Sivun näyttöjä yhteensä

3. elokuuta 2020

Tietämättömyyden lisääntyminen



Typeryyden palvonta ja tietämättömyyden lisääntyminen uhkaavat kaikkia. Omaan tietämättömyyteemme suhtaudumme liian lempeästi ja hellimme sitä. Ainakin minä teen niin, valitettavasti.

Ajatus on pelottava, mutta tiedon lisääminen lisää ehkä myös tietämättömyyttä moninkertaisesti. Yksilöllä edellinen voi olla lineaarinen mutta jälkimmäinen logaritminen käyrä.

Joku tietää nyt kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten ja on siis kymmenen kertaa tietämättömämpi.

Kuvittele tieto ilmaksi, jota pumppaat ilmapalloon. Tulos on edellä kerrotun kaltainen. Ilma lisääntyy mutta pallo pullistuu. Kuvittele tieto hiukkasiksi tai aalloiksi ja kaikki muu astiaksi, joka laajenee kiihtyvällä tahdilla, kuin maailmankaikkeus. Sama tulos.

Ehkä ennen muuallakin kuin rippikoulussa ajateltiin, että ”tärkeät asiat” opetetaan, ja sen jälkeen opetettavan pää voidaan sulkea kuin tulpalla ja hän on valmis, ulosopetettu, kuten joskus muinoin sanottiin. Kuka ties kouluissakin ajateltiin näin. Jokin asia ei kuulunut kurssiin, ja sillä siisti. Muistelen paheksumisen myrskyä, kun jonain vuonna ylioppilaskirjoituksissa oli jonkin kielen kokeessa sana tai kaksi, joita ei esiintynyt oppikirjoissa.

Tuo paheksuminen oli paikallaan, koska yo-kirjoitukset olivat urheilusuoritus, jonka säännöt oli esitetty. Ei jalkapallossakaan muuteta sääntöjä kesken pelin.

Jotkut taitavat ajatella, että kirjoitan näitä juttuja huvikseni. Siinä he ovat oikeassa. Juuri niin asia on. Joskus näyttää epäiltävän, että tarkoitukseni on hankkia itselleni nimeä tai kehua itseäni enemmän tai vähemmän törkeästi. Voi olla. Jos joku haluaa nimeään esiin kirjoittamalla verkkoon ja etenkin blogia, tuo joku osoittaa erittäin huonoa arvostelukykyä. Nimeä saadaan aivan muilla tavoin. Lisäksi olisi hauska saada rahaakin. 

Eläimet? Viime aikoina löydettyjen eliöiden määrä maapallolla on kaksinkertaistunut ja sen jälkeen kolminkertaistunut. Arkkibakteerit oli täysi yllätys. Nyt näyttäisi löytyneen jälleen uusi luokka, joka ei ole mitään sukua aikaisemmin tuntemallemme. Ja elollisten olioiden lähituntumasta: lusikallisessa merivettä on arvauksen mukaan miljoona mikroskooppista kohdetta, jotka ovat tutkimukselle tuntemattomia.

Tähtitaivas? Maallikon silmin tilanne hipoo kiusallista. Sekä kohteita että voimia löytyy, mutta tietoa siitä, mistä oikein on kysymys, ei tahdo olla. Pimeä aine on tunnettu esimerkki, eikä ainoa. Jopa avaruuden taustasäteily on aika uusi havainto. Ja itse avaruus, joka siis ei tyhjiö, on merkillinen ilmiö. Hiukkasista joku tuskastunut fyysikko kuulemma kirjoitti, että olisi pitänyt ryhtyä tutkimaan hyönteisiä, kun näitä pieniä löytyy koko ajan lisää, osa niistä on tilapäisiä eli ne ovat yhdellä hetkellä olemassa ja toisella eivät ole.

Historia? Asiakirjoja on tallella todella paljon. Arvion mukaan Euroopassa alle 5 prosenttia arkistojen sisällöstä on alustavasti tunnistettu tai jollain tavoin litteroitu. Tietenkin samat valheelliset asiakirjat esiintyvät yhä uudelleen ja uudelleen versiona, jotka poikkeavat toisistaan vain vähän.

Silti jopa itsenäisen Suomen historia näyttäisi olevan kohdittain hyvinkin raflaavasti tuntematonta. Esimerkki: Suomen, Ruotsin ja USA:n sotilaallinen yhteistyö ja yhdensuuntaistettu vakoilu vuodesta 1945 alkaen. Yleissivistyksen kannalta kansalaissota 1918 Saksan sotatoimena ympärysvaltoja vastaan – Suomi sinänsä ei liene merkinnyt Saksalle käytännössä mitään, kuten ei liioin vuonna 1939.








