Otsikko ei tarkoita sadan vuoden takaista taidesuuntaa, joka on minulle rakas, vaan “dataa” pohjalaisittain äännettynä. Murteessani aakkoset alkavat aa, pee, se, ree. Seinäjoella joku rehti pohjalainen oli pyytänyt perunalastujen kanssa “rippiä”. Toispaikkakuntalaine tarjoilija oli mietittyään neuvonut häntä kirkkoon, Lakeuren Ristiin. Lapsuudessani Kauhavalla myymälän ovessa saattoi olla mainos “Dario 500 mk”. Tavoiteltu sana oli siis “radio”. Naapuriliikkeen ikkunassa ilmoiteltiin “tuaresta silakkaa”. Ja kolmannessa oli Huhtala Toivon neronleimaus: osta televisio - saat kirveen kaupanpäällisiksi.
Olen tukeutunut datakeskukseen. Alkujaan määrä oli selvityttää OpenGT:n tekoälylllä, paljonkomeidn kylillä todella oli hedelmäpuita ja leikkokukkia kasvihuoneissa ennen kun Talvisodan pakkaset veivät kaikki. - Alle kymmenen hehtaarin alueella 400 omenapuuta, sama määrä kriikunaa, keittiökasveja paljon, mansikkaa myös ja ruusuja määrättömästi. Yksi keskeinen viljelijä oli meille tämän paikan 70-luvulla myyneen miehen isä, maisteri V. Liljelund, Suomen Sokerin konttoripäällikkö mutta intohimoinen sivutoiminen viljelijä.
Mutta sain selville, että ennen sotia nykyisen linja-autoaseman alueella olevaan meijeriin toimitettiin täältä 45 000 litraa maitoa päivässä. Se on valtava määrä. Termi “maitojuna” on muuten tuota perua. Haminasta RUK:sta aamumaidot lähetettiin junalla Inkeroisiinm ja kyytiin pantiin kurssilta erotetut, joista nimekkäin saattoi olla U. Kekkonen. Kuten tiedetään, termi on edellee käytössä, vaikka Suomi ei hankkimieni tietoje mukaam enää ole maailman ylivoimaisesti eniten maitoa juova kansa. Esimerkiksi Jorvaksen Shellin baarissa maito oli itsestään selvä juma esimerkiksi porsaanleikkeen kanssa. Lapsuudesta tiesin, että maalla juotavaksi otettu maito oli usein kuorittua.
Mahtoiko - nyt on isäinpäivä - oma isäni olla viimeinen mohikaani, jonka vaatimuksesta myös Espoossa kotiin ostettiin punaisessa tölkissä kaikkein rasvaisinta maitoa, ja kahviin pantiin kolme palaa sokeria kuppiinsa. Pullaa piti aina olla ja aina kysyttiin, oliko se emännän itsensä paistamaa.
Kauhukseni luin jostain, että palasokerin valmistus lopetettaisiin. Soeripalojahan me juuri varastelimme, kun aikuisten silmä vältti! Pulmu oi paremmpaa kuin Siro. Äitini oli kuulemma tyytynyt omassa rikollisuudessaan jyystämään piikillä murusia sokeritopasta. Ja miusta oli erikoisen tyylikästä, kun jou heino herra pyydysti liivintaskustaan litteän rasian, jossa oli oikein sakariinia! Ymmärsin hämärästi, että se oli kahvin seassa hienompaa kuin sokeri.
Kotipaikkakunallamme Uiton Eeli väitti, että hänellä oli kahvitassilta ryystämisen Suomen ennätys, 11 senttimetriä. Sievä tapahan oli kaataa kahvia kupista asetille, panna sokeripala etuhampaidem väliin, jos sellaiset oli, vähän puhallella kuumaa juomaa ja sitte ryystää äänekkäästi.
Tämä seuratapa näyttäisi viime aikoina kadonneen. Ei ole ainakaan sattunut silmääni. Ja kahviakin juodaan mukista, mikä ei olisi ennen tullut kuuloonkaan.
Meillä on täällä aarteena oikeita neuvostoliittolaisia kahvikuppeja, jotka ovat kaksin käsin maalattuja. Niitä sai tosi halvalla Kansankulttuurin liikkeestä Annankadun kulmasta. Hiukan huonommat vieraat saavat tyytyä Arabian ruusukylkisiin kuppeihin.
Jos tätä juoma-asiaa lähestyy toisesta päästä, mummollani oli komuuti ja sen kaapissa todella juhlallisen kokoinen yöastia.
Sellaisia en ole havainnut myytävän menneisyyden muistoina. Ei sillä että olisin ostamassa.
Kerran aikaan tuo väite oli sanontanakin. Jos poikaporukassa joku leventeli tai puhui aivan mahdottomia, yksi tapa vaientaa hänet oli sanoa: niin, ja sitten sinä heräsit ja olit pudonnut sängystä lattialle ja sinulla oli pissapotta päässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti