Sivun näyttöjä yhteensä

9. syyskuuta 2014

Sodan kauneus



Peter Englund, ”Stridens skönhet och sorg, första världskrigets inledande i 68 korta kapitel (2014)“ (Sodan kauneus ja kauheus, 2009) menestyy myös käännöksinä yli kahdellakymmenellä kielellä. Englund on ylivoimaisesti pohjoismaiden johtava historiantutkija ja esseisti. Hän on kouluttautunut huolellisesti tutkijaksi ja saanut samoilla kirjoilla (Pultava) kiitosta sekä kateellisilta ammattitovereilta että yleisöltä. Hän on Ruotsin akatemian jäsen ja Nobel-komitean pysyvä sihteeri. Hän on maailma huipulla.

Syystä en saa selvää, mutta en osaa olla innostunut Englundista. Jo ”Pultava” suorastaan harmitti minua hiukan. Mielestäni tuokin kertomus ruotsalaisen sodan ja sodanjohdon hulluudesta oli mestaroiva ja yksipuolinen. Se huusi rinnalleen epäsosialidemokraattista maailmaa, esimerkiksi Frans G. Bengtssonia, joka ihaili Kaarle XII:ta ja sanoi sen.

Kaupallisuuden ja yleisön kosiskelun ongelma on sisäisen johdonmukaisuuden puute. Bengtsson on perinteinen oikeistolainen. Myös historian kuvaajana hän henkii samaa vastuuttomuutta kuin kuvitteellinen sankarinsa Orm Punainen. FGB siis ei ollut tutkija, yhtä vähän kuin Grimberg.

Englund on minulle niin kuin koppalakkia käyttävä limousinen kuljettaja, joka on nähtävyyksiä luonnehtiessaan ja reittejä valitessaan kerta kaikkiaan päättänyt lyödä takapenkin nahkapolstereilla hyllyvät arvohenkilöt ällikällä.

Oma historiantutkijan urani katkesi samaan kuin monen muun, tulin tapaturmaisesti professoriksi. Mielessäni taisi käydä vuosisatainen kiteytys, että nyt jää se saatanan tutkimus. Joka tapauksessa – jos asenteeni taustalla on kateutta, asiassa ei ole enempää ihmettelemistä.

Suosittelen siis kirjaa. Tämä on ratkaisevasti laajennettu ja parannettu laitos tuosta muutaman vuoden takaisesta, ja kuten jutun kuvasta näkee, Englund on löytänyt kultasuonen. Sarja tulee jatkumaan kirjoilla 1915 jne. Niitä ei ole vielä kirjoitettu, mutta pakettia markkinoidaan jo.

Uutta on tietoisesti kaunokirjallinen tapa rakentaa kokonaisuus aikalaislähteistä. Tässä kirjassa on otteita kirjeistä, päiväkirjoista, kirjoituksista ja kirjoista. Suurin osa kirjoittajista on tuntemattomia, rivimiehiä, vapaaehtoisia naisia. Muutamat henkilöt ovat hyvin kuuluisia, kuten Kafka, Musil ja Kokoschka. Alkuperäistekstit on kehystetty asiantuntevasti pienoisessein, joista löytyy tausta ja tarkoitus. Kokonaisuus on sekä sydäntä särkevä että tietoja syventävä. Kirjoitukset lyövät kohdittain toisiaan korvalle. Syvyysvaikutelma syntyy vain kilpailevista ääriviivoista. Kokonaisuus on vahvasti kirjoittajansa makuinen.

Olen aivan samaa mieltä Englundin kanssa, että ihmisillä, varsinkin herralta haisevilla, on aivan liian edullinen käsitys itsestään. Toisinpäin, on tuskin mahdollista ylikorostaa ihmisten hulluutta, varsinkin valmiutta heittäytyä täysin mielettömien ja tuhoisien tunteiden kuljetettavaksi.

Varhaisten tutkijoiden selvittämä Amerikan luoteisrannikon Kwakwaka'wakw-kulttuurin (tämä ei ole vitsi) potlatch näyttää olevan myös Suuren Eurooppalaisen Perinteen kiteytymä. Tittelien eli arvonimien voimalla ihmiset symbolisessa vaihtokaupassa tuhoavat tavaransa, huovat ja vuodat, voidakseen ilokseen tuntea itsensä huomattaviksi henkilöiksi.

Teksti toisensa jälkeen täydentää kuvaa suuresta riemusta, kun halveksittava turvallisuus ja kasvava vauraus vaihdettiin sankarikuolemaan kaiken sen alttarilla, mikä vielä oli pyhää ja kaunista.

