Ennen pelättiin kehumista. Jos saa kehuja, menee pilalle, muka. Mielestäni kokeneet psykologit ovat nykyisin jokseenkin yksimielisiä siitä, että vilpitön kiitos on paikallaan ja edistää etenkin lapsen kehitystä. Itse otan vastaan myös vilpilliset kiitokset kevyesti kumartaen mutta rahaa maksamatta.
Olen tässä kiinnittänyt huomiota J.K. Paasikiven arveluttaviin piirteisiin, koska hän on asianmukaisesti autuaaksi julistettu suurmies ja saanut olla viime vuosikymmenet rauhassa. Yritän kiinnittää huomiota siihen, että mitä perinpohjaisemmin hän mietti yleisiä ja yksityisiä asioita, sitä varmemmin lopputulos meni metsään. Vuoden 1918 nyt miettien irvokkaan typerä kuningasseikkailu eli saksalaisen prinssin hankkiminen tänne hallitsijaksi kun maa vielä höyrysi kansallisista onnettomuuksista ja Saksa oli jo häviämässä ensimmäisen maailmansodan, on vain yksi esimerkki.
Mielenkiintoisesti Paasikivi, kuten hyvin luultavasti Rytikään, eivät tuossa vaiheessa uskoneet inflaatioon. Kahlattuaan kaiken kirjallisuuden ja puolet tilastoista he eivät tulleet ajatelleeksi, että rahan arvo ei palautuisi “ennalleen” arvon notkahduksen jälkeen. Ryti kävi oikein Ruotsissa asti kysymässä päämiehensä Alfred Kordelinin eli silloin Suomen rikkaimman miehen asioissa, mahtaisiko länsivaluuttana takaisin maksettavassa lainassa olla jotain vaaroja ruplan varjostaman markan maassa. Asiakas oli juuri hankkinut maan suurimman maatilan (Jokioinen ja Ypäjä) ja muuta hyödyllistä, kuten Ihantalan kylän hyvin läheltä Viipuria…
Eilen oli HS:ssä Sixten Korkmanin kolumni juuri nyt tapahtuvasta maailmanpolitiikan murroksesta. Kirjoitus oli selvästi vuoden paras. Tarkoitan kaikkia Suomessa ilmestyneitä yhdellä istumalla luettavia tekstejä. (Rajaan siis kirjat ulkopuolelle.)
Korkman onnistui välittämään helposti käsitettävällä tavalla arvion, että USA ja Venäjä ovat jakamassa Eurooppaa keskenään.
Itse tulkitsen samalla tavalla lisäten kaksi pointtia (Paasikivi käytti sanaa “punkti”.) Voiton näiden kahden kilpailussa vie Kiina. Ja kävelevä vankila on paljon halvempi ratkaisu kuin vankien vartiointi keskitysleirissä, rakennuksissa, maa-alueella.
“Kävelevä vankila” on kauan sitten keksimäni selitys parlamentaarisen demokratian paremmuudesta: ihmiset toimivat ilmaiseksi omina vanginvartijoinaan kantamalla sääntöjen ja kieltojen muodostamaa häkkiä mukanaan aina ja joka paikkaan. Tätä Michel Foucault ei täysin tajunnut oivallettuaan kirjassaan “Tarkkailla ja rangaista” (Surveiller et punir), että maailmamme kolme peruskiveä ovat vankila, kasarmi ja sairaala. “Panoptikon” oli muuan kuvitelma laitoksesta, jossa kaikki ovat jatkuvan tarkkailun kohteena ympäri vuorokauden, joka kolkassa.
Putin on karismaatikko, jonka esikuva on lähinnä Billy Graham, maailman menestynein evankelista, ja vuodesta toiseen kyselytutkimusten mukaan Amerikan suosituin henkilö. Häntä pidettiin myös ehkä maan vaikutuvaltaisimpana henkilönä. Viis saarnojen sisällöstä, mutta hänellä oli valtava karisma. Ja hänen takaansa erottuu elokuvan ja romaanin “Huijarisaarnaaja” (Elmer Gantry) päähenkilö.
Leni Riefenstahl kuvasi unohtumattomasti 30-luvulla Johtajan, jonka puheiden sisältöä kukaan ei kuunnellut eikä muistellut jälkeenpäin ja silti karskit soturit ja pöljähtäneet täti-ihmiset onnittelivat vedet silmissä toisiaan siitä, että olivat saaneet kokea jotain näin ainutlaatuista. Viittaan elokuvaan !Tahdon voiitto” (Triumf des Willens), mutta kyllä tämän Johtajan noitavoimasta saa käsityksen myös äänitteistä, vaikkapa Berliinin urheilupalatsista sodan loppuvaiheessa.
Suomessa oli valtava karismaatikko, joka oli yleisölle puhujana keskinkertaista huonompi mutta ilmeisesti jopa kokouksissa ja ruokapöydässä aivan vangitseva: Mannerheim.
Paasikiven ongelma, jota hän ei itse käsittänyt, oli karisman puuttuminen. Vaikutuksen hän teki jo aloittelevana koulupoikana mutta jo hiljan tohtoriksi väitelleenä tähtenä hän ei ymmärtänyt peittää koleerista luonnettaan ja varsin hurjiakin raivokohtauksiaan. Aikalaismerkinnöistä löytyy jo varhain ironisia mainintoja tästä ja myötätuntoisia huomautuksiaa “neurasteniasta” eli heikkohermoisuudesta, jolla tarkoitettiin vakavaa vaikka ei mielisairauden tasoista henkistä vaivaa. Paasikiven tapauksessa on tietysti ihme että hän ylimalkaan selvisi poikkeuslahjakkuutena ensin äitinsä ja sitten isänsä menettäneenä tätinsä rihkamakaupan takahuoneessa Lahdessa, vaikkakin hänen sanotaan riitautuneen jo nuorena ylioppilaana joidenkin taajaman merkkihenkilöiden, kuten mm. Hennalan omistaneen Fellmanin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti