Sivun näyttöjä yhteensä

17. elokuuta 2025

Kiitos ja kunnia



Joku on maininnut kommenteissa, että vanhoja kirjoituksiani olisi saatava käsille. En ole oikein ymmärtänyt, miksi. 

Kansalliskirjastossa on ulkoinen kovalevy, joka sisältää kaikki nämä blogikirjoitukset ja paljon muuta. Kun luovutin sen sinne, kirjasto järjesti jopa pienen tilaisuuden. Kirjaston johtaja, professori Ekholm sanoi tuossa yhteydessä, että kysymyksessä on koko kansalliskirjaston ensimmäinen laaja pelkästään digitaalinen tallenne.

Tuossa vaiheessa vanhat lehdet eivät olleet vielä varsinaisesti saatavilla. Syy oli tekijänoikeus. Nythän käytännössä voi lukea kotikoneellaan esimerkiksi uutisia ja kommentteja Moskovan neuvotteluista loppuvuodesta 1939 tai vuoden 1918 laajoja kirjoituksia, miten punaisilta ja työläisiltä laajemminkin olisi vietävä äänioikeus ja, eräiden mielestä, kyky jatkaa sukuaan.

Muistaakseni emme tuossa yhteydessä ryhtyneet selittämään, että tallenteista on hiukan sekavat määräykset. Yliopisto oli mm. painovapauslain mukaan oikeutettu saamaan ilmaiskappaleita kaikista maassa julkaistuista painatteista. Tällä hetkellä on voimassa Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007).

Ennen sanottiin, että vapaakappalekirjasto on kirjamuseo, jonka tehtävä on pitää tallessa. Lainakirjastot ovat asia erikseen.

Olen ilmoittanut kirjastolle, että oma aineistoni on rajoituksitta kenen tahansa lainattavissa ja käytettävissä. Taisi olla liian leuhkasti sanottu. Tuollainen ei oikein kuulu kirjaston kustannettaviin asioihin. Ja miksi juuri minun tekstini?

On teknisiäkin ongelmia. Vajaat kymmenen vuotta sitten myös digitoidun aineiston kopioiminen oli työlästä ja kirjoituksen tai asian löytäminen tiedostojen viidakosta melkein mahdotonta. Nyt ainakin sisällysluettelon tekeminen tekoälyyn turvautuen olisi mahdotonta.

Jos kuvittelemme, että julkaistuilla kirjoituksillani olisi arvoa, esimerkiksi taiteellista tai tieteellistä tai muuten vitsikästä, selvän ottaminen niistä ei maksaisi vaivaa.

Tekstiä on omaani noin 18 gigatavua ja muuta kukaties mielenkiintoista mutta tekijänoikeudesta vapaata paljon, todella paljon. 

Pelkästään tämä blogini ja esimerkiksi Helsingin Sanomiin kirjoittamani kolumnit, joita on ainakin 520, ovat muuttuneet minullekin oudoiksi. En siis tiedä, mistä olen kirjoittanut ja mistä en.

Ajattelin julkaista nyt pyörivän televisiosarjan vuoksi Eeva-Liisa Mannerin 1956 kokoelmassa “Tämä matka” julkaiseman runon Ruth Ellisistä ja tämän teloituksesta. Arvelutti, koska niin pitkän runon ottaminen oikeudetta tähän blogiin voisi loukata tekijänoikeutta ja olla väärin. Manner ei ottanut sitä myöhempiin valikoimiinsa, ja Jarl Hellemanin kirjasta tiedän, että juuri tuo runo oli WSOY:lle liikaa vuonna 1956 ja teki Mannerista siis Tammen kirjailijan, lopuksi ikäänsä.

Olen julkaissut koko runon tässä 27.8.2019 huonoin perusteluin: että runo on niin hieno, että se oli minulle lukiolaisena tie runouteen ja että Manner oli suurensuuri kirjailija. Blogikirjoituksen otsikko on “Hän halusi kuolla”, ja Ruth Ellisin teloitus todella joudutti kuolemanrangaistuksen poistamista Englannista ja pian hyvin monista muistakin maista.