39 kommenttia:

  1. "kansalaissota 1918 Saksan sotatoimena ympärysvaltoja vastaan – Suomi sinänsä ei liene merkinnyt Saksalle käytännössä mitään, kuten ei liioin vuonna 1939."

    Saksan kannatti tukea Suomen hallitusta, jotta sai Venäjän otteen kirpoamaan isosta osasta Itämeren rannikkoa ja strategisesti tärkeästä saaristosta. Kommunistinen punainen hallinto kun oli kallellaan Venäjän suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätään vaikeusastetta...

      Saksa tuki eri tavoin voimia jotka eri tavoin ja eri muodoissa saivat aikaan epäjärjestystä Wenäjällä. Näitä olivat mmm. nk. "jääkäriliike" eri haaroineen sekä mm. "Leninin huligaanit" sekä mahdollisesti monet muutkin ryhmät. Tähän kuuluu mm. "Leninin junan" kulku eri maiden kautta lopulta Petrogradiin.

      Tai myöhemmin esimerkiksi "stalinistien" de facto liittoutuminen natsien kanssa ja näin tehty sosialidemokrattien pelaaminen myös ulkoa päin sivuraiteelle. Myös muut kuin natsit toimivat tavalla joka looulta johti Aatun valtaannousuun ja jopa sosialidemokraatit tekivät asioita jotka jälkikäteen voi ehkä tulkita virheiksi tai saamattomuudeksi - kyse on tulkinnasta sekä sanojen käytöstä puolesta tai vastaan.

      stalinistit pitivät sosialidemokraatteja mm. "sosiaali-facisteina" sekä horjuttivat äänestäjien näkemyksiä ja käytöstä ja ehkä osaltaan levittivät epäselvyyttä ja horjuvuutta.

      Ei ollut ehkä tärkeää saada itse ääniä enempää - mutta vihollinen ei saanut saada voittoa tai voiton piti olla pienempi kuin ennen.

      +

      Pelkkä geopolitiikka ei riitä selittämään kaikkia euroopan 1900-luvun tapahtumien yksityiskohtia.

      Aasian osalta tilanne on sama, mutta meidän taviksien on helpompi ymmärtää Eurooppaa kuin Aasiaa. Siis helpompaa, ei helppoa.


      Poista
  2. Itseäni on jo pitkään harmittanut eri tieteenhaaroissa esiintynyt arroganssi joka ilmenee vahvana väitteenä tai ainakin oletuksena että kyseiset henkilöt tietävät kaiken tärkeän jostain tieteenalasta ja asiat ovat kiveenhakattuja. Olisi kaikkien tieteentekijöiden etu ottaa karvalakki kouraan ja hieman nöyrempi ilme kasvoille sillä me tiedämme ja osaamme ja oivallamme harmittavan vähän. Mitä enemmän saamme tietoa ympäristömme ilmiöistä, sitä varmempaa on että tiedämme entistä vähemmän kun koko ajan avautuu aivan uusia huikeita asioita.

    Mutta, siinä onkin juuri se mahtava asia että tieteen puolella ei tekeminen aivan heti lopu ja joka siihen ryhtyy, saa kokea hienoja löytöhetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Itseäni on jo pitkään harmittanut eri tieteenhaaroissa esiintynyt arroganssi joka ilmenee vahvana väitteenä tai ainakin oletuksena että kyseiset henkilöt tietävät kaiken tärkeän jostain tieteenalasta ..."

      Nonhan se on.

      Harmittaa - tai näkökulmasta riippuen huvittaa - myös se valtamedian (Yle, HS) yhden totuuden tyyli, jossa uutinen alkaa sanoilla "asiantuntijoiden mukaan ..." tai "tutkijat ovat päätyneet siihen, että ..." ja sitten pöytään päräytetään jonkun akatemian takahuoneesta kaivetun yksittäisen torkkujan poliittinen mielipide, jolla ao. "tutkija" yrittää kalastella itselleen apurahoja mielistelmällä parhaansa mukaan vallalla olevaa poliittista narratiivia.

      Arvostaisin paljon enemmän journalismia, joka valottaisi usein monimutkaisia ja ristiriitaisia ilmiöitä hieman useammalta kantilta. Saa sen torkkujankin mielipiteen julkaista, mutta ei herrajumala yhtenä ainoana totuutena.

