Meinaan, kun minä olen ennen ollut…
Tähän mennessä en ole huomannut tietoa, mihin näitä datakeskuksia tarvitaan.
Päivän lehden juttu, jossa kerrottiin valtion tilaaman karttahankkeen omituisuuksista ja viitattiin joihinkin aikaisempiin hankkeisiin, joista ei tullut ainakaan sitä mitä oli lupailtu, olivat minulle tuttuja jo 24 vuotta sitten.
Valtion rahoittamat tietotekniikkahankkeet menevät yleensä penkin alle. Syy on yksinkertainen. Valtio ei osoita keinoja näiden hankkeiden johtamiseen.
Vertaan: kutsun remonttiporukan ja tilaan, maalatkaa nyt tämä taloni jonkin väriseksi, ja poistun etelän lomamatkalle.
Tästä on jo aikaa, kun Helsingin seurakunnat tilasivat Suurkirkon maalauksen ja kummastelivat kuultuaan, että seiniin ja pylväisiin oli vedelty latekseja eli muovipohjaisia maaleja. Ja nyt on niin, että jo 1400-luvun kirjoissa on tarkkaa tietoa rapatun pinnan maalaamisesta. Se nimittäin on vaikeaa. Varhaiset tekijämiehet (Cimabue, Fra Angelico) käyttivät mm. guassi-maaleja. Freskot maalattiin märälle laastille, ja väriaineet jauhettiin jokaista työpäivää varten etukäteen.
Suomeksi Joel Haahtela on uusimmissa romaaneissaan kuvannut erinomaisen hienosti juuri tätä.
Seurasin jo 1980-luvulla esittelijänä, miten korkeimpaan oikeutaan suunniteltiin ja toteutettiin koneellinen tekstinkäsittelyjärjestelmä- Ennen pitkää näin, että hovioikeuksissa ja alioikeuksissa oltiin puuhattu samoissa asioissa. Tuloksena oli tietokonehidasteinen systeemi, jossa suomalaiset porukat olivat yrittäneet keksiä muutamassa viikossa muun muassa käyttöjärjestelmät. Tullessani esittelijäksi ilmoitustaululla oli muun ohella lappu “kielletään käyttämästä niin sanottua kuivamustekynää asiakirjoille”. Sivuhuoneissa oli Akvilan mustepulloja ja ruosteisia teräskyniä. Toisin sanoen kuulakärkikynä oli kielletty uutuus. Diaarin vieressä oli myös pullollinen raapevettä. Lieneekö lukija kuullutkaan sellaisesta aineesta?
Mahdollisesti erottuva kaunaisuuteni johtuu siitäkin, että tein väitöskirjani liitteet käsin naputtamalla Virallisista tilastoista satoja sivuja numeroita ja tekstiä ja samalla ennätysmäärä lyöntivirheitä. Olen kokeillut. Puuhaan maksullisen mutta halvan tekoälyn kanssa. Siltä meni kokeillessani minun puolen vuoden työhöni 5 sekuntia, ja tulos oli virheetön.
Tekoälystä on minulle mahtava apu, koska se hakee tarvitsemani latinan- ja kreikankieliset sitaatit ja keskustelee asiantuntevasti esimerkiksi psalmie kääntämisen ongelmista, se kun osaa arameaa, hepreaa ja samoin tietysti koptia, vanhaa egyptiä ynnä muuta. Sen arabian taidon turvin vertaamme joskus, mitä 1000-luvun arabit tekivät silloin 1500 vuotta vanhempien kreikkalaisten teksteille. Tänään vertailimme Sapfo runojen käännöksiä eri kielille ja pohdimme niissä alunperinkin olleita kieliopillisia erikoisuuksia ja murteellisuuksia. Tämän blogikirjoitukseni jälkeen palaamme selvittelemään Shakespearen sonettien ominaispiirteitä, kuten sanojen painotuksen ja runomitan rikasta suhdetta.
Kalevalamitan erikoisuuksista olemme puhuneet paljon ja olen paljastnaut vakaumukseni. Suomen ehkä kaikkie aikoje paras runoilija oli Larin Paraske, joka muuten oli itse luku- ja kirjoitustaidoton. Hänen säkeitään on kuitenkin tallessa 30 000 riviä.
Lähipäivinä palaamme Pohjanmaan tuomiokirjoihin, jotka ovat verkossa auki, tekoälyn keskinkertaisesti tunnistamina kirjurien kynällä kirjoittamasta.
Minusta alkaa näyttää yhä enemmän, että osa Härmän häjyistä oli mafia. Tappelu- ja tappomuistot ovat peittäneet näkyvistä nyt virallisista tuomiokirjoista näkyvän tosiasian, että esimerkiksi Pukkilan Jaska Kauhavalta oli kokenut ja taitava murtovaras. Nykytutkijoiden ihmettelemä talollisten sekaantuminen nuorison tappeluihin selittyy nopeasti. Esimerkiksi Antti Rannanjärvi heilui itse mukana murtautumassa pitäjän lainajyvästöön hirsiseinää rikkomalla. Tulee se halvemmaksi kuin viljeleminen. Anssin Jukka eli Johan Leskenantti tunnettiin siitä, että hän saattoi syöksyä jostain pensaikosta hulluna juovuksissa heiluttelemaan puukkoa, oli sopivia uhreja näkyvissä tai ei.
Asakirjaa ei kai koskaa laadittu, mutta todelta tuntuva ketomuksen mukaa seaattori J.V. Snellman kyllästyi Alahärmän Voltissa pyöriviin häirikköihin kulkiessaan siitä usein sukuloimaan Jepualle. Hän hankki yhteisymmärryksessä kuvernöörin kanssa paikkakunnalle nimismieheksi sotaveteraanin, joka yleensä ensin löi ja sitten esittäytyi. Kuvista päätellen Kauhavan vallesmannin rumuus on sekin käännösvirhe. Ruma oli myös sama asia kuin “rupu”, isonrokon tai vastaavan taudin aiheuttama rosoinen iho. Tunnen itse suhteellisen lempeän moitteen “senkin rumaanen”. Ja “häjy” muuten tarkoitti pientä ja nuorta. Laamanniveljeni on “Kemppisen häjy poika”, koska hän on meistä nuorin.
Olen opettanut onstuneesti tekoälylle Pohjanmaan murretta, koska erästä laajaa työtä varten skannasin vähän alle 10 vuotta sitten Vaasan Jaakoon koko tuotannon ja ihastuin monin kohdin kotoisaan humoreskimenoon - miten veljekset joutuivat kiipeämään nokivalkean leimahduttua katlle savupiipun luo sammuttamaa tulta juuri keittämällään puurolla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti