Mielipide

Kemppisen kansakoulu kokoontuu.

”Urho Kekkonen oli todellisuudessa nainen. Tämä on mielipiteeni.”

Rakenteeltaan tämän tyyppisiä kommentteja esiintyy tässä blogissa toisinaan ja isommilla keskustelupalstoilla yhtenään. Usein peräänkuulutetaan myös ”mielipiteen” kunnioittamista.

Nykykielessä ”mielipide” tarkoittaa etenkin arvovalintaa. ”Naisia ei saa lyödä.”

Toissijaisesti ”mielipide” tarkoittaa käsitystä asiaintilasta eli puhuja pitää väitettään totena. ”Pääministeri on rehellinen ja pätevä henkilö.” Mielipide voi myös tarkoittaa jonkin ryhmän käsitysten omaksumista. ”Olen sosialisti.”

”Hitler kuoli hirttäytymällä” ei ole mielipide, vaan tosiasiaväite, joka voidaan todistaa oikeaksi tai vääräksi. Itse asiassa se on ollut historiantutkimuksessa paljonkin esillä. Kyseinen korpraali ampui itseään, mutta huoneessa oli purtu myös syanidikapseli – ehkä Eva Braun. Historiantutkijoiden lopulta luotettaviksi leimaamat Neuvostoliiton salaisen poliisin ruumiinavauspöytäkirjat joutuivat viime vuonna outoon valoon, kun niihin liittynyt Hitlerin kallon kappale todettiin DNA-tutkimuksessa naisen kalloksi.

Mutta hirttäytyminen on väärä väite.

Usean tarinan mukaan Johtajan bunkkerissa reaktio tähän tietoon oli arvattava: ihmiset panivat tupakaksi. Vainaja oli ollut kiihkeä tupakoinnin vastustaja ja kansanterveyden edistäjä.

Jotkut – valitettavasti aika usein toimittajat ja muut kirjoittajat – antavat kovin vähän painoa kirjallisille dokumenteille ja historiantutkijat taas liikaa.

Muistelen nähneeni taannoin kommentin, jossa jupistiin jotain oman tutkimustyön vähäisyydestä. No – Hitler-kirjallisuuden näkyvyys nyt ja sen hutera pohja liittyy ainakin kahteen tosiasiaan. Neuvostoliiton salaisen poliisin (NKVD) Hitler-kansio julkaistiin vasta 2002 ja saksaksi myöhemmin (Henrik Eberle & Matthias Uhl (Hrsg.): Das Buch Hitler. Geheimdossier des NKWD für Josef W. Stalin, zusammengestellt aufgrund der Verhörprotokolle des persönlichen Adjutanten Hitlers, Otto Günsche, und des Kammerdieners Heinz Linge, Moskau 1948/49. Aus dem Russischen von Helmut Ettinger; mit einem Vorwort von Horst Möller. Lübbe, Bergisch Gladbach 2005, ISBN 3-7857-2226-5).

Ei sillä hyvä. Neuvostoliiton puolustusministeriön asiakirjat ovat edelleen salaisia ja samoin – Englannin sotilasvakoilun.

Tiedämme siis, ettemme tiedä, miten paljon emme tiedä siitä mikä on tiedettävissä Hitleristä. Se on kuitenkin yleinen käsitys, johon itse yhdyn, että Hitler samoin kuin Stalin huolehti siitä, ettei raskaimpia käskyjä merkitty paperille, vaan ne annettiin vain suullisesti.

Moni arvelee, että kenraali Airo oli päämajan aivot ja Mannerheimin korvaamaton neuvonantaja, ja toiset, kuten minä, arvioin Airon merkitystä liioitellun ja huomautan, että Heinrichs vilahtaa kuvassa jokseenkin aina kun jotain todella tärkeää oli tekeillä.

Asiasta ei saada selvää, koska näiden kolmen jälkeensä jättämät paperit on hyvin todennäköisesti koottu ja luettu ja heidän väleistään ja puheistaan ei tulla saamaan selvää. Kysymys jää auki.

Oliko Kekkonen juoppo? Kysymykseen ei voi vastata tosiasialla eikä vakuuttavalla argumentoinnilla, koska ensin olisi löydettävä yksimielisyys sanan ”juoppo” merkityksestä. Oli – joi liikaa ja tappeli ennen presidenttikauttaan. Ei ollut – liikakaan juominen ei vaikuttanut töihin. Toisin sanoen kysyjän ja kuuntelijan oma henkilökohtainen suhtautuminen alkoholiin vaikuttaa vastaukseen. Ja juuri tämän tyyppisissä tilanteissa ainakin kiusaus manipuloida tyhjän päällä oleva ”mielipide” ”tosiasiaksi” voi olla liiallinen.

Varmistus – tänään ”Hitler”, ”Stalin”, ”Mannerheim” ja ”Kekkonen” ovat vain esimerkkinimiä. Kysymys on tavasta käyttää kieltä.

Lopuksi haluaisin korottaa ääneni lukutaidon puolesta. Toivoisin että edes jotkut lehdet ja Yle oppisivat lukemaan J. Virolaisen blogeja. Hänen analyysinsä Rusi-tuomiosta ja entisen ministeri Koskisen vastuusta on esimerkillinen. Jätän pienen varauksen, kun en ole nähnyt hovioikeuden ratkaisua. Epäilen hiukan, että liitepäätös on laadittu ajatellen vanhaa ja virheelliseksi leimattavaa ajatusta, että tuomion perustelut eivät saa lainvoimaa. Jos hovioikeus ei ”lyö ulos” alioikeuden perustelua, se muuttuu hovioikeuden perusteluksi.

Juristilukijoille – KKO 2008 : 10 todella on merkittävä prejudikaatti ihmisoikeusrikkomuksesta, vaikka tilanne on hiukan arkipäiväinen (ehdonalaiseen vapauteen vankilan kautta kiertäen). Prejudikaatissa on merkittävää se, että valtion korvausvastuu ei edellytä virheellisesti menetelleen virkamiehen tahallisuutta. Ja syyttömyysolettama: ministeri ei saa epäillä Rusia muusta roistomaisuudesta, kun syytteelle ei ollut edellytyksiä. Virolainen ja minä saamme, koska emme ole tekemisissä oikeudenkäyntien kanssa, vaan kirjoitamme niistä kansalaisina. Raja – kunnianloukkaus – ylittyy kyllä äkkiä, kun ottaa huomioon tutkitun teon vakavuuden.