Itse luen nyt hyvin mielelläni vanhoja sanomalehtiä. On jännittävää lukea, mitä kaikkea niissä ei kerrota. Jokin urhoollinen aitajuoksu sai enemmän tilaa kuin Berliinin muurin kaatuminen. Tai 1990-luvun alun kasinotaloudesta, joka ajoi tuhoon niin paljon ihmisiä, ei juurikaan löydy luettavaa.

Ehkä ihmiset ovat oikeassa. Uuden tilaston mukaan lukemisen romahdus jatkuu ja ulottuu nyt myös e-kirjoihin ja äänikirjoihin.

Minua kiinnostavat maalmankirjallisuudessa kirjat, joita ei ole kirjoitettu, enemmän kuin kirjat, jotka on kirjoitettu. Tämän vian sain tehdessäni maanisesti väitöskirjaa korkeimmasta oikeudesta noin vuonna 1990. Lukemalla tuhansien päätösten lisäksi konseptit ja tuomareiden käsin kirjoittamat huomautukset, jotka siis ovat salaisia, näin selvästi, että läsillä on kaksi “lainsäädäntöä” tai ilmiöryhmää, luettavaksi kirjoitettu ja toteutettu. Tuon jälkimmäisen muodostaa tuomarien ajatusmaailma ja heidän halunsa olla samaa tai eri mieltä kuin joku kollega. 

Luulen että tämä havainto pitää paikkansa myös elinkeinoelämässä, erittäin suuria ratkaisuja tehtäessä, ja politiikassa. Luulen että päättäjät itse eivät ole tietoisia siitä.


35 kommenttia:

  1. Kansalliskirjasto haistellee hometta ja haistelee pölyä ja ties mitä. Sinne järjestämässäni yleisötilaisuudessa oli lähes mahdotonta hengittää niidenkin, joiden hengitysallergia ei ole juuri huomattavissa.

    Yhdestä Kansalliskirjaston vastauksesta yhteen viime päivien viestiini:

    "Kansalliskirjastolla on Kemppisen sähköinen aineisto, mutta valitettavasti sitä ei ole toistaiseksi koottu yhtenäiseksi kokoelmaksi, joka olisi saatavilla asiakaskäyttöön. Voimme kyllä tarvittaessa yrittää etsiä jotakin tiettyä kirjoitusta, jos sellainen on. Valitettavasti selailu yleisemmin ei tällä hetkellä ole mahdollista."

    En ilkeä imuroida tähän, mitä laitoksen johtaja kirjoitti julkisessa tekstissä Kemppisen aineiston lahjoituksesta ja mitä hän lupasi, niin kammottavaan valoon se saattaa hänet ja tai hänen johtamansa kansallispölyn pesän.

    Uskomattominta aikoihin. Uskolla ja luottamuksella laitoksiin ja virkamiehiin on p-nen loppu. Lyhenteen voi tulkita tarkoittavan pölyistä, mutta se kyllä merkitsee tässä jotakin paljon syvällisempää, nimittäin sitä mikä on laitoksia ja byrokraatteja itseään syvinnä heissä ja heidän olemisessaan.

    PS
    Mitä "jotakin tiettyä kirjoitusta" kannattaisi ehdottaa etsittäväksi?

    VastaaPoista
  2. Ei ole salaliitto vaan ihan julkisesti korkeapalkattua huippuviranomaisten ja päättäjien työtä estää alamaistensa eli ns. kansalaisten harjoittama tutkimus- yms. toiminta sikäli kuin se kohdistuisi kaikkein tärkeimpään. Mitä korkeampi virka, kuten professuuri, sitä tehokkaamin huiput huiputtavat. Tulokset huimaavat: Opettajainkoulutuslaitos ei tarjoa entisenlaista opetusta, tulevat kirjallisuuden opettajat tietävät Minna Canthista vain nimen, tulevat kirjallisuuden professori ja tuleva kirjallisuutta opiskellut yliopiston rehtori eivät tiedä kuka on Orfeus ja ylpeilevät sillä julkisesti, professori ei anna alaiselleen tälle kuuluvia tehtäviä mutta ottaa itselleen kunnian ja palkanlisät tämän tekemisistaä, joka ihmisellä on oikeus sortaa ja haukkua vanhuksia, omaishoitajia, työttömiä ja muita riistettyjä, lapset eivät opi lukemaan mutta heidät pakotetaan nauttimaan hengenravintonsa älykännykästä ja läppäristä, lapset opetetaan kädestä ja kännykästä pitäen kiusaamaan, varastamaan, käyttämään huumeita ja lintsaamaan, vanhusten yli kävely kuuluu kaikkien tutkijoiden, päättäjien, virkamiesten, omaisten, toimittajien ja muiden oikeiden ihmisten keinovalikoimaan, ammattiliitot ajavat jäsenistönsä mutta eivät siihen kuuluvien tuhansien orjien asiaa, joka organisaatiossa kuten kirkossa korkeimmin palkattu määrää ja valvoo, alemmin palkattu valvoo hänen määräyksestään vapaaehtoisia kahvinkeittäjiä, leipureita ja tarjoojia sekä tapahtumien järjestäjiä eli kulttuuri- ja dosenttiorjia, samat suvut (oliko se 20?) pysyvät vallassa, varakkuudessa ja maan tärkeimmissä viroissa jo toista vuosisataa, rautatietöiden junailijat ovat siunanneet itselleen ja jälkeläisilleen virkoja ja hyvinvointia jo toistasataa vuotta ja työläisilleen ja näiden jälkeläisille työsairauksia, kuolemaa, työttömyyttä, loputonta päähänpotkintaa ja syrjäytystä.

    Se hyvin eli ken mielisteli ylempäänsä, ylimpiään aina nykyistä ja entisiä presidenttejä myöten. Kunhan vain on ennen heidän nousuaan nykyiseen asemaansa näyttänyt raatelukyntensä heidän pilkkaajinaan. Kauan elää suomalainen kansalliskynismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä kammottava maa. Tosiaan. Pitäisiköhän muuttaa Pakistaniin?

      Poista
  3. Montako oikeamielistä lainoppinutta tunnemme, ja montako oikeamielistä käsi sydämellä ratkaisunsa tekevää heihin tai muihin kuuluvaa rikollista. Jokin -mielisyys ei ole sitä mitä he itsestään tai oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta ajattelevat ja millaisen julkikuvan itsestään piirtävät vaan se mitä he tekevät.

    VastaaPoista
  4. Ihminen on monta, kirjoitti Kemppinen, mutta tietysti myös lainoppinut tulonlähteineen ja eri minuineen ja roolihahmoineen on monta. Vaikka lainoppineitten puolue olisikin yksi ja sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei "lainoppineilla" mitään yhteistä puoluekantaa ole.

      Poista
  5. Vielä pahemmin tehtiin kuin taannoin lehdissä kirjoitettiin. Punaisilta vietiin mahdollisuus vaikuttaa mihinkään ahkerastikaan äänestämällä. Nyt heiltä on viety epävarmuutta, pelkoa ja riistoa lisäämällä mahdollisuus saada ainakaan toivottuja lapsia.

    Hautausmaat ovat täynnä punaisia, mutta niiden ahtauden takia on rakennettu krematoriot. Koulutus eli krematotiovierailut vanhusryhmille tosin pelästyttävät heidät vaatimaan päästä arkkuihin, edes pahvisiin tai itse pykättyihin ja multiin.

