Sivun näyttöjä yhteensä

29. elokuuta 2025

Tavallinen ihminen


 

Iltapäivälehdet ovat hyvin hyödyllisiä. Miellyin huomattuani, että tällainen lehti oli löytänyt riittävän arvostelukyvyttömän asianajajan kertomaan, mitä tavallisen ihmisen ei missään tapauksessa pidä tehdä tavallisen kuolemantapaukse jälkeen, ettei joutuisi kiipeliin perinnön vuoksi.

Koko perintö ja osa omista voi mennä veroihin, vaikka perintö olisi tavallinen talo tavallisessa paikassa ja yllättävän pieni määrä säästöjä.

Minä en uskaltaisi neuvoa ketään, koska olen hoitanut ja ratkaissut näitä asioita vasta vajaat 60 vuotta. Ne ovat näet yllättävän konstikkaita.

Ainoa neuvoni on: kysykää joltain, joka osaa. Ei siis esimerkiksi naapurin kissalta. Varautukaa maksamaan neuvoista. Pakollisesta perukirjoituksesta joudutte jok tapauksessa maksamaan.

Niin, ja varokaa sukulaista, jollaisia on kaikilla sanomassa, että hänpä insinöörimiehenä tekee paperit ja asia on sitä myöten selvä.

Ei ole.

Varokaa myös esimerkiksi blogia pitäviä juristeja. Perusjuristi ei tiedä höykäsen pöläystä jäämistöoikeudesta.

Minä nyt tässä kirjoitan, koska tänä vuonna olen tehnyt kolmessa eri tapauksessa paperit. Ja jo 1960-luvulla olin selvittelemässä koti-kihlakuntani ennätysriitaa, jota käsiteltiin tuomioistuimissa 32 vuotta. Kun kaikki perilliset olivat kuuliaisesti itse, kukin vuorollaan, kuolleet, muuan jälkeläinen kertoi, että perintöriidan syy oli tiedossa. Alkuperäisen vainajan isälle oli tarjottu kerran kuolintalossa kahvia korvattomasta kupista patapenkin vieressä, vaikka lentomestari X:lle tuukattiin kamariin. 

Asia on mielessä, koska kuulun itse ikäni ja terveyteni vuoksi seuraavaksi kuoleviin, ja joku olisi halunnut minulta mahdollisesti rahanarvoisen tavaran. Amerikalaisen kultadollarin, jota käytän paperipainona, hinta on muuten tällä hetkellä 627,19 euroa. Se painaa unssin.

Kuolleen tai kuolemaa tekevän omaisuuden ennenaikainen jakaminen voi johtaa vielä suurempiin ongelmiin kuin riittämätön, vainajaehdokkaalle itselleen suullisesti tehty ilmoitus, että ei halua pesästä mitään. Vai haluaisiko joku itse vastuuseen kuolleen pankkivelasta, jota minun tapauksessani on?

Eilen ajattelin lopettaa propagandan lukemisen ja pitkien elokuvien katsomisen puolesta. Kysyin kirjastossa erästä Paavo Rintalan kirjaa, jossa on hieno kuvaus, miten Viipurin seudulla sukukokouksessa neuvottiin päättäväisesti lääkärin puheille sukulaista, joka rohkeni maanpetoksellisesti epäillä Mannerheimin ja Hitlerin voittoa, kun Viipuri paloi jo 10 kilometrin päässä ja puskoissa laahusti kiväärinsä ja saappaansa hukanneita suomalaisia sotamiehiä ja majureita matkalla jalan Lappeenrantaan tai Vaasaan.

Kirjastonhoitaja kysyi uudelleen kirjailijan nimeä, ja kun sanoin “Rintala, Paavo), kävi ilmi, ettei hän ollut kuullut sitä ennen. Kysyin miten olisi Veijo Meri. Sama vastaus - tuntematon kirjastonhoitajalle. Kysyin vielä: onko teillä Kiven “Seitsemän veljestä”. Kirjastonhoitaja kysyi:” Onko se genrekirjallisuutta?”

Saan syyttää itseäni. Olinhan itse katsonut verkosta, että näiden kahden ja samoin Haavikon, Saarikosken ja Joenpellon lainauskertoja oli vuodessa 0.

Kerron tämän Viipuri 44 -vaiheen ajatellen tämän viikon mediatapahtumia. Mitä hankalampi tilann on, eitä sitkeämmi tavallinen ihminen puhuu asian vierestä, esimerkiksi sanojen merkityksestä, sen sijaan että tekisi jotain, esimerkiksi juoksisi pakoon.

Olen tavallinen ihminen. Toisaalta olen kuitenkin kaivonkatsoja. Kotona autoni paikalla, yleensä vasemman takarenkaan vieressä, on viemärikaivon kansi. On tullut tavaksi katsoa sitä, koska se voi olla etenkin talvella liukas.

Mielialani kuiitenkin nousee, koska muistan, miten ihailemani putkimies K. nosti tuon 72 kg painavan valurautakannen käsin eli oikeastaan sormilla. Itse tarvitsin voimani päivinä sorkkaraudan, ja silti oli syytä olla tarkkana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti