P.G. Wodehouse (1881-1975) oli lapsekas hulluttelija, jonka kirjoitelmat eivät ota painuakseen unohduksiin. Nytkin ties kuinka moni on istahdellut katsomaan vuosikymmenien jälkeen televisiosta uusintasarjaa Jeevesin ja Woosterin vaiheista. Ties kuinka moni on taas todennut, miten pahuksen hyvin ne aikoinaan tehtiin ja loistavin näyttelijöin.
Hugh Laurie saattaa esiintyä samana iltana aivan toisenlaisessa sarjassa, ja pari päivää sitten ”Heartbeatin” ”Mr. Scribbs” oli ”Jeevesissä” pöhkönä bolshevikkina.
Se Wodehousen etäisesti tuntema henkilö, jolta sukunimi Jeeves on napattu, todella kaatui Sommen taistelussa 1915.
Näissä tarinoissa on mielenkiintoinen aikaheitto, jonka George Orwell huomasi hienossa kirjoituksessaan "P.G. Wodehousen puolustukseksi" (todistellessaan kirjoittajan törmäilyn natsien Hollannissa internoimana vaarattomaksi lapsellisuudeksi).
Kukaties Jeevesin maailmaa ei todellakaan ole koskaan ollut olemassa, mutta mielestäni se on ollut – 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Ihmiset ja ihmissuhteet ovat edvardiaanisia, vaikka tarinat ja tämä televisioversio on autoista päätellen sijoitettu noin vuoteen 1930 (Bertien Aston Martin näyttäisi olevan mallia 1932).
Mutta Jeeves – näiden tarinoiden jäljittelemätön Jeeves, todella kaatui Sommessa. Se maailma loppui.
Orwell oli ehkä kateellinen Wodehouselle, koska he kirjoittivat samasta asiasta. Orwell kirjoitti tietoisesti, Wodehouse tietämättään.
Molemmilla oli halu osoittaa, että yläluokka koostuu melkein pelkästään vähämielisistä tyhjäntoimittajista, joita pönkittävät vain eräät yhteiskunnalliset rakenteet.
Jeeves oli tuollainen yhteiskunnallinen rakenne – hiukan samanlainen kuin USA:ssa yliopiston rehtori, joka osaa junailla miljonääreiltä lahjoituksia loukkaamatta näiden uskoa etevämmyyteensä, tai jopa ensiluokkainen poliitikko, joka osaa toteuttaa oman agendansa kannattajiensa rahoituksella.
Mutta Jeeves kaatui Sommessa. Siellä kaatui 39 000 brittiä taistelun ensimmäisenä päivänä. Taistelutoimista vastasivat idiootit, joiden heimoveljiä Wodehouse esittelee paljon leppoisammissa tilanteissa.
Wodehouse oli ajan hermolla. Hänen maailmassaan aidosti uhkaava ilmiö oli naisliike – suffragetit marssivat jo hänen nuoruusvuosinaan. Tarinat ovat täynnä petomaisia tätejä ja jokseenkin yhtä petomaisia morsianehdokkaita.
Mielestäni olisi asiatonta puhua homoeroottisuudesta tässä yhteydessä. Herran ja miespalvelijan suhdetta kuvattiin syvällisesti jo 1960-luvulla (esim. Joseph Losey, The Servant). Naiseen ruumiillistuva kulttuurisen muutoksen uhka riittää.
Luulisin että Wodehousen suosion yksi syy verrattoman vitsikkään kielen ohella on täsmälleen sama kuin jalkapallon – joissakin tilanteissa joillakin on mahdollisuus potkia herraskloppeja munille niin ettei edes poliisi voi puuttua asiaan.
Kirjoittajan tarkoitusperillä ei ole suurta merkitystä tässä yhteydessä. Luulisin että Wodehouse halusi olla suosittu ja ansaita paljon rahaa. Silti hän oli yhtä keskeisesti kuin Kipling, Wells, Shaw, Evelyn Waugh ja Anthony Powell kutomassa kertomuksia englantilaisuudesta (ei skotlantilaisuudesta). Kukaties hän onnistui paremmin kuin nuo virkaveljensä, koska hänellä ei ollut tarvetta todistella mitään.
Ihminen voi olla itseään fiksumpi huomaamatta sitä. Kuuluisa narrin viisaus johtuu joskus siitä, että on oltava todella tyhmä ja etenkin arvostelukyvytön nähdäkseen muutakin kuin näennäistä.
= = =
Mitä naissukupuoleen tulee, rouvani vaatimuksesta menen viikoksi maalle. En vastaa puhelimeen enkä nimettömiin uhkauskirjeisiin ja seuraavan blogin julkaisen ehkä 15.8. Tosin vain Jumala tietää, milloin vaaraimet metsässä kypsyvät.
Taitaapa vaaraimien aika olla jo kohta ohi. Tippuvat omia aikojaan maahan ylikypsinä.
VastaaPoistaNyt meikäläinenkin käsittää jotakin näistä Jeeves-jutuista, kun niissä todellakin kuvataan yläluokkaisia pölvästejä. Ehkä vielä jonkin jakson jaksan katsoa loppuun asti.
Älä eksy sinne vaarainmetsään. Saa sieluusi rauha maalla. Hei hei.
VastaaPoistaJeevesissä ihmisiä ohjaa seksuaalinen turhautuminen. Naiset ovat miehen puutteessa: nuoret naiset hakevat tulevaa aviopuolisoaan ja tädit ovat kantaneet jo ristinsä hautaan. Äijät tekevät vääriä liikkeitä tai ovat täydellisen välinpitämättömiä asian suhteen.
VastaaPoistalisääntymiskoneiston kantolaitteita ollaan. henkisiä kykyjä vain sen verran, että seuraava sukupolvi käynnistyy.
VastaaPoistaTukanleikkuu maksoi saman kuin pari vadelmien taiminippua ja sillä logiikalla tontin molemmilla laidoilla on paratiisimaiset vatukot. Suuria ovat marjat tänä vuonna - lajikkeita en muista, otin kaikkia sortteja että jos yhteen iskee tauti... vasta aloittelevat kypsymistä täällä IV-vyöhykkeellä.
VastaaPoistajos auton vuosimallista voi päätellä saman vuosikymmenen, puhutaan tosiaan yläluokasta.
Hyvät aforismit ovat älyn timantteja. Huonolla tuurilla törmää huonoihin. Kanttarellit on aina herkkua!
"Wodehousen suosion yksi syy verrattoman vitsikkään kielen ohella"
VastaaPoistaon mielestäni kirjailijan kyky kuljettaa yhtä aikaa monta juonta taitavasti.
Kieli on tietenkin parasta, se ihan säkenöi TV-sarjassa loistavien näyttelijöiden avulla.
Kuten englantilaiset TV-sarjat yleensäkin "Jeeves järjestää" -sarjan jaksot ovat niin huolellisesti tehtyjä, että niitä voi katsoa uudestaan ja uudestaan.
On toinenkin suosittu englantilainen sarja, jossa on samanlaista jatkuvaa yläluokan leimaamista kelvottomaksi nimittäin "Morse", jossa Oxfordin yliopistomaailma on täynnä skandaaleja ja rikoksia.
Kaunis Oxford ja karismaattiset näyttelijät luovat vastakohdan, mutta lopputulos on synkkä, kun alkoholisoitunut Morse kulkee klassisen musiikin soidessa kohti ennenaikaista kuolemaansa. Ja sitten vielä Thaw kuoli. Jatkoksi tehty "Lewis" tekee mielestäni ainakin näkemissäni alkujaksoissa surutyötä katsojille.
Kuoleman varjohan on tietenkin edwardiaanisen "Jeevesinkin" taustalla vaikuttamassa ainakin katsojan alitajunnassa. Ja nyt kerrot Jeevesin esikuvan kohtalosta.