      Toinen versio tästä samasta on Ylen uutisformatti, joka alkaa sanoilla "suomalaiset ovat sitä mieltä, että ..." ja perään tulee vahvistuksesksi kolmen sopivasti valitun tyypin lyhyeksi leikatut haastatelupätkät Helsingin rautatieaseman edestä.

      Mutta ei mopolla mahottomia. Eihän esim. Yle vaivaisella 0,5 miljardillaan ja vain 3 500 työntekijän porukallaan nyt kaikkea sentään ...

      Poista
    2. Kansalaiset eli meedborjare, lukekaan Suomen Uutisia. Se puhuu asiAT NIINKUIN NE OVAT. Eikä niinkuin Yle tai HS. - Tämä nyt tiedetään.

      Poista
    3. Tuo ikävä ilmiöhän ei koske mediassa vain tieteilijöitä, vaan kaikkia muitakin. Milloin "suomalaiset", "virkamiehet", "töölöläiset", "yrittäjät", "opettajat", "veronmaksajat", "luonnonsuojelijat", "maakuntien väki", "tavallinen suomalainen" ja niin edelleen ovat mitkä mitäkin mieltä, vaikka kyse olisi vain muutamasta äänekkäimmäistä tai joistakin epämääräisellä tavalla valikoituneista yksilöistä. Tabloidit, typerä pyrkimys ylitiiviisiin (ja useimmiten harhaanjohtaviin) otsikoihin ja tietysti twitter ynnä muu some ovat syyllisiä.

      Poista
    4. "Tabloidit, typerä pyrkimys ylitiiviisiin (ja useimmiten harhaanjohtaviin) otsikoihin ja tietysti twitter ynnä muu some ovat syyllisiä."

      Tältä osin olen hieman erimieltä.

      Syyllinen on Yle. Se pystyisi kyllä parempaan.

      Poista
    5. Matiaksen kommentti ilmeisesti liittyy yleveron vastaiseen lobbaukseen. Ei kummoisia hoksottimia tarvtse huomatakseen, että tuollaista lukijaa/kuulijaa/katsojaa aliarvioivaa typeryyttä on kaikkialla, Hesarissa, maikkarin uutisissa, puoluemedioissa, iltapäivälehdistä puhumattakaan. Yle ei ole edes pahimpia.

      Poista
  3. Kaikki me olemme käyneet Kemppisen tämänkertaisen epistolan läpi kasvaessamme. Tiesit kolmetoistavuotiaana paljon vähemmän kuin nyt, mutta toisaalta tiesit kaiken ja käyttäydyit sen mukaan. Sitä, kun tietämys ja osaaminen lisääntyvät, kutsutaan aikuistumiseksi.

    Luin juuri kesämökin hyllystä löytyneestä kertomuskokoelmasta William Saroyanin novellin Fasaaninmetsästäjä, jossa teemana oli juuri tuo. Sen lisäksi aiheena oli se, kuinka lasten kasvaminen kasvattaa vanhempia.

    VastaaPoista
  4. "Suomi sinänsä ei liene merkinnyt Saksalle käytännössä mitään, kuten ei liioin vuonna 1939."

    Ei kai, kun tähtäimessä oli jo se, mikä sitten toteutui touko-kesäkuussa 1940. Edelleen on pohjiaan myöten selvittämättä Pätsin ja Svinhufvudin alulle panema Suomenlahden sulkuvehkeily, joka paljastettiin (niin kuin Cicero paljasti Catilinan vehkeet Rooman senaatissa) vasta runsaat parikymmentä vuotta sitten. Suomi ja Viro kaksinko? Aivan epäuskottavaa. Valtaosa suomalaisista historioitsijoista vaikenee yhäkin vaivautuneesti, vaikka merkitys syksyn 1939 selittäjänä Suomenlahden molemmilla rannoilla aivan olennainen. Ruotsi taustalla ehkä, mutta arvattavimmin myös Hitlerin Saksa, johon Pätsin Viron ulkopolitiikalla kiinteä kytkös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuin minäkin ajattelin tutkimuksen luettuani. Eiväthän Suomi ja Viro sulusta olisi hyötyneet, kun pääkaupungit olisivat jääneet "lätäkön" puolelle. Saksa ja Ruotsi sen sijaan olisivat voineet purjehtia ilman Leningradin laivaston uhkaa Itämerellä.

      Poista
    2. Konstantin Päts ehdotti sulkua ensimmäisen kerran jo 1919.

      Varsinaisesti sulkua ryhdyttiin puuhaamaan 1929 – ja silloin takapiruna oli puolueeton Ruotsi.