    Ehkä asian korjaamiseksi on jo perustettu kalliita työryhmiä ideoimaan, luonnostelemaan ja pyytämään luonnoksilleen satoja kalliita lausuntoja kaikilta muilta paitsi vanhuksilta ja muilta lähellä kuolemaa olevilta. Kuolema joka tapauksessa korjaa sen mitä päättäjät ja toimeksipanijat ovat rikkoneet. Ei kumminkaan sitä, että kuolleetkin ovat eriarvoisia.

    VastaaPoista
  6. Todistaakseen, ettei heillä ole kavalia, vääriä taka-ajatuksia jollaisista Kemppinen vaikeni väitöskirjassaankin, kyseiset kaksi professoria eli Kemppinen ja tuo toinen yhtä ja toista julkisesti Kemppis-aineistosta lupaillut Kansalliskirjaston johtaja tässä ja nyt puhdistavat omantuntonsa ja lähettävät tutkijalle heti paikalla sisäisen tai ulkoisen kovan tai pehmeän levyn tai kaiken liitetiedostoina tahi tulosteina. Helppoa on tehdä oikein, jos tahto on hyvä ja tarkoitus oikea. Muuten käy helposti niin, että teko ei ole pahimmillaankaan yhtä paha kuin tarkoitus.

    Jäämme odottamaan.

    Mikael Agricola, Dante Alighieri, Vänrikki Stool, Sota ja rauha, Jorge Luis Borges, Idiootti, Ukko Goriot, Daidalos, Lauri, Giovanni Boccaccio, Sivullinen, Ariadne, Don Quijote, Riivaajat, Ikaros, Spartacus, Hermann Hesse, Mein Kampf, Luther Mengeler, Medeia, Absalom Absalom, Katkismus, Aleksis Kivi, Aapo, Katariina Aleksandrialainen, Euripides, Rouva Bovary, Nikolai Gogol, Günter Grass, Χριστός, Paavo Haavikko, Ulysses, Timo, Taikavuori, Miehen kylkiluu, Pensées, Harry Borsblom, Eero Tarasti, Beatrice, Irja Askola, Nicolaus Magni Carelius, Johan Henrik Hästesko af Målagård, Jenny Lilja, Harri Tapper, Johannes Linnankoski ja Uuno Kailas

    VastaaPoista
  7. Hyvä tekosyy poikineen Kansalliskirjastolle ja Kemppiselle: aineisto kadoksissa, aineisto koostuu kielletyistä kirjoista, levy ei sovi yhteen nykyisten laitteitten kanssa, levykkeen mukana ei annettu pölyriepua, kotimaisen kirjallisuuden tutkimusta on jo nyt liikaa, entinenkään ei mahdu kirjastoihin, kuka perkele aineistoa pyytää, tutkija on liian rehellinen ja raataa ilmaiseksi joten hänen tarkoitusperiään on kavahdettava, Kansalliskirjastolla ja Kemppisellä ei ole mahdollisuuksia auttaa tässäkään asiassa, aineistossa on blogista nyttemmin poistetutkin päivittelyt kommentteineen, sille sialle ei mitään lähetetä, epäkeskustaoikeistolaiselle luuserille ei aineistoa anneta riepoteltavaksi, todistakoon että hän on Suomen omistavista suvuista , eikö se pirulainen ole puolustanut Suomen kirjallisuutta, ei jatkoon mokoman nollan nollatutkimukset, Pirunsaarelle

    VastaaPoista
  8. Ad omnes

    Suomessa ei tarvita tutkijoita, jota osaavat lukea kuin raamattu Pirua. Sellaisten tutkimukset, niiden rahoitus, suunnitelmien toteutus, painatus muulla kuin mikropehmeällä estettäköön.

    Tämän lupaamme ja vannomme kautta kivien ja kasken kantojen
    Päättäjät, Professorit, Tappajat, Säätäjät

    VastaaPoista
  9. Työttömyys, turpiin saaminen, orjuus ja osattomuus periytyvät. Näin on määrätty. Ihmis- ja eläinoikeuksia ei parhaille meistä. Jos jäävät henkiin, tuomittakoon Kekkosen, Mannerheimin ja Johan Vilhelm Kilttimiehen uhrien mukana kuolemaan uudelleen niin monesti että heistä päästään. Kaikki hyvät työt kostetaan.