Englantilaiset hallitsevat muuta maailmaa loistavilla TV-sarjoillaan.
Ad Anna Amnell:
VastaaPoistaTotta. Olen tietävinäni että Planet Earth (D. Attenborough) olisi myös kaikkien aikojen tuottoisin sarja.
Huomaan katsovani sitä nyt kolmatta kertaa ja kerta kaikkiaan räkä poskella.
Jeeves-sarjasta olisin halunnut sanoa ilkeästi, että Suomesta ei löytyisi kymmentä näyttelijää, jotka osaisivat istua uskottavasti valkoisen liinan ääressä smokkipäivällisillä.
Kerran tuli muitaakseni Mane Saaren käsikirjoittama jutu SKOP:n kuolinkouristuksista. Jaksossa lounaasta pankkiherrojen kabinetissa oli kaikki väärin. (Siis repliikit, elekieli, katseet...)
Olen ollut niin vanhana safkaamassa erilaisten lordien kanssa Ylähuoneessa ja klubeilla, että olen enemmän katsellut ympärilleni kuin pinnistellyt omasa puolestani.
Hyvää lomaa! Pirulanvuorella kypsiä, ehkä jo vanhoja - Kuusamossa raakileina, mahtavatko kypsyäkään?
VastaaPoistaAiempaan tekstiäsi muistellen, meneekö tulkintani hutiksi, jos nyt onnittelen kirjasi käsikirjoituksen valmistumisesta? Kesäisen hyvää kokonaista yhtä lomaviikkoa!
VastaaPoistaMeinasin kirjoittaa vielä loppuun, että jälleennäkemisen ihanassa odotuksessa, mutta enpä kirjoita, ettei synny väärinkäsityksiä.
Voisiko trustafari (eng. "trustafarian") olla kuhnurikerholaisten moderni vastine?
VastaaPoistaEipä nyt äkkiä tule mieleeni merkittävää suomalaistakaan teosta, jossa yläluokkaa ei leimattaisi kelvottomaksi.
VastaaPoistaEikä edes vähemmän merkittävää.
Sillä sellainen teos, jossa ihaillaan yläluokkaa, on aikansa sosialistista realismia.
(Tämän vetäisin lonkalta, joten en vastaa sanoistani.)
Hugh Laurie on näyttelijäksi varsin uskottava ns. yläluokkaisen tyhjäntoimittajan roolissa, osittain siksi, että hänen taustaansa kuuluvat varsin tasokkaiksi kehutut koulut, joissa sopivan seuran lisäksi mielestäni miljöö ratkaisee paljon. Oxfordin ruohokentät ja historialliset rakennukset antanevat monelle ajatonta perspektiiviä asioihin ja varmasti Etonilla on vielä suurempi merkitys, mutta en ole päässyt siellä käymään.
VastaaPoistaJos Suomessa taas on aina haluttu korostaa itsemurhan partaalla olemista ja alkoholismin luonnetta kasvattavaa merkitystä, niin ei varmasti ole mikään erityinen ihme, että erinäisistä mielialahäiriöistä kärsivien näyttelijöiden pääosa ei oikein sovi muuhun kuin sketsisarjoihin ja mahdollisesti Kaurismäeltä vaikutteita ottaneisiin tuotantoihin.
Ehkä kysymyksessä on arvovalinta, ehkä ei, mutta en nyt menisi ihan Wolf H. Halstin linjoillekaan, syntymäonnettomuus ei kuitenkaan ihan kaikissa tapauksissa kerro aivan kaikkea.
Brittiläisen yläluokan suhde palveluskuntaan on ollut varsin vaivaton. Lordit ovat kuvauksista päätellen ilmeisesti täysin ilman tunnontuskia passauttaneet itseään näihin päiviin asti.
VastaaPoistaSisäoppilaitokset nöyryyttämis ja alistamiskulttuureineen ovat osaltaan pitäneet huolen luontevasta käskyvaltasuhteesta joka on myös edistänyt samaa sukupuolta olevien läheisiä suhteita.
Ensimmäisen maailmansota osoitti sitten konkreetisesti yläluokan suhtautumisen alempiarvoisiin. Kaikkia tappioita tuskin voidaan selittää väärällä strategialla. Mukana oli aivan tietoisia tapattamisia koska miehistö oli - expendable.
Tahallisesti tai tarkoittamatta Wodehouse kertoo ensimmäisen maailmansodan brittiupseeriston taustasta.
Kiinnostavia ovat myös ainakin parin naisen kuvaukset yläluokkaisista englantilaisista ympyröistä: Jane Austen ja Agatha Christie. Austen toki toista vuosisataa aikaisemmin.
VastaaPoistaOrwellin ja Wodehousen vertaaminen antoi kuitenkin selvästi enemmän jauhettavaa rattaille. Samoin uhkaavat tekijät, joihin törmää tuon rappeutuvan ja kutistuneen imperiumin eri vuosikymmenten kulttuurissa Wodehousesta eteenpäin.
Olisiko se vaikuttamassa myös brittien haluun ja kykyyn luoda eläväisiä ajankuvia menneisyydestä?
Jeeves kaatui sodassa
VastaaPoistaVarmaan tarkoituksella Kemppinen esittää tämän asian hieman toisin kuin on tullut truismiksi: miljoona kertaa on muistettu todeta, että Wooster (ja hänen kaltaisensa Kuhnuriklubilta) kuolivat sodassa ja siihen päättyi yksi aikakausi. Eräiden muiden maiden iloinen 1920-luku saattoi Britanniassa ollakin sotaa ennen.
Symbolisesti Jeeves ei kuollut sodassa, eli palvelusväki ei luokkana suinkaan kokenut joutilaan yläluokan kohtaloa, vaan säilyi palvelemassa yhä keskiluokkaistuvampaa uutta yläluokkaa. Jeevesiä esittänyt Stephen Fry teki joidenkin kehuman pienen sivuroolin Altmanin elokuvassa Gosford Park, siinä kuvattiin ehkä aika hyvinkin edellä tarkoittamaani muutosta. Ja Ivoryn & co elokuvassa Pitkän päivän illassa hieman myöhempää aikaa; jälkimmäisessä Anthony Hopkins ja Emma Thompsom eivät näissäkään rooleissa jää (Thompsonin kamujen) Hugh Laurien ja Stephen Fryn TV-tasosta tippaakaan.
Wodehousen kirjojen ajoitus
Wodehousen kirjallinen tuotanto sisältää lähes sata teosta (ja paljon artikkeleita ja kaikenlaisia esiintymisiä) ajalta 1902-1975(!!)On siksi aika ymmärrettävää, että teosten ajoitus on varsin liukuva, kuitenkin yleensä tukevasti ennen II maailmansotaa (sattuneesta ja Kemppisen jo viittaamasta syystä hän epäilemättä kovasti toivoi aikakonetta siirtyäkseen sinne pysyvästi itsekin).
TV:stä tulee muuten uusintana Rex Stoutin Nero Wolfe & Archie Goodwin -tv-sarjaversioista aika kiva (saatavana DVD:lläkin). Siinä ajankuva on selvästi valittu visuaalisen näyttävyyden mukaan, varmaan samaa on ollut Jeeves&Woosterinkin taustalla. Molemmissa sarjoissa on mukava musiikkikin, J&W-sarjan (Anne Dudleyn pastissisäveltämästä + aidosta aikakauden) musiikista on hauska CD:kin, johon on lisätty hahmojen juontoja siten, että muodostuu lähes tarina).
PS Stephen Fryllä on mainiot kotisivut (www.stephenfry.com), joissa hän kirjoittaa (blessy= blogiesseet) ja puhuu (podgramme=poscasted programme), tuoreimman aineiston joukossa on hänen vahva kannanottonsa BBC:n kehittämisestä, puheenvuorossa on brittiläinen näkemys juuri samasta BBC:n tuotannon ylivoimasta, jota täälläkin kommenteissa ylistettiin. Muuten, kaikkien tulisi huomata ettei Jeeves & Wooster kuitenkaan ole BBC:n tuotantoa, vaan Granadan.