      Totta kai sulku haittasi Neuvostoliiton valtapyrkimyksiä 1939. Mutta jos sitä pitää syynä Baltian maiden miehitykseen ja talvisotaan, niin eikö siinä puurot ja vellit mene vähän sekaisin?

      Poista
    3. Onko Neuvostoliiton arkistoista paljastunut jokin vaiettu yhteys syksyn 1939 neuvostovehkeilyjen ja mainitsemasi sulkuvehkeilyn välillä, vai omiasiko puhut?

      Poista
    4. Anonyymi 4.8.2020: "Onko Neuvostoliiton arkistoista paljastunut jokin vaiettu yhteys syksyn 1939 neuvostovehkeilyjen ja mainitsemasi sulkuvehkeilyn välillä, vai omiasiko puhut?"

      Ei siihen mitään "vaietun yhteyden paljastumista Neuvsotoliiton arkistoista" tarvita. Pelkkä normaalijärkinen päättely olemassaolevan tiedon pohjalta riittää hyvin. Onneksi Suomessa sentään on joitakin historiantutkijoita, jotka vaikenemisen sijasta ovat halunneet kirjoittaa syksyn 1939 tapahtumien todellisista syy-yhteyksistä. Ohessa pari esimerkkiä:

      Osmo Apunen & Corinna Wolff (2009):"Sulutuksen avulla suomalaiset ja virolaiset saivat haltuunsa Suomenlahden strategiset avaimet, sillä sen avulla Suomenlahti voitiin Venäjän laivaston kannalta katsoen muuttaa 'sisäjärveksi'. Se vaikutti väistämättä suurvaltain välisiin voimasuhteisiin Itämerellä." - - [Ja syksyn 1939 neuvotteluvaiheesta:] "Suomenlahden puolustaminen vaati yhteistä tulenjohtoa, joten venäläiset tarvitsivat tukikohdat lahden kummallekin puolelle."

      Martti Turtola (1999): "Erityisesti Neuvostoliitossa pelättiin Suomen ja Viron laivastojen liittymistä Saksan mahdolliseen hyökkäykseen punalaivastoa vastaan. - - Suomenlahden sulku olisi ollut todella vaarallinen ja tehokas ase, oikeastaan strategisen luokan ase Neuvostoliittoa vastaan."

      Lisäksi Jari Leskinen itse on ainakin Ylen Areenasta poimitussa ohjelmassa (mahdollisesti myös kahdessa aihetta käsittelevässä kirjassaankin) viitannut siihen, että Suomen ja Viron sopimaa sulkuhanketta oli mahdollisesti ajateltu käytetttäväksi tilaisuuden ilmaantuessa myös offensiiviseen sodankäyntiin.

      Mutta kun tarkoittamani Anonyymi tuntui välttämättä haluavan "arkistopaljastusta", jotta en "puhuisi omiani", niin kävisikö sellaiseksi paremman puutteessa vaikkapa "Muistio 14.10.1939 Neuvostoliiton päämääristä Moskovan neuvottelujen alkaessa". Se laadittiin päättävän elimen NKP:n politbyroon hermeettisesti suljetussa istunnossa sanottuna päivänä ja on luettavissa teoksessa Vihavainen et alia: Varjo Suomen yllä. Stalinin salaiset kansiot (2017) s. 155 - 156.


      Poista
    5. Suomenlahden sulun tarkoitus oli pohjimmiltaan puolustuksellinen. Tarkoitus oli varmistaa, että Suomen ja Viron ulkomaankauppa pääsisi kulkemaan. Ilman tätä sulkua punalippuinen laivasto olisi sulkenut Itämeren merenkulultamme. Samalla sulku estäisi merikoukkaukset Hankoon tai Ahvenanmaalle.

      Poista
    6. Suomen ja viron välillä oli tiivis sotilasyhteistyö talvisodan jälkeen siihen asti kunnes NL miehitti Viron. Oli jopa tiedonsiirtokaapeli lahden yli jolla voitiin tietoa siirtää nopeasti. Tästä ei NL tullut aikanaan lainkaan tietoiseksi eivätkä kaikki poliittiset päättäjätkään asia tunteneet. Tämä oli molemmille suureksi hyödyksi.

      Poista
    7. Muistiossa 14.10.1939 Neuvostoliiton päämääristä Moskovan neuvottelujen alkaessa, mainitaan s. 155 mm. näin:

      "...samoin kuin Viron, jonka itsenäisyyttä Neuvostoliitto on sitoutunut puolustamaan."

      Viro uskoi ja suostui yhteistyöhön ja niinpä Neuvostoliitto puolusti Viron itsenäisyyttä aina kuolemaansa asti vuoteen 1990.

      Kannattaa myös muistaa, että tähän aikaan Neuvostoliitto ja Saksa olivat suuria ystäviä ja solmineet juuri sopimuksen, jolla Eurooppaa jaettiin sulassa sovussa. Baltian maat ja Suomi kuuluivat Neuvostoliitolle.

      Tietysti pienten valtioiden yritys puolustautua harmitti kovasti, mutta kuten totesin, niin Suomenlahden sulku ei ollut syy Neuvostoliiton aggressioihin - se oli vain este.

      Poista
    8. No, ehkäpä Osmo Apusen ja Corinna Wolffin, Martti Turtolan ja Jari Leskisenkin tekstit ovat peräisin siitä kuuluisasta "Putinin trollitehtaasta" (jota olet sanonut kovasti pelkääväsi), kun noin "epä-isänmaallisia" ovat kirjoitelleet - vai mitä?

      Jospa koettaisit seurata hieman myös uusinta, puolueettomuuteen pyrkivää tutkimusta. Vaikapa sitä, miksi arvostamani Pekka Visurin mukaan elokuun 20. päivä (siis ei 23. elokuuta) 1939 oli maailmanhistoriallinen käännekohta.

      Poista
    9. "Pelkkä normaalijärkinen päättely olemassaolevan tiedon pohjalta riittää hyvin."

      Et esittänyt väitteesi tueksi arkistotietoa, joka osoittaisi NL:n päättäneen tehdä vuoden 1939 vehkeilynsä Suomenlahden ali vedetyn puhelinjohdon johdosta. Perustelunasi on siis vain "pelkkä normaalijärkinen päättely".

      Suomalaisten ja venäläisten historioitsijoiden "vaivautunut vaikeneminen", kuten asian esitit, johtuu kai sitten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta normaalijärkiseen päättelyyn.

      Poista
    10. Ei, vaan kyvyttömyys normaalijärkiseen päättelyyn koski (ja tuntuu edelleen koskevan) sinua. Sen normaalin päättelyn ovat tehneet, toistetaan taas kerran, ammattimaiset historiantutkijat: Osmo Apunen & Corinna Wolff, Martti Turtola, Jari Leskinenkin, ja varmasti vielä moni muukin - ainakin ajatuksissaan. Suuri osa on kuitenkin vaiennut kokonaan. Et tainnut vieläkään ymmärtää?

      "Venäläisiä" historiantutkijoita en maininnut missään; heistä en tiedä. Keksailet siis siinäkin.

      Mutta kaikkiaan: ei näiden Tapsojen ja muiden "isänmaanystävien" (lue: historianvääristelijöiden) kanssa kannata tuhlata aikaansa. Mikään uusi tai uudehko tieto ei mene perille; kognitiivinen dissonanssi tuntuu istuvan sitkassa kuin...Junttilan tuvan seinässä.

      Poista
    11. "Valtaosa suomalaisista historioitsijoista vaikenee yhäkin vaivautuneesti, vaikka merkitys syksyn 1939 selittäjänä Suomenlahden molemmilla rannoilla aivan olennainen."

      Siirrytään monitulkintaisesta kielestä yksiselitteiseen. Tarkoitatko, että NL hyökkäsi Suomeen olennaisesti sen vuoksi, että lahden poikki oli vedetty puhelinlinja? Miksi vaikeneminen (joka siis ei koske "Apusta, Wolffia, Turtolaa ja Leskistä eikä montaa muutakaan") olisi vaivautunutta?

      "Venäläisiä" historiantutkijoita en maininnut missään; heistä en tiedä."

      Jos se puhelinlinja oli syynä NL:n hyökkäykseen, niin se asia varmistuisi NL:n arkistoista. Asian kaivelun luulisi kiinnostavan venäläisiäkin tutkijoita. Et siis tiedä, ovatko he löytäneet sieltä vahvistusta asialle, tai että spekuloivatkokaan edes tällaisella talvisodan selityksellä vai vaikenevatko hekin vaivautuneesti.

      "ei näiden Tapsojen ja muiden "isänmaanystävien" (lue: historianvääristelijöiden) kanssa kannata tuhlata aikaansa."

      Jahas, tarkentavista kysymyksistä seurasi tunnepohjainen syyttely. Se siitä "normaalijärkisestä" keskustelusta.

      Poista
    12. Talvisodan todellinen tausta tuntuu edelleen olevan eräillä tahoilla ns. arka asia - arempi kuin kuvittelinkaan - ja tuntuu aiheuttavan kovan älähdyksen.

      Sen verran voin lisätä, että kysypä Jari Leskiseltä, kun hän aikoinaan kirjoitti aihepiiristä kaksi paksua kirjaa, väitöksen ja laajennetun, populaarimman: oliko hänen tutkimustuloksensa siinä, että "lahden poikki oli vedetty puhelinlinja".

      Se siitä "normaalijärkisestä" keskustelusta sinun kanssasi taas tällä erää.

      Poista
    13. Yhä jätit avoimeksi, miksi monet historiantutkijat vaikenevat *vaivautuneesti*. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, mikä seikka tässä asiassa saa paatuneet ammattilaisetkin vaivautuneeksi.

      Jätit avoimeksi myös sen, että millä perusteella puhelinlinja oli talvisodan alkamiselle *olennainen* syy. Viittasit Leskiseen ja NKP:hen, mutta et kertonut mitä ovat asiasta kirjoittaneet. Väitteesi on siis yhä ilmassa.

      Kerroit myös että asia on "eräillä tahoilla" arka. Kun venäläisetkään tutkijat eivät ole tulleet esiin sanomalla, että talvisodan olennainen syy oli puhelinlinjassa, niin ilmeisesti hekin kuuluvat näihin "eräisiin tahoihin".

      Poista
    14. Prof. Kemppinen aikoinaan kirjoitti, että sota-aiheisissa teksteissä palstalle tuuppaa itseään "vingahteleva trolli" eli provokaattori. Olisikohan tässä puhelinlankatyypissä, jolle niin paljon jäi "avoimeksi", nyt sitten sellainen? (Tosin päinvastaisessa mielessä kuin Kemppinen ilmeisesti tarkoitti.)

      Poista
    15. Ärtynyt nimetön: "ei näiden Tapsojen ja muiden "isänmaanystävien" (lue: historianvääristelijöiden) kanssa kannata tuhlata aikaansa."

      Olemme siis ennenkin väitelleet historiasta? Ja nimenomaan siitä, kenen syytä oli talvisota?

      Vähän harmittaa, että vaikka mielestäni argumentoin väitteeni asiallisesti, niin keskustelu menee herjojen heittämiseksi – ja syytät jopa historian vääristelystä. Missä kohtaa vääristelen?

      Arvostan suuresti mainitsemiasi historioitsijoita, mutta enpä usko kenenkään heistä väittävän, että toinen maailmansota alkoi siksi, että Suomi teki sitä tai tätä.

      Kyse oli siis isommasta pelistä, jossa Suomi oli pelkkä pelinappula.

      Pidän edelleen perusteltuna sitä näkemystä, että sotaan syyllisiä olivat Saksa ja Neuvostoliitto – talvisodan aikaiset liittolaiset, myöhemmät viholliset.

      Neuvostoliitolla oli varmasti tarve ottaa Suomenlahti hallintaansa, mutta ei se ole Suomen syy.

      PS. Kysyin Visurilta eräässä tilaisuudessa, että uskooko hän, että Neuvostoliitto neuvotteli Suomen kanssa tosissaan - eli eri tavoittein kuin Baltian maiden kanssa. Hän vastasi niin uskovansa. Kunnioitan hänen kantaansa, mutta ainakin tähän asti olen uskonut toisin. Voin olla väärässäkin, mutta todisteita kaipaisin.

      PPS. Lainasin sitä politbyroon muistiota ylempänä siksi, että se todistaa, ettei näissä muistioissakaan totuutta kerrota. Viron itsenäisyyttä piti puolustaa, mutta tieto osoittautui valheeksi - ja siitä on pitävä historian todistus.

      Poista
    16. N.N.: "Prof. Kemppinen aikoinaan kirjoitti, että sota-aiheisissa teksteissä palstalle tuuppaa itseään "vingahteleva trolli" eli provokaattori. Olisikohan tässä puhelinlankatyypissä, jolle niin paljon jäi "avoimeksi", nyt sitten sellainen? (Tosin päinvastaisessa mielessä kuin Kemppinen ilmeisesti tarkoitti.)"

      Päinvastaisesti vingahteleva trolli eli anti-provokaattori?

      Poista
  5. Ensimmäisessä kappaleessa viitataan tuonne lännen maille, niin onpa hienoutta, että muuallakin kuin Suomessa on herätty siihen että maailman pelastavatkin nuoret ja kouluja käyneet sosiaalidemokraattiset naiset. Propagandakanava Netflix oli julkaissut juutubessa Knock Down the House -nimisen dokumentin aiheesta.

    Onneksemme nämä ihmiset ovat meillä jakautuneet useampaan puolueeseen - jopa Kepulla on toivoa niin kauan, kuin setämiesoletetut (kaikkia sukupuolia) pysyvät aisoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että Suomesta on pahimmat kansantaudit kuten tuperkeli, lapsihalvaus ja kuppa saatu kitkettyä, miutta sosiaalidemokratia rehottaa edelleen valtoimenaan.

      Poista
    2. ...eikä äärioikeistorussakoihin tehoa edes DDT!

      Poista
    3. "...eikä äärioikeistorussakoihin tehoa edes DDT!"

      Noinhan se on. Serkkuni popsi 4-5 -vuotiaana DDT:tä teelusikalla, eikä ollut moksiskaan.

      Tuo demariherjani oli testi ja samalla syöte itsereflektioon.

      Jos olisin esittänyt mikäli mahdollista vielä törkeämmän ja suoraan henkilöön käyvän herjan Putinista, Trumpista tai vaikka jostakin persupoliitikosta, sitä olisi pidetty ammattipöyristyjienkin keskuudessa täysin asiallisena, "Hyvin veli Matias todistaa". Ja ryhdytty kiireesti miettimään vielä hurjempaa solvausta ja demonisointia.

      Johtopääätökset voi kukin tehdä kohdallaan.

      Poista
    4. Enpä noista kansantaudeista tiedä, mutta ainakin arrogantti tyhmys tuntuu rehottavan.

      Poista
  6. Loppuun jättämäsi täky Suomen, Ruotsin ja USA:n "yhdensuuntaistetusta" vakoilusta on hiukan yliampuva. Suomen tiedustelun historiaa on kirjoitettu viime vuosina urakalla, sillä tähän on ollut konkreettinen tarve. Tiedustelulakien laadinta ja tiedusteluorganisaatioiden dramaattinen laajentaminen ovat lisänneet tunnetta siitä, että näille järjestöille olisi saatava paralleeleja ja perinteitä historiastamme.

    Siviilipuolella punainen valpo, sen lakkauttaminen ja suojelupoliisin perustaminen merkitsivät sellaista katkosta perinteisiin, ettei vanhasta jäänyt jäljelle kuin toimitalo Ratakadulla. Suojelupoliisin historia on selvitetty tarkasti ja hyvin. Sillä ei ollut ulkomaantiedusteluun kykyä vuosikymmeniin. Supo oli sisäpoliittinen elin.

    Armeijan tiedustelun tilanne on erilainen, sillä armeija on tuhonnut systemaattisesti salaisimmat asiakirjansa niin, ettei historioitsijoilla ole ihan selvää kuvaa suunnitelemista. Jokaiselle esikunnissa palvelleelle tuttu tapa hävittää kaikki paperit harjoituksen päätteeksi on ollut käytössä kaikilla tasoilla eikä suurtenkaan sotaharjoitusten tarkka sisältö ole aina tiedossa. Operatiivisia suunnitelmia on koskenut sama linja. Monet niistä on vain tuhottu. On siis aika vapaata pohtia, mitä armeijan tiedustelu on yksityiskohdissaan tehnyt tai jättänyt tekemättä. Paperit on todennäköisesti poltettu eivätkä mukana olleet puhu. (Ennen HS:n viestikoelaitosjuttua, joka ei sisältänyt mitään erityisen ihmeellistä, Suomen sotilastiedustelu ei ollut ikinä vuotanut tietoja julkisuuteen. Vahinko oli uskoakseni se, että ylipäätään tapahtui vuoto.)

