Keskustelen kanssani

 

Politiikassa droonia ei ole keksitty vieläkään.

Kuvassa lennokki. Ne eivät 1950-luvulla, jolloin minäkin liimasin kokoon “Eskon” ja “Esan”, räjähtäneet eivätkä vakoilleet, vaan jysähtivät siipi edellä jäiseen peltoon ja menivät rikki. Itsekin siirryin Rewellin “koottaviin” eli pienoismalleihin, jotka ripustettiin karhulangalla näkösälle keräämään pölyä.

Sana “drone” tarkoittaa mehiläistä, urospuolista kuhnuria. Varhaiset pikku moottorin käyttämät lennokit surisivat.

Kun huomasin “nelikopterin” Verkkokaupassa, ajattelin että on tuokin muoti. Kuukauden kuluttua kukaan ei muista siitä mitään. 

Olin kovin hyvilläni, kun kävi ilmi, että muuan nuori turkulainen tohtori on tehnyt luultavasti hyvän tutkimuksen TV-sarjasta “Perhe on pahin”, josta joku lukija voi mustaa Archie Bunkerin ja Läskipään.

Hänen mukansa poliitikot, nyt viimeksi Trump, keksivät juuri siitä, että suurelle kansalle voikin puhua sopimattomia ja esittää kannattomia kantoja ja että revittely miellyttää katsojia.

Tuon viimeksi mainitun oivalluksen sai meillä Suomessa Spede. Miten voi keksiä jotain niin kamalaa kuin Uuno Turhapuro. Ja mikä pysyvä menestys!

Meillähän Stubb yritti vähän sellaista farssimenoa pääministerinä ollessaan, huonoin tuloksin. Oivallus tosin oli oikea. Meilläkin kiinnostaa enemmän ministerin silmälasit kuin sairaalat, joilta asianomainen on ehkä kuristanut rahoituksen. Eli vanha retoriikan sääntö: keskity aina sivuasioihin. Muuten  katsojat vaihtavat kanavaa.

Ja ensimmäistä kerta kautta aikojen meillä on poliitikko, jolla näyttää myös ulkomailla olevan tilanne hallussaan. Kuka muistaa erittäin lahjakkaan Ahti Karjalaisen, jonka onneton englannin kieli laukaisi muotiin tankero-vitsit. Ensimmäinen oli keksitty juttu, jonka mukaan silloinen pääministeri Karjalainen olisi sanonut radion haastattelijalle, että Lontoossa eläintarhassa oli tankeroita. Kylteissä oikein luki, että oll änimals aar tankeros.

Poliittisella droonilla tarkoitan kaukokatseisuutta. Olin lääpälläni, kun näin ensimmäisen kerran Lapin tunturimaastoa parin sadan metrin korkeudesta kuvattuna. Väläyksessä käsitin, mikä sai isäni Kullervon tekemään 89 rasittavaa eräretkeä suurtuntureille ja yrittämään esimerkiksi Luirojärven ja Sokostin valokuvaamista niin monta kymmentä kertaa eri vuorokauden aikoina ja valaistuksissa, että se lopulta onnistuikin.

Hän oli Lapin sodassa lentäjänä ja mainitsi itse, että kun saksalaisten Focke Wulffit kaarsivat kohti Norjan Altan kentältä, he pakenivat isolla Junkers Ju 88:lla, ainakin muutaman kerran Luirojärven tai Muorravaarakan päälle. Jolloin hän ajatteli että jumalauta. Mitä kaikkea täällä on! Tänne on tultava jalan, jos sattuu selviämään hengissä. Se oli lokakuuta 1944, ja syyskesällä 1946 hän oli ensimmäistä kertaa siellä nykyisessä kansallispuistossa, josta ainoa karttakin oli 1 : 100 000 ja niin päin seiniä, että siinä Lutto virtasi Kemijokeen. Sellaista oli ennen. Itse Fellman mainitsi “Luirotunturin” luultavasti tarkoittaessaan Sokostia. 

Ymmärsin jotain, kun pääsin tästä puita viemäriremontin vuoksi kaadettaessa nosturiauton koriin kameroineni. Oma pihapiirini ja kotikyläni muuttui jo noin 10 metrin korkeudessa jokseenkin tuntemattomaksi. 

Historia kirjoitetaan edelleen jalka- tai ratsumiehen näkökulmasta. Niinpä se näkökulma on edelleen vieras, että 1918 kuningasseikkailun ja 1941 Jatkosotaan Saksan rinnalla ryhdyttäessä Saksaa ei kiinnostanut pätkääkään Suomi.

Vuonna 1918 Saksa oli jo maaliskuun alussa sopimuksin sitonut Suomen siirtomaakseen ja ottanut oikeuden muun muassa määrätä kaikesta viennistä. Itämeren divisioona ei tullut “auttamaan Suomea”, vaan pitämään silmällä pahantapaisia Pietarin bolsheikkeja. Ja niinpä esimerkiksi Mannerheim sai mennä ja kaikkea valtaa täällä käyttivät saksalaiset ja heidän paikalliset ihailijansa.

Hitler arvioi 1939 Ribbentrop-sopimuksen tehdessään Suomen sotilaallisesti ja muutenkin täysin merkityksettömäksi, joten rakkaat, ihannoidut aseveljemme eivät panneet tikkua ristiin Talvisodan aikana. Vasta täysin odottamaton ja järkyttävä menestyminen Ranskaa vastaan kesällä sai saksalaiset kiristämään aikatauluaan. Hyökkäys Venäjälle edellytti Norjan valloitusta ja hyväntahtoisten hölmöjen löytämistä Suomesta Muurmannin suunnan tulppaamiseksi.  

Tänäkään päivänä ei kirjoihin kirjoiteta, että jo kansalaissodan aikoihin keksitty “Suur-Suomi”-aate ja siis rajan vetäminen miekalla Vienanlahdesta Laatokkaan oli paitsi yleisesti järjetöntä myös käytännössä mahdotonta. Suur-Saksa oli syntymässä. Sellaisten vankkureiden kulkiessa suomalaisille oli tarjolla korkeintaan veräjän aukaisijan - kerjäläispojan - tehtävä.