PS2 Hyvää lomaa!
"Mitä naissukupuoleen tulee" Wodehousen viimeisen Jeeves & Wooster -kirjan (vuodelta 1974) nimi on loistelias:
VastaaPoistaAunts Aren't Gentlemen
Naisista parhaimmissakin on aina ripaus tätienergiaa.
Minä söin kerran lounasta Wig&Pen -klubilla Lontoossa. Oli hienoa mutta minulla tietysti räkätauti oikein kunnolla ja suuret ruudulliset nenäliinat, joita iloisesti heiluttelin tyylini mukaan.
VastaaPoista:) sainpahan maistaa heidän portviiniä mokomat nasaalit engelsmannit ja heidän temppunsa p*kle.
Katteletteko te vielä tv:tä?
VastaaPoista"Kyllä Jeeves hoitaa" on varmasti yksi parhaimmista brittisarjoista. Laatuosoitus pieteetistä, jota saarella aikoinaan osotettiin kulttuuriperintöä kohtaan. Samaan on ehkä yltänyt Jeremy Brettin tähdittämä Sherlok Holmes -sarja.
VastaaPoistaKJH:n syvällisyys on Monty Pythonin luokkaa. Ironiaa on todella taidokkaasti rakennettu tarinan ja henkilökuvausten sisään. Tarkkailkaapa vaikka herrasmiesten riippuvuutta teestä katastrofin uhatessa.
Wooster-kulttuuria eli ns. tweedy vallankumousta on briteissä elvytelty eräissä taidepiireissä (ks. http://www.chap.net). Oli näköjään kyseisen ryhmän lehteä myynnissä akateemisessakin.
"all proper, tea is best!"
H.Järvinen
Pitääkö ne uhkauskirjeetkin nyt sitten alkaa kirjoittaa omalla nimellä?
VastaaPoistaMukana oli aivan tietoisia tapattamisia koska miehistö oli - expendable.
Luonnollisesti. Suuri sotapäällikkö tarvitsee suuria taisteluita ja suurissa taisteluissa kuolee paljon miehiä - mielellään vihollisia mutta omatkin kelpaa.
Ja suurmiehethän ovat pääasiassa vallankäyttäjiä. Jos paljon porukkaa kuolee omassa komennossa, suurta vallankäyttöä on tapahtunut.
Eiköhän realismia ole se, että sekä yläluokassa että muissa yhteiskuntaluokissa on sekä kelvollisia että kelvottomia ja siltä väliltä?
VastaaPoistaNäinhän on mm Jane Austenilla.
Minkä hyvänsä yhteiskuntaluokan leimaaminen täysin kelvottomaksi on propagandaa.
Bubu, näitä sarjoja katsotaan ainakin meillä vanhoilta videonauhoilta, joita saa kirpputorilta eurolla kappale ja uusilta DVD-levyiltä, jotka maksavat kovin paljon. Mutta pakko on ostaa, kun telkkarista tulee yleensä täyttä roskaa.
Vanhoja klassikkoelokuvia tulee joiltakin maksullisilta kanavilta, mutta täällä ei varmaankaan saa niitä mainostaa.
Ad Anna Amnell:
VastaaPoistaSaa mainostaa. Itse mainostan koko ajan. Eikö diili ole se, että kukaan ei ole rahan perässä, vaan vaihdetaan vinkkejä.
Hyvä mainos on tyyppiä "Rome II" on DVD:nä ainaki Anttilassa ja S-marketissa eli ei-erikoisliikkeisä. Samoin muuten Jeeves & Wooster.
Itse asiassa nykyisin joudun kyllä poistamaan aika usein rahapelimainoksia ja sellaisia.
