Pakkosuomi

Ruotsissa asuvista noin 5 prosenttia on äidinkieleltään suomenkielisiä. Heitä voisi sanoa sorretuksi vähemmistöksi; ensimmäinen suomen kielen opetusta kohentamaan tarkoitettu laki annettiin vuonna 2000. Se lienee jäänyt vaikutuksettomaksi.

Suomessa asuvista noin 5 prosenttia on äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Heidän kielelliset oikeutensa on turvattu koko tasavaltamme olemassaolon ajan perustuslaissa ja kielilainsäädäntö sisältää runsain mitoin määräyksiä heidän etujensa huomioon ottamisesta.

Kirjoitin toisen asian ohella ”pakkoruotsista” vain vetääkseni esiin tämän asetelman. Se mainitaan ihmeteltävän harvoin.

Ruotsissa ei tietääkseni ole mitään luotettavaa tilastoa suomenkielisistä ja käsitykseni mukaan asia on heille itselleenkin hyvin epäselvä. Sotien aikana Ruotsiin vietiin noin 72 000 lasta, joista 15 000 jätti palaamatta. Kiivaimpana aikana 1960-luvulla parissa vuodessa Ruotsiin muutti lähes 300 000 suomalaista, tiettävästi enimmäkseen töihin tehtaille.

Koska käsiini ei ole sattunut selvitystä asiasta, päättelen vähäisten tietojeni perusteella, että suomalaiset päätyivät kielitaidon puuttuessa nimenomaan tehdastyöhön, matalapalkkatöihin tai sitten suoraan rappiolle.

Maassa ei ollut pakkoruotsia, koska asia tuli ajankohtaiseksi vasta peruskoulun myötä.

Miten suuri osa ennen peruskoulua muuttaneista hyötyi keskikouluruotsistaan? Minkä verran sitten peruskoulun ruotsi auttoi?

Luulen että vastaus molempiin kysymyksiin on sama: hyvin vähän, jos lainkaan. Suomenkieliset olivat Ruotsin neekereitä. En tiedä, miten suuri osa on sitä edelleen.

Tietenkin tunnen henkilökohtaisesti kaltaisiani, jotka ovat asettuneet Ruotsiin. Ei heissä ole mitään puhumista. Kai siellä on tälläkin hetkellä puolen sataa proffaa, kun juristiprofessoreitakin tiedän useita. Esimerkiksi valtionarkistonhoitaja Kari Tarkiainen oli korkeassa virassa Ruotsissa. Syvästi ihailemani Harry Järv oli ruotsinkielinen maanviljelijän poika Mustasaaresta, ja kohosi Ruotsissa kuninkaallisen kirjaston johtotehtäviin. Hän oli aito sotasankari ja journalistina ja esseistinä sekä Suomea että Ruotsia ajatellen korkeinta luokkaa. – Eli Jörn Donner on suuri poikkeus. Lasse Pöysti ei kai onnistunut luomaan uraa Ruotsissa, vaan tuli sieltä pois. Dramatenin johtajan paikka on kyllä tunnetusti vaikea.

Miksi minä en ole koskaan viipynyt pidempään Ruotsissa? Osaan maan kieltä ja kulttuuria luultavasti paremmin kuin useimmat ruotsalaiset. Tämä retorinen kysymys aiheuttaa nytkin vatsanväänteitä.

Matti Turtola mainitsee kenraali Erik Heinrichsin elämäkerrassaan tämän kysyneen eräältä everstiltä heti talvisodan jälkeen, miten olisi jos ehdotettaisiin Molotoville, että vaihdetaan osa Karjalaa Ahvenanmaahan. Ottakoot venäläiset Ahvenanmaan; me olisimme kovin mielellämme pitäneet ainakin Viipurin.

Turtola kai tarkoitti, että noin ajattelee yleisesikuntaupseeri – myös mahdottomia vaihtoehtoja. Ja Heinrichs oli niin syvästi ruotsinkielinen, että hänellä oli pahoja vaikeuksia johtaa joukkoja 20-luvulla Karjalassa ja Savossa. Hän toisin sanoen osasi suomea yhtä huonosti kuin Mannerheim. – On kai yleisesti tiedossa, että jääkärien johtomiehet olivat melkein kaikki ruotsinkielisiä ja että koko tämä liike lähti Nylands Nationista eli Helsingin ruotsinkielisten opiskelijoiden piiristä. (Ostrobotnian kokouksessa puhetta johti Pehr Zilliacus. Varhaisia jääkäripataljoonan upseereita (Zugführer) olivat Österman, Öhqvist, Oesch, Paulig, Heinrichs jne. Toki: Lauri Malmberg ja Aarne Sihvo.)

Niin – että olisi luovutettu Ahvenanmaa Venäjälle. Ahvenanmaan kysymys 1918-1920 ja sotien välisen ajan kieliriita (”pakkoruotsi”, silloin yliopistossa) estivät kehittyneet kaupalliset suhteet ja sellaisen sotilasyhteistyön, joka olisi ollut meille kovin tarpeellista 1939.

Turvallisuuspoliittisesti ja koko valtakuntaa ajatellen meillä ei ole tainnut olla Ahvenanmaasta sanottavaa hyötyä, riesaa kylläkin. Viipuri on viimeistään Koiviston (Primorskin) öljy- ja kaasulaitteiden valmistuttua ikuisesti menetetty, mutta mikä meidän olisi ollut hoitaa jatkuvasti kasvavaa Venäjän kauppaa ja matkailua Viipurista käsin?

Tätä kirjoittaessani valpas seuralaiseni televisio esitti ennusteen, miten pian ja kuinka pahasti Suomi putoaa elintasossa ja elämisen tasossa Ruotsin kelkasta. Tulokset ovat arvailuja. Kysymyksen esittäminen on ajankohtaista ja aiheellista.

Olisiko tämä selvästi erottuva ja jatkuva karsaus ”pakkoruotsia” kohtaan itse asiassa karsautta Ruotsin kuningaskuntaa kohtaan? Jos näin on, silloin vallalla on väärin käsitetty ”talvisodan henki”.  Se ajatus, että selviäisimme yksin, on sairaitten aivojen tuote.

Kartalla Suomen ruotsinkieliset kunnat. Tummansininen on ruotsinkielinen, vaaleammat kaksikielisiä, vaalein, suomi enemmistön kieli.