    VastaaPoista
  10. Mikä on tuo Huojuva talo, josta käsin ihmisten tuomiot ja asemat sanellaan, Kafkan Linnako vai se jonka Maria Jotuni kirjoitti ja jolta estettiin sen ansaitsema palkinto? Oikeuden jumalattaret ovien ympärs, sisällä inkvisitio, inkvisiittori, ei oikeuden- vaan vääryydenjakaja ja katolisen kirkon neuvomat rankaisukoneet.

    VastaaPoista
  11. Monenko olemattoman kirjan, esim. eräiden muistelmien, olemattomuudesta saamme kiittä sinua?

    VastaaPoista
  12. "Jos kuvittelemme, että julkaistuilla kirjoituksillani olisi arvoa, esimerkiksi taiteellista tai tieteellistä tai muuten vitsikästä, selvän ottaminen niistä ei maksaisi vaivaa." Kiitos tästä lupauksesta. Uskomme sen täyttyvän nopeasti. Kuvitelma ei ole tiedon väärti, valitse siis tieto. Vaiva ei maksa mitään ja on suureksi avuksi. Nyt näemme, valitsetko vaivaan saattamisen ja ongelman jumittamisen, tuomion väärin perustein "raipat selkään sellaisille".

    VastaaPoista
  13. Tuossa on paljon sanoja. Nyt alkaa tekojesi aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That was a lot of words. Too bad I ain't reading them.

      Poista
  14. Kukko laulaa aapisen kannessa, mutta ei kunnian kukko, eikä kiekaisua kuulu, siitä vain puhutaan. Lupaus on muutakin kuin korttipeli. Lupaatko lopettaa kiusan- ja tehdä sen sijaan kulttuuriteon sekä toteuttaa hyvän lupauksesi? Ei pidä tehdä salatuista sanoista ja tarkoituksista ihmisyydelleen eikä toiselle ihmiselle hirttonarua. Hyvä ihminen ja teko ovat parhaita. Ota hyvä esimerkki ja toimi sen mukaan. Sanasta miestä. En nyt tarkoita sitä sanaasi, että professorit ovat tappajia.

    VastaaPoista
  15. Olet sepittänyt, ulkoistanut minut omaksitunnoksesi.

    VastaaPoista
  16. Jaakobin kuuluu painia enkelien kanssa, mutta minkä väristen, ja miksiköhän.

    VastaaPoista
  17. Mikä ihme tämän blogin kommenteille oikein on tapahtunut? Eihän täällä enää juurikaan käydä älyllistä keskustelua, vaan usein tulkitsematonta, melkein kiilusilmäistä jankkausta tekstein jotka eivät millään tavalla liity julkaistuun blogitekstiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tosiaan, niin on!

      Poista
    2. Tuo kaunakirjailija vaikuttaa ruvenneen kokopäivätoimiseksi. Äkkiarviolta 80% kommenteista on tuosta samasta kynästä, kuukaudesta toiseen.

      Poista
    3. Blogin lukeminen on alkanut tuntua jotenkin tahmaiselta tuon häiriintyneen sarjakommentoijan 'ansiosta'. Onko tämä enää Kemppisen blogi vai tuon hörhön?

      Poista
  18. Nyt on kyllä jollain vihapuhetta suoltaneelta jääneet pillerit ottamatta!

    VastaaPoista
  19. Ytimekäs Yksinpuhuja tihentääpi tahtia, lisääpi sanan mahtia… jospa kiskois välillä sahtia.

    VastaaPoista
  20. Kuinkahan moni meistä tunnistaa, ja kirjoittaa, että juuri nyt, Alaskan ja Washingtonin viikonloppujen välissä, kirjoitetaan suurin tarina Maailman asennosta ja asenteista, sitten Teheranin.

