Mietiskelin,
mistä saisin käsiini 50 – 80 vuotta vanhan Helsingin puhelinluettelon. Kaikkein
tavallisimmat painotuotteet ovat joskus vaikeita löytää. Verkkohuutokaupasta
saisi, mutta hinnat ovat turhan korkeita.
Pohdin
edelleen, mistä löytyisi Sininen kirja. Niitä oli ennen joka toimistossa.
Vankka opus oli luettelo yrityksistä ja mukana oli tietoja niiden toimialasta.
Kaipaisin
kovasti valtiokalentereita. Noinko on, ettei Kansalliskirjasto ole skannannut
niitä? Julkaisuoikeus näyttäisi olevan Helsingin yliopistolla. Tätä oikeuttaan
yliopisto käyttää siten, että teoksesta on – CD-rom! Se maksaa yli 100 euroa.
En saa vähällä vaivalla selvää, onko menneiden vuosikymmenten teoksia rahalla
saatavissa. Valtiokalenterissa on etenkin kaikki valtion virastot
virkamiehineen ja toimihenkilöineen. Hiukan jyvällä olevalle lukijalle teos on
antoisa.
Historiallisten
asiakirjojen ja kuvien verkkosivulla (ensimmäinen linkki) on aarteita. Sukututkijoiden
sivuilla on korvaamaton luettelo luetteloista.
Helsingin
kaupungin osoitekalenteri 1889 edellyttää käyttäjältä ruotsin taitoa ja
alkeistietoja kadunnimistä ja keskustan rakennuksista.
Luettelon
ensimmäinen on Ida Aalberg, osoite V. Henriksgata 12 eli luultavasti nykyisen
Mannerheimintien toinen kortteli nokka Töölöön päin katsottaessa. Tuon
Heikinkadun lisäksi on hyvä tietää Antinkatu, Andreegatan, joka on
Lönnrotinkatu, Vlöadimirinkatu, Wladimirgatan eli Kalevankatu ja ehkä
Kruununhaan muuttuneet kadut, kuten Nikolainkatu (Snellmaninkatu) ja
Konstantininkatu (Meritullinkatu).
Olen
ennenkin paheksunut hankalaa nimityyppiä Aleksis Kiven katu, Urho Kekkosen
katu. Eilisessä kirjoituksessa ylistämäni poliisit vihasivat
Nordenskiöldinkatua, koska sitä eivät osanneet konstaapelit kirjoittaa, eivät ruotsinkielisetkään.
Helsingin ikävin kadunnimi voi olla Tavaststjernankatu. Eräs aatelissuku on
nimeltään Tawaststjerna. Onko tämä joku kilpatehtävä?
Täytyy olla
rakentava näin uudenvuoden aattona. Siis asianomaiselle lautakunnalle: Helsingin
keskustan vanha kikka on käyttää kadun niminä etunimiä. Jotkut maalaispaikat
ovat keksineet saman. Olen läkähtyä ylpeydestä, että Kauhavalla on luultavasti
isoisääni liittyen Martinkuja. Siinä on vieressä Hanneksenkuja, ja Fransukin
näkyy saaneen katunsa.
Siis
Urhonkatu, Aleksiksenkatu (tai Alenkatu tai Aleksin). Mallia Neuvostoliitosta.
Nyt uutisissa oleva Volgograd tunnetaan paremmin aikaisemmalla nimellään Stalingrad.
Sitä ennen se oli Tsaritsyn.
Keskustan
taloista on olemassa hyvinkin tarkkaa tietoa, sekä asukasluettelot että rakennuspiirustukset.
Kun Helsingin historia on monissa muodoissaan niin iso, käytän itse
satunnaiseen tarpeeseen Helsingin Sanomien kirjoja kaupungin vanhoista
kortteleista. Tosin ärryn aina journalistisesta otteesta, jonka nimissä korttelien
taloista kerrottu on aina vain näytteitä. Juttujen kirjoittaminen sanomalehteen
näkyy; lehdessähän ne olivat mainioita.
Olisin
kovin halukas selvittämään ajatuksen tai ehdotuksen, jonka moni on esittänyt
tutkimustensa yhteydessä, myös minä. Näinä päivinä on mainittu lehdissä
ikävästä ajatuksesta, että kaupunginosia ”pisteytettäisiin” niin että hampparit
pakotettaisiin asumaan hamppareiden kanssa.
Kun
pääkaupunkiseutu on luultavasti vanhastaan pisteytetty! Alustavan aineiston voi
koota puhelinluetteloista ja osoitekalentereista, kunhan pitää silmällä niitä,
jotka eivät ole päässeet näihin teoksiin.
Siinä ei
ole mitään tutkimista, että rikkaat asuvat rikkaiden alueilla ja köyhät siellä
minne pääsevät. Asiaa ei pidä jättää tähän. Avainsana on ”verkosto”, kuka
tuntee kenet. Verkostoituminen ei ole myönteinen eikä kielteinen asia, se on
tosiasia. Sen selvittäminen ja arvioiminen vain on kovin vaikeaa. Mutta
väittäisikö joku vakavissaan, etteivät entiset tai nykyiset koulutoveruudet
merkitsisi mitään? Työtoveruudet?
Jopa
maakunnallisuus sietäisi tulla uuden tarkastelun kohteeksi nyt, kun maakuntia
ei enää ole. Ihastelin lehdessä esitellyn Esko Männikön valokuvia, joita löytyy
netistä. Vaikka mies vain asuu siellä, valokuvat puhuvat yhtä leveää Oulun
murretta kuin Vilho Lammen taulut ja ovat samalla tavalla arkoja
yksityisyydelle ja yhteisyydelle; haluaisin puhua henkisestä rikkaudesta, mutta
en kehtaa.
Kansalliskirjastosta on hyvä aloittaa. Siellä lukusalissa Valtiokalenterit ovat somassa rivissä, aina 1800-luvulta alkaen. Rakennus lienee tosin remontissa, joten sisään mennään kai Fabianinkadun puolelta.
VastaaPoistaNimimerkki Timo ohjasi aivan oikeaan suuntaan. Valtiokalenterit löytyvät Kansalliskirjaston Fennica-kokoelmasta. Valtiokalentereiden viitetietoihin voi tutustua mm. uudessa Kansalliskirjaston kokoelmien Finna-hakupalvelussa: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fennica.171819.
PoistaValitettavasti kalentereita ei ole toistaiseksi digitoitu, vaan niihin tutustutaan paikan päällä lukusalissa. Kansalliskirjaston peruskorjauksen ajan (2013-2015) osa kokoelmista säilytetään varastotiloissa, jonne asiakkailla ei ole vapaata pääsyä. Aineistoa voi kuitenkin tilata puhelimitse ja sähköpostitse Kansalliskirjaston asiakaspalvelusta: puh (09) 191 23196, sähköpostiosoite: kk-palvelu(at)helsinki.fi.
Sininen kirja – talouselämän suurhakemisto on kokoelmissamme vuodesta 1937 alkaen, ohessa linkki tarkkaan viitetietoon Kansalliskirjaston Finnassa: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/helka.985954.
Helsingin puhelinluettelo on hieman kinkkisempi, se löytyy kokoelmistamme mikrofilmattuna pienpainatteena. Helsingin puhelinyhdistys - Puhelinluettelot vuosilta 1882 - 1981 ovat käytettävissä mikrokortteina Lehtisalissa, Fabianian 2. kerroksessa . Vuoden 1981 jälkeiset puhelinluettelot tulee tilata pienpainatekokoelmasta, toimitusaika näille on yksi vuorokausi.
Mikrofilmatuista aineistoista ja laitteiden käytöstä saa lisätietoja Kansalliskirjaston asiakaspalvelusta.
Kansalliskirjaston tietopalvelu auttaa mielellään aineistoon liittyvissä laajemmissa kysymyksissä: yleinen tietopalvelu ja Musiikkikirjaston tietopalvelu, ma-pe klo 10-16, puh. 09 191 22740 tai 09 191 21611/ kk-tietopalvelu(at)helsinki.fi. Kansalliskirjasto palvelee remontin ajan osoitteessa Fabianinkatu 35, tervetuloa!
Helmi-Kanerva Tuori
Kansalliskirjaston viestintä
Sininen kirja on lapsuuden ajoilta tuttu. Meillä kotona sijaitsevassa valtion virastossa sitä joskus selailin. Mercantilin mainos oli muistaakseni jonkun vuoden painoksen kannessa. Sinisiä kirjoja on julkaistu muitakin, kuten tämä erään kaupunginvaltuutettu Storyn mukaan nimensä saaneen alueen opas.
VastaaPoistaMännikkö sanoi haastattelussa että väline ei ole tärkeä, silti hänen käyttämänsä kamerat kiinnostavat, kun jälki on noin komeaa. Ei se lopputulos mikään sattuman tuotos ole, vaan vedostuskurssitkin on käytyinä. Tuo maakuntakommentti mietitytti. Läänit häipyivät, mutta maakuntien Suomi kai on vielä, ainakin Männikön kuvissa. Vai kuinka?
VastaaPoistaKirjoittaessani esikoisromaaniani minulla oli oppaina 1960-luvulle kaksi kotikaupunkini puhelinluetteloa. Niistä kävi selville, minkänimisiä liikkeitä kyseisenä aikana oli esimerkiksi Yliopistonkadun ja Asemakadun kulmassa. Kaikki luettelot löytyivät entisen kotikaupunkini pääkirjaston maakuntakokoelmasta. Niistä oli huomattava apu historiallisten faktojen hankkimisessa.
VastaaPoistaKuinkahan se esikoiskirja löytyisi noilla tiedoila? Salapoliisiksi ryhdyttävä. Olisiko Jyväskylä? Jos, niin itse asuin niillämain ko. risteystä 10-vuotiaana 1954 syksyllä. Entä ketähän kirjantekijöitä olisi sieltä lähtöisin ja kirjoittanut kirjaansa noin 60-70 -luvuilta eteenpäin ...
PoistaJestas.
VastaaPoistaKohta pisteytetään rumat ja lihavat.
Henkisestä rikkaudesta ei ole tietoakaan, kun suvaitsemattomuus lisääntyy.
Yllätys ei ollut aattoiltana suuri, kun valtiovarainministeri Kymäläisen kotona kuunneltiin jouluvirttä ja puhelin soi juuri himmeliä ripustettaessa. Myöhemmin Jutta alkoi pohtia, oliko se merkki.
VastaaPoistaJutta nosti kännykän korvalle ja kuunteli: "Täällä Angela. Paskaa Joulua sinullekin, Jutta."
Jutan toivotellessa vastavuoroisesti Paskaa Joulua Saksan liittokanslerille hän samalla itsekseen katui sitä, että oli lähettänyt Angelalle pari vuotta sitten joululahjaksi "Perussuomea ulkomaalaiselle" kielioppaan. "Eihän tässä kumpikaan suomalaisia heteromiehiä olla", Angela tiivisti oppimansa.
"Joulusota on julistettu Turussa ja maassa perinteinen villi meno?", Angela jatkoi.
"Mistähän nuo ulkomaalaiset saavat kaikki väärät käsityksensä meistä suomalaisista", Jutta sanoi epähuomiossa ääneen.
"Kyllähän minä Lutherin sotavirren tunnen, 30-vuotisen sodan "vainolaisen hurmehet" ja joulurauhaanpakottamisen", Angela pamautti takaisin. "Kai minä saksalaisena ja itäsaksalaisena hallinnon ja militarismin liiton tunnen. Kansallislaulunne taas on kuin kapakkaviisu, jota tiedottomat merimiehet hoilaavat hädissään karautettuaan aluksensa rantakiville."
"Mutta onhan sekin saksalainen viisu!", Jutta vaikersi.
Suunnilleen samat terveiset oli jo vaihdettu aiempinakin jouluina.
(jatkuu)
(jatkuu)
VastaaPoistaRupattelutuokioon kuului kyllä ajankohtaisempiakin asioita. "Mitäs tykkäsit niistä pari vuotta sitten yllätyslahjaksi lähettämistäni lainavakuuksista?", liittokansleri kysäisi. "Sitähän kiltit lapset toivoivat?"
"Kyllä Kreikan pankkien antamat velkatakuu..", Jutta nieli sanansa, kun Angela keskeytti:"Hyvää Joulua ja Kannustettua Uutta Vuotta Kreikan pankkiireille. En minä kuitenkaan pankkiirien puheista..., vaan tarkoitin niitä vanhan varaston Patriot-ohjuksia". "Jaa niitä siellä laivassa. Muistisi pettää. Ohjuksia oltiin toimittamassa Saksasta meille Korian varuskuntaan, mutta osoitetta tarkemmin tutkittaessa papereissa lukikin Korean varuskunta. Suomenkielessä sanat tarkoittavat kyllä samaa", lohdutti Jutta.
Lopuksi vaihdettiin poliittiset katsaukset.
Angela kertoi, että hänen uuden hallituksensa hygieniaministeriksi oli nimitetty Baijerin sisarpuolueen johtaja Hammerbach. Hallitusohjelmaan oli vaadittu ulkomaalaisten rajalla desinfioimista, ajoneuvojen pesua, satelliittivalvontaa ja kilometriveroa. Jutta oli jo soittanut vaalien jälkeen Angelalle ja vaatinut suomalaisille poikkeusta saunapuhtauden perusteella. Angelan mukaan suomalaisten vaatimus oli vain mutkistanut asioita. "Baijerilaisministeri ei tiennyt saunasta mitään muuta kuin sen, mitä oli nähnyt Tsekin puolella rajan pinnassa autolla ajellessaan. Siellä oli ollut tien varressa viitta sivulle: Gentlemen's PussyCatWalk & Sauna. Puolusta nyt tuon kokemuksen jälkeen suomalaisia". Hallitusohjelmaan oli lopulta lisätty vain autojen alustapesu ja kyttääminen.
Jutta muisteli puolestaan tapaamisiaan saksalaiskollegansa kanssa. Molemmilla mailla oli ongelmia tiedon salaamisessa. Oli amerikkalaiset, ruotsalaiset, venäläiset, oppositio, äänestäjät... Suomalaisvaltuuskunnan juristeille oli tullut neronleimaus heidän katsellessaan Saksan valtiovarainministerin rentoa istuskelua tuolissaan. Myöhemmin Suomessa velkatakuutussopimukset oli alettu laatia sokeainkirjoituksella kuuroille ja viittomakielellä sokeille. Soinia varten oli hankittu kuuluisa viittoja Etelä-Afrikasta.
Angela mainitsi lopuksi menevänsä vieraillulle Baijeriin Hammerbachin kansanmusiikillisiin kotiseutujuhliin. Hän sanoi juhlan nimenkin ja ynähti ikäänkuin olisi naurahtanut, mutta Jutta ei oikein saanut selvää. Jutta mainitsi lyhyesti suomalaisten itsenäisyyskonsertista: "Sibeliusta ja muumeja".
Illalla Jutta kysyi sängyssä mieheltään, joka oli saksankielen dosentti, mitä Trachtenlederhosenblaskonzert mahtaa olla. Puoliso käänsi kylkeään ja selitti maailman ohuimmassa huumorikirjassa olevan pitkiä sanoja.
Snowdenilta saadun tiedon mukaan
T.
PS: Vuosi alkaa kuten aina ennenkin - pikkuvanhasti.
Arvoisat keskustelijat, kun tuli näistä kortteleista puhetta niin uskallankin nyt kysyä aiheesta joka on mietityttänyt n 2 vuotta. Lönnrotinkatu 29:ssa on nykyisin hotelli Glo Art. Sen vinttikerroksen sauna on varmaankin ollut jotenkin yhteydessä Teknilliseen korkeakouluun koska siellä on jotain teekkari-symboliikkaa. Mikähän on saunan ja rakennuksen historia?
VastaaPoistaErinomaiset linkit historiallisiin dokumentteihin, kiitos !
VastaaPoistaKun blogissa viitataan vanhoihin paikannimiin Helsingissä ja muualla, tähän auttavat esim. nämä:
Äskettäin verkkoon tulleet Maanmittauslaitoksen vanhat kartat:
http://www.maanmittauslaitos.fi/aineistot-palvelut/verkkopalvelut/vanhat-painetut-kartat
Heikki Rantatuvan Jyväskylän yliopiston sivuilla ylläpidettävät sivut :
http://www.vanhakartta.fi/
Valitettavasti katujen nimeäminen etunimillä ei käy, siis minun mielestäni, paitsi jos kadun nimen ei ole tarkoituskaan viitata kehenkään henkilöön. Helsingin Liisankadut ja vastaavat ovat poikkeus, koska nämä kadut on nimetty suuriruhtinaiden ja ruhtinattarien mukaan, joista puhutaan etunimellä arvonimen kera, ei sukunimellä. Vastaavia keisarillisuuksia löytyy muuten Poristakin, Annankatu, Katariinankatu, Mikonkatu jne. aika runsaasti. Tavallisemmista ihmisistä puhutaankin sitten sukunimellä ja tästä sopii pitää kiinni katujakin nimettäessä, kuten vaikka Mannerheimintie.
VastaaPoistaSinällään olisi mukava tietää, mistä ja milloin on tullut tapa nimetä katuja ja vastaavia ihmisen koko nimen mukaan. Onhan tämä nykyinen tapa tietysti informatiivisempi ja mahdollistaa useamman saman sukunimen omaavan kunnioittamisen, mutta on se aika kömpelöäkin ja rikkoo historiallisen perinteen. Wienissä on esimerkiksi aukiot nimetty sekä Otto Wagnerille että Richard Wagnerille ja saksankielisessä maailmassa tämäntapainen tarve on varmaan ollut syynä muuttuneeseen käytäntöön. Meillä käytäntö on kait sitten vain apinoitu ettei vaikutettaisi vanhanaikaiselta.
Mutta kun ennen käytettiin pelkkää sukunimeä ja nykyään koko nimeä, niin onhan se liikkuessaan hauska, kun heti näkee, onko paikan nimi vanha vai uusi, vaikkapa Berliinissä Savignyplatz vs. Ernst-Reuter-Platz. (Tai sitten kuninkaallisesti nimetty Karl-August-Platz tai Friedrikstrasse)
On mieltäni ylentävää huomata, että muutkin jakavat kiinnostukseni henkilöhakemistoja kohtaan. Olen paljon kaipaillut ihan tilastollisia perustietoja vaikkapa Valtiokalentereissa esiintyvistä ihmisistä. Tiedän, että Ilkka Ruostetsaari kumppaneineen on tehnyt Kuka Kukin On -sarjasta tietokannan, josta ilmenee, että sarjassa on esiintynyt vuosina 1909 - 2005 kaikkiaan noin 19000 eri henkilöä. Tarkempia tietoja kirjan kansiin päässeistä kerrotaan vaikkapa Ruostetsaaren artikkelissa vuoden 2009 laitoksessa. Vastaavanlainen analyysi Valtiokalentereista olisi kovin kiinnostava. On vaikea omin päin edes arvella, kuinka moni eri ihminen on teoksissa esiintynyt: joku vanhempi pappishenkilö on vaikkapa voinut olla teoksessa vuosikymmeniä. Nykyään teoksessa on yli 40000 nimeä vuosittain. 70-luvulla niitä oli 20000 - 30000. Aiempina vuosikymmeninä huomattavasti vähemmän. Kiinnostavaa on myös vertailla, kuka otetaan ja kuka jätetään. 1900-luvun alussa oppikoulujen lehtorit oli huolella lueteltu. 70-luvun alussa ohjeellinen raja oli palkkaluokka A 25, mutta siitä näytetään poiketun kumpaankin suuntaan: esimerkiksi huomattavasti matalamman palkkaluokan nimimiehet ja henkikirjoittajat ovat mukana (sporttelitulot?), mutta käsittääkseni kaikki majurit (A27?) eivät.
VastaaPoistaKirjoititte: "Jopa maakunnallisuus sietäisi tulla uuden tarkastelun kohteeksi nyt, kun maakuntia ei enää ole."
VastaaPoistaKyllä niitä vielä on, niin täällä Keski-Suomessa kuin muuallakin: https://www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/maakunta/001-2014/index.html