Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
4. kesäkuuta 2010
Lahjavihjeitä
Itse vien ylioppilaalle Pentti Virrankosken Suomen historian. Toinen, korjattu painos 2009, vähän yli tuhat sivua, SKS. Esimerkiksi Meinanderin uusi Suomen historia on hyvä, mutta peruskurssitasoa. En nyt yritä sijoittaa Virrankoskea kurssikirjallisuuteen – se on jo tehty.
Eräänlaisena hymähdyksenä näinä päivinä lehdissä ja verkossa julkaistuille monenkirjaville ja enimmäkseen vähimmän vaivan tietä kyhätyille suosituksille sanoisin, että tämän Suomen historian lukenut henkilö oikeasti tietää yhtä ja toista aiheesta, ja tieto on ajan tasalla. Kirjoittaja on ollut jo aika kauan eläkkeellä historian professuuristaan, mutta ei ole sammaloitunut.
Lahjavihjettäni viittauksineen, että sopisi ostaa samalla itselleen, perustelen myös sillä, että tämä kirja on ns. narratiivista historiaa eli luettavaksi kirjoitettu. Myös historiatieteessä oli vaihe, jolloin monet pitivät tutkimusta sitä parempana, mitä vaikeatajuisempi se oli. Väitöskirjan kirjoittajat kilpailivat kuivakiskoisuudessa. Tämän Virrankoski voittaa, suvereenisti.
Olen hiukan innostunut. Tämäkin kirja osoittaa, että myös meillä on mahdollista kirjoittaa samalla tavalla kuin Englannissa, jossa näitä oivallisia, siis nautittavia mutta tinkimättömiä teoksia ilmestyy useita joka vuosi.
Toinen vihje ylioppilaslahjaksi ei sovellu läheskään yhtä monille. Huomasin hiukan sattumalta hienostoliike Anttilassa, että vanha suosikkini vuodelta 1973 ”Maailma sodassa” on taas myynnissä DVD-levyinä, sangen huokeaan hintaan.
Tuota brittiläistä Thmaes-television sarjaa ei tarvitse vertailla muihin, koska se on nyt ensimmäinen rahalla, vaivalla ja huolella tuotettu dokumenttisarja, josta on itsestään tullut historiaa.
Kun ensimmäisen kansion levyllä 4 selvitetään sukellusveneiden ja saattueiden sotaa Atlantilla, lähtökohdat selvitetään heti ja oikein. Sitten tulee repliikki, jonka puhujan tunnistaa heti saksalaiseksi, suuramirali Karl Dönitz. Kohta tulee jakso, jossa kerrotaan, miltä kauppalaivojen torpedoiminen tuntui saksalaisesta. Kertojalla ei ole juurikaan aksenttia. Ernst Kretschmer, aselajinsa suurin sotasankari, teki pitkän uran Saksan liittotasavallan merivoimissa ja vielä Naton johtotehtävissä.
Molemmat herrat esiintyvät myös kuvassa eli heitä on haastateltu tätä ohjelmaa varten. Sarja on täynnä tällaisia rinnastuksia, jopa lyhyitä jaksoja yksittäisistä ilmataisteluista, joissa sekä englantilainen että saksalainen lentäjä puhuvat ja kertovat samasta asiasta. Yksi kertojista on Adolf Galland, Saksan ilmavoimien suuria menestyjiä. ”Sitten minä sanoin Hitlerille, että...” Ja perään saksalaista uutiskuvaa, jossa kertoja marssiin valtakunnankansliaan ja paiskaa jäykkäkäsitervehdyksen.
Koko sarjan kertojana on Lawrence Olivier, joka välttää kaikkia tehosteita. Hänen puheäännestään, yksimielisesti maailman parhaisiin luetusta, välittyy kauhu ja masennus, myös silloin, kun kuvassa Churchill hyppii innosta ja ylähuoneen lordit paiskovat peruukkejaan ilmaan.
Näin toisen maailmansodan historia on myös vuoden 1973 historia. Poliittiset mullistukset olivat ajaneet entiset viholliset Saksan ja Japanin entisten länsiliittouduneiden kanssa samaan leiriin. Haastatteluista kyllä kuulee, puolin ja toisin, ettei menneitä ole unohdettu. Ne on painettu pinnan alle.
Katsoja joutuu nyt, vuonna 2010, laskemaan mielessään, että nämä hahmot, jotka ohjaaja onnistuu näyttämään sotadokumentissa ihmisinä eikä sotilaina, olivat sarjaa tehtäessä aika nuoria, viisissäkymmenissä tai allekin.
Katsoin anoppini seurauksi uudestaan Åke Lindmanin viimeiseksi jääneen Ihantala-elokuvan, koska minun piti osoittaa kuvasta, että tuon ison kiven juuressä Pyöräkankaalla oli hänen miesvainajansa komentopaikka (JR 12). Elokuva on tunnetusti keskeneräinen – Lindman oli jo pahasti sairas, kun filmiä tehtiin, ja vaikka mukana oli asiansa osaavaa väkeä, filmistä puuttuu mm. ajatus. Siinä on hiukan draamaa ja hiukan dokumenttiä eikä oikein mitään välissä.
Olen hiukan pahoillani, että 1970-luvulla ei tullut kysymykseenkään tehdä omista sodistamme mitään vastaavaa. Oudostelen, ettei Paavo Rintalan keräämiä radiohaastatteluja ”Sotilaiden äänet” ole Ylen Arenassa. Kirjahan on aivan tavattoman hyvä (”Sodan ja rauhan äänet”).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"...filmistä puuttuu mm. ajatus" on varsin osuva tulkinta mainitusta elokuvasta. Se on vahinko, kun ottaa huomioon, kuinka hyvä tyyppi Åke oli. Jo nyt haluaa mestaroida osuvilla tulkinnoilla, niin sama soveltuu myös siihen edelliseen elokuvaan, joka oli tehty ruotsiksi vaikka olisi varmaan pitänyt tehdä myös viroksi. Sen ongelmahan oli se, että todellisuudesta ei sitten draamaa oikein tullutkaan, mikä teki elokuvan lopusta vielä kiusallisemman.
VastaaPoistaDVD/Videosarjasta: "Haastatteluista kyllä kuulee, puolin ja toisin, ettei menneitä ole unohdettu. Ne on painettu pinnan alle." Jos britit onnistuvat painamaan jotakin pois, kuten psykohistorioitsijat tämän ilmaisisivat, niin se on paljon tehty. Yleensä he voivat tehdä sen vain omissa tekosissaan ja niitäkin historiassa riittää. Tässä pitäisi ajatella toisen maailman emotionalistista tulkintaa ja mitä siitä seuraa.
Mihähän oli se kirja jota myytin n. 1970-luvulla, jonka mukana tuli Suomen kartta, ja kartta oli noin metrin mittainen pituudeltaan.
VastaaPoistaKartta roikkui kotini seinällä niihin päiviin asti, kunnes vanhemmistani aika jätti.
Siis, karttassa oli naru, josta sen pystyi ripustamaan seinan naulaan roikkumaan.
"Olen hiukan pahoillani, että 1970-luvulla ei tullut kysymykseenkään tehdä omista sodistamme mitään vastaavaa. "
VastaaPoistaNatsien jouksupoikana häärimisessä ei vain ole mitään ihannoitavaa - ja sotiemme syylliset ovat yhä syyllisiä.
Natsivallan kukistajilla voi olla perustellusti eri asetelmat muistella.
Ad Anonyymi: - Talvisota kuvaaminen 1939-1940 natsien juoksupoikana olemiseksi ei soita minulla mitään kelloa. Käväisepä kellosepällä vaihdattamasa paristo. Tuo mielipide esitetään yleensä jatkosodan 1941-1944 yhtydessä.
VastaaPoistaEsittelin englantilaista TV-sarjaa, jossa esiteltiin saksalaisia, enimmäkseen natseja, ei siis natsien juoksupoikia.
Kuten varmaan tiedät, minun käsitykseni mukaan omiin sotiimme syylliset istuivat Kremlissä, Neuvostoliitossa. Heidän ihailijoitaan on edelleen paljon muitakin kuin sinä.
Muistithan tänäkin aamuna sytyttää tuohuksen Stalinin ja Molotovin kuvien eteen?
Ad Anonyymi (kartasta) - Karttkeskus ja jopa Akateeminen myyvät 1944 jälkeistä, 1956 jälkeistä ja 1939 edeltänyttä Suomea esittäviä seinäkarttoja, naruineen.
VastaaPoistaMainitsit jutussani JR12:n (=jänkäjääkärit).
VastaaPoistaVaikka kaikki kynnelle kykenevät olivat Kannaksella pysäyttämässä venläisiä heinäkuussa 1944, anna arviosi JR12:n osuudesta.
terv. Pekka
Tuli mieleen pikku yksityiskohta, jota monikaan ei varmaan muista. Tuon Maailma sodassa -sarjan loppu jätettiin esittämättä ilman mitään selityksiä. Vasta 80-luvulla, kun toopelivisio esitti sarjan uudestaan, sain selville, miksi: Sarjassa kerrotaan, miten Japani yritti neuvotella Neuvostoliiton kautta antautumisesta, mutta Neuvostoliitto istui antautumistarjouksen päällä, odotti atomipommien pudottamista ja julisti sitten sodan.