    Ainahan maailmassa on voima jyllännyt, mutta siinä on peitteenä yleensä ollut edes pikkarainen viikunanlehti, mutta nyt tämä "läntisen arvoyhteisön" lyhdynkantaja tempaisi senkin suojan pois: Voima jyllää, yhdistynyt yllättävä voima, - ja voimattomat huokaavat miljoonasti ikeen alla.

    Sen paljasti, lopullisesti, avoimesti, ilkeän rehellisesti, nämä viikonloput, joista toinen on eletty ja toista kohta eletään.

    Tämä matka, perjantaista perjantaihin. "Kahdeksan päivää jotka järisyttivät maailmaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän tästä tuli mieleen München 1938.

      Poista
    2. Eiköhän ”itäisen arvoyhteisön” lyhdynkantaja ole jo muutaman kerran kusaissut sen viikunanlehden päälle ja pyyhkinyt siihen persuksensakin.

      Poista
    3. Stubb on aktiivisesti osallistunut neuvotteluihin ja on mielestäni menestynyt hyvin. Hän on ollut useamman median haastatteluissa ja kommentoijat kehuvat häntä korkeasti. https://www.youtube.com/watch?v=Yji0iIiHzQ8

      Poista
  21. Lukemisen romahdus on fakta. Nuorilla perheillä ei ole edes kirjahyllyä, saati kirjoja. Kovin harvat lukevat mitään. Erään digilaitteen taputttelu sensijaan on tärkeällä roolilla, yötä päivää. Seuraukset näkyvät ajallaan.

    VastaaPoista
  22. Kannattaisi lähettää aineisto tutkijalle. Varmaan hän maksaa siitä mitä pyydetään.

    VastaaPoista
  23. Hauska lukea näitä blogeja, mutta joskus ihmettelen oletko lopettanut ajantasaisen lainsäädännön seuraamisen? Mitä mieltä olet siitä, että varastokirjasto yhdistetään vuoden vaihteessa kansallisarkistoon, kun kansalliskirjasto kieltäytyi ottamasta sitä vastaan. Varastokirjastossa on suuri määrä vanhoja ulkomaisia väitöskirjoja, joita ei löydy verkosta. Entä miten arvioit tekijänoikeuden asiantuntijana EUn uutta direktiiviä ja sen vaikutusta kirjastojen ja arkistojen digitaalisiin palveluihin.

    VastaaPoista
  24. Muistaako monikaan termin "loiskiehunta", ja mihin se liittyi? Sana nousi mieleeni kommentteja lukiessa.

    VastaaPoista
  25. Kiitos Huuskalle loistokommentista. Siinä hän vinkkasi Kemppisen HS-kirjoitukseen, joka päättyy näin: "Toisin sanoen kirjoissa on kertomus. Valitettavasti tämä on arvostelun kannalta keskeinen peruste: jos kirja ja sen kertomus jatkuu lukijan mielessä niin että tämä "kirjoittaa" sitä ulkona kävellessään ja unta nähdessään, kirja on luultavasti kirjallisesti hyvin merkittävä."

    Juuri tämän takia Kemppisen blogipäivitykset ja kaunokirjallisuus ovat erittäin merkittäviä. Ne jatkuvat meissä ja luovat meissä uutta.

    Ikävä kyllä myös ilkeitten kirjoittajien toistumistaan toistuvat sairaat kommentit tulevat meihin ja aikaansaavat lannistumista ja pahaa oloa. Eikö joku voisi estää niiden ilmestymistä? Jokainen tietää nykyään, mitä ihan fyysisiäkin vaikutuksia tuollaisille ilkeyksille päivittäinen altistuminen aihauttaa. Me lukijat ja kommentoijat ja tutkijat emme ole sellaista ansainneet emmekä eläessämme missään muualla saaneet.

    VastaaPoista