Beevor

Vielä ei ole tietoa, miten Anthony Beevorin ”Toinen maailmansota” (WSOY) ilmestyi viime viikolla suomeksi muutamia päiviä aikaisemmin kuin Englannissa ja USA:ssa. Ripeää toimintaa. Kirjassa on melkein tuhat sivua.

Epäilen että tietäväksi ja taitavaksi tunnetun Beevorin tukena on kymmeniä avustajia, jotka ovat enimmäkseen häntä pätevämpiä, kuten kuuluukin olla.

Operaatio on siis pikemmin liikkeenjohtoa kuin kirjallisuutta. Ja toiminta on ollut tuloksekasta. Saman kirjoittajan teoksia on jo julkaistu suomeksi kahdeksan. Maailmalla myynti on ollut huomattavaa, ja meilläkin kai hyvää.

Yritän vastata tällä kirjoituksella omien lukijoitteni mieleen varmasti tulevan kysymyksen (osa säännöllisistä lukijoistani ei tarvitse neuvoja, koska asia ei kiinnosta, ja osa taas on 1900-luvun historian ammattilaisia).

Sanoisin empiville sieluille, että kannattaa. Toisaalta ei ketään mörkö syö, vaikka tämän kirjan laistaisi.

Ammattilaisena sanoisin, että ei kelpaa lähteeksi. Kirja on selkeästi suunnatta suhteellisen tyhmälle lukijakunnalle. Sekä lähdeaineisto että esiin nostetut seikat ovat satunnaisia.

Lukuisissa liemissä keitetylle harrastajalle teos antaa kyllä paljon virikkeitä ja ajattelemisen aihetta. Yritys tavoittaa koko sota – myös esimerkiksi Kiina – on brittien perinteessä epätavallinen. Tosin Sir Martin Gilbert teki sen paremmin.

Omana mielipiteenäni sanoisin, etten ole oikein varma, kannattaako sotahistoriaa kirjoittaa suurelle yleisölle.

Meillä on Suomessa Meinanderin uusi kirja vuodesta 1944. Menisin mieluummin tuo esitystavan taakse. Sota-ajan historia, ei sotahistoria. Siinä on suuri ero. Sotaliikkeet ovat joko pintaväreilyä tai maanjäristyksiä. Maanjäristyksen kuvaus on reportaasi, ehkä hyvin tarpeellinen. Itse käytän aikaani mieluummin kysymykseen ”miksi”. Olen kiinnostuneempi mannerlaatoista kuin niiden törmäyksistä.

Uskomatonta kylä, toisen maailmansodan historia on edelleen kirjoittamatta, myös Antony Beevorin jälkeen. Tämäkin kirjanjärkäle on oikeastaan vain taitava kympin kotiaine, joka on päässyt hiukan venähtämän.

Emme voi tietää menneisyydestä paljon varmaa, mutta on yritettävä ymmärtää nykyhetkeä, jotta tulevaisuus ei putoaisi niskaan.

Nykyhetkeen, esimerkiksi käsillä oleviin Euroopan kriiseihin, vaikuttaa syvästi toinen maailmansota eli ei se, mitä kaikkea tapahtui, vaan se, mitä väitetään ja luullaan tapahtuneen.

Suurin osa tuttavistani ja sukulaisistani (olen sukupolveni vanhin) ovat tuon sodan tulosta, Tony Judtin sanoin virinneen tulevaisuuden toivon, täystyöllisyyden, lapsilisien ja maidon (lue: runsaampien säännöstelyannosten) seurausta. Syntyvyyden lisäys vuodesta 1945 oli mullistava.

Suhtaudun tähän kirjaan hiukan haaleasti kai myös siksi, etten oikein pidä peukaloiduista dokumenteista. Tämä menee hiukan liikaa osastoon ”Kansa taisteli” ja anekdootit ovat hiukan liian hyviä, yksityiskohdat hiukan liian värikkäitä ja kirjoittajan mielenkiinto julmuuksia kohtaan hiukan liian kiihkeää. Mutta kirja löytää lukijansa ja lukija kirjansa.

Mutta yhtä asiaa huokaan: Suomessa ei ole eikä taida tullakaan tämän tyyppistä kirjaa, Suomi sodassa 1939 - 1944. Näen, koen ja kuulen tietämättömyyden lisääntyvän, ja se merkitsee virheellisten tulkintojen moninkertaistumista. Meillä on useita epätasaisia tietokirjoja sotatoimista ja määrättömästi muistelmia. Sota-ajan historiaa eli kertomusta henkisestä kotiseudustamme ei ole. Sääli. Suhtautumisemme esimerkiksi Ruotsiin ja Kreikkaan ovat selvää perintötavaraa.