VastaaPoista"Maailma sodassa" sarjassa näkyy myös kaikki edelleenkin vaikuttavat sota-aikaan suhtautumistavat - esimerkiksi 1944 vallankaappauksen kukistumisessa vaikuttanut Remer kiistää holokaustin. Ilmeisesti saksalaiset eivät olisi voineet moista näyttää.
VastaaPoistaSuomen historiasta tukevaa aasinsiltaa Lippujuhlien kautta reservin ylennyksiin. Emmekö me elä pikemminkin sotilasvaltiossa sotilasjuntan johtamana kuin demokratiassa. Ja miksi komentajat aina jaksavat muistuttaa, että yleinen asevelvollisuus on Suomelle parempi kuin ammattiarmeija koska se on muka halvempaa. Onko sitä todella laskettu? On syytä epäillä muita syitä kuin raha. Esimerkiksi elinkeinoelämän tarpeet valmiiksi muottiin valetusta esimies kautta alainen roolipelistä.Sotilasta on helpompi johtaa kuin "ihmistä". Kun elinkeinoelämälle paljastuu että armeijassa opittu tupasiivousmentaliteetti, jossa ollaan tekevinään ja käskevinään, jatkuu työpaikoilla, alkaa sekin vaatia palkka-armeijaa.
VastaaPoistaVirrankosken teoksen rinnalle suosittelen uutta ylioppilasta tutustumaan, vaikkapa sitten internetissä itänaapurimme ideologiseen perintöön, jonka vaikutukset näkyvät kansamme lähihistoriassa.
VastaaPoistaJärkyttävällä tavalla.
On älyllistä epärehellisyyttä väittää tai edes antaa ymmärtää, että Suomi olisi voinut olla syyllinen isojen sotien syttymiseen itänaapurimme kanssa. Syyt niihin löytyvät aivan muualta eli kansainvälisen valtapolitiikan sen aikaisista keskuksista kuten Moskovasta, Berliinistä, Lontoosta jne.
Menestyneimmän sukellusvenepäällikön nimi lienee Otto Kretschmer, myös "Hiljaisena Ottona" tunnettu. Hänen lisäkseen Saksan liittotasavallan merivoimissa palveli sodan jälkeen muitakin ansioituneita sukellusvenekippareita, kuten mm. amiraalitasolle ylenneet Erich Topp ja Friedrich Guggenberger. Rommelin esikuntapäällikkönä toiminut Wehrmachtin kenraali (ja filosofian tohtori) Hans Speidel puolestaan toimi Naton maavoimien komentajana 1950-luvun lopulla. Jos muistan oikein, Speidel oli sekaantunut salaliittoon Hitleriä vastaan, mutta Gestapo ei saanut millään ilvellä puristettua ovelasta kenraalista tunnustusta, ja siten tämä säilytti henkensä.
VastaaPoistaSukellusvenemiehiin mahtuu mielenkiintoista porukkaa enemmänkin, kuten vaikkapa Reinhard "Teddy" Suhren, joka kerran palasi veneineen pitkältä partiomatkalta tukikohtaan Ranskaan, ja huusi tornista laiturille: "Ovatko natsit vielä vallassa?" Saatuaan myöntävän vastauksen, hän antoi käskyn "Taakse täysi!", ja sukellusvene lähti hetkeksi "pakittamaan". Tempaus tietenkin olisi johtanut sotaoikeuteen, mutta Dönitz piti miestensä puolta, etenkin jos nämä olivat asiansa osaavia, ja Suhren sai pitää päänsä.
Baltiansaksalainen Hans-Dietrich Freiherr von Tiesenhausen taasen tuli sodan aikana tunnetuksi upotettuaan Välimerellä taistelulaiva H.M.S. Barhamin, mutta sodan jälkeen hän katseli maailmaa periskoopin sijasta kameran etsimestä, ja saavutti jonkinlaista mainetta luontokuvaajana Kanadassa.
Myös kirjana Sotilaiden äänet. Sodan ja rauhan äänet ja Napapiirin äänet ovat eri opuksia, joskin tyylilaji on sama.
VastaaPoistaHerra Kemppinen on tunnettu yksityiskohtien viilaaja, ainakin näistä blogeista päätellen. Joten: Laurence Olivier.