    Se, mitä voidaan selvittää, on sotilastiedustelun organisaation vahvuus. On aivan varmaa, ettö armeijan tiedustelu oli 1940- ja 1950-luvuilla äärimmäisen kevyt organisaatio, jonka "yhdensuuntaistamisesta" ei paljon kannata puhua. Tiedustelu koostui muutamasta sotilasasiamiehestä ja hyvin pienestä esikunnasta. Sen vuoksi se ei mihinkään kovin suurisuuntaiseen ole voinut kyetä. Stella Polaris ja Marttinan miehet ovat asia erikseen, eikä niiden voi katsoa välttämättä kuvastavan valtiotason toimintaa. Päinvastoin: ne olivat hajoamistilassa olevan armeijan ilmiöitä. Sama koskee entisten kaukopartiomiesten CIA:n rahoilla Kuolaan tekemiä retkiä. Nekin kertoivat lähinnä maamme vastatiedustelun kyvyttömyydestä valvoa aluettamme. Vasta 1960-luvulta lähtien on mielekästä puhua yhteistyöstä: ilmavalokuvaus, viestitiedustelu ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supon historiaa ei kaikilta osin ole julkaistu, vain sellaiset asiat jotka voidaan. Yhteistyötä oli USA:n ja Ruotsin sekä Norjan suuntaan mutta myös muihin maihin 1950-1960-luvuilla. Samaan aikaan Supossa suhteita koetettiin ylläpitää myös itään mahdollisimman korkealla tasolla mutta luonnollisestikaan sieltä ei juuri tietoa ollut saatavissa. Supo ei toiminut omin päin vaan takana oli aina presidentti Kekkonen joka piti Supoa omana työrukkasenaan ja valvoi toimintaa huolella.

      Poista
  7. "Tähtitaivas? Maallikon silmin tilanne hipoo kiusallista. Sekä kohteita että voimia löytyy, mutta tietoa siitä, mistä oikein on kysymys, ei tahdo olla..."

    Markus Hotakainen kertoi minulle "Onko siellä ketään" -opustuksessaan, että eksoplanetaristit ovat spotanneet ekson Andromedasta. Kun nämä muut sentäs ovat tästä omilta takapihoilta. Minusta tuo on jo jotain, epäsuoran havainnoinnin tekniikan kehittymisen näkökulmasta. Muutoinhan on selvää, että eksoja tähtien rakennustyömailla piisaa, kuten ylijäämää ja rompetta piisaa kaikilla rakennustyömailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein oudointa asiassa on se, että mihin tahansa suuntaan tähyilemme, katsomme kohti kaiken alkua eli alkuräjähdystä.

      Ihmisjärjellä tästä ei oikein voi vetää kuin yhden kiusallisen johtopäätöksen.

      Poista
  8. Nimetön kirjoitti "Pätsin ja Svinhufvudin alulle panema Suomenlahden sulkuvehkeily, joka paljastettiin vasta runsaat parikymmentä vuotta sitten"

    Asiaa on selostettu jo ainakin 80-luvun yleishistorioissa. Otin ensimmäiseksi käteen Weilin+Göösin Suomen historian osan seitsemän & Ohto Manninen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen "alkuperäinen Nimetön". Minäkin otin kommentisi luettuani käteen W+G:n Suomen hisoria -sarjan seitsemännen osan (1987) ja siitä Ohto Mannisen osuuden. Kävin silmäillen läpi - en löytänyt sanaakaan Suomen ja Viron Suomenlahden tykistösulusta ym. siihen liittyvästä. Kerropa nyt, miltä sivuilta asia O. Mannisen tekstissä pitäisi löytyä.

      Ainakin laajemman yleisön tietoisuuteen Suomen ja Viron 30-luvun sulkuhanke tuli Jari Leskisen väitöstutkimuksessa Vaiettu Suomen silta. Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistoiminta Neuvostoliiton varalta 1930 - 1939. Se ilmestyi SHS:n kustantamana vuonna 1997. Leskinen kirjoittaa tutkimuksensa johdanto-osassa: "Keväällä 1994 aloitinkin säännöllisen tutkimustyön Tallinnan Valtion keskusarkistossa; sen tulokset ovat luettavissa tässä tutkimuksessa." Kovin merkillistä siis, että asiaa on kommentoijan mukaan "selostettu jo ainakin 80-luvun yleishistorioissa". Saisiko niistäkin esimerkkejä sivunumeroineen?

      Poista

  9. Claes Johansen kirjan
    ”Hitler's Nordic Ally?: Finland and the Total War 1939 – 1945” lukeneita ei kommenteissa näy, eikä blokissakaan. Teosta ei ole valitettavasti suomennettu. Historiallisen aikakauskirjan nettisivuilla on kyllä käyty kirjasta kiivastakin keskustelua. – JRi.

    VastaaPoista
  10. Claes Johansen kirjan
    ”Hitler's Nordic Ally?: Finland and the Total War 1939 – 1945” lukeneita ei kommenteissa näy, eikä blogissakaan. Teosta ei ole valitettavasti suomennettu. Historiallisen aikakauskirjan nettisivuilla on kyllä käyty kirjasta kiivastakin keskustelua. – JRi.

    VastaaPoista