Kuvitellut elämät

Jäin miettimään, kumpi on parempi, Dostojevski vai ”Salatut elämät”. Dostojevskia näkee Teemalta lauantaina, eikä siinä tapahdu paljon, paitsi että kaksi naishenkilöä surmattiin hengenvaarallisella astalolla. Salattuja elämiä tulee arkisin eri kanavalta, ja sarja kuuluu viettävän kymmenvuotisen olemassaolonsa juhlaa.

Painottaisin sana ”olemassaolo”.

Totta puhuen pidän Dostojevskia parempana, vaikka ”Rikos ja rangaistus” askarruttaa hiukan – miksi juuri se kuuluu kaikkiin maailman koulujen lukulistoihin? Arvaukseni: se on sopivan pituinen pakkolukemista ajatellen.

Benedict Anderson kohosi kulttuurihistorian suurmieheksi 1980-luvun alussa julkaistuaan kirjan ”Imagined communties”, kuvitellut yhteisöt.

Se oli sangen kova juttu nationalismista, ja ilmestyi oikeaan aikaan, koska ilmiötä oli mietitty ja surtu kovin eurooppakeskeisesti.

Salainen syy asian esille nostamiseen on Obaman osoittama valtava taito kansallisen tunteen nostattamisessa ja Suomesta kuuluvat pienet, saman suuntaiset äänet (Katainen: näytämme, millaisia väkeä oikein olemme… talvisodan hengessä…).

”Etnisyys” tuli kieleen kulttuurihistorian tutkimusten kautta. Ei haluttu puhua nationalismista, eikä kaikin paikoin voitukaan.

Tutkijat (esimerkiksi Peter Burke) ovat huomauttaneet, että etenkin Yhdysvalloissa etninen kenttä on pirstaloitunut tutkimuksen takia.

Siksi on jännittävää, että etnisesti itse sensaatiomainen Obama ajaa rajusti kansallisuutta eli amerikkalaisuutta ja ainakin kielikuvana yleensä vain ihmisyyttä. Nationalismi sai huonoa mainetta kansallisten etujen ajamisena. Obaman amerikkalaisuus esittäytyy yhteisvastuuna eli huolenpitona, ja tosiaan, Suomessa kaiku tuntuu vastaavan.

Tähän ei varmaan tarvitsisi sanoa, että hanke on hieno.

Anderson ja monet muut tutkijat ovat tähdentäneet, että yhteisö eli siis kansakunta tai sitä pienempi ”kulttuurinen” tai ”etninen” ryhmä on olennaisesti kuvitelma. Se ei ole totta.

Luentotasolle riittää esimerkkejä. Vaikkapa kansallispuvut – sekä Skotlannin komeat asut, kilt ja kaikki, ja Suomen kansallispuvut ovat myöhäisiä, kuten useimmat muutkin kansalliset tunnukset. Ne on keksitty 1700-luvun lopulla tai kauan sen jälkeen.

Itsensä Freudin ja monien muiden ihmismielen selvittelijöiden käsityksen mukaan Raskolnikovin romaanista piirtyvä kuva on niin syvä ja oivaltava, että se kertoo meille salaisia asioita ihmisen mielestä.

Olen samaa mieltä. Yllättävän usein kirjallisuus jopa ennakoi psykologiaa ja psykiatriaa.

Suomalaisia voi tutkia analysoimalla ”Salattuja elämiä”. Nyt en puhu populaarikulttuurin tutkimuksesta enkä unohda, että kysymyksessä on joukko kansainvälisiä formuloita, joita pyöritetään kaupallisessa tarkoituksessa.

Sarjan kesto ja suosio viittaavat vahvasti siihen, että sen tapahtumissa on keskeisiä suomalaisuuden tai helsinkiläisyyden tai pihlajakatulaisuuden aineksia.

Siinä on asioita, jotka halutan uskoa, koska ne tavalla tai toisella resonoivat omiin harhaluuloihimme. Tai kukapa tietää – ehkä sarjassa on jotain sellaista, joka on kuin onkin aitoa, joskin vaikeasti havaittavaa.

”Kotikadusta” en perusta, koska se on mielestäni vain tavanomainen. ”Salkkareissa” kliseisyys ja elokuva-arvostelijan näkökulmasta tuomiten dramaturgian, käsikirjoituksen ja näyttelijäntyön vaatimaton taso ja tietty mielikuvituksettomuus tekevät kohteen helpoksi lähestyä.

Vähän minua vihlaisi munanpohjista, kun Tom Hanks puhui omana itsenään samalta paikalta ja yhtä suurelle joukolle kuin Forrest Gumpina 1994. Äänentoisto kuitenkin toimi tällä kerralla.