Tässä kirjassa yleinen päihtymys ei ole vielä törmännyt todellisuuteen. On varmaa, että seuraavassa niteessä esiintyvät Ypres I ja Somme ja lukijalle tulee selväksi, että pyhän ja kauniin alttaria koristivat suolenpätkän, ja paska haisi.

Se jää nähtäväksi, missä määrin Englund onnistuu nostamaan näkyville ensimmäisen maailmansodan taisteluhautojen, korpraali ja taistelulähetti A. Hitleriin / (Linzin työväen palloseura), henkilöityvän hankitun psykopatian. Euroopan ihmeestä haudottiin sellaisia poikasia, jotka olivat lähes tai täysin tunnottomia toisten kärsimykselle, ja yhdelle ja samalle tunkiolle joutuivat filosofialta vaikuttaneet opinkaavat, uskonnot ja politiikat. Yksi tunnettu uhri oli kuvitelma työläisten kansainvälisestä veljeydestä. Tuo vuosikymmeniä rakennettu aate kaatui kahdessa tunnissa Berliinissä, Wienissä ja Pariisissa. Moskovassa siitä ei ollut 1914 kuultu puhuttavankaan.

Ensimmäisestä maailmansodasta ei ole edes 100-vuotispäivän kunniaksi kunnon kirjaa. Sanon huomenna pari sanaa Gilbertistää Keeganista ja Liddell Hartista. Tuoteselosteena toistan, että oma historiankäsitykseni on Ranskan postmodernin jälkeinen ajattelutapa lisättynä luonnontieteillä.


Jos julkaisisin itse vielä tutkimuksen, kuten ehkä teenkin, sen nimi olisi ”Suomen ja Skandinavian Perhosten historia heidän itsensä kertomana”. […]

20 kommenttia:

  1. Television "Suursodan päiväkirjoissa" oli osittain samoja lähteitä kuin Englundilla siinä varhemmassa laitoksessa.

    Englundinkin takia kannattaa osata ruotsia. Kirjat ovat ruotsiksi huomattavasti halvempia sekä vielä ulkoasultaan parempia, kovakantisia ja jotkut ihan oikeasti sidottuja (=kestävät useammankin kuin yhden lukemisen). Suomessa kovakantisetkin kirjat ovat teknisesti pokkareita.

    AW

    VastaaPoista

  2. Jalosukuisten diplomaattien yliupseerien ja heidän kronikoitsijoidensa voimannäyttöjen uhomislavahan se "Euroopan historia" on.Tästä yhdestä antikosmopoliitista ja aitosaksalaisesta väittäisin hänen iloinneen hyperinflaatiosta 1922-23 jolloin velat (reichmarkoissa) pyyhkiytyivät pois ja saksalaiset jäivät tasa-arvoisiksi ainakin rahansa puolesta.Kiinteän mutta tärviölle soditun suhteen eroja oli.Ja geenien.

    Tällaisesta Saksasta ei mitään saisi irti.Siispä innovoimaan.Charles G.Dawes paineli Pariisiin organisoimaan työnhedelmien noukimista Saksasta.Ensin vain piti saada juuret mullitettua.Se kävi dollarilainaa esittämällä, vakuudeksi tullinkantoasemien miehittäminen.Homma toimi ja vauhti kiihtyi.Kohta Saksan kaupungit ja kunnat lainasivat Amerikasta jos mihin,amerikansaksalaiset ostivat kotiseutujensa obligaatioita huutamatta edes tullipoliisia yhtiömiehekseen.Äsken 1913 perustettu Federal Reserve (=valtioholvi) vaihtoi lainapapereita dollareiksi (kuten 2014 QE koodinimellä).

    Se oli vauhtia sitten läpi 20-luvun jälkipuolen kaikillekin,jo vuodesta 1919 olivat dollarituristit kemunneet kautta Euroopan.Sitten usko alkoi horjua obligaatioiden takaisinmaksuun mitä ko. Dawes tuli raapaisseeksi tuumimalla että jos Saksan sotakorvausvelat pantaisiin vakuudeksi ja jenkit (+ valuuttapako Euroopasta raha) merkitsisivät uutta lainaa, jolla Englanti ja Ranska maksaisivat sotavelkansa yhdysvaltalaisille…Nerokasta malliin kunnarijuoksu 2008.Asiaa ei neroni honaisi,vaan tämä kaikki on aukikirjoitettu kirjakaupasta,tiedoksi syntymäfiksuutensa loukatuiksi kokeville.