Tee on englantilaisten lääke aivan kaikkeen. "Heartbeat"-sarjassa tarjotaan kuppi teetä, olipa kyseessä murha tai salametsästys. Aina hoituu. "Tohtorit"-sarjassa tee kelpaa sydänsuruihin, pahoinpitelyyn ja kuolemantapauksiin - vaikka tohtorit itse tuntuvat hoitavan vaivojaan pullolla punaviiniä.
VastaaPoistaMiksi muuten englantilaiset ovat viime aikoina jumiutuneet punaviiniin? Minusta se ei sovi kuin ruokajuomaksi. Pelkkää tanniinia, migreeniä ja mahahaava.
Hyvä vaarainvuosi onkin, toivotan marjaisia retkiä. Männistön riihen kupeessa kanttarellit levittäytyvät keltaisina mattoina. Schubertin c-molli sonaatti vielä puuttuu. Nautinnollista maalaiselämää!
VastaaPoistaTCM
VastaaPoistaHyvää lomaa!
Håll i hatten prof. K. Det blåser alltså. Trevlig semester.
VastaaPoistaTeen särpimistä brittityyliin kuulemme lauantaisin Knalli ja sateenvarjo-kuunnelmasarjassa. Hyvin käännettyä, suomalaisille kirjoitettua - kotimaassaan ei enää mene; no, täälläkin kuultavat jaksot kertauksia, uudet, joissa ei Helovirta-vainaa eikä sir Henry enää esiinny eivät ole enää entisten veroisia. Brittimeininkiin tutustuin 1960-luvulla William "Billy" S. Butlinin kesk... siis lomaleireillä. Yhtä ja toista opittiin.
VastaaPoistaHahhaa. Jeeves on mainio. Samoin tämänkertainen juttusi.
VastaaPoista*
Englantilainen yläluokka, joka minua, vulgaaria agraari-metsäsuomalaista pyrkii ajoittain lähentymään, kuulkoon aina tarpeen vaatiessa totuuden sanaa alter egoni François Rabelais'n suusta.
Engelsmannit ovat niin pirun mutkikkaita small talkissaan - ehkei välttämättä neuroottisia mutta epäsuoria - ikäänkuin esiintyisivät jatkuvasti näyttämöllä sitä kuitenkaan intentoimatta.
Päinvastoin kuin minä, joka vedän roolia täysin avoimesti ja tietoisesti. Juntti mikä juntti.
Jos näitten e-mannien ja e-ladyjen kanssa yrittää keskustella, joutuu opettelemaan vähintäinkin viisi englantia: kouluenglannin, shakespeare-englannin, small talk-englannin, punk-englannin ja makuuhuone-englannin.
(Syventävä jatkokurssi eli irlantilais-skotlantilaisen murteen opiskelu onnistuu vain rohkeimmilta.)
Viides - ihan vain rehellinen 'musta tuntuu nyt juuri tältä-englanti' on joka tapauksessa se kaikkein vaikein.
Kun joku on oppinut naamioimaan emootionsa ja intentionsa epäsuorien viestien taakse, hänen saattaa olla tosi vaikea ymmärtää, mitä lopulta haluaa, ja miten sen voisi viestiä toiselle.
*
Kun englantilainen sanoo: kaunis ilma, hän saattaa tarkoittaa: tänään oli tapahtua uhkaavia asioita, koska inhottava tätini/setäni oli tulossa käymään, mutta perui sitten viime tingassa vierailunsa.
Tällaisen ymmärtämiseen tarvitaan vähintäinkin ranskalaista psykoanalyytikkoa, joskin analyysin lopputulos on silloin aina täydellinen arvoitus - kaikille osapuolille.
Ajatelkaa nyt: Jacques Lacan analysoimassa Lady Chatterleyta. Ylivoimainen juttu? Folie à deux?
Ad RR
VastaaPoista"Kun joku on oppinut naamioimaan emootionsa ja intentionsa epäsuorien viestien taakse, hänen saattaa olla tosi vaikea ymmärtää, mitä lopulta haluaa, ja miten sen voisi viestiä toiselle."