VastaaPoista"Haastatteluista kyllä kuulee, puolin ja toisin, ettei menneitä ole unohdettu. Ne on painettu pinnan alle."
VastaaPoistaEipä tarvitse kuin antaa keski-eurooppalaisele (esim. hollantilainen, belgialainen jne) kuin muutama annos alkoholia niin nousee esiin - meille suomalaislle sattuneista syistä käsittämätön - saksanpelko. Tätä EU:n syvintä olemusta (ts Saksan halitsemiskoneiston) meidän suomalaisten on vaikea ymmärtää ja siksi tyytyä maksajan osaan: ei ajatella miten paljon Sota maksaisi.
Anonyymin juoksupoika-möläytys todistaa, että Suomen historiaa ei opeteta kouluissamme edelleenkään kunnolla.
VastaaPoistaOlisi herjannut suomalaisia vaikkapa natsien kieroiksi kavereiksi, jotka moraalittomasti yrittivät hyötyä tämän raakalaissakin menestyksestä, niin olisi osunut edes sinnepäin.
Karkea herja se olisi siltikin.
Molotov pyysi 1940 Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen ja ehkäpä Hitler välitti viestin suomalaisillekin? Tosin tiesimme me sen muutenkin, joten vaihtoehdot olivat vähissä.
Ihmettelen joskus, kuinka meillä edelleen kuvitellaan, että esim. britit olivat sodassa ja politiikassaan jotenkin ihanteellisia, ainakin muita jalompia.
Heillä on parempi maabrändityöryhmä?
"Olen hiukan pahoillani, että 1970-luvulla ei tullut kysymykseenkään tehdä omista sodistamme mitään vastaavaa."
VastaaPoistaVastaus:"...se on nyt ensimmäinen rahalla, vaivalla ja huolella tuotettu dokumenttisarja..."
Historiaa kuvaavat lahjat ovat tietysti pysyviä ja arvokkaita. Näissä esiintyvä ajatus nuoren historiatiedon lisäämisestä ja äärimmäisen tärkeän substanssin ylläpitämisestä on ihailtava.
VastaaPoistaItse pyrkisin kuitenkin huomioimaan lahjaideassa tämän hetken. Nuori on juuri päättänyt useamman vuoden luku-urakkansa (lukio) ja aloittamassa seuraavan (sisäänpääsykokeet). Nyt hänellä on lyhyt hengähdystauko toteuttaa omia preferenssejään, joiden ruokkiminen antaa suurimman tyydytyksen.
Antakaa lahja unelmien toteuttamiseen! Lahjoitus "matkakassaan" tai muuhun pitkäaikaiseen tavoitteeseen on nuorelle tärkein. Tämä voi tapahtua myös unelmia edistävien tuotteiden kautta, jos rahaa pidetään huonona lahjana. Näin olette osana niitä kokemuksia, jotka muodostavat vastavalmistuneen omista mieltymyksistä.
Ystävällisesti,
hieman nuorempi.
"Maailma sodassa" oli ainakin minulle yksi niistä suurista televisiokokemuksista aikanaan - joten kiitos vinkistä. Kirjaa olen kyllä ajatellut, mutta kun kyseessä on naispuolinen ihminen ja melkoisen vihreä (heh heh) maailmanparantaja, niin en oikein usko, että tuota lukee (vaikka ehkä sitten myöhemmin lukisikin). Joten pitää vielä miettiä asiaa. Entä jos vaan antaisi 100€ ja Italo Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle? Vai kerran suosittelemasi Georges Perec'in Elämä Käyttöohje - saakohan sitä enää mistään?
VastaaPoistaJa kun tuosta Suomen historiasta - kirjana - oli puhe, niin kukahan tekisi samanlaisen Venäjän historiasta? Onko ehdokkaita?
Tuossa kun tuohuksen valossa ihannoitiin niitä natsivallan kukistajia joilla oli perustellusti eri asetelmat muistella, niin mieleen tuli tämä Martin Gilbertin Churchill sitaatti: "How strange it is," he wrote to a friend when the fifth and final volume was published, "that the past is so little understood and so quickly forgotten. We live in the most thoughtless of ages. Every day headlines and short views. I have tried to drag history up a little nearer to our own times in case it should be helpful in the present difficulties."
Ja jos siellä tuohuksen valossa tunnelmaa riittää, niin sitähän voi vaikkapa lausua lujalla ja kantavalla äänellä seuraavan runon - ja asennossa seisten.
On the idle hill of summer,
Sleepy with the sound of streams,
Far I hear the steady drummer
Drumming like a noise in dreams.
Far and near and low and louder,
On the roads of earth go by,
Dear to friends and food for powder,
Soldiers marching, all to die.