    Mitä sitten.No velkojen maksu alkoi tyssätä kuten subprimestä tai Islannista ensin, sitten GE:ltä ja GM:ltä ja sitten Kreikasta.Hra Hitler iloitsi taas.Hän sanoi että Kansallis-sosiaalinen hallitus jos äänestettäisiin valtaan -maksaisi Saksan kannettaviksi puijatuista veloista sen minkä sopivaksi näkisi.Äänestettiin yhdessä Rooseveltin kanssa kahvoihin 1933 ja molempi alkoi ajaa omaa politiikkaansa velkarahaloihtsijoita ja kiristäjiä vastaan.

    Sotahan siitä sitten -ja hyvinvointivaltiot sotilaspalkkoina.Eikä suostu historia päättymään.3:nellakin vuosituhannella jatkuu sama.Sotimista ja rajapyykkien siirtelyä sekä yksityistämistä ahneudesta ja kehitysavuksi.Verohyvinvointipalvelut puretaan,kestävyysvaje täytetään prekariaatilla.Suomessa on hyvä,pisakoulukalvikolla on mihin aikansa käyttää,lukea näitä draamoja.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko Jukka lyödä välilyönnin pisteen jälkeen, niin olisi mukavampi lukea tekstiäsi. Kiitos!

      Poista
  3. Jan Guillou kirjoittaa Hitlerin käsittämättömästä noususta kirjassaan "Punaisen ja mustan välissä". Nuorison saanti mukaan hulluuteen näyttää olleen yksi tekijä, maailmantalouden heilahtelut antoivat tukevan kehikon.
    Saapa nähdä mihin "Putin on the Ritz" maailmaa vie?

    Historiaa hämmästelee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalliskiihkoa oli ilmassa Saksanmaalla ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pelkästään Baijerissa oli 70 ns. völkisch-puoluetta, joista Hitler liittyi yhteen. Loppu on historiaa.

      Kun puhutaan hävityn sodan traumoista, talouden taantumasta, inflaatiosta ja deflaatiosta syinä kiihkokansallismieliesten valtaantuloon, se ei vielä kerro sitä, miksi juuri Hitlerin puolue menestyi.

      Putinin Venäjällä näemme parastaikaa propagandan valtavan voiman.

      Poista
    2. Ei se niinkään pelota mihin putin vie, kgb -miehiä ja siis valiokaartia, jokaa tiennee rajansa. mutta mihin putinin päätä vadille vaativat kansalliskiihkoiset militaristit vievät, se onkin toinen juttu. t hyväntahtoinen hölmö

      Poista
    3. Hymyän,minä.

      Iikka

      Poista
  4. Postmodernismin jälkeinen heh, pidän häntä persuunakohtaisesti että jokin siinä klassisessa aristoteelisessä viehättää, lisättynä.. Ei, uh, mikähän tämä nyt olisi sana tässä, tilastollisen käsittelytavan armottomassa valossa? Kaamea klimppi mutta en saa juuri nyt aikaan parempaa, anteeksi. Tämmöiset kakkulat on nokalla mulla vain olleet aina. Vaaleansiniset.

    Vaan sepä, että minkä niminen lieneekään tuo verrattoman järkälemäinen Amerikan sisällissodasta kaiken tietävä likemmäs kaksi jalkaa paksu, musta ja hyllyssä peljättävä kirjasto? Yhdeksänkymmenluvun alussa tuli saaduksi erään toverin ikävästä toimesta siihen lainausoikeus, ei suostu perumaan, on elinikäinen ja muutenkin lujassa. Yhtä osaa, Robert E. Leen törttöilyä (pääosaa esittää hän itse, niin tyypillistä kenraaleille...) yritin saada järsittyä likemmäs kolme vuotta kunnes näännyin ja luovutin. Voisihan sitä nyt jo yrittää kun se kummittelee muuten.

    Suurehko kirjasinkoko. Kustantajat, kuuleeko kukaan! Kohderyhmä, targeted marketing, isomppa räntti mnää kyll' tykkään lukke, snoosis raumlaine pipliaa.

    Tuosta rinnalta kun sellainen kookkaampi unikirja lattialle jympsähtää niin pruukaa herättää. Laiteltu e-some -muotoon, so. epäsosiaaliseksi mediaksi.

    I. H.

    VastaaPoista
  5. "Ensimmäisestä maailmansodasta ei ole edes 100-vuotispäivän kunniaksi kunnon kirjaa."