Tässä on jälleen tarina, mitä ei saa tulkita samalla virheellä mitä lääkärikirjasyndroomakin aiheuttaa:
ei saa a) tulkita muita ihmisiä falskeiksi ellei sitä itsekin sano olevansa sillä on osa samaa germaanista kielialuetta ja b) tulkita, että engelsmannit vain ja ainoastaan olisivat sitä.
Eikä saa uskoa, että kaikki erilaiset persoonat (kuten minä ja varmasti ontuva RR:kin) olemme jollain salaperäisellä tavalla epärehellisiä koska se vaan tuntuu siltä (pelkohan on eka tulkinta-apparaatti mikä astuu voimaan ennen lääkärikirjasyndroomaakin). Me olemme vain älykkäämpiä tai luovempia jossain suhteesa ja sen takia voi aina kääntää kaikki asiat.
Minä uskon tällä hetkellä yhtä paljon objekti-relaatioteorioihin kun uskon, että ovat vääriä! Minä uskon tällä hetkellä että Freud ja Lacan ovat (mikäli olen tuota RR:n tekstiä oppinut ymmärtämään) oikeassa ja samalla en usko että ovat sitä! Eikä kyse ole ollenkaan päättämättömyydestä vaan paljon, paljon tärkeämmästä seikasta.
Kyse on nature-nurture -efektistä ja sen tulkinnasta. Mikä on tullut historiasta geeneissä ja mikä on opittu. No, jos saadaan sekin tietää niin sitten pitää vielä tulkita sitä tietoa, mikä ulkoota tulee. Miten se vastaanotetaan? Onko zizek tai lacan sanoneet mitään siitä? Mikä on se prinsiippi mihin ko. ymmärrys tarttuu ensin? Mikä on se usko, mihin takiainen tarrautuu kun se kuvittelee tajuavansa jotain lisää, joka vahvistaa sen entisiä oppeja?
Siitä on kyse ja itse olen tässä jo vähän miettinyt. Kyse on kolmesta asiasta;
- mikä on vallitseva tietoteoria
eli millä paradigmalla raha on tullakseen ja miten tämä mittaaminen on suhteessa aivoihin (ie miten paljon pelkää menettää elämänsä eli rahansa?)
- mikä on vallitseva voima sisältäpäin (ie puhuuko siitä mistä on puhe vai puhuuko siitä mistä ei ole puute vaan on tarve jakaa?)
- mikä on ohjautuvuuden suhde des anderes -tyyppeihin? Pelkääkö sitä, ettei saa loistaa muiden edessä vai pelkääkö että saa loistaa? Onko narsismi edellä vai antaminen eli rakkaus (hoopo nimi, silti paras).
..
Ota esimerkki:
minun mies on 100% ulkootaohjattu mutta ei halua olla narsisti
minä olen 100% sisältäpäinohjattu mutta haluan olla narsisti
minun mies pelkää menettävänsä rahansa ja kontrolloi minua ja meitä ja on varovainen peluri
minä en pelkää menettäväni sillä koen olevani köyhä jo syntyessäni ja isäni palomiesura loi statuksen, mistä ei paljon spräädätä (onneksi)
mutta sen sijaan opin menemään tulta päin (Platonin luolassa).
-> olemme siis toistemme vastakohtia sekä uskalluksessa, tavoitteissa että näyttämisen tarpeessa.
-> ainoa asia mikä on outoa, on se, etten minä ole narsisti ja mieheni on aika pitkälle koska hän ei anna arvoa minulle (minun henkisille tarpeilleni) mutta tätä ei ymmärrä ellei ymmärrä koko ongelmaa.
-> projisointi tekee sen, että mieheni vaikuttaa sisältäpäinohjatulta (hänhän ei halua ostaa ruokaa ja juomaa porukoille koska hän haluaa kontrolloida rahansa) ja minä vaikutan ulkoaohjatulta (minä olisin halunnut aktiivisemman sosiaalisen elämän ja myös työpaikan missä voisin tuntea oloni kotoisaksi, kuuluvaksi - ja tämä on kiusatulle tavallista; olisi suuri tarve saada kuulua johonkin).