- The Shropshire Lad, XXXV
Mahtaako blogisti tarkoittaa sittenkin Otto Kretschmeriä? Ernst näytti olleen kokonaan toisen alan mies.
VastaaPoistaMielestani Jorn Donnerin "Raja" ja ennen muuta tama viimeinen "Kuulustelu" ovat hyvia elokuvia.
VastaaPoistaTassa kuulustelussa nayttelijasuoritukset ovat hyvia. Samaa en voi sanoa naista Ake Lindmanin
elokuvista.
Ad Omnia - harvemmissa blogeissa siteerataan A.E. Housemania, joka oli hieno lyyrikko. Olen ylpeä.
VastaaPoista(Houseman-sitaatti on muuten myös Modesty Blaise -kirjan nimi "Taste for Death")
Ad Omnia: - Kretschmer - I stand corrected. Komea mies tämä Otto. Ernstistä en nyt muista, oliko hän leptosomi vai pyknikkoi, mutta tiedän miehen (sanoi Limperi Jeesuksesta).
VastaaPoistaAd Omnia: Venäjän historiasta on Kirkinen ym., Venäjän historia, 2000). Englanniksi löytyy pokkarimuodossa asiallisia esityksiä.
VastaaPoistaAd Pekka: - JR 12 - olen nuuskinut kaiken löytämäni Jänkäjääkäreistä. Paitsi että he ehtivät paikalle kaikkein kriittisimpänä hetkenä, taistelusuoritus hakee vertaansa.
VastaaPoistaHyvin harva tietää, että rykmentissä oli huono pataljoona, johon oli koottu mm. "hermonsa menettäneet". Hyvin organisoitu.
Appeni oli Suurkarin pataljoonassa - erikoinen selviytymistarina. Säilyi nimittäin hengissä. Sitä ennen Kiestingissä samoin ja Talvisodassa Summassa joukkueenjohtajana samoin.
Juuri näistä Jänkäjääkäreistä näkyy kertovan hyllyssäni lainassa oleva Eino Pohjamon "Ihantalan murskattu teräs - Kun Ihantalan ihme pelasti Suomen."
VastaaPoistaTeos on ilmeisesti semi- tai lähes-dokumentaarinen, ja sitä lukiessa elähdyttää erityisesti se, minkä voiman ja helpotuksen tunteen antoi aikaisemmin lähes voittamattomia Klimejä ja Sotkia vastaan käytetty, Saksasta hätiin saatu panssarinyrkki. Mahtoi olla elämys nähdä lähietäisyydeltä (kaukaa ei nyrkillä osunutkaan) teräsrumiluksen suunnilleen hyppäävän ilmaan ja lyyhistyvän niille sijoilleen mustaa savua tupruten.
Teatterikoulun (NÄTY,Tampere)rehtorini Matti Tapio teki 60-luvun lopulla TV-2:lle hienon puolidokumentin Sodan ja rauhan miehet, muistatteko? Mahtaako sitä saada DVD:nä?
VastaaPoistaTietääkseni kuvaussihteeri Terttu Suokas vei loppuun tämän suurtyön, Tapion kuoltua kesken tuotannon.
Elossa olleiden muistelut lomittuivat hienosti näyteltyihin jaksoihin (taitava ohjaus, hienot näyttelijät!)
pekka s-to.
"World at war". Puuttuu osat 1-3 ja 11-14, mahdanko ikinä löytää?
VastaaPoista"Molotov pyysi 1940 Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen ja ehkäpä Hitler välitti viestin suomalaisillekin?"
VastaaPoistaOh!
Tietenkin, siinähän testattiin Hitlerin reaktioita, koska NL:n tiedustelu oli täysin selvillä natsi-Saksan ja Suomen yhteisistä touhuista.
Päinvastoin: NL tarjoisi länsimaiden tuella Suomella rauhaa ja vuoden 1939 rajoja v. 1941 - heti pitkän natsisodan alussa.
Se historiasta, jos ei vain poimita rusinoita pullasta.
Paavo Rintalan "Sotilaiden äänet" ei ole minulle henkilökohtaisesti tuttu, mutta lieneeköhän saman tekijän kirja "Kesäkuu '44" jossain määrin samantyyppinen? Tässä teoksessa Rintala on löytänyt varsin mielenkiintoisia lyhyitä katkelmia tuosta kovasta kuukaudesta, mm. mielenkiintoisen, joskin tietenkin kovasti puolueellisen erään armeijamme upseerin mielipiteen eversti Ehrnroothin raskaasta arviontivirheestä Vuoksen yli vetäydyttäessä. Henkilökohtaisesti pidän suuressa arvossa vuoden 1944 torjuntataisteluita ajatellen Aake Jermon teoksia "Teräsmyrskyssä loppuun asti" sekä "Siiranmäen miehet", joista etenkin edellämainittu on paitsi helppolukuinen myös ilmeisesti faktoiltaan ansiokas.
VastaaPoistaAnnoin ystävälle lukemani kirjan. Hän pahastui havaitessaan lukemisen jälkiä.
VastaaPoistaTuttavalle annoin kirjakaupassa pakettiin käärityn opuksen, jota oli kehuttu. Hän piti lukemastaan, mutta pahastui kun paljastui etten tuntenut teosta.
Lahjaksi pitää siis antaa hyväksi itse havaittu, mutta upouutena. Kuten ylioppilaan valkea lakki, 1800-luvun kuosia juuri tehtynä. Opinnot ja ura, kuten isällä vaikka tuoreuttaan paremmat.
Ad Rienzi: - esittämääsi kysymystä (uusi, käytetty vai oma vanha kirja) on eritellyt ansiokkaasti mainitsemasi Manguel. Kysymys oli muistaakseni läheinen myös Borgesille.
VastaaPoistaOvatko kaikki jonkin kirjan sadat tuhannet eri kappaleet eri kirjoja...?
Ad J. Lahtinen: - joudun nyt vastaamaan ulkomuistista. "Kesäkuu 44" on muistaakseni taskukirja ja lyhennelmä (kooste) jota taisin olla itse toimittamassa.
VastaaPoistaSotilaiden äänet ja Sodan ja rauhan äänet on merkitty romaaneiksi.
Ville Repo - ansioitunut kustannusjohtaja - toimitti 1967 ehkä samasta aineistosta niteen "Miesten kertomaa".
On olemassa suuri määrä Kansa taisteli -johdannaisia, joissa tarkoitus ja taito poikkeavat näistä.
Ad Toukka: Jukka L. Mäkelä kirjoitti 70-luvulla ainakin "Teräsvyöry murtuu". Hän oli mielestäni aika hyvä sotakirjailija. Ajankohta ja kirjoittajan ikä sallivat haasatattelutiedot, joita ei enää ole.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - kirjoitat historiaa (Molotov - Hitler) uusiksi. Siitä vain! Julkaise toki tietosi - suomalaisten vehkeilystä ennen Berliinin tapaamista 12.11.1940 ei ole kenelläkään muulla tietoa. Olipa hienoa, että todellinen tietäjä tuli nyt esiin, tosin vain anonyymina.
VastaaPoistaSitä ei kiellä kukaan, että Suomi tavoitteli yhteistyötä Saksan kanssa 1940.
Miksi et muuten kirjoita suoraan, että Stalin ja Hitler olivat poliittisia liittolaisia- Näinhän asia oli. Natsien ja Neuvostoliiton sotilaallinen yhteistyö 1930-luvulla on myös tunnettu asia.
Jotkut kirjoittavat historian kirjoja, jotkut toiset vain puhuu kirjoittamisesta näyttääkseen oppineisuuttaan ja lukeneisuuttaan.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - Sodan ja rauhan miehet (Matti Tapio) keskittyi ulkopolitiikkaan. Muistan sen hyvin. Keijo Komppa Paasikivenä. Wikipediasta löytyy. Samoin elonetistä.
VastaaPoistaMinulla on eräitä muistikuviin perustuvia epäilyjä kahdesta asiasta, filmin historiallisesta todenmukaisuudesta ja toiseksi siitä, missä määrin nykykatsojat osaavat ottaa huomioon 1960-luvun vaikutukset.
Kieltämättä outoa, ettei korkeatasoista sarjaa ole näytetty eikä siirretty DVD:lle. Kyllä se pitäisi näyttää, edellä esittämästäni välittämättä.
Talvisodastakaan ei muuten ole dokumenttia, joka olisi aidosti uskottava. En pidä "isänmaallisista" dokumenteista. Olen tunnetusti vakuuttunut siitä, ettei sota olisi ollut vältettävissä vaadituilla alueluovutuksilla. Varustautumisen puutteellisuuden tietävät kaikki. Armeija on sitä vastoin vaiennut aika tehokkaasti omista virheistään, joita oli paljon. Tarkoitan mm. joulukuun vasatahyökkäystä Kannaksella.
#
VastaaPoistaTeos on ilmeisesti semi- tai lähes-dokumentaarinen, ja sitä lukiessa elähdyttää erityisesti se, minkä voiman ja helpotuksen tunteen antoi aikaisemmin lähes voittamattomia Klimejä ja Sotkia vastaan käytetty, Saksasta hätiin saatu panssarinyrkki.
