Viite

 

Hälyttävästi suomenkielinen Wikipedia tuntuu jäävän kiihtyvällä vauhdilla jälkeen englanninkielisestä versiostaan.

 

Wikipedia ei ollut joitakin aikoja sitten ”oikea hakuteos”, ja ainakin korkeakouluissa opastettiin, ettei siihen pidä viitata. Nyt oikeita hakuteoksia ei enää ole olemassa. 

 

Huvituin TV 1:n uudesta sarjasta, jossa mukana olleet kertovat vuoden 1991 hurjista tapahtumista. Esko Aho oli Esko Ahon mielestä toiminut kaikin puolin ihailtavasti. Saman suuntaisia käsityksiä teoistaan esittivät useat diplomaatit.

 

Yllätyksistä kyllä mainittiin, mutta ainakin minulta jäi kuulematta, olisiko joku puhuvista päistä sanonut, että mitään sellaista kuin Neuvostoliiton kaatuminen ja itsenäisyyden aivan uudenlainen määritteleminen Baltiassa ja hyvin monissa Euroopan valtioissa, ei osattu odottaa eikä edes pelätä. Sellaiseen ei ollut edes rakenteita. Joku diplomaatti oli soittanut puhelimella vaimolleen Moskovaan ja pyytänyt katsomaan ikkunasta, näkyykö kadulla panssarivaunuja.

 

Aseellista kansalaissotaa ei osattu odottaa tammikuussa 1918. Sekä valkoisilta että punaisilta puuttuivat organisaatio ja osaat ja lisäksi poliittinen tuki. Järkevimmät ihmiset eivät uskoneet sotaan marraskuussa 1939. Sotilaat olivat valmistautuneet taisteluihin, ja armeija oli rajoilla. Ellei olisi ollut, se olisi ollut maan loppu. Esimerkiksi Väinö Tanner ei uskonut sotaan eikä luultavasti liioin Risto Ryti. Neuvostoliiton kaatumista ei ennakoinut 1991 kukaan, ja Boris Jeltsin tuli elokuun Janajevin ja muiden vallankaappauksen jälkeen lähes tyhjästä. Jälkikäteen arvioiden oli yllättävää, että hän oli ainakin lähes selvä, kun toiminnan hetki tuli Moskovan tykkien edessä.

 

Viehättävän ja viisaan Gorbatshovin rinnalla remuavaa Jeltsiniä pidettiin aluksi lähes pellenä. Hiljainen mies viidennessä rivissä kolmantena oikealta oli vain kasvot joukossa – tällainen V. Putin.

 

Wikipedian englanninkielinen teksti näistä tapahtumista on tyydyttävä. Suomenkielinen artikkeli ”Neuvostoliiton hajoaminen” on huono. Tapahtumasarjasta on muutenkin työläs saada tietoa. 

 

Kaikki tässä mainitsemani esimerkit ovat muuten minulle epäselviä. Olen pitänyt usein tunnin tai kahden luennon noistakin aiheista, mutta totuus on armoton Samalla tavalla kuin kaikkien aikojen suosikkikysymys ylioppilaskirjoituksissa, ”Ensimmäisen maailmansodan syyt” (tai jos kaihdat sotaisuutta, ”Suuren talouspulan syyt”), on epätietoinen. Mieltäni rauhoittaa ja röyhkeyttäni lisää, että yhtä epäselvä on kysymys ”Rooman valtakunnan tuho”.

 

Kommentoija kysyi, miksi pitäisi lukea. Vastaan: toisten takia.

 

Kysymys on sama kuin ”miksi en paskantaisi porraskäytävään”, ja tausta-ajatus että kun ei se minua yhtään haittaa, varsinkaan jos porras on naapurin.

 

Jos jotain opimme historiasta, vastavuoroisuuden ajatus on jokseenkin yleismaailmallinen. Jos annan tuolle vettä, saan ehkä häneltä, kun oma kiuluni on rikki. Luku- ja kirjoitustaidoton ihminen asettuu toisten autettavasti, pysyvästi. Lukeminen ei tarkoita kirjojen lukemista. Se tarkoittaa kykyä ymmärtää kuultu ja nähty, erottaa verolappu joulukortista. Se on ihmisenä olemista. Ellet lue, ennen pitkää luet tiilenpäitä.