-> mieheni vaikuttaa vaatimattomalta ja minä narsisilta mutta se on päinvastoin sillä minä annoin aikanaan paljon arvoa miehelleni ja suosittelinkin sitä alaa missä hän nyt on mutta hän ei enää päästänyt minua takaisin työelämään sillä hänen oli helpompi kontrolloida minua kun tukea ja arvostaa minua minun omien tarpeitteni kautta. Kun nyt olen kirjoittanut ja selittänyt hän pitää sitä hävyttömän narsistiselta.
ei tarvitse julkaista, on liian henkilökohtaista ehkä
HG
Loistava sarja!
VastaaPoistaPuolukoista piiras hyvä mustikan on musta syvä.
VastaaPoistaVoi vihne. Kemppinen on tuottanut sivuston, jonka perusteella hänen kirjoituksiinsa assimiloituvat useat ja kilpaa yrittävät kirjoittaa Kemppisen tyyliin.
VastaaPoistaJos Kemppisellä on viikset, niin luulenpa hänen sukivan niitä ja murahtelevan lukiessaan sivuston komentoijia.
Vaarainten kypsyminen metsässä: eipä näytä kukaan vielä tunnistaneen lainauksen lähdettä. Professori Kemppinen on lukenut Juhani Ahon Topelius-suomennoksen hyvin. Tuo virke on jäänyt minunkin mieleeni jo ensi lukukerralla...
VastaaPoistaOma suosikkisitaattini on Friedebert Tuglaksen Pikku Illimarista (Väike Illimar: ühe lapsepõlve lugu), sen loppuvirkkeestä: "Mutta tuo laulu oli murheenlaulu, kuten kaikki muukin, mikä on sanoiksi saanut."
”Mutta Jeeves kaatui Sommessa. Siellä kaatui 39 000 brittiä taistelun ensimmäisenä päivänä. Taistelutoimista vastasivat idiootit, joiden heimoveljiä Wodehouse esittelee paljon leppoisammissa tilanteissa.”
VastaaPoistaEräs toinen TV-sarja, Rowan Atkinsonin Blackadder Goes Forth, esittelee näitä idiootteja juuri ensimmäisen maailmansodan taisteluhaudoissa. Vieläpä osin samoin näyttelijöin: Hugh Laurie ja Stephen Fry ovat tällä kertaa molemmat näitä yläluokan kirkasotsaisia sankarimaailmoissaan eläviä sotaintoilijoita.
Lisätietoa löytyy tietenkin esim. Wikistä (”The series was particularly strong in its criticism of the British Army leadership during the campaign, and also referenced a number of famous figures of the age.”) ja pätkiä Youtubesta.
MHI
Anonyymi kirjoitti: "Voi vihne. Kemppinen on tuottanut sivuston, jonka perusteella hänen kirjoituksiinsa assimiloituvat useat ja kilpaa yrittävät kirjoittaa Kemppisen tyyliin.
VastaaPoistaJos Kemppisellä on viikset, niin luulenpa hänen sukivan niitä ja murahtelevan lukiessaan sivuston komentoijia."
Tässäpä on riippumaton kommentoija, ei tiedä onko "julkkis-Jukallamme" viiksiä. Uskotaan pois.
Mutta oikeassahan hän on. Kemppisen tyyli aiheuttaa välittömän hylkimis- tai imeytymisreaktion. Eräällä hänen luentosarjallaan viime vuosituhannella meidän piti kirjoittaa lopuksi essee annetusta aiheesta. Kaverien kanssa vertailimme tuotoksiamme ja saamiamme arvosteluja. Kaikki olimme eriasteisesti jäljitelleet, mutta täytyy tunnustaa, ettei arvostelu korreloinut jäljittelyn määrään; Kemppinen ei ollut pisteyttänyt esseetäni parhaaksi.
Se oli omaksi parhaakseni.