epäonnistuneissa oligarkkivaltioissa tavanomaisia häiriöitä, siis sekä ukrainassa että venäjällä, jälkijättöistä natsionalismia, kansan ymmärrettävää suuttumusta korruptiota ja surkeita oligarkkejaan kohtaan (ja tämä suuttumus sitten kanavoitiin Maidanilla ja Maidanilta tämmöiseen), pullistelua, sisällisotatyppista typerää kahinaa ja verenvuodatusta ja sitten Naton pullistelun seurauksena aika luonnollisia rajojen tarkistuksia, joita ei tietenkään pitäisi ja saisi olla. tuomittavia toki, mutta ei sen kummempaa. Krimi kuuluu Venäjään niinkuin Ahvenanmaa Ruotsille, ei siitä pitäisi seinälle kenenkään hyppiä, etenkin kun sekä krimiläiset että ahvenanmaalaiset niin haluavat. Ikävä käytösero toki siinä, että Venäjä aktiivisesti hoiti itse asiansa, Ruotsi ei sitä tee, eikä se hyviin käytöstapoihin kuulukaan. Mutta ylipäätään: Henry Kissinger sen sanoi, ei hän pihalla ollut, vaika viherpipertäjämme ja nato/saksa-entusiastimme kiirehtivät huutamaan. Suomi on puskurivaltio, jonka ainut oikea selviytymisstrategia on tämän inhorealismin tajuaminen ja sen mukaan toimiminen, siis poimimalla kastanjoita tuhkasta ja lypsämällä etuja idästä ja lännestä niin paljon ja enemmänkin kuin kehtaa. Tätä eivät Ukrainassa ymmätäneet tai eivät pollttopullojen heittelykiihkosssaan pysähtyneet miettimään. Toki olisi kivaa jos kaikki valtiot saisivat valita vapaasti jne jne mitä sitä nyt on puhutaankaan, mutta kuka muka on luvannut että maailma olisi oikeudenmukainen. On pelattava niillä korteilla jotka on kädessä, ei niillä jotka olis kivempia. Suomalasten on turha tapattaa itseään viimeiseen mieheen minkään suurvallan tai valtablokin tai naton taio "arvoyhteisön" puolesta, eikä Venäjä Suomea uhkaa niin kauan, kun se tietää, ettei tätä kautta sinne rynnitä. Euroopan rauhan kannalta Ruotsin ja Suomen pysyminen sotablokkien ulkopuolella on juuri tämän vuoksi olennaista.
    Toisaalta, en kyllä tiedä, voihan se olla just toisinkin. Mutt silti, rauhoittukaa, mnua lyömällä asia ei kuitenkaan parane, kunhan pohdin ja kysyn t jkp

    VastaaPoista
  17. Suomeen tuotiin sähköä alkuvuodesta 20 % kulutustarpeestamme. Se siitä omavaraisuudesta.

    Sähkö olisi myös aika mukava ja helppo vientituote, jos sitä siis tuotettaisiin tarpeeksi.

    Vihreät, joita viime eduskuntavaaleisse 93 % ei äänestänyt, kuitenkin hallitsevat mediailmastoa pelottelullaan. Mihin muka ydinvoimaa tarvitaan, koska sähköä ainakin Etelä-Helsingissä saa ihan saasteettomasti töpselistä? Sähköautojen latauspisteitä sen sijaan tarvittaisiin enemmän.

    VastaaPoista
  18. Kiehtovaa tekstiä. Mutta entiset vakikommentoijat nykyisin oleilevat muualla? Tapio, Räsänen, Jarmom, Erastoteles, Bobby, Sedis, se lapinmies.....,

    VastaaPoista
  19. On taas nokkelasti kirjoitettu, on, ja täynnään hyviä huomioita. Vaan nytkin jää pohtimatta se onko koko ydinvoimahommassa mitään järkeä tänä maailmanaikana?

    VastaaPoista
  20. Kauhun tasapaino, pidän kovasti siitä, sillä se on nyt. Pelkään vain, että Natoon mentäessä tasapaino olisi takana ja kauhu olisi edessä.

    VastaaPoista
  21. Eihän ole epäilystä siitä etteikö venäläinen osaisi laitosta rakentaa. Eikä siitäkään etteikö sähköä jatkossakin tarvittaisi.
    Ja ydinvoimaa sitä vasta tarvitaankin. Kas kun tuulivoimalat pitää ääntä niin kovasti ja turvesuolla kasvaa erikoisia yrttejä.
    Mutta osaa kai ne muutkin reaktorin tehdä kuin venäläiset, jos nyt ranskalaiset unohdetaan. Rosatom laittaa kuitenkin laitokseen kytkennän jolla koko mylly kylmenee tai peräti kuumenee kun Kremlissä nappia painetaan.
    Ei kun oikeasti, kyllä pitää ajatella edes vähän sitä millainen viesti maailmalle annetaan. Kenen kanssa kauppaa käydään.

    VastaaPoista
  22. Stubb ja Harkimo ovat molemmat saksalaisia, Hackmanneja. Siis hakkamme mannet?

    VastaaPoista
  23. Venäjä ja venäjämieliset katsovat, että Nato = USA. Eli kun Nato laajenee, USA laajenee - ja sehän on venäjämielisten mielestä epistä, joten myös Venäjän pitää saada laajentua.

    Tässä katsannossa unohdetaan, että Venäjän ja USAn välissä on laumoittain pienempiä maita ja kansoja, esim. virolaiset, latvialaiset, liettualaiset, unkarilaiset jne, joiden näkökulmasta Nato ei laajene minnekään, vaan he itse vapaaehtoisesti liittyvät Natoon!

    He liittyvät Natoon, koska pelkäävät Venäjää. Tämä ei tietenkään mene venäjämielesten kaaliin. Heidän mielestään pikkukansoilla ei ole oikeutta hakea turvaa, eivätkä he itse saa päättää asioistaan, vaan Venäjä ja muut suurvaltiot päättävät heidän puolestaan.

    Vähän niin kuin väkivaltainen iso öykkäri parkuisi, että Turvakoti laajenee hänen tontilleen, kun vaimoksi haviteltu sinne pakeni.

    Siitä tässä on kysymys.

    VastaaPoista
  24. Kiitoksia FSB:n tietoiskusta. Me suomalaiset emme kuitenkaan halua takaisin Venäjän osaksi, kun kerran pääsimme irti diktatuurista lähes sata vuotta sitten.

    VastaaPoista
  25. Höpö höpö. Tuo on täyttä roskaa.

    USA on ainoa maa maailmassa jota on syytä pelätä. Ja myös sen höyrypäisiä kannattajia, kuten sinä.

    Maa joka tappaa omia kansalaisiaan, lavastaa terrori-iskuja, tunkeutuu minne haluaa maapallolla, on pelkkä terroristi. Tällaisen maan saisi poistaa maailmankartalta.

    VastaaPoista
  26. Puolen megavatin tuulimyllyn energiatase, se aika jonka kuluessa sen rakentamiseen käytetty energia on saatu takaisin on puolitoista vuotta. Ydinvoimalan on kaksi - kolme kuukautta. Asioita voidaan tarkastella pelkän käytetyn energian kannalta.

    Iikka

    VastaaPoista
  27. Herrajjestas ja jestaksen pöksyt kun te olette eksyneet. Kenraali Hägglundin mietteet Seurasta voisi lukaista, aluksi. että kiitos seurasta ja kiitos avusta ja muut lehdet meille tuleekin.

    Jospa se siitä.

    VastaaPoista
  28. Kyllähän Venäjäkin osaa kansalaisiaan tappaa, viime vuosina esim. Kaukasuksella ja salamurhaten siellä täällä. Neuvostoaikoina murhaaminen oli suorastaan teollisessa mittakaavassa. Tosin Kiina on pistänyt paljon paremmaksi.

    VastaaPoista
  29. "Hyvä täsmäpakote olisi vikurointi ydinvoimalan toimituksen yhteydessä."

    Toisaalta voisin hyvin kuvitella, että Venäjä joka hakee nyt referenssejä ydinvoiman toimittamiselle länteen ei lähde suin surminkaan vikuroimaan.

    Mielenkiintoinen jatkoajatus on, etä voisiko ydinvoimaan piilottaa "kuolemansirun" tai ATK:n takaportin, jonka avulla voimalan saisi toimimattomaksi pahimman kriisin aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurvallat eivät käytä toistensa tekemiä mikropiirejä strategisissa kohteissa, koska niiden kontrollointi on lähes mahdotonta. Fennovoima on jo tilannut Rosatomin paketin automaatioineen. Voimalaa ei ainostaan saa toimimattomaksi, vaan myös räjähtämään.

      Poista
  30. Jukka Ryhänen, oletko varma että kuulut siihen hyvin hamputettuun, KELA-tuettuun, illuminaatti-kusetettuun nettiaddiktien vartiotornilaisjoukkoon, joka uskoo USA:n lavastaneen 2001 iskut ? Todella? Jos kuulut, ymmärtänet ettei sinun kantojasi voi oikein ottaa tosissaan missään asiassa. Satujen aika on isoilla pojilla ohi. Maailma ei taida sittenkään olla niin simppeli että USA on iso paha susi joka söi isoäidin ja Snowden-Assange isänmaanpetturit ovat punahilkkoja.

    Lisäksi tuo kommenttisi kokonaisen maan poistamisesta maailmankartalta on varsin väkivaltaisen radikaali ja linkittää sinut Teheranin kiihtyneisiin mullaheihin, joilla on aina se unelma erän I-kirjaimella alkavan sinnikkään pikkuvaltion poistamisesta kartalta lopullisen ratkaisun hengessä. Eli himmlerisointi.

    Minä luotan edelleenkin joten kuten USA:han ja sen kultavarantoon. Ja varsinkin sen lentotukialuksiin. Miksikö? Koska maailma on sekava, irrationaalinen ja väkivaltainen paikka USA ei ole ideaalivaltio millään muotoa ( ei ainakaan nyt heikon presidentin aikana) mutta parempaakaan ei ole tarjolla. Arabit öljyineen sisällissotineen ? Ei. Kiina? Ei. Putinin Venäjä? Ei. EU? Heikko eurooppalainen yhteenliittymä? Periaatteessa kyllä mutta maanosa vajoaa "demokratiansa" ja avoimien rajojensa myötä päättämättömyyden ja tietämättömyden mereen.

    t. jr

    (NSA, call me anytime!)

    VastaaPoista
  31. Muistan, että jokin tovi, noin 50 v. sitten oli kivaa pakkasella laittaa kieli rautatankoon ja taolaisesti tuntea kylmän ja lämmön kohtaaminen ja jännätä, kuinka kauan uskaltaa ja voi jatkaa. Mielenkiintoista tiettyyn rajaan asti.

    VastaaPoista
  32. Tarkennus: kommenttini oli tarkoitettu Tapsalle, anonyymin kommentti ehti väliin julkaisujonossa.

    Totta on että Venäjä, Kiina ym. eivät ole pulmusia mutta USA:n kaksinaismoralismi ja maailmanpoliisin, sotaherran, talousjumalan ym rooli on iljettävä. Ei voi mitään että pistää sellainen pistää vihaksi.

    Enkä usko enää mihinkään. 9/11 isku on liian pätevä ollakseen islamistien alusta loppuun itse tekemä. Isis videoineen haiskahtaa todella palaneelle, Ukraina samoin. Lista on loputon.

    Maailmanherruutta tavoitellaan keinoin joista Bondin käsikirjoittajat eivät olisi ikinä osanneet unelmoida.

    Tarvitaan henkien erottamisen armolahjaa pysyäkseen kärryillä tässä nykymenossa. Mihinkään mitä länsi kertoo ei voi enää luottaa. Ja kun itäänkään ei voi luottaa niin maailmasta on kadonnut totuus. Ja sen mukana tulevaisuus ja toivo.

    VastaaPoista
  33. "Vanha mies" kirjoittaa hyvin vapautuneesti ja hirtehisen hauskasti. Kiitos!

    Vihreänä minua naurattaa se, että "vihervasemmistolainen" ministeri on se, joka ottaa vanhat isot puolueet kiinni älyllisestä laiskuudesta. Salolaisen, Pekkarisen ja Backmanin närkästys "sopimattomasta ja epäisänmaallisesta" käytöksestä ovat suorastaan hilpeitä. Erityisesti demareilta ja kokoomukselta tekee mieli tiedustella, että olikos se Honkaliittokin epäisänmaallinen ja moraaliton? Sekin kun kyseenalaisti status quon joidenkin mielestä epämiellyttävällä tavalla.

    VastaaPoista
  34. Minulle? Mutta enhän minä puhunut USAn puolesta, vaan siitä miksi Venäjän pikkuruiset naapurit haluvat Natoon!

    Nyt kun kuulimme, miten Putin oli uhonnut valtaavansa halutessaan kahdessa päivässä Riian, Tallinnan jne, niin mikä analyysissani oli mielestäsi roskaa? Kuulisin sen mielelläni. USAn pahuuteen vetoaminen ei riitä.

    VastaaPoista
  35. "Jukka Ryhänen, oletko varma että kuulut siihen hyvin hamputettuun, KELA-tuettuun, illuminaatti-kusetettuun nettiaddiktien vartiotornilaisjoukkoon, joka uskoo USA:n lavastaneen 2001 iskut ? "

    Taisit vastata jo huomaamatta itse itsellesi. Anonyymi-parka, huutelee tuollaisia omalla nimellään kirjoittavalle. Mitä tuohon voisi sanoa. Rassukka.

    Jeesus rakastaa kuitenkin sinuakin. Minä en. Sori.

    VastaaPoista
  36. "USA on ainoa maa maailmassa jota on syytä pelätä."

    No, mitä tähän voisi sanoa? Ei mennyt kuin pari päivää, ja varma mielipiteesi paljastui typeräksi. Rassukka.

    VastaaPoista
  37. Internet-aikana omilla aivoillaan ajattelemisen mahdollisuus on lisääntynyt. Samalla on kuitenkin paljastunut että suurelle joukolle on mahdoton ajatus että heitä kusetetaan. Virallista mielipidettä ei sovi epäillä salaliittohörhöksi leimautumisen pelossa.

    Aivopesuidioottina eläminen on varmasti tuskallista kun totuus vyöryy koko ajan ilkeämmin silmille. Jopa Nato-mediassa vilahtelee silloin tällöin todisteita totuudesta, ei yleensä Helsingin Sanomissa, mutta eräissä kuitenkin.

    Jos aivopesuidioottia kiinnostaa haistella totuutta niin alla olevasta tarjoutuu mahdollisuus miettiä miksi paikalliset todistajat katsovat vankasti Isiksen olevan CIA-luomus.Heillä on ensi käden tieto, mutta tuskinpa se idiootteja kiinnostaa. Pää pensaaseen vaan!

    http://www.nytimes.com/2014/09/21/world/middleeast/suspicions-run-deep-in-iraq-that-cia-and-the-islamic-state-are-united.html?_r=0


    VastaaPoista