#
Kaiketi panssarinyrkkejä oli jo varastoissa, mutta kun niitä ei osattu käyttää. Ja kun panssarinyrkkejä olisi tarvittu ja osattu käyttää, niin niitä ei luovutettu varastoista.
Martolan muistelmien mukaan saksalaisten ensimmainen lahestyminen tapahtui jo 29.4.1940;
VastaaPoistasiis saksalaiset lahentelivat! (s. 150 A.E. Martola: Sadassa ja Rauhassa)
Hans-Dietrich Freiherr von Tiesenhausen on poikani papan pikkuserkuntapainen.
VastaaPoistaMinä tarkoitin, että mielenkiintoisempaa kuin katsella dokumentteja tuhoamisesta, tappamisesta ym., on pohtia seikkoja jotka johtivat ko. toimintaan. Kuka teki virheitä ja miksi? Mitkä olivat arvot ja ideat joilla sodat aloitettiin? Minkälaiset miehet...Kuka päätti esim. Gazan kaappauksesta?
VastaaPoistapekka s-to.
"...Kannaksella pysäyttämässä venläisiä heinäkuussa 1944, anna arviosi JR12:n osuudesta."
VastaaPoistaTaas kerran minun on ylpeänä muistutettava, että isäukkoni oli jänkäjääkäri. Minulla on hänen sotapäiväkirjansa, joten pystyn päivä päivältä eläytymään tilanteeseen, kun he kuulivat Äänisellä, että Kannaksella on alkanut rytinä ja lähtivät marssimaan sinne... tai jonnekin vaan, koska eihän määränpäätä kerrottu. Arvasivat silti.
Ainakin paikan päällä olivat varmoja, että he venäläiset lopullisesti pysäyttivät - "tähän näin", kuten eräs jääkäri kädellään näytti Ihantalan kirkonmäellä muutama vuosi sitten. Hän oli muuten Vihman lähetti ja näytti kenraalin kuolinpaikankin.
Ai, anonyymi tietää venäläisten tarjonneen Suomelle rauhaa ja varastamiaan alueita takaisin, kun Saksa hyökkäsi ja oli hätä kädessä. Ehkä uskottavampaa olisi ollut katua vähän aikaisemmin.
Kannattaisi lukea ulkomaisia historiankirjoja, jos haluaa oikean kuvan Suomen merkityksestä maailmansodassa. Niissä ei meitä mainita lainkaan. Tässä uudessa Hitler-kirjassakin Suomi mainitaan ensi kerran sivulla 500. Siinä kohdassa, jossa Stalin ja Hitler jakavat maat omiin etupiireihinsä, ryöstettäviksi ja raiskattaviksi.
Edesmennyt naapurini Krh.K/JR 12 selvisi myös,Sallan,Kiestingin,Maaselän ja Ihantalan revohkat.Kertoili Vihman oleen aika hurjana varsinkin Ihantalan kuumimpina päivinä.
VastaaPoistaJR 12 lohko murtui Pyoräkankaalla 2.7.1944 ja
VastaaPoistasyntyi uhkaava tilanne. I/JR 12 meni hajalle ja rippeet koottiin takamaastossa Löppösenmäen rinteessa sekä vahvistettiin reservista. JR 12:sta oli enaa rippeet jaljella, kun ne III/JR 6 ja III/JR 35 seka Jääk.K/6.D täytteenä valtasivat Pyöräkankaan jalleen 3.7.1944. -- Taisteleva JR 12 meni "puhki" Pyöräkankaalla, kun taas II/JR 12 taisi päästä vahemmalla Ihantalan kirkon vaiheilla.
Balttian maiden miehitys 1940 oli tarkoin harkittu operaatio, komppaniatasolla asti. Se, että neuvoteltiin rajatuista sotilastukikohdista, kuului tietysti kokonaissuunitelmaan. Joka myös toteutettiin, siististi. (Kalevan pudottaminen oli ainoa pieni tahra. Mutta välttämätön.)
VastaaPoistaMiksi suunnitelmat Suomen suhteen olisivat olleet vähemmän kunnianhimoiset? Pöh. (Ainakin jos itse olisin ollut 30-luvulla Leningraadin sotilaspiirissä kenraalin vakanssilla, niin... olisin katsellut Pohjanlahdelle/Ahvenenmaalle/oikeastaan sinne, minne silmä siintää.)
Ainakin siihen asti kun minut olisi paljastettu kansanviholliseksi.
