Se pieni ero

En viittaa vitsiin, joka oli jo minun nuoruudessani eltaantunut.

Hatuista, kirjoista, kapineista ja yleisestä hienostelusta kirjoitti 1979 Pierre Bourdieu, joka on jo siirtynyt autuaammille metsästysmaille, suuren tutkimuksen La Distinction - ero.

Vanhentunut sosiologia kiinnosta yleensä vain amerikkalaisia.

Saatan silmätä jotain Adornoa – joka oli mielestäni jo 1930-luvulla kaheli – lähinnä varmistaakseni, mistä jokin viilutettu ajatusrakennelma on kotoisin. Adornohan oli kovasti sitä mieltä, että viihde ja massakulttuuri ja etenkin jazz ja Sibelius ovat porvareiden metkuja. Niiden tarkoitus oli sumuttaa sorrettuja luokkia niin pahasti etteivät riistetyt huomaa vaatia ihmisoikeuksiaan.

Tämä kriittinen tyhmentämisteoria ei ole millään muotoa kuollut, vaikka onkin tyhmä.
Bourdieun distinktioista luennoin 80-luvulla, kun asia oli uusi.

En edelleenkään pidä suurista selityksistä. Saksalaisen Ulrich Beckin riskiyhteiskunta, Risikogesellschaft, on näppärä oivallus – että pääoma tuottaa tavaran ja palvelun lisäksi onnettomuuksia. Niukkuuden aiheuttamien tulonjako-ongelmien lisäksi joudumme pohtimaan riskinjako-ongelmia.

Beckin maine nousi pilviin, kun kammottavan yhteensattuman vuoksi Tshernobyul otti ja paukahti juuri kun hänen kirjansa oli ilmestynyt.

Jopa Luhmannin yhteiskuntayhteiskunta, Gesellschaft der Gesellschaft, on hyvä ajatus, varsinkin jos on lyötävä kuulijat ällikällä.

Mutta Bourdieu siis väittää, että kulttuurinen pääoma enimmäkseen peritään. ”Olemme kaikki snobeja.”

Näytä minulle, mitä lehteä tilaat (ja kenen blogia luet), niin minä kerron vanhempiesi veroäyrit syntymäsi aikaan kahden desimaalin tarkkuudella…

Suomen Kuvalehti – everstin leski. Tekniikan maailma – insinööri. Helsingin Sanomat – tärkeilevä surkimus.

Ei kaikin kohdin osu. Pitäisikö liittää mukaan irtonumerot? Iltapäivälehtiä kauhistukseksi asti. Kulttuurilehtiä, jos näyttää olevan kiinnostavia juttuja. Valokuvausta. Tietokoneita.

Tuntuu että tämä testi ei enää toimi.

Merkittävimmät ja mieluisimmat lehdet eivät maksa rahaa. Aku Ankkakin tulee tutkimuslaitokselle. (Ei julkisen varoin.)

Entä ruuat eli syöminen sosiaalisena erotteluperusteena? Sunnuntaina oli paistia ja viikolla vaimon laittamaa makaronilaatikkoa ja kaalipataa. Luvassa on silakoita, ehkä myös paistettua maksaa. Jälkiruokia, puolukkakiisseliä, omenasössöä, kotona laitettua. Erikoisherkku – nahkiaisia Kauppatorilta.

Tärppi! Arvaisin että niin sanottujen tavallisten ja suhteellisen terveellisten kotiruokien syöminen on harvinaista ja heittää minut johonkin Bourdieun koordinaatiston nurkkaan. Keski-ikäiset varakkaat kokkaavat itse ihmeellisyyksiä. Kotiruoka ja nahkiaisten syöminen ilman viinaa osoittaa, että tutkittava on kummallinen henkilö. Mutta entä se periytyminen?

Vaatteet? Nyt päällä olevat hankittu K-kaupasta (Pirkka). Lidlistä ja Prismasta (tarjouksesta). Jos on tapaaminen kaupungilla – Stockmann, paita New Yorkista (double egyptian), skraga Pariisista, kengät Anttilasta.

Dosentti Jekyll ja Mr. Hyde.

Alkaa tuntua että ehkä näissä distinktioissa on sittenkin ideaa. Esimerkiksi auto – lähipiirissäni hintaluokka 20 kiloeuroa on tavallisin. Julkiset kulkuneuvot – kyllä ja mielellään. Salkku? – Kirjakaupan kangaskassi tai sen puuttuessa Verkkokaupan muovikassi.