    Eikö sentään Taylorin vanha eos ole ihan hyvä käsikirja. Enkä mollaisi Hannulan vanhaa maailmansodan historiaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoittaisin Taylorista, jolla oli jo 60 vuotta sitten niin kova tarve olla eri mieltä, että hän sivuutti jatkuvasti tosasioita. Näköala oli Eurooppa Englannista nähtynä ja ajoittain eurooppalaiset ilmiöt Englannin politiikan tekeminä virheinä.

      Hannulan teos kuuluu ikuiseen arkistoon.

      Sitä vastoin ikivanhassa Liddell Hartissa on mukana olleen vimmaa.

      Poista
  6. "ihmiset symbolisessa vaihtokaupassa tuhoavat tavaransa, huovat ja vuodat, voidakseen ilokseen tuntea itsensä huomattaviksi henkilöiksi."

    Eikö mielenkiintoinen paralleli ole keskiajan ylimystön tapa korostaa asemaan pukeutumisella ja mahtipidoilla?

    Kumpaakin tapaa porvaristo paheksui: nuokin varat olisi pitänyt sijoittaa ja panna korkoa kasvamaan. Herää nyky-yhteiskunassa kysymys, onko tuollainen pääoman rajaton kasvattaminen AINOA OIKEA ELÄMÄNTAPA vai voisiko muillakin tavoin elää?

    VastaaPoista
  7. 100-vuotispäiväjulkaisuista:

    Saksassahan noita on julkaistu 'juhlavuoden' kunniaksi ja keskusteluakin herättäneesti: H. Münklerin "Der Große Krieg: Die Welt 1914 bis 1918" ja C. Clarkin "Die Schlafwandler – Wie Europa in den Ersten Weltkrieg zog" (käännös) ovat edustaneet saksalaista mieltä lämmittävää uutta ajattelua, jossa sotasyyllisyys jakautauu tasaisemmin osallisten kesken (ainakin jälkimmäinen ollut suuri myyntimenestys).

    Kaiketi perinteisempään tulkintaan päätyi J. Leonhardin yli tuhatsivuinen "Die Büchse der Pandora - Geschichte des Ersten Weltkriegs", joka on ollut niin ikään kiitetty.

    Olisi mukava kuulla Kemppiseltä näistä asiantuntevia arvioita..

    VastaaPoista
  8. EU:n ulkoministeriksi valittu italialainen Federica Mogherini sanoo uuden toivon heränneen Euroopassa aselevon kestäessä Ukrainassa. Sen tueksi hän toivoo kaikkien ajatuksia. Voisimmeko yhtyä toivomukseen, Stubbin ja hapannaama Tuomiojan puolesta?

    VastaaPoista
  9. Kemppisen pointti: Perinteinen oikeistolainen ei voi tehdä kunnollista historian tutkimusta.

    VastaaPoista
  10. Minusta Englundin teoksen edellinen laitos on hyvin miellyttävä kokonaisuus. Siinä henkilöitä on 19, ja henkilöiden vaiheet koko sodan ajalta saa selkeästi esille. Sodan laajuus näkyy, kun henkilöissä on eri kansallisuuksia sotimassa eri mantereilla. Useimmat ovat parikymppisiä sodan alkaessa. Vanhempia ovat amerikkalainen kirurgi ja ranskalainen ministeriön virkamies.Etelä-Amerikasta tullut upseeri taistelee osmannivaltakunnan armeijassa. Rikkaan australialaisperheen tytär ajaa ambulanssia Serbian joukoissa. Sota-aikaan mahtuvat armenialaisten kansanmurha ja Venäjän vallankumous.

    Kun teosta on käännetty, on lisätty uusia henkilöitä ja heidän kirje- ja päiväkirja-aineistoaan.

    Englundin blogista ja joistain haastatteluista saa käsityksen, että uusi laitos on jonkinlaista askartelua, kun Akatemian sihteerin tehtävä on kovin työläs, eikä kokonaan uuteen tutkimukseen ehdi paneutua.

    Marja-Liisa Seppänen

    VastaaPoista
  11. Voiko ihminen tuottaa voittoa? Jatkuvasti kasvavassa määrin, siis markkinoilla. Voiko se olla totta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka se mitataan? Homo sapiens jatkaa toiset 100 000 vuotta pelkästään tällä raudan pisaralla purjehtimista?
      En kaihda semanttisia miinakenttiä mutta en viitsisi kadottaa niille ajatuksia. Voitto tulisi siis määrittää.

      I. H.

      Poista
  12. Ei,ihminen ei voi tuottaa jatkuvasti voittoa, mutta hänestä voi vielä rakentaa lampunvarjostimen
    kätz

    VastaaPoista