. . . näyttääpi taas kerran siltä, ettei tule minun aikanani selvyyttä näihin saksalaisten ja suomalaisten suhteisiin viimeisten sotien edellä, aikana ja jälkeen. (Onnekseni olen ne kuitenkin itse ratkaissut intuitiolla itselleni riittävällä tarkkuudella, mutta en viitsi häiritä viisaiden herrojen mielenrauhaa sen enempää.)
VastaaPoistaAd Mikis: - Niistä suunnitelmista on tarkempaa tietoa. Ks. K. Rentola Historiallisessa aikakauskirjassa.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - älä ota noin raskaasti. Tosin en tiedä missä osoitat oppineisuuttasi. Itse olen tosiaan kirjoittanut historiankirjoja, puolen tusinaa.
VastaaPoistaEn kuitenkaan unohtaisi hra W.Halstia.
VastaaPoistaJoskus aiemmin esitetty kommentti:
"Halstin sotilaallinen ajattelu oli perin pohjin virheellistä,
koska se perustuu oletukseen järjellisestä käyttäytymisestä ja valtiollisista syistä.
Ehkä hän juuri siksi arvasi usein oikein,
ensin Talvisodan ja sitten kylmän sodan päättymisen."
Oliko sotakorkean jälkeen kun hän totesi,
että täytyy lähteä opiskelemaan logiikkaa,
ja sen myös teki.
Kielitaitoisena luki päivän lehdet esikunnassa
ja kuunteli kanavia.
Ensikontakti häneen oli SK, joitakin sodanaikaisia numeroita.
Pekka Peitsi, mm. siellä.
Sanoisin, että uskomaton kaveri.
Ja niinkin lähihistoriaan liittyvää kuin 60-70 -luvulla tapahtunutta
löytyy mm. "Vuosi elämässäni" kirjasta.
Huolenaiheena päivän historianopetus kouluissa.
Suoraa sitaattia Neuvostoliitossa käytössä olevasta oppikirjasta,
oikeaksi todistetusta historiasta,
Suomen koulujen uuteen oppikirjaan.
En muista, oliko jo hyväksytty Suomessa käyttöön otettavaksi, vaiko jo käytössä.
Talvisodan päiväkirjat järjestin joskus omille pojilleni divareista
ja pyysin pitämään niistä hyvää huolta.
Airon kommentti P. Talvelan kirjaan oli: selasin sitä sieltä täältä...
Ei pitänyt sitä kovinkaan uskottavana.
Sieltä, rivien lomasta, voi itse kukin uumoilla löytämällään totuudella.
Asiasta toiseen,
sellainenkin kirja on kuin G. Janouch: Keskusteluja K:n kanssa.
Tarkoitin "oikeesti historiankirjoja."
VastaaPoistaLuin kerran sotakirjaa joka käsitteli Saksan-Englannin välistä kähinää. Se oli aika tylsää tekstiä. Mutta sitten kirjoittaja esitti hypoteesin, että 1941 "olisi ollut järkevämpää että saksalaiset olisivat pommittaneet saksalaisia kaupunkeja ja englantilaiset englantilaisia kaupunkeja. Lentäjien tappiotkin olisivat olleet paljon pienempiä, samoin kerosiinin kulutus. Pommitukseen kuolleille ihmisillehän olisi ollut saman tekevää minkäämaalaisiin pommeihin he kuolevat."
VastaaPoistaLiian järkevä idea ihmisille? Tai ees heidän sukulaisilleen?
Ad Anonyymi: - niin minäkin. Asia käytiin virallisesti läpi, kun minut nimitettiin lainmuutoksen jälkeenkin kulttuurihistorian dosentiksi 2010 - olen väitellyt tohtoriksi aineesta.
VastaaPoistaVarmaan niın on. Kemppısen kırjoıttamıa hıstorıankırjoja eı nyt vaan tule muıeleen, sııs kırjoja a la Penttı Vırrankoskı.
VastaaPoistaYllämainittu Ville Revon toimittama teoksen materiaalina olivat Kansa taisteli-lehdelle lähetetyt kirjoitukset, mutta Paavo Rintalan kirjojen pohjana oli Ylen vuosina 1964-65 tekemät haastattelut. Ero myös näkyy kertomuksissa.
VastaaPoistaAineiston pitäisi olla tallella Ylen äänitearkistossa. Ymmärtääkseni ainakin jotkut haastatteluista myös kuvattiin. (Muistan nähneeni pätkän joskus 80-luvulla, jolloin äitini huudahti, ettei noin nuori mies voi olla veteraani...)